Meidän elämä on palautunut arjen osalta lähes normaaliksi, eläinlääkäri vielä tuottaa pientä päänvaivaa. Koira on selvästi jo luottavaisempi vieraisiin ihmisiin ja ennenkaikkea minä luottavaisempi koiraani kohtaan. Pitkään tuntui että olimme negatiivisessa syöksykierteessä, jossa kokoajan tuli lisää huonoja kokemuksia ja sukelsimme syvemmällä ahdinkoon. Pikkuhiljaa kurssien myötä aloin ymmärtää koiran ajatusta ja tunnetilaa, ettei se olekaan luonteeltaan umpihullu, vaan sitä pelottaa. Jaanan oppien myötä opin auttamaan koiraa vaikeissa tilanteissa, ja syöksykierteemme muuttui noususuhdanteeksi! Nyt tuntuu, että hyvä ruokkii hyvää, ja matkamme kohti onnistumisia vaan jatkuu! 🙏

Oikeasti itkin kun kuuntelin kurssia. Luulin olevani ainoa maailmassa jolla oli tälläinen koira. Kun tilanne oli pahimmoilleen ja yritin kysellä ksikilta tutuilts, ja kasvattajalta, niin kukaan ei tunnistanut tilsnnetta. Yritin saada apua myös koirakouluttajilta mutta heillä ei ollut aikaa tai eivät vastanneet yhteydenottopyyntöihin. Olin aivan yksin ja syytin kaikesta itseäni. Harmittaa, että n vuosi meni koiran kanssa huonoissa fiiliksissä. Kumpa olisin törmännyt tähän vuosi sitten ja saanut tietää, että tää on yleistä. Tätä ilosanomaa ja kurssia yritän nyt toitottaa kaikkialla, ettei kukaan jäisi niin yksin kuin minä noissa tilanteissa.

Kurssin käyminen ”teini-ikäisen” koiran kanssa juuri tässä ikävaiheessa tuli todella tarpeeseen. Oli äärimmäisen tärkeää ymmärtää koiran motiivit remmiräyhäys-käytökselle ja tukea koiraa näissä tilanteissa. Olemme noin puolen vuoden aikana tehneet harjoituksia ja tuoneet lenkille osasia taidoista, joita sekä minä että koirani olemme oppineet. Tänä aikana koiran käytöksessä on ollut iän mukaisia suuria vaihteluja, joihin on mahtunut mukaan esimerkiksi pelokkuutta ja lieviä demonikohtauksia. Kurssilla oppimani asiat on auttanut meitä ohjaamaan koiraa ja löytämään aina uusia ratkaisuja.