
Koira merkkailee
Koira merkkailee lenkin varrella lyhtypylväisiin ja muihin maamerkkeihin, Joskus merkkailua esiintyy sisällä, mikä häiritsee omistajaa. Mitä merkkailu on? Merkkailu on ihmiselle häiritsevää, mikäli koira merkkaa
Mörkökausi, “uhmaikä” ja pelkokausi – murrosikä on hyvin samanlainen koirilla ja ihmisillä. Koiran murrosikä on kausi, jolloin koirasta luopuminen on todennäköisintä. Murrosikäisiä koiria hylätään eniten, ja taustalla on usein koiran erilaiset käyttäytymishaasteet, joista omistaja syyttää itseään. Tyypillisiä haasteita murrosikäisen koiran kanssa ovat:
Katso murrosikäisen koiran kurssi, joka paneutuu teinikoiran haasteisiin!
Murrosikä on ohimenevä kehitysvaihe, josta ihmisen ei kannata tehdä ongelmaa. Toki on hermostuttavaa, kun koira taantuu eikä osaa enää mitään, mitä pentuna jo oppi – siitä huolimatta kannattaa pitää pää kylmänä. Murrosikäisen koiran omistajaa syyllistetään siitä, että koiraa ei ole “koulutettu”. Tämä liittyy virheelliseen uskomukseen siitä, että omistaja voisi hallita ja kontrolloida kaikkea koiran käyttäytymistä. Koiran murrosikä tulee ja menee omalla painollaan, mutta siitä saa aikaan myös suuren taistelun.
Erilaiset ylikorjausliikkeet koiran murrosiässä altistavat lisäongelmille. Kun koira on murrosiässä, ei kannata tehdä suuri muutoksia vaan yrittää pitää kiinni hyvästä suhteesta, joka pentuaikana on rakennettu. Tyypillisesti murrosikäisen koiran omistaja voi kuulla ohjeita siitä, miten koiraa tulee kurittaa tai komentaa kun se “ei tottele”. Koiran murrosikä altistaa väkivaltaiselle kohtelulle; pennun kanssa kaikki on helppoa mutta murrosikäisen koiran käyttäytyminen otetaan monesti henkilökohtaisesti.
Murrosikäinen koira käy läpi valtavan muutosprosessin, jonka aikana on erityisen tärkeää säilyttää turvallinen suhde omistajan ja koiran välillä. Koiralla on murrosiässä vaikeaa, eikä sitä yhtään helpota omistaja, joka lähtee vastustamaan koiraa ja taistelemaan sen kanssa.
Koira merkkailee lenkin varrella lyhtypylväisiin ja muihin maamerkkeihin, Joskus merkkailua esiintyy sisällä, mikä häiritsee omistajaa. Mitä merkkailu on? Merkkailu on ihmiselle häiritsevää, mikäli koira merkkaa
Koiran remmirähjä alkaa usein murrosiässä Kun koira tulee murrosikään, se tulee sukukypsäksi. Koira ei kuitenkaan ole vielä pitkään aikaan aikuinen, vaan nuori koira. Murrosikä on
Miksi murrosikäinen koira karkailee? Koiranpentua on helppo pitää, se on tyytyväinen ja kiinnostunut omistajastaan ja pysyy usein helposti pihalla. Kun koira tulee murrosikään, sen aistit
Koiran murrosikään kuuluu taantuminen Koiran murrosikä tuo mukanaan monenlaisia haasteita. Taidot, jotka koira on osannut pentuna jo hienosti, alkavat murrosiässä unohtua, eli koira taantuu. On