Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Internetkyselyllä haluttiin selvittää, miten ratsastajat ratkovat tyypillisiä ratsastukseen liittyviä tilanteita. Lisäksi haluttiin selvittää, miten ratsastajan käyttämät ratkaisumallit korreloivat hevosen käyttäytymisen kanssa. Tutkijat keskittyivät tarkastelemaan positiivista vahvistetta sekä positiivista rankaisua.

Kävi ilmi, että palkkiota käyttävien ratsastajien hevosilla esiintyi keskimääräistä vähemmän ongelmia ratsastuksen aikana. Lisäksi kävi ilmi, että rankaisua käyttävien ratsastajien hevosilla vastaavaa korrelaatiota ei ollut.

Vaikka ratsastajat palkitsivat hevosiaan taitamattomasti tai jopa ei-toivotuista käytöksistä, silti heidän hevosilla oli vähemmän ongelmia. Ratsastajat käyttivät palkkiota yleensä rauhoittaakseen hevosiaan. Tutkijat arvelevat, että ratsastajat onnistuivat vahvistamaan hevosen tunnetilaa, ei niinkään varsinaista käytöstä, ja tämä saattaa johtaa jopa siihen, että hevosilla on vähemmän ongelmia ylipäänsä.

Tämä on mielestäni merkittävä huomio – palkitsemalla et voi pilata hevosta, ainakaan yhtä pahasti kuin rankaisemalla. Ja silti ollaan niin arkoja palkitsemaan. Jos se vaikka alkaa purra. Jos se vaikka uskoo olevansa pomo. Jos vaikka vahingossa vahvistan sen pelkoa. Toki näitä on hvyä miettiä, mutta mietitään samalla, millä perusteilla hevosta läpsitään tai sille huudetaan. Miksen ole kuullut kenenkään pohtivan, voiko hevonen mennä pilalle jos karjun sille?

Palkitsemisella on useita hyötyjä: esiinnyt hyvänä tyyppinä, jonka seurassa on kiva olla, palkittu hevonen on usein rauhallisempi kuin ihmistä välttelevä hevonen, palkitsemalla vaikutat eläimen tunnetilaan. Väitän, että ei tunne koulutuksen perusteita, saa palkkioiden avulla paljon vähemmän peruuttamatonta tuhoaa aikaan kuin rankaisemalla hevosta ei-toivotusta käyttäytymisestä.

P.S. Sitäkin olen kuullut, että ruualla palkitsemista vältetään sen takia, että siinä “alainen kantaa johtajalle ruokaa”. Jos hevosilla on silmät päässä, niin ne varmasti huomaavat, että alaisten yksi päätehtävistä on todellakin kantaa johtajistolle ruokaa, päivästä toiseen, kolmesti tai neljästi päivässä. Sama alainen siivoaa hevosten jätökset, mitä juuri lainkaan ei luonnossa ole havaittu villihevosten tekevän 🙂

Hockenhull & Greighton 2013

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

8 kommenttia kirjoitukseen “Vahvistatko käytöstä vai tunnetilaa?

  • toukokuu 24, 2013 at 5:11 pm
    Permalink

    Entäs kun poni alkaa närppimään saadessaan ruokapalkkaa? Mutta muuten olen samaa mieltä, että mielummin palkitsemalla kuin rankaisemalla. Tosin meillä on käytössä ääni/rapsutuspalkkio, kun tosiaan ruokaa saadessaan alkaa kerjäämään lisää.

    Reply
    • toukokuu 24, 2013 at 5:52 pm
      Permalink

      Jos ruokapalkkaa käytetään oikein, niin ensimmäinen asia minkä hevosellesi opetat on luopuminen palkasta. Sen jälkeen poni ei enää närpi 🙂 asiaan kannattaa perehtyä kunnolla niin saa sen toimimaan!

      Reply
  • toukokuu 24, 2013 at 7:08 pm
    Permalink

    Paras palkkio hevoselle on minusta jättää se hetkeksi rauhaan tai silittää sitä otsasta. “Hevosille ruoka ei ole palkinto; yksikään heinänkorsi ei ole ikinä karannut hevosen nenän edestä” & “Hevosen ei tulisi liittää ruokaa ihmisvartaloon.” -Monty Roberts, tuhansia hevosia ilman ruokapalkkaa kouluttanut. En ole ruokkinut hevosia kädestä enää moneen vuoteen ja hyvin on pärjätty. Oon nähny jo ihan tarpeeks kuinka siitä aiheutuu vaan käytösongelmia.:< Ilmankin pärjää. Oikeasti.

    Reply
    • kesäkuu 12, 2013 at 9:09 pm
      Permalink

      Olen vuokrannut useita hevosia, tehnyt paljon töitä maastakäsin pääosin vapaana. Näiden hevosten omistajien pyyntöä noudattaen en ole palkinnut ruualla enkä antanut koskaan kädestä herkkuja. Tällä hetkellä vuokraan 3-vuotiasta ponia, jolla on ollut kunnioitusongelmia ihmisen kanssa, mm. minunkin päältäni juossut ja monottanut ym.
      Ponia on vuotiaasta asti koulutettu leipäpalkalla, johon yhdistetty sana “hyvä”. Vuotiaana ei nostanut kavioita ollenkaan, pisti pystyyn ihan järjettömän tappelun. Nykyään nostaa pelkästä äänikomennosta. Poni on myös ahne ja aluksi hamusi herkkujen perään. Häiriökäytös kitkettiin pois yksinkertaisesti pistämällä käsi nyrkkiin ja se leipäpala pysyi siellä nyrkissä niin kauan, kun poni sitä yritti omatoimisesti ottaa. Kun lopetti, käsi avautui. Eli palkan saa kyllä, se oli jo luvattu “hyvä”-sanalla, mutta sitä ei saa ennen kuin on nätisti.
      Nykyään ei ole minkäännäköistä käytösongelmaa tässä asiassa, ja, tämä poni on kaikista hevosista, joiden kanssa olen työskennellyt, selvästi nopein oppimaan uutta. Varmasti ikä vaikuttaa, mutta suurin asia on varmasti se, että tätä kautta se on oppinut oppimaan ja pitää siitä. Sillä on suunnaton motivaatio työskennellä palkkansa eteen ja on silminnähden tyytyväinen oivaltaessaan mitä tällä kertaa haluttiin.
      Ei koiranpentujakaan kouluteta pelkällä rapsutuspalkalla, eikä niiden anneta oppia näykkäämään nakkia kädestä. Miksi se pätisi hevosiin?

      Reply
  • toukokuu 24, 2013 at 7:58 pm
    Permalink

    Ruotsalainen “guru” Tobbe Larsson käyttää myös ruokaa palkintona ja opettaa oppilaansakin käyttämään sitä vahvisteena. Jokainen hevonen on kuitenkin yksilö ja jokaiselle se paras palkinto voi olla erilainen (oma hevonen rauhoittuu, kun sille ratsastaessa puhuu tai laulaa. Muutoin, kun sen nivusia rapsuttaa, muu maailma unohtuu). Palkintona siis paras hänelle, ruokaakin käytetään toisinaan. Mutta rankaiseminen, se on petollinen tapa. Kieli poskella ja turparemmi tiukemmalle. Aina mennään metsään. Kyllä meitä pohtijoita on muitakin, mutta äänemme hukkuu huutojen alle.

    Reply
  • Pingback: Vahvistetaan sitä hyvää tunnetta | Passion for riding

  • toukokuu 25, 2013 at 9:05 am
    Permalink

    Kiitos näistä ajatuksista, palkitsen siis edelleen hyvillä mielin oman heppani ruisleipäpaloilla 🙂 Ja tosiaan, meillä hevonen ei kerjää, ei näyki, eikä ole muitakaan ongelmia, mistä yleensä syytetään näitä ruualla palkittuja hevosia. Hevonen pitää tosiaan opettaa myös luopumaan herkustaa. Meillä ei herkkua tipu kerjätessä, vaan vasta sitten, kun hevonen kääntää päänsä pois. Tai yllättäen, ettei hevonen edes ehdi muistaa herkkuaan. Omalla hevosellamme oli ennen paha tapa. Ostaessamme sen, se näykki ja kiukutteli satulavyötä kiristäessämme. Olemme saaneet sen rauhoittumaan, kertomalla etukäteen, nyt kiristämme ja palkitsemalla pienellä leivän palalla jokaisen kiristämisen jälkeen. Itse ajattelen, että näin hevonen oppii pois joskus opitusta huonosta tavasta, joka on ehkä seurausta siitä, että joskus mahaan on sattunut vyön kiristäminen. Oppii yhdistämään ennen ikävän asian uuteen miellyttävämpään asiaan, eli kun kiristetään, saa leivän palan. Jossain vaiheessa voinemme vähitellen jättää tuon palkitsemisen pois. Kautta aikojen hevosia on palkittu, vanhan ajan hevosmiehetkin palkitsivat. Kannattaa vaan miettiä, kuinka paljon, millä ja missä hetkessä palkitaan 🙂

    Reply
  • toukokuu 26, 2013 at 1:12 pm
    Permalink

    Mistä löydän tuon tutkimuksen johon viittasit?

    Reply

Mitä mielessä?