Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

On koiria, joille haukkuminen on ensimmäinen vaihtoehto moneen ongelmaan ja tilanteeseen. Joillekin koirille on mahdotonta osallistua harjoituksiin toisten koirien kanssa, kun koko treeni kuluu haukkuessa. Haukkumiselle on monia syitä, mutta niin rasittavaa kuin se onkin, kannattaa muistaa että kyseessä on normaali, lajityypillinen käyttäytyminen. On täysin normaalia, että koira haukkuu – se on jopa normaalimpaa kuin se, että kissa naukuu.

Miksi haukkumiselle on sitten yleensä kuitenkin nollatoleranssi julkisilla paikoilla ja miksi tämä nollatoleranssi ei välttämättä ole paras ratkaisu?

Ehkä ajatellaan, että haukkuminen on merkki kurittomuudesta. Joskus on ehkä saatettu ajatella, että haukku on portti aggressiivisuuteen. Kuitenkin jos pikaisesti katsastaa aggression portaita, siellä ei ole haukkua erillisenä portaana. Toki haukkuva koira voi purra, mutta yhtä hyvin se voi olla purematta. Ehkäpä suurin syy siihen, että haukkua ei suvaita, on se että se koetaan häiritseväksi ja se antaa vaikutelman siitä, että koira ei ole hallinnassa. Lisäksi on olemassa pelko siitä, että mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan tulevaisuudessakin. Toki näin voi olla, mutta monille koirille haukku on jonkin verran haastavampaa kuin hiljaa oleminen, joten se ei kaikille ole itseään vahvistava käytös. No, ei siitä sen enempää, jokainen haukkuvan koiran taluttaja ja omistaja tunnistaa kanssatreenareiden ja ohikulkijoiden katseet.

Mihin se sitten voi johtaa, että haukkumista ei sallita treeneissä? Ottamatta nyt kantaa haukkumisen syihin, voi olla, että koira haukkumisellaan käynnistää ohjaajan. Haukkumalla ohjaaja alkaa tarjota erilaisia käytöksiä käsitargetista lentäviin makupaloihin. Tyypillisintä on kuitenkin se, että haukkuvaa koiraa viedään muista koirista kauemmas, turvallisen etäisyyden päähän. Turvavälin päässä koiraa palkitaan esimerkiksi katsekontaktista ja sitten tullaan lähemmäs muita ja jatketaan palkkaamista. Monesti pakka kuitenkin repeää, kun tullaan riittävän lähelle, eikä palkkiona käytetyt herkut tai leikki riitä vaan pelimerkit loppuvat kesken. Silloin kuvaan on astunut huomattavasti tehokkaampi ja tavoittelemisen arvoinen palkkio, joka jää monelta huomaamatta. Se, että haukkuminen johdonmukaisesti katkaistaan järjestämällä koiralle muuta puuhaa, tarjoaa apupyörän koiralle. Jos haukku maalataan piiloon namittamalla, silloin koira ei ole välttämättä a) täysin motivoinut tai b) omaehtoisesti mukana treenissä.

Väitän, että koirat haukkuvat treeneissä ja lenkeillä jopa enemmän muista syistä kuin puutteellisesta pentuaikaisesta sosiaalistumisesta, arkuudesta tai pelosta. Olen aiemmin ollut eri mieltä, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut ja toistuvasti todennut, että vastaehdollistaminen ei vain toimi osalle koirista, olen tullut siihen lopputulokseen että syy löytyy osassa tapauksista muualta. Vastaehdollistaminen on hyvä työkalu pelkojen työstämiseen, mutta jos pelkoa ei ole, se ei yleensä toimi. Muusta syystä kuin pelosta haukkuvan koiran vastaehdollistaminen voi olla yhtä tehokasta kuin antibioottikuuri migreeniin. Jotta voisimme päätellä, mistä syystä koira haukkuu, sen on annettava haukkua. Jos haukku piilotetaan, emme voi tietää kenelle se kohdistuu, mikä sitä ylläpitää, mitä koira sillä tavoittelee tai miten se muuttuu. Paljon arvokasta tietoa jää saamatta. Havainnoinnin avulla voidaan selvittää syy haukkumiselle, ja kun syy tunnetaan, voidaan asiaan puuttua.

No mitä sitten voi tehdä, jos koira haukkuu treeneissä muita häiriten?

1. Turpa kiinni tai se turpoo kiinni. Koira vaiennetaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisiä tapoja hiljentää koira on suihkuttaa vettä sen naamalle tai viedä pois tilanteesta. Tätä tapaa en suosittele, koska a) ei ole järkeä rangaista koiraa siitä, että se toteuttaa lajityypillistä viestintäkäyttäytymistä, b) veden suihkuttaminen voi olla kuumalla ilmalla palkkio, mutta monia koiria se pelottaa, eikä omistajan yhdistäminen pelkoa aiheuttavaan asiaan edesauta koiran motivaatiota harrastaa yhdessä ja c) rankaisu voi edelleen nostaa koiran kierroksia ja kuumentaa sitä, jolloin saa varautua jatkossa yhä peittävämpään maalikerrokseen.

2. Ohjataan huomio muualle ja annetaan korvaavaa tekemistä. Esimerkiksi heitellään herkkuja, teetetään helppoja temppuja ja pidetään yllä toimintaa, jotta koira ei ehdi haukkua. Tämä voi joskus toimia, jos haukkuminen ei ole ehtinyt muodostua opituksi tavaksi. Tässä kohtaa saattaa olla riskinä se, että haukku käynnistää omistajan kun mieluummin kannattaisi käynnistyä katsekontaktista tai muusta järkevästä ja toivotusta toiminnasta. Koira voi tietenkin oppia haukkumaan enemmän jos siitä seuraa sille mielekäs lopputulos. Treenien kannalta on hankalaa se, jos koiran pitäisi harjoiteltavien asioiden ohella tehdä kaikki väliajatkin jotain täytetemppuja. Jokainen ymmärtää, ettei tätä jaksa kauaa sen enempää koira kuin omistajakaan.

3. Siedättäminen ja vastaedollistaminen. Kierrellään ja kaarrellaan kaukana muista, hihna löysällä ja palkitaan koiraa, kun se ei vielä hauku. Pysytään huolestumiskynnyksen turvallisella puolella. Tämä menetelmä on aivan lyömätön yhdistelmä sellaisille koirille, joiden haukkumista motivoi pelko. Sen sijaan muista syistä haukkuville koirille tästä ei ole apua, ja niillä haukkuminen alkaa kun tullaan riittävän lähelle. Menetelmää voi kokeilla pari viikkoa, mutta jos sinä aikana ei edistystä tapahdu, kannattaa muuttaa lähestymistapaa.

4. Häiriötreeni. Opetetaan koiralle kotona ja helpoissa paikoissa joitakin käytöksiä niin vahvoiksi, että ne onnistuvat myös treeneissä. Pidetään muita koiria häiriöinä, joihin oma koira ei reagoi, vaan suorittaa annettuja tehtäviä. Tämä toimii usein hyvin, kunnes on tauon paikka. Silloin voi paketti levitä. Joka tapauksessa häiriötreeni on kaikille koirille hyvä asia, sillä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ratkaista haukkumisongelmaa.

5. Palkkion uudelleenarviointi ja asetelman kääntäminen. Pohditaan, mikä haukkumisen takana on ja annetaan koiralle a) hallinnan tunne ja b) se palkkio, jota se eniten arvostaa…

Jatka lukemista ja katso video aiheesta liittymällä jäseneksi!

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen ja kissa ovat molemmat saaliseläimiä, joille on tyypillistä suhtautua varauksellisesti kaikkeen uuteen. Onko eläimen koko peruste sille, että sitä käsitellään tietyllä tavalla? Entä kuinka johdonmukaisesti me käsittelemme kaikkia saaliseläimiä samoja periaatteita noudattaen? Miten inhimillistäminen ja pelko vaikuttavat siihen, miten eläimiä lähestymme tai niihin suhtaudumme?

Kissojen kohdalla on melko helppoa ymmärtää, mikä merkitys ennakoitavuudella on. Ennakoitavuus tarkoittaa sitä, että eläinten täytyy ihmisen käyttäytymistä lukemalla oppia arvaamaan, missä aikeissa ihminen on ja mitä hän seuraavaksi aikoo tehdä. Eläimet eivät osaa suomea, ennen kuin niille opetetaan joitakin sanoja. Sen sijaan ne ovat taitavia oppimaan kokemuksen kautta. Varsinkin niille epämiellyttävät kokemukset jäävät hyvin muistiin ja eläimet ovatkin taitavia välttämään niitä sekä kaikkia niihin viittaavia asioita. Esimerkiksi jos kissa matkustaa kuljetuskopassaan autolla eläinlääkäriin, jossa se saa huonon kokemuksen, se saattaa alkaa vältellä a) tilannetta lääkärissä, b) autoa, c) kuljetuskoppaa tai d) omistajaansa. Samaan tapaan hevonen voi oppia tuntemaan eläinlääkärin huonolla tavalla ja välttää yhteistyötä kaikin keinoin.

Olen itse huomannut, että hevonen tulee jotenkin niin tutuksi, että sitä pitää lähes ihmisenä, samoin käy koiran kanssa. Tulee unohdettua, että ne ovat ”vain” luontokappaleita, kun niiden toiminnalle lataa erilaisia oletuksia ja alkaa pitää tiettyjä asioita itsestäänselvinä. Sen sijaan kissojen kanssa en ole samaa kokenut. Kissalta ei jostain syystä tule odotettua mitään asiaa tai toimintaa automaattisesti, paitsi ehkä jääkaapilla jonottelua ruoka-aikaan. Asioiden ottaminen itsestäänselvyyksinä aiheuttaa sen, että ärtymys kohoaa, jos odotettu ei tapahdu.

Kissojen kanssa ollaan harvoin suorituskeskeisiä – niiden käyttäytyminen tai osaaminen ei samalla tavalla aiheuta paineita kuin hevosen tai koiran, jotka ovat yleensä harrastuskavereita. On täysin hyväksyttävää, jos kissa ei jonakin päivänä innostu vaikkapa agilitytempuista. Sen sijaan jos hevonen ei innostu estevalmennuksesta, tilanne voi tuntua vakavammalta. Ehkä kissoihin suhtaudutaan ilman ennakko-odotuksia?

Aiheuttaako ennakko-odotus tai paine sellaista, että hevosta käsitellään eri tavalla kuin kissaa? Kissojen kanssa on helppo ymmärtää, että jahtaaminen ei auta jos eläin itse ei halua tulla kontaktiin. Kissaa harvemmin juoksutetaan ympäri asuntoa tai pientä pyöröaitausta, kunnes se antautuu. Kissaa harvoin käännetään korvasta jos se tempoilee otteesta pois – sen sijaan pakkosylitystä kyllä käytetään eli yhtäläisyyksiä löytyy. Ehkä sitä voisi verrata hevosen säkittämiseen, jossa pelottavia ärkykkeitä annetaan niin kauan, että hevonen ei enää välitä niistä. Kumpikin käytäntö on saaliseläimen kannalta huono, koska niiden myötä aloitekyky latistuu ja stressitaso nousee ja kaiken lisäksi suhde kärsii.

Kissan kohdalla oman tilan kunnioittaminen ei ole niin justiinsa – moni tähtää varsinkin arempien kissojen kanssa siihen, että ne eivät kunnioittaisi ihmisen tilaa, vaan tulisivat rohkeasti syliin. Kissan ei tarvitse kunnioittaa ihmisen omaa tilaa, enkä tiedä kuka jaksaisi päsmäröidä kissan kanssa, että se saa tulla vain kutsuttuna ihmisen tilaan. Kissakin voi kuitenkin olla vaarallinen pienestä koostaan huolimatta. Kissaa voi opettaa olemaan sylissä ja lähellä siten, että se ei ole vaarallinen tai ei toimi ei-toivotulla tavalla.

Voisiko samaa periaatetta hyödyntää hevosen kanssa? Voisiko oman tilan leipoa sisään koulutettaviin asioihin, jotta ei tarvitsisi pitää tuplia päällä? Olisiko mahdollista, että tilan kunnioitus tulisi kaupan päällisenä, jos palkittaisiin hevosta halutuista asioista?

Liittymällä jäseneksi näet videolla lisää pohdintaa oman tilan kunnioittamisesta ja sen tärkeydestä!

Sisältö on piilotettu. Hanki Maksullinen jäsenyys, tai kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.