Vuoropuhelu koiran kanssa lenkillä – kun molemmat saavat vaikuttaa

Lenkillä ihminen tekee koiralle jatkuvasti aloitteita. Mennään tähän suuntaan, odotetaan tässä, ohitetaan tuolta, jatketaan matkaa. Mutta myös koira tekee aloitteita ihmiselle. Se pysähtyy, vaihtaa suuntaa, jää tutkimaan hajua, vilkaisee ihmistä, pyrkii lähemmäs tai haluaa kauemmas. Kysymys on siitä, mitä me teemme koiran aloitteilla.

Vuoropuhelu koiran kanssa tarkoittaa, ettei lenkkiä rakenneta vain sen varaan, kuinka hyvin koira noudattaa ihmisen ohjeita. Ihminen vastaa turvallisuudesta ja tekee tarvittaessa päätökset, mutta myös koiran käyttäytyminen voi vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun koira huomaa, että sen aloitteilla on merkitystä, lenkistä voi rakentua jatkuvan ohjaamisen sijaan yhteistä tekemistä.

Tämä ajatus on ollut osa Kysytään koiralta® -ajatteluani jo pitkään. Olen kouluttanut hihnankävelyä vuoropuheluna osana Kysytään koiralta® -koulutuksia vuodesta 2018 lähtien. Lähtökohta on edelleen sama: lenkillä ei ole olennaista vain se, kuunteleeko koira ihmistä. Yhtä kiinnostavaa on kysyä, kuunteleeko ihminen koiraa.

Hyvä lenkki ei ole yksinpuhelu, jossa ihminen kertoo koiralle, mitä seuraavaksi tehdään. Parhaimmillaan se on vuoropuhelua, jossa molempien aloitteilla on merkitystä.

Mitä vuoropuhelu koiran kanssa tarkoittaa?

Vuoropuhelu tarkoittaa sitä, että sekä ihminen että koira ovat aktiivisia osapuolia yhteisessä tekemisessä. Molemmat tekevät aloitteita, vastaavat toistensa aloitteisiin ja voivat vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olennaista ei siis ole vain se, että ihminen havainnoi koiraa, vaan että koiran käyttäytymisellä voi olla vaikutusta myös ihmisen toimintaan.

Lenkillä tämä tapahtuu jatkuvasti. Ihminen ehdottaa suuntaa, pyytää koiraa odottamaan, vaihtaa tien toiselle puolelle tai kutsuu koiran lähemmäs. Koira puolestaan pysähtyy, vaihtaa suuntaa, jää tutkimaan hajua, vilkaisee ihmistä, hakeutuu lähemmäs tai pyrkii ottamaan etäisyyttä. Kun koiran aloite huomataan, ihminen voi vastata siihen: pysähtyä, antaa lisää aikaa, muuttaa etäisyyttä tai lähteä koiran ehdottamaan suuntaan. Välillä vastaus on kyllä, välillä ei ja joskus katsotaan yhdessä, mitä tilanteesta seuraa.

Kaikki koiran käyttäytyminen ei tietenkään ole yksiselitteinen pyyntö, eikä ihmisen tarvitse kuvitella tietävänsä, mitä koira ajattelee. Yksittäinen vilkaisu, pysähtyminen tai suunnanmuutos voi tarkoittaa monia asioita. Vuoropuhelu antaa kuitenkin mahdollisuuden saada lisää tietoa. Mitä tapahtuu, jos pysähdyn? Entä jos annan lisää etäisyyttä? Jatkaako koira samaan suuntaan, rentoutuuko se, palaa luokseni vai tekeekö se uuden aloitteen? Sen sijaan että päätämme koiran puolesta, mitä sen käyttäytyminen tarkoittaa, voimme vastata siihen ja katsoa, mitä koira tekee seuraavaksi.

Vuoropuhelu ei siksi tarkoita myöskään sitä, että ihminen opettelee kirjasta, mitä “koira tarvitsee”, ja tarjoaa nämä asiat omalle koiralleen. Tieto koirien käyttäytymisestä, tarpeista ja hyvinvoinnista on tärkeää, mutta yleinen tieto ei voi kertoa kaikkea siitä, mikä on juuri tälle yksilölle tärkeää juuri tässä tilanteessa. Yksi koira haluaa tutkia ympäristöä pitkään, toinen hakee ihmisestä tukea ja kolmas haluaa päästä nopeasti väljempään paikkaan. Sama koirakin voi tänään tehdä erilaisia valintoja kuin huomenna. Tieto auttaa ihmistä ymmärtämään mahdollisuuksia, mutta koiraa täytyy edelleen kuunnella.

Toisaalta vuoropuhelu ei tarkoita sitäkään, että ihmisen pitäisi pienentää oma roolinsa mahdollisimman vähäiseksi ja antaa koiralle täydellinen vapaus. Koira ei aina tiedä, mikä sille on turvallista tai pitkällä aikavälillä hyväksi. Se ei tiedä, että mutkan takaa tulee auto, vastaantuleva koira tarvitsee tilaa tai pellon reunassa oleva aine on myrkyllistä. Ihmisellä on tietoa, jota koiralla ei ole, sekä vastuu koiran ja ympäristön turvallisuudesta. Tätä vastuuta ei ole tarkoitus siirtää koiralle valinnanvapauden nimissä.

Vuoropuhelussa yhdistyvätkin ihmisen vastuu, tieto ja ymmärrys sekä koiran yksilöllisyys, aloitteet ja juuri kyseisen tilanteen huomioiminen. Joskus ihminen tietää enemmän ja tekee päätöksen. Joskus koira puolestaan tietää omasta kokemuksestaan jotakin sellaista, mitä ihminen ei voi tietää sen puolesta: tuonne meneminen tuntuu vaikealta, haluan lisää etäisyyttä, tämä haju on minulle tärkeä tai tarvitsen vielä hetken aikaa.

Tämä on suuri ero sekä jatkuvaan hallintaan että ajatukseen täydellisestä vapaudesta. Jos ihminen päättää aina suunnan, vauhdin, pysähtymiset ja etäisyydet, koiralle jää lähinnä mahdollisuus seurata ihmisen päätöksiä tai vastustaa niitä. Jos taas ihminen vetäytyy kokonaan päätöksenteosta, koiralle siirtyy vastuuta, jota sen ei kuulu kantaa. Vuoropuhelu syntyy näiden väliin: ihminen kantaa vastuun, mutta hänen ei tarvitse sen vuoksi päättää kaikesta.

Kysytään koiralta® – hihnakävely vuoropuheluksi

Ajatus lenkistä vuoropuheluna ei ole minulle uusi. Olen kouluttanut aihetta vuodesta 2018 lähtien osana Kysytään koiralta® -koulutuskokonaisuuksia. Yksi kokonaisuuden teemoista oli Hihnankävely vuoropuheluksi: miten lenkistä voisi rakentaa tilanteen, jossa koiraa ei ainoastaan opeteta seuraamaan ihmisen aloitteita, vaan myös ihminen oppii huomaamaan koiran aloitteita ja vastaamaan niihin.

Taustalla oli sama kysymys, joka kulkee edelleen mukana kaikessa Kysytään koiralta® -ajattelussa: mitä muuttuu, jos koiran käyttäytymistä ei tarkastella vain asiana, jota ihmisen pitäisi ohjata, vaan myös yrityksenä vaikuttaa tilanteeseen? Vetäminen, pysähtyminen, suunnan vaihtaminen, ihmisen vilkaiseminen tai etäisyyden ottaminen näyttävät hieman erilaisilta, kun ensimmäinen kysymys ei olekaan “miten saan tämän loppumaan?” vaan “mitä tässä tapahtuu ja mitä koira yrittää saada aikaan?”

Vuosien aikana vuoropuhelu on kulkenut mukana hihnakäytöksen, ohitusten, reaktiivisten koirien ja muiden lenkkihaasteiden koulutuksissani. Harjoitukset ja tavat toteuttaa niitä ovat kehittyneet, mutta perusajatus on pysynyt samana. Koiran kuunteleminen ei tarkoita vain sen tunnetilan tunnistamista tai tarpeiden huomioimista. Jos kyse on aidosta vuoropuhelusta, koiran aloitteilla täytyy voida olla vaikutusta myös siihen, mitä ihminen tekee.

Tämä tekee lenkistä kiinnostavan paikan harjoitella Kysytään koiralta® -ajattelua. Lenkin aikana syntyy kymmeniä pieniä tilanteita, joissa jompikumpi tekee aloitteen ja toinen vastaa siihen. Niissä ei aina tarvita käskyä, harjoitusta tai edes palkkiota. Joskus riittää, että ihminen huomaa koiran ehdotuksen ja vastaa siihen.

Kysytään koiralta® ei tarkoita vain sitä, että osaamme esittää koiralle kysymyksiä. Olennaisempaa on, mitä teemme sen vastauksilla.

Koira tekee lenkillä aloitteita koko ajan

Koiran ei tarvitse osata mitään erityistä tapaa pyytää asioita voidakseen osallistua vuoropuheluun. Se tekee lenkillä aloitteita joka tapauksessa. Se voi pysähtyä, lähteä toiseen suuntaan, hidastaa, nopeuttaa, suunnata kohti kiinnostavaa hajua, jäädä katselemaan jotakin, hakeutua lähemmäs ihmistä tai ottaa etäisyyttä. Myös ihmisen vilkaiseminen voi olla aloite, johon ihminen voi vastata.

Helposti käy niin, että huomaamme koiran aloitteet lähinnä silloin, kun ne ovat ristiriidassa oman suunnitelmamme kanssa. Koira vetää väärään suuntaan, jää haistelemaan kun pitäisi jatkaa matkaa tai pysähtyy, vaikka meillä on kiire. Silloin koiran käyttäytymisestä tulee helposti asia, joka pitää keskeyttää tai korjata. Samalla voi jäädä huomaamatta, että koira kertoo meille jotakin siitä, mitä se juuri sillä hetkellä tavoittelee.

Tavoitetta ei kuitenkaan tarvitse päätellä varmasti etukäteen. Jos koira pysähtyy, emme vielä tiedä, haluaako se haistella, tarkkailla jotakin, välttää edessä olevaa asiaa vai tehdä jotakin aivan muuta. Sen sijaan voimme antaa tilanteelle hieman aikaa ja katsoa, mitä koira tekee seuraavaksi. Joskus vastaus löytyy vasta vuorovaikutuksesta: ihminen pysähtyy, koira tekee uuden aloitteen ja ihminen saa jälleen lisää tietoa.

Tässä mielessä koiran kuunteleminen on eri asia kuin koiran käyttäytymisen tulkitseminen. Meidän ei tarvitse tietää koiran puolesta, mitä se haluaa, jotta voisimme antaa sille mahdollisuuden näyttää sitä. Mitä enemmän koiralla on turvallisia tapoja vaikuttaa lenkin kulkuun, sitä enemmän meillä on myös mahdollisuuksia oppia tuntemaan juuri tätä koiraa.

Kaikki aloitteet eivät johda siihen, että koira saa haluamansa, mutta niihin voidaan silti vastata. Jos koira haluaa kohti jotakin, minne emme voi mennä, voimme estää sen ja tarjota muuta tekemistä tai toisen suunnan. Jos se epäröi, voimme antaa aikaa tai ottaa etäisyyttä. Jos se haluaa pysähtyä ja meillä on aikaa, voimme jäädä. Vuoropuhelu ei rakennu siitä, että vastaus on aina kyllä, vaan siitä, että koiran aloite ei katoa tyhjyyteen.

Kun tätä alkaa tarkkailla, lenkki näyttää erilaiselta. Sen sijaan että yksi taluttaa ja toinen on talutettavana, lenkillä on kaksi osapuolta, jotka tekevät jatkuvasti pieniä ehdotuksia toisilleen.

Koira on osallistunut keskusteluun koko ajan. Kysymys on siitä, olemmeko me huomanneet sen.

Koiralle voi opettaa tavan sanoa: hei, minulla on asiaa

Koiran kaikkia aloitteita ei ole aina helppo huomata tai ymmärtää. Me voimme opetella lukemaan koiraa paremmin, mutta voimme tehdä myös toisin päin: opettaa koiralle sellaisia tapoja tehdä aloitteita, jotka meidän on helppo huomata ja ymmärtää. Ajattelen tätä vähän kuin opettaisimme koiran nykäisemään meitä hihasta: hei, minulla olisi sinulle asiaa.

Yksi tällainen tapa voi olla oma-aloitteinen kontakti ihmiseen. Sen sijaan että katsekontakti olisi vain ihmisen pyytämä suoritus tai käyttäytyminen, josta koira saa automaattisesti namin, sille voidaan rakentaa paljon laajempi merkitys. Koira voi oppia kääntymään ihmisen puoleen erilaisissa tilanteissa, kun se haluaa jotakin, tarvitsee apua tai haluaa meidän osallistuvan tilanteeseen.

Tällainen aloite voi tulla vastaan hyvin erilaisissa hetkissä. Koira voi ottaa kontaktia kiinnostavan hajun äärellä, ennen kuin se lähtee kohti jotakin, kohdatessaan hankalan tilanteen tai silloin, kun se haluaisi meidän tekevän jotakin yhdessä sen kanssa. Meidän ei tarvitse aina tietää kontaktin nähdessämme, mitä koira seuraavaksi ehdottaa. Voimme vastata sen aloitteeseen ja katsoa, mitä tapahtuu. Joskus koira näyttää sen jälkeen suunnan, joskus se tarvitsee meiltä apua ja joskus sen tavoite selviää vasta pienen vuoropuhelun jälkeen.

Tässä katsekontaktin merkitys muuttuu aika olennaisesti. Tavoitteena ei ole koira, joka tarkkailee jatkuvasti ihmistä ja odottaa tältä ohjeita. Päinvastoin: koira saa tutkia ympäristöään, haistella, liikkua ja tehdä omia asioitaan, mutta sillä on käytössään myös yhteinen tapa kutsua ihminen mukaan silloin, kun sillä on meille asiaa.

Kun koiran aloite huomataan ja siihen vastataan, kontaktista voi vähitellen tulla enemmän kuin koulutettu käyttäytyminen. Siitä voi tulla osa yhteistä kieltä.

Meidän ei tarvitse vain opetella ymmärtämään koiran kieltä. Voimme myös antaa koiralle keinoja puhua meille kielellä, jota meidän on helppo ymmärtää.

Kun koiran käyttäytymisellä on vaikutusta

Vuoropuhelu alkaa menettää merkitystään, jos koira kyllä tekee aloitteita, mutta mikään niistä ei koskaan vaikuta siihen, mitä tapahtuu. Koiraa voidaan kuunnella, katsella ja ymmärtää kuinka hienosti tahansa, mutta jos ihminen tekee lopulta aina saman päätöksen, koiran näkökulmasta sen mahdollisuus osallistua yhteiseen tekemiseen jää vähäiseksi.

Vaikutusmahdollisuuksien ei tarvitse tarkoittaa suuria valintoja. Lenkillä ne ovat usein pieniä ja arkisia. Koira voi ehdottaa pysähtymistä hajulle, pidempää tutkimista, toista kulkusuuntaa tai suurempaa etäisyyttä johonkin. Joskus koiran ehdotus toteutuu sellaisenaan, joskus vain osittain ja joskus ei lainkaan. Olennaista on, että ainakin osassa tilanteista koira voi kokemuksen kautta oppia, että minun tekemisilläni on vaikutusta siihen, mitä meille tapahtuu.

Eläinten hyvinvointitutkimuksessa valinta, kontrolli ja toimijuus erotetaan toisistaan. Pelkkä vaihtoehtojen olemassaolo ei vielä tarkoita, että eläimellä olisi kontrollia tilanteeseen. Kontrolliin kuuluu mahdollisuus saada omalla käyttäytymisellään ennakoitavasti aikaan tavoiteltuja seurauksia, ja tätä pidetään keskeisenä osana eläimen toimijuutta (Englund & Cronin, 2023; Littlewood ym., 2023).

Tämä muuttaa myös ihmisen roolia. Sen sijaan että ihminen vain jakaisi koiralle vapauksia ennalta päättämällään tavalla – nyt saat haistella, nyt saat valita suunnan – koiran omat aloitteet voivat käynnistää asioita. Ero voi näyttää ulospäin pieneltä, mutta vuorovaikutuksen kannalta se on merkittävä. Ensimmäisessä tapauksessa ihminen päättää, mitä koira saa. Jälkimmäisessä koira voi itse vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Vaikutusmahdollisuudet eivät myöskään tarkoita vain valitsemista kahdesta ihmisen tarjoamasta vaihtoehdosta. Koira voi tehdä ehdotuksen, jota ihminen ei tullut itse ajatelleeksi. Juuri siksi vuoropuhelu voi opettaa meille koirasta jotakin uutta. Jos tarjoamme aina vain ne vaihtoehdot, jotka olemme itse keksineet, saamme helposti vastauksia vain kysymyksiin, jotka osasimme jo esittää.

Tässä on yksi syy siihen, miksi pidän koiran toimijuutta niin tärkeänä. Koira ei ole vain ympäristön, koulutuksen ja ihmisen päätösten kohde, vaan aktiivinen toimija, joka tavoittelee asioita ja yrittää omalla käyttäytymisellään vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nykyisessä eläinten hyvinvointitutkimuksessa mahdollisuutta valintoihin ja ympäristöön vaikuttamiseen pidetäänkin tärkeänä osana toimijuutta ja positiivista hyvinvointia (Mellor ym., 2020; Englund & Cronin, 2023; Littlewood ym., 2023).

Jos haluamme kysyä koiralta, meidän täytyy jättää tilaa myös vastauksille, joita emme itse keksineet etukäteen.

Entä jos koira haluaa eri asiaa kuin ihminen?

Vuoropuhelu on helppoa silloin, kun koira ehdottaa jotakin, mikä sopii myös ihmiselle. Koira haluaa jäädä haistelemaan ja ihmisellä on aikaa odottaa. Se ehdottaa metsäpolkua, joka sopii ihmisellekin. Paljon kiinnostavammaksi vuoropuhelu muuttuu silloin, kun koira ja ihminen haluavat eri asioita.

Koira saattaa haluta mennä tervehtimään toista koiraa, jäädä pitkäksi aikaa tutkimaan hajua tai jatkaa suuntaan, johon ihminen ei voi lähteä. Joskus kyse on turvallisuudesta, joskus aikataulusta ja joskus vain siitä, että myös ihmisellä on lenkillä omia tavoitteita. Vuoropuhelu ei edellytä sitä, että ihmisen pitäisi luopua niistä. Yhteisessä tekemisessä molempien tarpeilla saa olla merkitystä.

Koiran näkökulmasta olennaista voi kuitenkin olla se, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun ensimmäinen vastaus on ei. Jos koira ei voi saada juuri sitä, mitä se tavoittelee, voimmeko silti ottaa sen tavoitteen huomioon? Jos emme voi mennä tervehtimään toista koiraa, voimmeko jäädä hetkeksi katselemaan sitä kauempaa tai ottaa lisää etäisyyttä? Jos emme voi lähteä koiran valitsemaan suuntaan, löytyykö toinen reitti? Jos meidän täytyy nyt jatkaa matkaa, voiko koira päästä kiinnostavalle hajulle myöhemmin?

Kaikissa tilanteissa vaihtoehtoa ei tietenkään ole. Joskus ihmisen täytyy vain tehdä päätös ja lähteä. Vuoropuhelu ei tarkoita, että jokaisesta päätöksestä neuvotellaan loputtomasti. Mutta jos ihmisen vastaus on lähes aina “ei”, kannattaa ehkä pysähtyä katsomaan lenkkiä kokonaisuutena. Kuinka paljon koira todella pystyy vaikuttamaan siihen, mitä sen omalla lenkillä tapahtuu?

Tässä myös ihmisen omat tarpeet kuuluvat vuoropuheluun. Ihminen saa haluta kävellä eteenpäin, ehtiä töihin, saada liikuntaa tai päästä kotiin. Vuoropuhelu ei tarkoita sitä, että toinen osapuoli katoaa toisen tarpeiden tieltä. Joskus ratkaisu löytyy siitä, että kaikkia tavoitteita ei yritetä toteuttaa samalla lenkillä: yksi ulkoilu voi sisältää enemmän koiran tutkimista, toisella kuljetaan määrätietoisemmin paikasta toiseen.

Juuri ristiriitatilanteissa näkyy, onko koiran vaikutusmahdollisuus todellinen. Toimijuuden kannalta olennaista ei ole täydellinen vapaus, vaan se, että eläimellä on ainakin joissakin tilanteissa mahdollisuus tehdä valintoja ja vaikuttaa niiden seurauksiin (Englund & Cronin, 2023; Littlewood ym., 2023).

Vuoropuhelun tavoite ei ole se, että koira saa aina tahtonsa läpi. Tavoite on, ettei vain ihmisen tahto ole aina se, jolla on merkitystä.

Vuoropuhelu ei ole lenkkitekniikka

Vuoropuhelusta voi helposti tehdä uuden menetelmän. Anna koiran valita välillä suunta, pysähdy kun se pysähtyy, anna sen haistella ja palkitse, kun se ottaa kontaktia. Kaikki nämä voivat olla hyviä asioita, mutta niiden tekeminen ei vielä tarkoita, että lenkki olisi vuoropuhelua.

Jos ihminen on etukäteen päättänyt, milloin koira saa valita, kuinka kauan se saa haistella ja millä tavalla sen pitää pyytää jotakin, päätösvalta voi edelleen olla kokonaan ihmisellä. Koira on saanut enemmän vapauksia, mutta se ei välttämättä ole saanut enempää mahdollisuuksia vaikuttaa. Siksi vuoropuhelua ei voi rakentaa pelkästään lisäämällä lenkille tietty määrä koiralähtöisiä harjoituksia.

Sama koskee koiran tarpeiden huomioimista. Haistelu, tutkiminen, liikkuminen ja ympäristön havainnointi ovat koiralle tärkeitä, mutta vuoropuhelun ajatuksena ei ole laatia mahdollisimman täydellistä lenkkiä sen perusteella, mitä tiedämme koirista lajina. Yleistieto auttaa meitä rakentamaan hyvää arkea, mutta vuoropuhelussa kiinnostavaa on lisäksi se, mitä juuri tämä koira kertoo meille juuri tänään.

Joskus koira haluaa haistella pitkään, joskus se kulkee määrätietoisesti eteenpäin. Yhtenä päivänä se haluaa tutkia vilkasta ympäristöä ja toisena ottaa siihen etäisyyttä. Jos olemme päättäneet etukäteen, millainen “koiralähtöisen lenkin” kuuluu olla, voimme päätyä jälleen ohittamaan sen koiran, joka kulkee vierellämme.

Vuoropuhelu ei myöskään edellytä sitä, että ihminen olisi koko ajan valppaana tulkitsemassa jokaista korvan liikettä ja kysymässä koiralta seuraavaa päätöstä. Hyvässä vuorovaikutuksessa voi olla myös pitkiä jaksoja, jolloin mitään erityistä ei tarvitse tapahtua. Molemmat kulkevat, tutkivat ympäristöä ja tekevät omia asioitaan. Olennaista on, että yhteys on tarvittaessa olemassa ja kummallakin on keino tehdä toiselle aloite.

Siksi vuoropuhelu on minulle enemmän suhteen rakenne kuin yksittäinen harjoitus. Ihminen kantaa vastuuta, käyttää tietoa ja tekee päätöksiä, mutta jättää samalla tilaa koiran aloitteille ja on valmis muuttamaan omaa toimintaansa niiden perusteella. Koiraa ei tarvitse hallita joka hetki, mutta sitä ei myöskään jätetä yksin tekemään kaikkia päätöksiä.

Vuoropuhelua ei voi mitata sillä, kuinka monta valintaa koira sai lenkin aikana. Olennaisempaa on, voiko koira tarvittaessa saada äänensä kuuluviin – ja tapahtuuko jotain, kun se tekee niin.

Miltä vuoropuhelu näyttää vaikealla lenkillä?

Vuoropuhelun merkitys korostuu usein silloin, kun lenkit ovat vaikeita. Koira vetää, kiihtyy, pelkää, pysähtelee tai reagoi voimakkaasti vastaantulijoihin. Näissä tilanteissa huomio kiinnittyy ymmärrettävästi siihen hetkeen, jossa ongelma näkyy: miten saan koiran ohittamaan, lopettamaan vetämisen tai rauhoittumaan?

Ratkaisua ei kuitenkaan aina löydy siitä hetkestä, jossa ongelma näkyy. Koira on voinut tehdä jo paljon aikaisemmin pieniä aloitteita, jotka kertovat tilanteen vaikeutumisesta. Se hidastaa, haluaa vaihtaa suuntaa, pysähtyy tarkkailemaan, hakeutuu lähemmäs ihmistä tai yrittää päästä kauemmas. Jos nämä aloitteet huomataan, tilanteeseen voidaan joskus vaikuttaa jo ennen kuin koiran täytyy tehdä jotakin paljon näkyvämpää.

Reaktiivisen koiran kanssa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koiran ehdottama suunnanmuutos otetaan vakavasti jo ennen kuin se alkaa haukkua. Pelkäävän koiran kanssa olennaista voi olla huomata, missä kohdassa eteneminen alkaa vaikeutua. Voimakkaasti hajuihin tai ympäristön tapahtumiin kiihtyvän koiran kanssa taas voidaan huomata, milloin sen kiinnostus on vielä sellaista, että yhteinen keskustelu onnistuu ja milloin ympäristö alkaa viedä kaiken huomion.

Vuoropuhelun tarkoitus ei ole tehdä koiran jokaisesta eleestä varoitusmerkkiä eikä alkaa ennakoida jokaista mahdollista reaktiota. Päinvastoin. Kun koiran kanssa on totuttu vaihtamaan pieniä aloitteita tavallisilla, helpoilla lenkeillä, sama yhteinen kieli on käytettävissä myös silloin, kun tilanne vaikeutuu. Koiran ei tarvitse ensimmäistä kertaa yrittää saada ihmistä ymmärtämään itseään siinä vaiheessa, kun sen kuormitus on jo suuri.

Tässä myös ihmisen aloitteilla on merkitystä. Vuoropuhelu ei tarkoita sitä, että odotamme koiran ratkaisevan vaikean tilanteen. Ihminen voi ehdottaa etäisyyden ottamista, suunnan vaihtamista, pysähtymistä tai tilanteesta poistumista. Koira puolestaan voi vastata ehdotukseen omalla käyttäytymisellään. Jos suunnanvaihto ei helpota tilannetta, saamme siitäkin tietoa ja voimme tehdä uuden ratkaisun.

Vaikealla lenkillä vuoropuhelu ei siis ole yksi keino saada koira käyttäytymään paremmin. Se on tapa saada tilanteesta enemmän tietoa ja tehdä päätöksiä yhdessä koiran käyttäytymisen kanssa – ennen reaktiota, sen aikana ja myös sen jälkeen.

Mitä paremmin kuulemme koiran silloin, kun se puhuu hiljaa, sitä harvemmin sen tarvitsee yrittää saada viestiään perille huutamalla.

Hyvä lenkki on yhteistä tekemistä

Lenkillä tarvitaan monenlaisia taitoja. Koiran on hyödyllistä osata kulkea hihnassa, odottaa, tulla lähemmäs ihmistä ja lähteä tarvittaessa pois kiinnostavasta tai vaikeasta tilanteesta. Mutta yksittäiset taidot eivät vielä kerro siitä, millainen suhde koiran ja ihmisen välille lenkillä rakentuu.

Jos kaikki aloitteet tulevat ihmiseltä, koiran tehtäväksi jää vastata niihin. Vuoropuhelussa asetelma on toinen. Ihminen saa edelleen pyytää, ehdottaa, ohjata ja päättää, mutta myös koira voi käynnistää asioita. Se voi pyytää meitä pysähtymään, tulla hakemaan apua, ehdottaa suuntaa tai kertoa omalla tavallaan, että nyt tarvitaan jotakin muuta.

Juuri siksi vuoropuhelu voi tehdä lenkistä kiinnostavamman myös ihmiselle. Kun kaikkea ei päätetä etukäteen koiran puolesta, saamme mahdollisuuden huomata asioita, joita emme muuten olisi tulleet kysyneeksi. Mikä tälle koiralle on tärkeää? Millaisissa tilanteissa se hakee minua mukaan? Milloin se haluaa apua ja milloin enemmän tilaa? Mihin se käyttäisi mahdollisuuden valita, jos sillä sellainen olisi?

Vuosien aikana ajatus hihnankävelystä vuoropuheluna on kulkenut mukana yhä useammassa koulutuksessani. Mitä enemmän olen sitä käyttänyt, sitä vähemmän kiinnostavalta minusta on tuntunut kysymys siitä, kuinka täydellisesti koira tottelee ihmistä lenkillä. Paljon kiinnostavampi kysymys on, kuinka hyvin nämä kaksi yksilöä pystyvät kuuntelemaan toisiaan ja toimimaan yhdessä.

Kysytään koiralta® ei tarkoita sitä, että koiralle annetaan vastuu päätöksistä, joita se ei voi tehdä, eikä sitä, että ihminen lakkaa ohjaamasta koiraa. Ihmisen tehtävänä on edelleen tietää enemmän, ennakoida, kantaa vastuu ja pitää molemmat turvassa. Mutta vastuun kantaminen ei edellytä yksinpuhelua.

Hyvä lenkki ei ala siitä, että koira oppii kuuntelemaan ihmistä. Se alkaa siitä, että myös ihminen oppii kuuntelemaan koiraa.

Hyvän lenkin jäljillä – katso lenkkiä vähän tarkemmin

Koira vetää, räyhää ohituksissa, jumittaa tai puree hihnaa. Huomio kiinnittyy helposti siihen hetkeen, jossa ongelma näkyy. Mutta siihen, mitä lenkillä tapahtuu, vaikuttaa moni muukin asia.

Hyvän lenkin jäljillä on maksuton materiaali, jonka avulla havainnoit kolmea lenkkiä oman koirasi kanssa. Tarkastelet, mitä tapahtuu ennen vaikeita hetkiä, mistä koirasi kiinnostuu, mikä sitä kuormittaa ja milloin yhteinen liikkuminen sujuu helpommin.

Tarkoituksena ei ole tehdä lenkistä harjoitusta, vaan auttaa sinua huomaamaan asioita, jotka tavallisella lenkillä jäävät helposti huomaamatta.

Saat materiaalin sähköpostiisi maksutta.

Haluatko rakentaa lenkistä enemmän vuoropuhelua?

Tyytyväinen lenkkikaveri -verkkokurssilla hihnakäytöstä ei rakenneta vain opettamalla koiralle, missä sen pitäisi kulkea tai miten sen pitäisi käyttäytyä. Harjoittelussa huomioidaan myös koiran tunnetila, kuormitus, palautuminen, motivaatio ja se, mitä koira itse tavoittelee lenkin aikana.

Kurssilla harjoitellaan käytännössä, miten koiran kanssa voidaan rakentaa yhteistä kieltä ja toimivaa yhteistyötä myös silloin, kun koira vetää, kiihtyy, reagoi vastaantulijoihin tai lenkillä tulee muita vaikeita tilanteita.

Tutustu Tyytyväinen lenkkikaveri -verkkokurssiin →

Lue lisää

Jos haluat syventyä koiran aloitteisiin, motivaatioon ja siihen, miten lenkistä voi rakentaa enemmän yhteistä tekemistä, jatka näistä:

• Kysytään koiralta® – tutustu ajattelutapaan, jossa koiran aito motivaatio, valinnanmahdollisuudet, toimijuus ja koiran vastausten kuunteleminen ovat keskiössä.
• Koira vetää hihnassa – mikä avuksi? – miksi vetämistä kannattaa tarkastella myös koiran tavoitteiden, turhautumisen ja motivaation kautta.
• Haistelu lenkillä – kuinka paljon koiran kannattaa saada haistella? – miksi haistelu on koiralle tärkeää ja millainen rooli sillä voi olla lenkillä.
• Koiran ohitukset – ihmiselle ohitus, koiralle kohtaaminen – ohitustilanne näyttää koiran näkökulmasta erilaiselta kuin ihmisen.
• Koira ei osaa ohittaa – miksi ohitusharjoittelu ei auta? – miksi ratkaisua ei aina löydy siitä hetkestä, jossa ongelma näkyy.
• Miten palkita koiraa lenkillä? – miten koiran omia tavoitteita voidaan hyödyntää palkitsemisessa ja yhteistyön rakentamisessa.

Usein kysytyt kysymykset

Lähteet

Englund, M. D. & Cronin, K. A. (2023). Choice, control, and animal welfare: Definitions and essential inquiries to advance animal welfare science. Frontiers in Veterinary Science, 10, 1250251.

Littlewood, K. E., Heslop, M. V. & Cobb, M. L. (2023). The agency domain and behavioral interactions: Assessing positive animal welfare using the Five Domains Model. Frontiers in Veterinary Science, 10, 1284869.

Mellor, D. J., Beausoleil, N. J., Littlewood, K. E., McLean, A. N., McGreevy, P. D., Jones, B. & Wilkins, C. (2020). The 2020 Five Domains Model: Including human–animal interactions in assessments of animal welfare. Animals, 10(10), 1870.