
Koira kerjää ruokaa
Lähes jokainen koira kerjää ihmisiltä ruokaa. Tämä on koiralle monella tavalla tyypillistä ja normaalia toimintaa. Ihmisen tulkinnan takia kerjäämisestä on tullut paheksuttua – kerjäämistä pidetään
Koiran koulutus ei ole mikään tietyn omistajaryhmän harrastus, vaan kaikkien koiranomistajien. Koiran koulutus mielletään joskus erilliseksi asiaksi ns. koiran kotikasvatuksesta, mitä se ei kuitenkaan ole.
Koiran koulutus on arkista toimintaa, jossa koiralle opetetaan toivottuja toimintatapoja. Koira tekee asioita, joista koituu sille mielekkäitä seurauksia – onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään, mikä syy koiralla on toimia kuten haluamme.
Koiran koulutus on aina myös ihmisen arvovalinta. Jokainen toimii koiran kanssa omien arvojensa mukaan, ja usein samat arvot määrittävät suhdetta sekä toisiin ihmisiin että koiriin.
Lähes jokainen koira kerjää ihmisiltä ruokaa. Tämä on koiralle monella tavalla tyypillistä ja normaalia toimintaa. Ihmisen tulkinnan takia kerjäämisestä on tullut paheksuttua – kerjäämistä pidetään
Miten koiralle opetetaan että jokin on kiellettyä? Miten koiralle opetetaan EI-sana? Onko tämä edes tarpeellista? Koira ei syntyessään tiedä ihmisten käyttäytymissääntöjä, eikä koira siis tiedä,
Harrastuskoira on koira, jonka kanssa harrastetaan jotakin koiralajia. Koira voi olla ja onkin usein samaan aikaan sekä kotikoira että harrastuskoira että perheenjäsen. Harrastuskoirasta puhutaan usein,
Oma piha on jokaisen koiranomistajan toive, mutta kun toive toteutuu, se tuo usein mukanaan myös haasteita. Koira voi karkailla ja laajentaa omaa tonttiaan tai se
Rauhoittuminen on koiralle tärkeää, mutta usein haastavaa. Rauhoittuminen on yksi niistä taidoista, joissa koiran mielipiteellä on erityisen paljon väliä; jos koira ei itse halua rauhoittua,
Kysytään koiralta Kysytään koiralta®️ -menetelmä on kehitetty koiran ja omistajan välisen suhteen parantamiseen. Metodi sisältää erilaisia harjoituksia, joiden avulla lajienvälistä viestintää ja kommunikaatiota voidaan kehittää
Koiran koulutus koskettaa kaikkia. Koiran koulutus on kehittävää ja hauskaa ja sitä jokainen arjessaan harrastaa. Koiran kouluttaminen on tärkeää! Koiran kouluttaminen koskettaa jokaista koiranomistajaa. Jokainen