Isoilla talleilla rutiinien voima kantaa yli paukuttelun ja kaiken muun. Kellontarkka arki on hevosille turva-ankkuri, joka muodostaa erittäin kestävän taustan erilaisille tapahtumille. Pihatto on monessa suhteessa kiva asia, mutta hevosten kokema valinnanvapaus ei välttämättä auta pelottavissa tilanteissa vaan pihattohevosille täytyy rakentaa turva-ankkurit erillisinä.
Pihaton idea perustuu siihen, että hevonen on tyytyväisempi kun se saa päättää kenen kanssa touhuaa, missä oleilee ja milloin puuhastelee mitäkin. Idea on yksinkertainen ja se perustuu siihen, että hevosen valinnanvapaus lisääntyy ja hevonen saa päättää elämäänsä liittyvistä asioista. Riippuen hevosen taustasta sopeutuminen pihattoon voi ottaa aikaa. Voisi kuvitella, että muuttopäivästä alkaen hevonen olisi tyytyväinen, mutta näin ei välttämättä ole – vapaus verrattuna rutiineihin voi aiheuttaa hevoselle stressiä.
Hevoset sopeutuvat yksilöllisesti pihaton vapauteen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pihatto ei suinkaan tee hevosta onnelliseksi itsessään, vaan tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen vaikuttaa moni muukin asia. Stressitilanteessa asukeista alttiimpia ovat ne, jotka vasta opettelevat vapautta.
Mitä pihatossa kannattaa huomioida ennen aattoa?
- Miten hevoset reagoivat paukkeeseen? Kokeeko joku hevosista paniikkia? Hakeutuvatko ne esimerkiksi ukonilmalla sisälle vai pihalle? Onko porukassa joku, joka lietsoo juoksemaan?
- Mitkä edellisen kohdan reaktioista ovat potentiaalisesti vaaraksi? Stressitason nousu kuuluu hevosen elämään hetkittäisenä kokemuksena. Stressi tai pelko ei välttämättä johda vaaratilanteisiin joka kerta, ja silloin tilanne on hallinnassa. Vaaratilanteita ovat esimerkiksi hallitsematon juokseminen, josta saattaa seurata karkaaminen. Pelkäävä hevonen voi olla vaaraksi itselleen, muille hevosille tai ihmisille ja ympäristölle – kaikki toimenpiteet tähtäävät siihen, että vaaratilanteista ei tule.
- Mitä voi tehdä etukäteen vaaratilanteiden välttämiseksi? Kulkeeko aidoissa sähkö? Pysyvätkö hevoset aidoissa kiihtyneinäkin? Pystyykö hevosia sulkemaan makuuhalliin? Onko mahdollista, että sulkeminen vain lisää paniikkia vai rauhoittaako sulkeminen hevosia? Onko hevosilla kokemusta kovista äänistä ja rätinästä? Kaikki mahdolliset vaihtoehdot on hyvä käydä läpi ja testata ajoissa.
- Turva-ankkurit ja hevosen valmistelu. Olipa kyseessä iso stressi tai pieni stressi; uusivuosi tai kisareissu, hevosta kannattaa valmistella tilanteeseen. Valmisteluun kuuluvat oleellisena erilaiset turva-ankkurit ja perustarpeista huolehtiminen. Voit antaa hevoselle ajatuksia siitä, miten tilanne tulee menemään, vaikka aikaa olisi hyvin vähän.
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet videon jossa kerron, miten pihattohevosia voi valmistella stressaavaan tilanteeseen ja mitä kannattaa ottaa huomioon.
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.