Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Olen yrittänyt koirakursseilla selittää hihnakävelyä vuoropuheluna. Koiralle koulutetaan ensin halutut toimintamallit, eli hihna löysällä ja mitä tahansa kysyttävää tai toiveita, katsekontakti. Näillä eväillä pääsee pitkälle, koska kävely voi olla vuorovaikutusta. Koira voi kontaktia ottamalla kysyä eri asioita. Koiralla on keinonsa vaikuttaa ja ihmisellä on omansa. Koira oppii, että tekemällä haluttuja asioita saa itsekin enemmän vapauksia; pääsee haluamaansa suuntaan ja voi saada herkkuja tai muita palkkioita. Jos koira tekee oikeita asioita, eli ottaa kontaktia ja pitää hihnaa löysällä eikä käytöstä vahvisteta palkkioiden avulla, käytös sammuu kannattamattomana.

Ensimmäistä kertaa korviini osui samassa lauseessa sanat ratsastus ja vuoropuhelu, kun seurasin Minna Lindströmin valmennusta jossain Mikkelin suunnalla. Miksei ratsastus voisi olla vuoropuhelua? En tarkoita tässä päsmäröintiä, jossa ratsastaja sanoo aina viimeisen sanan ja jakaa käskyjä. Tai sitä, että kun hevonen tekee oikein, sitä taputetaan. Kuinka paljon ratsastuksessa ylipäänsä hevonen saa ilmaista omia toiveitaan? Hevoselle voi opettaa, että mitä enemmän se käyttäytyy halutulla tavalla, sitä enemmän se saa tehdä haluamiaan asioita. Jotta tämä toimisi käytännössä, on hevoselle ensin koulutettava jokin asia, jonka se kokee palkitsevana. Tämä voi olla esimerkiksi eteen-alas-venytys.

Käytösketju rakennetaan siten, että palkitsevan liikkeen eteen lisätään jokin muu asia, jota toistuvasti seuraa palkitseva liike. Näin hevosella on aina idea siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Taaksepäin ketjuttamisessa on se hyvä puoli, että uutta tai vaikeaa asiaa seuraa helppo ja palkitseva, tuttu asia. Premackin periaatteen mukaan uusi ja vaikea asia vahvistuu, kun sitä seuraa helppo ja palkitseva asia. (siksi uusia ja vaikeita asioita kannattaa tehdä juuri ennen ruoka-aikaa) Koko ratsastussession voi nähdä ketjuna, jossa viimeinen, tuttu ja palkitseva osanen on paluu omaan porukkaan.

No nyt siihen vuoropuheluun.

  • onko olemassa käytös tai liike, jonka hevonen kokee aidosti palkitsevaksi?
  • onko palkitseva käytös kätevästi linkitettävissä käytösketjuun?
  • tietääkö hevonen, että sen omilla tekemisillä on vaikutus siihen, saako se tehdä palkkioliikkeen?
  • kuinka monta kertaa uuden asian opettelun aikana palataan palkkioliikkeeseen?

Palkkioliike on toimiva silloin, kun sitä edeltävä käytös vahvistuu. Se on helppo mitata.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Mitä mielessä?