Tokoliikkeet! Mistä liikkeelle?

Tokoliikkeet! Mistä liikkeelle? -Kurssi on Ylöjärven Koirakerhon tokovalmennusryhmän tekemä kurssi, jossa käydään läpi erilaisia tokossa tarvittavia pohjataitoja sekä tokoliikkeiden opettamisen aloittamista.

Kurssilla käydään läpi koiran palkitsemista, luopumisharjoittelua ja erilaisten kohteiden opettamista – monen tokoliikkeen voi rakentaa kohteen avulla. Lisäksi kurssilla käsitellään tokoliikkeiden palasia ja alkeita; jäävien ja kaukojen asentoja, kapulanpitoa ja noutoa, perusasentoa ja seuraamista. Harjoitukset on esitetty sekä tekstimuodossa että videoilla, joiden avulla sinun on kätevä harjoitella kotona. Kurssiin sisältyy myös osa, jossa keskitytään keston ja etäisyyden harjoitteluun, sillä monessa liikkeessä on oleellista, että koira pystyy irtoamaan ohjaajasta ja toisaalta tekemään pitkäkestoisia tehtäviä ilman jatkuvaa palkitsemista.

Tokokurssi alkaa tammikuun alussa ja voit ostaa sen kokonaisuutena. Lisäksi on mahdollista ostaa kurssin eri aiheita erikseen. Kurssiin sisältyy selkeä itseopiskelumateriaali sekä kaksi kertaa kuukaudessa kysy & vastaa -livetilaisuus zoomissa. Livetilaisuuksissa voit kysyä vinkkejä oman koiran kanssa harjoitteluun. Liveistä tulee tallenteet, joita voit kuunnella, vaikka et pääsisi paikan päälle osallistuman. Livet pidetään helppokäyttöisen zoom-sovelluksen kautta. Livetilaisuus kestää noin 45 minuuttia ja niitä sisältyy valmennuskokonaisuuteen kymmenen kappaletta. Kurssilaisten käytössä on myös facebook-ryhmä, jossa voi jakaa omia onnistumisia.

Kurssin aikataulu:

  •  Tammikuu – tokokoiran pohjataidot ja kohteiden opettaminen
    • ruuasta luopuminen, palkitseminen
    • käsikohteet, kosketusalustat, kosketuskeppi
    • livetapaamiset zoomissa: 10.1. ja 24.1. klo 20
  • Helmikuu – sivulletulo ja seuraaminen
    • sivulletulon opettaminen jakkaran avulla
    • erilaisia tapoja opettaa seuraamista
    • livetapaamiset zoomissa: 7.2. ja 21.2. klo 20
  • Maaliskuu – asennot
    • kaukokäskyt
    •  jäävät liikkeet
    • livetapaamiset zoomissa: 9.3. ja 23.3. klo 18.30
  • Huhtikuu – nouto
    • kapulan pito
    • vauhtinouto
    • sivulletulo kapulan kanssa
    • noudon vieminen vaikutehallintaan
    • livetapaamiset zoomissa: 12.4. ja 26.4. klo 20
  • Toukokuu – kesto ja etäisyys
    • keston harjoittelu
    • etäisyyden harjoittelu
    • kestoon liittyvät tukiharjoitteet
    • livetapaamiset zoomissa: 17.5. ja 24.5. klo 20

Materiaali julkaistaan aina kuukauden alussa ja materiaali jää käyttöösi vuoden loppuun asti.

Kurssi sopii erityisesti tokoa aloitteleville harrastajille ja erilaisia tokovinkkejä kaipaaville. Ylöjärven Koirakerhon tokovalmennusryhmän jäsenet kilpailevat tokon ylemmissä luokissa ja heillä on paljon kokemusta erilaisista valmennuksista, toisten kouluttamisesta sekä erilaisista koirista ja niiden motivoinnista. Kurssilta saa vinkkejä eri liikkeiden opettamiseen, vaikka et tähtäisikään vakavamieliseen tokoharrastukseen, sillä tehtävät rakennetaan kurssilla pilkkomalla ne pieniin osiin ja vahvistamalla koiran oikeansuuntaista toimintaa. Kurssille osallistuaksesi sinulla ei tarvitse olla mitään pohjataitoja.

Kurssin taustalla vaikuttavat valmennusryhmän arvot, jotka näkyvät myös kurssin sisällössä. Tärkeä näkökulma kurssilla on harjoitusten suunnittelu niin, että niissä onnistuminen on todennäköistä. Kun harjoittelu rakentuu onnistumisten varaan, koira oppii liikkeet alusta asti hyvällä fiiliksellä ja sen motivaatio säilyy vahvana. Tärkeä tekijä on myös koiran omaehtoisuus, eli mitään tehtävää ei tehdä, ellei koira itse sitä halua. Näin voidaan vaalia motivaatiota, joka on koiralähtöisessä harrastamisessa ensiarvoisen tärkeää. Me haluamme, että koira tekee liikkeitä, koska se haluaa tehdä niitä, emme halua että se tekee liikkeitä, koska sen pitää. Kurssin sisällössä näkyy myös se, että kaikki rakentuu vankkojen perustaitojen päälle. Tärkeitä perustaitoja, kuten luopuminen ja palkitseminen, on otettu mukaan kurssin sisältöön.

Kurssin on suunnitellut ja toteuttaa yhdessä Ylöjärven Koirakerhon valmennusryhmä, joka on perustettu vuonna 2017. Ryhmän koirakot kilpailevat VOI-EVL luokissa. Ryhmän jäsenet harjoittelevat tavoitteellisesti yhdessä ja kouluttautuvat itse jatkuvasti. Ryhmä kouluttaa Ylöjärven Koirakerhon tokoryhmiä.

Ylöjärven koirakerhon tokon valmennusryhmän arvot:
* Kaikki koirakot ovat samanarvoisia tasosta tai päämäärästä riippumatta.
* Ohjaajat ovat kiinnostuneita toistensa treeneistä ja auttavat toisiaan.
* Toisia kunnioitetaan eikä ketään painosteta mihinkään.
* Ollaan avoimia ja jaetaan tietoa toisille.
* Treenataan koiralähtöisesti, koiran hyvinvointi edellä.
* Kaikki tsemppaavat ja tukevat toisiaan, ja siten yhdessä ylläpitävät hyvää ilmapiiriä.

Kurssin tuotto menee Ylöjärven Koirakerhon tokon valmennusryhmälle. Voit tukea ryhmän treenejä osallistumalla kurssille!

Kouluttajaesittelyt:
Sari on harrastanut omien koiriensa kanssa aktiivisesti noin 15 vuotta. Tokossa hän on kilpaillut leonberginkoiran ja belgianpaimenkoirien kanssa. Tällä hetkellä hän kisaa EVL:ssa belgianpaimenkoira Joonaksen kanssa. Sarille tärkeää tokossa on keskittynyt, mutta rento koira, joka nauttii yhdessä tekemisestä. Onnistumisten kautta ohjaajan ja koiran suhde kehittyy kiinteämmäksi ja kumpikin pääsee kokemaan yhdessä tekemisen riemun.

Tiia kilpailee EVL:ssa australiankelpie Lilon kanssa. Kouluttajana hänelle on tärkeää pyrkiä luomaan sellaiset olosuhteet, jossa koirakon on mahdollista kokea runsaasti onnistumisen kokemuksia. Tiian mielestä toko on parhaimmillaan rentoa ja oivaltavaa yhdessä tekemistä, jossa sekä koira että ohjaaja nauttivat harjoittelusta.

Nina kilpailee tokossa voittajaluokassa  bordercollie Viskin kanssa. Ninan mielestä koiran ja ohjaajan tulee nauttia treeneistä ja lähteä niistä positiivisin mielin vaikka aina treenit ei menisi niin kuin oli suunnitellut.

Saana on harrastanut portugalinvesikoira Mossen kanssa päälajinaan tokoa muiden lajien ja näyttelyiden ohella. Nykyisin hän on jäänyt kisaamaan Mossen kanssa voittajaluokkaan. Saanan mielestään tärkeää on innostua ja ryhtyä kouluttamaan koiraa rodusta sekä ohjaajan alkutasosta välittämättä. Oikeilla neuvoilla ja nykyaikaisilla koulutusmenetelmillä tekeminen on varmasti hauskaa ja tuloksekasta. Yhteisestä matkasta kannattaa nauttia sillä kouluttaminen on aivojumppaa sekä koiralle että ohjaajalle.

Nonnu kilpailee aktiivisesti voittajaluokassa bordercollie Vidan kanssa. Tokon lisäksi Nonnu ja Vida kilpailevat rallytokossa ja agilityssä ylimmissä luokissa. Tärkeintä tokossa Nonnulle on koirakon keskinäinen suhde jonka ympärille sitten muut asiat rakentuvat.Tokossa lajina Nonnu etenkin innostuu lajin vaatimasta tarkkuudesta ja loputtomista mahdollisuuksista hioa pienetkin yksityiskohdat hiomisessa parhaaseen loistoonsa.

249,00 Lue Lisää

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Osta verkkokurssi nähdäksesi piilotetun sisällön.