Luoksetulo hidastuu tai loppuu kokonaan. Toisille koirille rähjääminen alkaa tai pahenee. Koira on varauksellinen vieraita, varsinkin miehiä ja lapsia kohtaan. Se ei kestä kiinnipitämistä tai ruokakupille tulemista. Se säikkyy kättä tai lenkillä näkyviä hahmoja. Ja vielä äsken se oli ihana ja sosiaalinen pentu. Mitä on tapahtunut?

Pennut pysyvät ihmisten lähellä turvallisuussyistä. Kun pentu kasvaa, sen aistit kehittyvät ja uteliaisuus kasvaa. Se haluaa tutustua ympäristöön ja usein se rohkeasti tutkii uusia paikkoja ja laajentaa omaa elinpiiriään. Vajaan vuoden tai jopa puolentoista vuoden iässä koira saattaa kuitenkin taantua huomattavasti – se voi muuttua reippaasta pennusta araksi nuoreksi.

Nuorilla aikuistuvilla koirilla saattaa itseluottamukseen tulla äkillistä takapakkia. Aiemmin kaikkien kaveri saattaakin nostaa karvoja pystyyn ja haukkua tosissaan kohdatessaan asioita, jotka eivät sitä ennen pelottaneet. Kaikkia koirien ongelmia ei kannata yrittää selittää murrosiällä, mutta on totta, että se voi tuottaa haasteita tietyssä ikävaiheessa. Kyseessä on normaali koiran kehitykseen kuuluva vaihe, jossa vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa ja omistaja saattaa olla tuudittautunut tunteeseen siitä, että koira osaa jo kaiken tarpeellisen: se osaa kulkea hihnassa, on sisäsiisti ja osaa ohitella muita. Saattaa olla melkoinen kriisi, kun eräänä päivänä huomaakin, että sohva on syöty, lattialle pissattu ja lenkki kuluu suurimmaksi osaksi rähistessä. Joskus kriisi voi olla niin suuri ja odottamaton, että se aiheuttaa koirasta luopumisen ja ainakin jaksamisen loppumisen.

Mitä suurempi koira on, sitä laajempi haitari on ns. murrosiällä. Joillakin koirilla muutoksia voi olla vasta lähempänä kahta ikävuotta, kun pienillä koirilla vaihe ilmenee usein jo viiden-kuuden kuukauden iässä. Kaikilla koirilla vaihetta ei tule lainkaan. On esitetty, että hieman alle vuoden ikäisenä koirat normaalisti lähtevät omille teilleen perheensä parista ja tätä itsenäistymistä varten olisi kehittynyt pelkokausi suojaamaan maailman vaaroilta. Koira on tässä elämänvaiheessa tavallista varovaisempi ja se näkyy koulutuksellisena taantumisena. Tätä vaihetta ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Murrosikä kestää viikkoja, ei kuukausia tai vuosia. Koira on tässä iässä yleensä loistavassa kunnossa ja täynnä virtaa. Sen hampaat ovat vaihtuneet mutta niitä pitää edelleen käyttää.

Itse en pidä sanasta murrosikä, koska sillä on erilainen kaiku ongelman käsittelyn suhteen kuin pelkokaudella. Kaikista termeistä ikävin on uhmaikä – murrosikä ei ole uhmaa, vaan varovaisuutta. Jos lähdetään puhumaan uhmaiästä, saadaan aikaan turhaa vastakkainasettelua. Murros- tai uhmaikäpuheeseen liittyy myös usein se, että sitä pitää vain kestää. Esimerkiksi käsittelytoimenpiteissä vastustelu ei ole sellainen asia, joka jää pois, kun vaan puetaan paksumpia hanskoja päälle. Nuoren (tai minkä tahansa) eläimen käsitteleminen väkisin harvoin a) onnistuu ja b) opettaa eläimelle mitään järkevää. Sitä tehdään, koska ihmisillä ihailtava ominaisuus on periksiantamattomuus ja päättäväisyys. Monissa tapauksissa parempiin tuloksiin päästään nopeammin, kun osataan luopua omasta jääräpäisyydestä.

Miten koiran murrosiästä sitten selviää?

Koiran elämän suurin murros ja stressi on vieroittaminen ja uuteen kotiin muutto. Kannattaa palata hieman taaksepäin ja miettiä miten selvisi siitä? Luonnollisesti tukemalla pentua, kasvattamalla sen itseluottamusta hyvine kokemusten kautta ja sosiaalistamalla sitä järjestelmällisesti. Pentujen kanssa onneksi ymmärretään, että on meidän omistajien vastuulla näyttää maailma hyvässä valossa. Nuorten aikuisten koirien kanssa ymmärrystä ei aina samalla tavalla löydy. On hankalaa olla muuttamatta mitään kun koira muuttuu. Murrosiässä ympäristö muuttuu hetkellisesti uhkaavaksi ja pelottavaksi. Tätä tilannetta voi loiventaa hyvällä suhteella koiraan ja sillä, että itse toimii mahdollisimman ennakoitavalla tavalla. Pahimmillaan otamme murrosiän henkilökohtaisesti ja vastaamme kokemaamme uhmaan. Tällä tavalla toimiessa luottamus koiran ja omistajan välillä murenee ja suhde huononee, koiran pelko ja sitä myötä käytös pahenee ja kierre on valmis.

Murrosikäistä koiraa voi tukea parhaiten niin, että keskittyy jatkamaan pentuna aloitettua tärkeää työtä. Sosiaalistamista on jatkettava koiran koko ensimmäinen elinvuosi, jotta pelkotiloja ei tulisi. Tärkeiden taitojen harjoittelua on jatkettava myös. Tärkeitä taitoja, joissa murrosikä saattaa näkyä, ovat hihnassa kulkeminen, toisten koirien kohtaaminen, yksinolo, matkustaminen ja käsittelytoimet. Näitä kaikkia kannattaa oman koiran tarpeiden mukaan treenata sitkeästi, vaikka tuleekin mieleen, että ne olisi jo pitänyt oppia tähän mennessä. Monen koiran kohdalla murrosikä on se vaihe, kun palkkiot kokevat inflaation. Aiemmin kuivanappuloiden kanssa loistavasti toiminut pentu ei korvaansa lotkauta, kun nenä lähtee viemään. Silloin on syytä korottaa panoksia ja varmistaa, että yhdessä tekeminen on koiralla hauskaa ja palkitsevaa!

Kun huomaat ensimmäiset merkit pelokkuudesta tai varovaisuudesta, laita päivämäärä muistiin. Tee johdonmukaisesti harjoituksia päivittäin ja seuraa kuinka pitkään tila kestää. Jos ongelma pitkittyy puolen vuoden tai vuoden mittaiseksi, sitä ei voi selittää enää murrosiällä eikä kannata odottaa, että se menee itsestään ohi. Arkuus ja epävarmuus ovat asioita, jotka haittaavat koiran elämää ja niihin kannattaa aina puuttua.

Koirien murrosikä esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liity jäseneksi, niin näet videon jossa käyn läpi harjoituksia, joiden avulla selviät koirasi murrosiästä. Videon kesto n 20 min.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Haukku rasittaa korvia, mutta ei tee haavaa

On koiria, joille haukkuminen on ensimmäinen vaihtoehto moneen ongelmaan ja tilanteeseen. Joillekin koirille on mahdotonta osallistua harjoituksiin toisten koirien kanssa, kun koko treeni kuluu haukkuessa. Haukkumiselle on monia syitä, mutta niin rasittavaa kuin se onkin, kannattaa muistaa että kyseessä on normaali, lajityypillinen käyttäytyminen. On täysin normaalia, että koira haukkuu – se on jopa normaalimpaa kuin se, että kissa naukuu.

Miksi haukkumiselle on sitten yleensä kuitenkin nollatoleranssi julkisilla paikoilla ja miksi tämä nollatoleranssi ei välttämättä ole paras ratkaisu?

Ehkä ajatellaan, että haukkuminen on merkki kurittomuudesta. Joskus on ehkä saatettu ajatella, että haukku on portti aggressiivisuuteen. Kuitenkin jos pikaisesti katsastaa aggression portaita, siellä ei ole haukkua erillisenä portaana. Toki haukkuva koira voi purra, mutta yhtä hyvin se voi olla purematta. Ehkäpä suurin syy siihen, että haukkua ei suvaita, on se että se koetaan häiritseväksi ja se antaa vaikutelman siitä, että koira ei ole hallinnassa. Lisäksi on olemassa pelko siitä, että mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan tulevaisuudessakin. Toki näin voi olla, mutta monille koirille haukku on jonkin verran haastavampaa kuin hiljaa oleminen, joten se ei kaikille ole itseään vahvistava käytös. No, ei siitä sen enempää, jokainen haukkuvan koiran taluttaja ja omistaja tunnistaa kanssatreenareiden ja ohikulkijoiden katseet.

Mihin se sitten voi johtaa, että haukkumista ei sallita treeneissä? Ottamatta nyt kantaa haukkumisen syihin, voi olla, että koira haukkumisellaan käynnistää ohjaajan. Haukkumalla ohjaaja alkaa tarjota erilaisia käytöksiä käsitargetista lentäviin makupaloihin. Tyypillisintä on kuitenkin se, että haukkuvaa koiraa viedään muista koirista kauemmas, turvallisen etäisyyden päähän. Turvavälin päässä koiraa palkitaan esimerkiksi katsekontaktista ja sitten tullaan lähemmäs muita ja jatketaan palkkaamista. Monesti pakka kuitenkin repeää, kun tullaan riittävän lähelle, eikä palkkiona käytetyt herkut tai leikki riitä vaan pelimerkit loppuvat kesken. Silloin kuvaan on astunut huomattavasti tehokkaampi ja tavoittelemisen arvoinen palkkio, joka jää monelta huomaamatta. Se, että haukkuminen johdonmukaisesti katkaistaan järjestämällä koiralle muuta puuhaa, tarjoaa apupyörän koiralle. Jos haukku maalataan piiloon namittamalla, silloin koira ei ole välttämättä a) täysin motivoinut tai b) omaehtoisesti mukana treenissä.

Väitän, että koirat haukkuvat treeneissä ja lenkeillä jopa enemmän muista syistä kuin puutteellisesta pentuaikaisesta sosiaalistumisesta, arkuudesta tai pelosta. Olen aiemmin ollut eri mieltä, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut ja toistuvasti todennut, että vastaehdollistaminen ei vain toimi osalle koirista, olen tullut siihen lopputulokseen että syy löytyy osassa tapauksista muualta. Vastaehdollistaminen on hyvä työkalu pelkojen työstämiseen, mutta jos pelkoa ei ole, se ei yleensä toimi. Muusta syystä kuin pelosta haukkuvan koiran vastaehdollistaminen voi olla yhtä tehokasta kuin antibioottikuuri migreeniin. Jotta voisimme päätellä, mistä syystä koira haukkuu, sen on annettava haukkua. Jos haukku piilotetaan, emme voi tietää kenelle se kohdistuu, mikä sitä ylläpitää, mitä koira sillä tavoittelee tai miten se muuttuu. Paljon arvokasta tietoa jää saamatta. Havainnoinnin avulla voidaan selvittää syy haukkumiselle, ja kun syy tunnetaan, voidaan asiaan puuttua.

No mitä sitten voi tehdä, jos koira haukkuu treeneissä muita häiriten?

1. Turpa kiinni tai se turpoo kiinni. Koira vaiennetaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisiä tapoja hiljentää koira on suihkuttaa vettä sen naamalle tai viedä pois tilanteesta. Tätä tapaa en suosittele, koska a) ei ole järkeä rangaista koiraa siitä, että se toteuttaa lajityypillistä viestintäkäyttäytymistä, b) veden suihkuttaminen voi olla kuumalla ilmalla palkkio, mutta monia koiria se pelottaa, eikä omistajan yhdistäminen pelkoa aiheuttavaan asiaan edesauta koiran motivaatiota harrastaa yhdessä ja c) rankaisu voi edelleen nostaa koiran kierroksia ja kuumentaa sitä, jolloin saa varautua jatkossa yhä peittävämpään maalikerrokseen.

2. Ohjataan huomio muualle ja annetaan korvaavaa tekemistä. Esimerkiksi heitellään herkkuja, teetetään helppoja temppuja ja pidetään yllä toimintaa, jotta koira ei ehdi haukkua. Tämä voi joskus toimia, jos haukkuminen ei ole ehtinyt muodostua opituksi tavaksi. Tässä kohtaa saattaa olla riskinä se, että haukku käynnistää omistajan kun mieluummin kannattaisi käynnistyä katsekontaktista tai muusta järkevästä ja toivotusta toiminnasta. Koira voi tietenkin oppia haukkumaan enemmän jos siitä seuraa sille mielekäs lopputulos. Treenien kannalta on hankalaa se, jos koiran pitäisi harjoiteltavien asioiden ohella tehdä kaikki väliajatkin jotain täytetemppuja. Jokainen ymmärtää, ettei tätä jaksa kauaa sen enempää koira kuin omistajakaan.

3. Siedättäminen ja vastaedollistaminen. Kierrellään ja kaarrellaan kaukana muista, hihna löysällä ja palkitaan koiraa, kun se ei vielä hauku. Pysytään huolestumiskynnyksen turvallisella puolella. Tämä menetelmä on aivan lyömätön yhdistelmä sellaisille koirille, joiden haukkumista motivoi pelko. Sen sijaan muista syistä haukkuville koirille tästä ei ole apua, ja niillä haukkuminen alkaa kun tullaan riittävän lähelle. Menetelmää voi kokeilla pari viikkoa, mutta jos sinä aikana ei edistystä tapahdu, kannattaa muuttaa lähestymistapaa.

4. Häiriötreeni. Opetetaan koiralle kotona ja helpoissa paikoissa joitakin käytöksiä niin vahvoiksi, että ne onnistuvat myös treeneissä. Pidetään muita koiria häiriöinä, joihin oma koira ei reagoi, vaan suorittaa annettuja tehtäviä. Tämä toimii usein hyvin, kunnes on tauon paikka. Silloin voi paketti levitä. Joka tapauksessa häiriötreeni on kaikille koirille hyvä asia, sillä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ratkaista haukkumisongelmaa.

5. Palkkion uudelleenarviointi ja asetelman kääntäminen. Pohditaan, mikä haukkumisen takana on ja annetaan koiralle a) hallinnan tunne ja b) se palkkio, jota se eniten arvostaa…

Jatka lukemista ja katso video aiheesta liittymällä jäseneksi!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ajatuksia hihnasta 2: rähinän anatomiaa

Hihna-aiheisista kirjoituksista viimeisin käsitteli vetämiseen ja sen estämiseen liittyviä myyttejä. Luonnollinen jatkumo tälle on käsitellä seuraavaksi rähinää ja sen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Lähestytään tätäkin asiaa myyttien kautta.

Myytti 1. Helpoin tapa välttää rähinää on olla päästämättä koiraa milloinkaan kohtaamaan muita koiria hihnassa.

Tämä on osittain totta. Se on ihmiselle helpoin tapa lähestyä mitä tahansa ongelmaa: päätetään, että tästä lähtien teen aina näin ja sillä sipuli. Mitä tämä sitten koiran kannalta tarkoittaa? Turhautuminen voi lisääntyä eivätkä sosiaaliset taidot ainakaan pääse karttumaan. Väitetään, että koirat rähisevät ja tappelevat sen takia, että ne kohtaavat hihnassa ja hihna estää niitä käyttämästä normaaleja lähestymis- ja kohtaamisrituaaleja. Olen tästä eri mieltä – väitän, että rähinät ja tappelut kohtaamistilanteessa johtuvat siitä, ettei koiria ole opetettu kohtaamaan toisia hihnassa. Sekin on opeteltava taito – ei synnynnäinen ominaisuus. Mitä paremmin koira osa ylipäänsä olla hihnassa ja ymmärtää hihnan merkityksen, sitä taitavammin se kohtaa muita koiria hihnassa.

Totaalikieltolinja ei mielestäni ole perusteltu, varsinkaan silloin, jos koiran ulkoilu tehdään pääosin hihnassa. Varsinkin turhautuneen koiran hallinta tulee huomattavasti helpommaksi, kun antaa koiralle kokemuksen siitä, että se voi päästä muiden koirien luo. Kieltolinja on ihmiselle selkeä, mutta koira ei ota asiaa ehkä samalla tavalla. On totta, että täyskielto suojelee arkaa koiraa. Mutta toisaalta, voitko olla aivan varma, ettei koiran koskaan tarvitse kohdata toista koiraa hihnassa? Entä jos kohtaatte irtokoiran? Täyskielto menettää merkityksensä jos se on osittainen tai epäjohdonmukainen. Koiraa kohtaan reilua on opettaa perusteet hihnassa kohtaamisesta takataskuun.

Myytti 2. Hihnarähinä johtuu usein puutteellisesta sosiaalistamisesta ja pelosta.

Tämäkin on osittain totta. Monessa tapauksessa arkuus ja pelko ilmentyvät rähjäämisenä kohtaamistilanteissa. Silläkin on vaikutusta, jos koira on pentuaikanaan tottunut vain omanrotuisiinsa koiriin – tämä näkyy usein siinä, että eri näköiset koirat aiheuttavat reaktion. On kuitenkin paljon koiria, jotka tulevat muiden kanssa hyvin juttuun, paitsi hihnassa.

Kokemukseni mukaan rähinää voi esiintyä myös muista syistä kuin pelosta ja arkuudesta. Yksi tärkeimmistä muista syistä on innokkuus ja turhautuminen. Joskus on vaikea tai mahdoton erottaa, onko koira turhautunut vai motivoiko rähinää pelko. Tämä on kuitenkin tärkeä selvittää, koska se vaikuttaa kouluttamiseen melko paljon. Monelle turhautuneelle koiralle tarjotaan ohitustreeniksi vastaehdollistamista ja siedättämistä, eli toisiin koiriin tutustutaan matkan päästä ja herkkujen avulla. Turhautuneelle koiralle tämä menetelmä ei välttämättä toimi tai prosessi kestää todella pitkään ja edistyminen on hidasta. Pelokkaalle koiralle tämä usein toimii, ja sen usein huomaa nopeasta edistymisestä.

On tärkeää yrittää selvittää motivaatio käytöksen taustalla ennen kuin valitsee koulutusmenetelmiä. Tässä voi käyttää apuna sitä, että kysyy koiralta, mitä se haluaa. Koira ei valehtele ja on oman hihnarähinänsä paras asiantuntija. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että selvitetään mitä koira käytöksellään tavoittelee ja käytetään sitä palkkiona. Vain silloin koulutus etenee. Joskus herkut ovat päälleliimattuja palkkioita, joita käytetään siksi että ne kuulemma rauhoittavat koiraa (sekin on mielenkiintoista, että yleisesti ajateltuna ruokapalkka rauhoittaa, paitsi hevosia se kiihdyttää 🙂 ja ehkä siksi, että ne ovat kaikista kätevin vahviste, jos ei haluta käyttää sitä, mitä koira oikeasti toiminnallaan tavoittelee. Päälleliimatuissa palkkioissa on se huono puoli, että aikaa kouluttamiseen kuluu enemmän, koira kestää vähemmän ns. häiriöitä (ja sitten lopettaa syömisen) ja jos häiriönä on se koiran mielestä todellinen vahviste, se yleensä voittaa makupalat.

Moni omistaja on todella turhautunut, kun koira ei syö eikä sitä kiinnosta herkut. Joskus kouluttaja neuvoo ruuan vähentämistä muissa tilanteissa. Olen toki sitä mieltä, ettei koiraa kannata ruokkia juuri ennen treenejä, mutta nälkäisenä pitäminen ei mielestäni ole ratkaisu olemattoman motivaation löytämiseen, vaan huono seuraus siitä, ettei osata tai haluta käyttää sitä vahvistetta joka koiralle toimii. Perustarpeiden estäminen, jota nälässä pitäminen mielestäni on, ei ole kestävä tapa rakentaa toimivia palkkioita.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn enemmän läpi hihnarähinän anatomiaa ja käytännön vinkkejä rähinän hallintaan ja palkkioiden valintaan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ajatuksia hihnasta

Ajattelin keskittyä pariin hihnaan liittyvään myyttiin tällä kertaa. Suuri osa työstäni on hihnaongelmien ratkomista, jotta koiran pitäminen voisi jälleen olla hauskaa ja lenkkeily sujuvaa. Hihnaongelma stressaa omistajaa ja saattaa jopa haitata lenkkeilyä ja joissakin tapauksissa estää sen kokonaan. On sekä taluttajan että koiran etu, jos hihnakävelyssä päästään yhteiselle polulle.

Myytti 1. Koira ei opi vetämään jos se ei milloinkaan vedä ja/tai kun se ei milloinkaan saa edetä vetämällä. Koiranpentu oppii vetämään, koska sen annetaan vetää hihnassa.

Tämä on klassikko. Perkaan ensin, mitä väite mielestäni sisältää. Ensin näkökulmakysymys: haluammeko, että koira ei opi jotain, vai haluammeko, että se oppii jotain? Nykyään ollaan menossa siihen suuntaan, että koulutetaan koiralle niitä asioita, joita sen halutaan osaavan eikä keskitytä niin paljon siihen, että varotaan että pentu oppii jotain ei-toivottavaa. En tiedä onko kukaan koskaan testannut pennuilla, että riittääkö todellakin hihnakävelyn harjoitteluksi se, ettei koiraa koskaan pidä hihnassa? Jos koiraa ei kytketä, se ei voi vetää eikä siis opi vetämään. Kätevää. Toinen kohta: koira ei opi vetämään jos se ei koskaan saa edetä vetämällä. Hömm. En tykkää ei koskaan, koiran pitää, koira ei milloinkaan saa -sisällöllisistä lauseista. Eli koira ei vedä jos koira ei vedä. Ja vielä yksi kohta: pennun annetaan vetää. Ikään kuin pentu tietäisi, että vetäminen on väärin ja vetämällä se siis kokeilisi tai testaisi omistajaa. Ei, ei. Pentu ei tiedä, että vetäminen ei ole sallittua. Lisäksi väitän, että painetta päin meneminen eli vetäminen on erittäin helposti opittu, ellei jopa sisäsyntyinen taito, jonka oppimiseen ei todellakaan tarvita hihnaa tai harjoittelua. Pentu osaa todennäköisesti mennä painetta päin, enne kuin se on ollut kertaakaan kytkettynä.

Ajatellaan hetki jotain toista eläintä koiran tilalle. Otetaan vaikkapa poni. Kuvitellaan, että ostaisit asuntoosi pienen ponin, jota sinun pitäisi viedä useita kertoja päivässä narussa ulos, vaikka poni ei vielä osaakaan kulkea narussa. Saisit ohjeeksi, että älä milloinkaan anna narun kiristyä tai kaikki on pilalla. Kuinka todennäköistä on, että naru ei kiristyisi kertaakaan? Se on erittäin epätodennäköistä. Poni, kuten koiranpentukin, haluaa tutkia maailmaa ja mennä eri paikkoihin. Koiranpentuja ei ole turvallista pitää vapaana kaupungissa ja pitkällä liinalla ulkoiluttaminenkin on varsin hankalaa, puhumattakaan siitä, että juostaan pennun perässä ja pidetään huoli siitä, ettei hihna kiristy. Samaan aikaan harjoiteltaisiin hihnassa kulkemista muutaman minuutin pätkissä, jotta pentu oppisi toimimaan hihnassa oikein.

Suosittelen, että pentujen annetaan kulkea hihnassa ja tutustua maailmaan ilman simputtamista ja mahdollisimman turvallisesti. Mikäli kulkeminen on pelkkää tempoilua, hanki mahdollisimman mukavat valjaat ja vaikkapa fleksi. Opeta pennulle mahdollisimman pian mukavin mahdollinen tapa kulkea hihnassa.

Myytti 2: Pysähdy (tai vaihda suuntaa) kun koira vetää hihnassa, älä anna sen edetä vetämällä. Palkitse kun koira löysää hihnan.

Kuka ei olisi näin toiminut? Miksi tämä toimii niin harvoin? Ensinnäkin, myytti lähtee siitä oletuksesta, että koira vetäisi johonkin määränpäähän. Jos näin on, silloin pysähtyminen toimii. Usein kuitenkin on niin, että koiralla ei ole varsinaista päämäärää ja joillekin koirille pysähtyminen on itse asiassa palkkio – ne katselevat ihan mielellään maailman menoa paikoillaan ja kun matka jatkuu, hihna kiristyy jälleen. Sama pätee suunnan vaihtamiseen – jos koiralla ei alun perinkään ollut määränpäätä, se hyvin todennäköisesti jatkaa vetämistä myös toiseen suuntaan. Toiseksi, kuten jo ensimmäisen myytin kohdalla tuli todettua, hihna kiristyy ja löystyy useita kertoja lenkin aikana joka tapauksessa. Tästä syystä koiralle on hyvin hankala ymmärtää, että se on velvollinen säilyttämään hihnan löysällä. Lisäksi epäjohdonmukaisuus hihnan kanssa voi aiheuttaa sen, että koira ei pysty tunnistamaan, milloin hihna on löysällä ja milloin se on tiukalla ja ennen kaikkea, mitä kireä hihna tarkoittaa. Löysällä hihnalla kulkemisesta voi toki palkita, mutta kannattaa miettiä, onko kyseessä riittävän selkeä käytös, jota koira oppi itsekin tarjoamaan.

Pelkkä löysästä hihnasta palkkaaminen ei mielestäni johda parhaisiin tuloksiin. Sen sijaan voisi miettiä jotain selkeämmin havaittavaa ja koiran kannalta yksinkertaisempaa tapaa toimia. Lisäksi kannattaa opettaa koiralle, mitä hihnan kiristyminen tarkoittaa. Jos lähdemme liikkeelle hihnan kieltämisestä, eli ajatuksesta, jossa hihna ei milloinkaan kiristy, menetämme mahdollisuuden käyttää hihnaa vihjeenä. Hihna kuitenkin on menossa mukana, joten sitä voisi käyttää myös sanojen ja käskyjen sijaan merkityksellisenä tapana viestiä koiralle.

Hihnakoulutusta nettivalmennuksena!

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi vetämistä vielä enemmän 🙂

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koira sekoaa hallin pihassa, se huutaa koko automatkan, se menee pois tolaltaan kun se näkee treenivaatteet ja niin edelleen. Kierrokset ovat täysin ymmärrettävä ilmiö, kun toistetaan sarja vihjeitä, jotka ennakoivat sitä, että koira pääsee tekemään jotain, josta se nauttii täysillä. Koiraa ei tarvitse kovin monta kertaa käyttää tietyssä paikassa, kun se jo kehittää kierrokset – koira on taitava lukemaan ympäristön vihjeitä, ja kun se ymmärtää mitä on tapahtumassa, pakka leviää. Sinänsä ilmiö on positiivinen ja kertoo yleensä korkeasta motivaatiosta. Motivaatio on voima, joka energisoi toimintaa ja se on suoritusten kannalta välttämätön.

Motivaatio on siis tarpeellinen ja toivottava ilmiö, mutta sen ilmentämistapoihin voidaan omalla toiminnalla vaikuttaa. Huono tapa hallita ylimotivoitunutta koiraa on alentaa tai huonontaa palkkiota; silloin suorituskin voi kärsiä. Huono tapa on myös rankaista koiraa kierroksista varsinkin silloin, kun sillä ei ole takataskussaan keinoa toimia oikein. Vedellä suihkuttaminen tai komentaminen toimivat hyvin harvoin silloin, kun koiralla on supervihje ulottuvilla.

Toimivampi tapa hallita ylitsevuotavaa kierroksilla käymistä on opettaa, että vain matalilla kierroksilla pääsee liikkeelle. Mitä matalat kierrokset sitten ovat kunkin koiran kohdalla, se on hyvin yksilöllistä. Koiraa on vaikea huijata, ja usein kierrosongelmaa ei olekaan silloin, jos joku palikka supervihjeestä puuttuu; ei olla tietyssä paikassa, ei ole tiettyjä varusteita tai ei tehdä samoja rutiineja. Paikan vaihtaminen voi toimia hetken ajan, mutta nopeasti ollaan taas kierroksilla, kun koira ymmärtää, mitä ollaan tekemässä. Tyypillinen tilanne on sellainen, että treenikontekstissa koira hajoaa, mutta jos kaikki muu pysyy samana ja paikka vaihtuu, ongelmaa ei ole. Tästä voi päätellä, että kyseessä on supervihje.

Verrataan hetken aikaa koiria ja hevosia. Hevoset ovat varsin reaktiivisia eläimiä ja niillä on vaarallinen pakoreaktio hyvin herkässä. Pelästyminen ja siihen liittyvät reaktiot saattavat olla ihmiselle todella vaarallisia ja siksi on oleellista hallita kierroksia alusta lähtien. Samoin aktiiviset koirat ovat usein reaktiivisia ja reaktiot ovat joskus voimakkaita. Hevosen kohdalla olisi hienoa, jos perusharjoittelussa painotettaisi sitä, että pysähtyminen on hyvä idea, paikoillaan seisominen todella hienoa ja ihmisen kanssa voisi olla pää alhaalla ja rauhallisesti. Jokainen ymmärtää, että hevosen täytyy olla ns. hallinnassa ennen kuin voidaan painaa kaasua. Olen taipuvainen ajattelemaan koirista samoin. Pentuna kaikki asiat ovat helppoja – miksi et käyttäisi pentuaikaa rauhallisuuden rakentamiseen? Jokainen aktiivikoiran omistaja voi jo pennustaan nähdä, kuinka herkässä kiihtyminen on.

Aikuiselle koiralle voi toki opettaa kierrosten laskemista, mutta se on hitaampaa, koska repeily ei ole koiralta kovin tietoinen valinta. Ongelmia voi olla varsinkin silloin, jos treenitilanne on koiralle supervihje. Tässä tapauksessa täytyy ottaa puukko esille ja kovertaa niin pitkään, että löytyy jokin rauhallisuuteen viittaava kerros ja lähteä sitten kasvattamaan sitä pistokastyylillä; rauhallisuuden pistokas ja sille loistavat olosuhteet kasvaa ja kehittyä.

Liity jäseneksi, niin näet luennon aktiivikoirien elämän- ja kierrostenhallinnasta.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuinka monta sanaa koirasi osaa? Tämänhetkinen ennätys koirilla taitaa olla noin 2500 sanaa. Sanoilla on merkitystä, ja koiralle pitäisikin puhua! Sanojen merkitysten oppimisella on nimittäin merkitystä sen hyvinvoinnille.

Tässä kohtaa tarkoitan muita sanoja kuin ei ja hyvä 😉

Valinnan mahdollisuus lisää hyvinvointia. Jos mietitään koiran elämää lemmikkinä, sillä vaikuttaa ensisilmäyksellä olevan paljon varaa valita. Kuitenkin lähempi tarkastelu paljastaa, että koira ei saa päättää juuri mistään. Se ei päätä, mitä se syö, milloin se syö, milloin se ulkoilee, missä ja miten se ulkoilee, lisääntyykö se ja kenen kanssa, milloin se leikkii, milloin se on yksin ja milloin porukassa ja niin edelleen. Asioita, mistä keskivertokoira saa päättää, ovat missä ja milloin se nukkuu ja osittain milloin se on omistajan seurassa. Ja tietenkin milloin se juo.

Tässä eräänä päivänä mietin koiran hankkimista. Koiraan liittyy suuret odotukset, sekä koiraan itseensä että omaan itseen. Vaikka olisi peruslaiska ihminen, kuten minä, koiran hankkimisen myötä ajattelee valmiiksi tietyt rytmit. Koiraa pitää ulkoiluttaa X kertaa päivässä, sen kanssa pitää harrastaa, pitää käyttää leikkimässä, kylpylässä, juoksemassa, kaupungissa ja lukuisissa muissa paikoissa. Tämä on mahtavaa tietenkin. Paitsi. Mitä jos pentu ei halua lähteä ulos? Mitä jos se viettäisi myrskypäivän mieluummin sisällä? Mitä jos sitä hirvittää liikkua pimeässä?

Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Toki pimeänpelko täytyy hoitaa, samoin kuin sosiaalistaminen. Mutta mitä kamalaa tapahtuisi, jos antaisi koiran valita. En itsekään nauti myrskyssä tarpomisesta, eikö se olisi vain helpotus, jos koirakin ilmoittaisi olevansa tyytyväinen sisällä? Miksi siitä pitäisi ottaa stressi? Oletanko, että jos koira ei halua ulos jäätymään nyt tänään ja jos annan periksi nyt, koira tulee viettämään lopun elämänsä sisällä? Tuskin. Koirakin tietää, miltä ikävällä ilmalla ulkoilu tuntuu. Sillä ei ole itsekuria, toisin kuin meillä. Sen sijaan, että koiraa kuskataan hyvän omistajan pokaalia odotellessa säässä kuin säässä, voisi varovasti kokeilla, mitä tapahtuu jos koira saa joskus päättää.

Olen useamman kerran todistanut tilannetta, jossa se, että ihminen lopettaa vastustamisen, muuttaa koiran käytöksen välittömästi. Toisin sanoen, heti kun koira ymmärtää, millä se saa sen mitä se haluaa, se muuttuu ja turhautuminen vähenee. Koiralla on tunne siitä, että se voi hallita sitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Mistä kaikesta koiran sitten voisi antaa päättää? Annetaanko sille läheisen ravintolan lista käteen ja luottokortti toiseen käteen?

Ei sentään.

Koiralle riittää tunne siitä, että se on saanut päättää. Eli vaikka tietäisit etukäteen, miten koira tulee valitsemaan, anna sen silti tehdä ratkaisu. Kuten tiedämme ihmistenkin käyttäytymisestä, idea on aina paras silloin, kun se on oma.

Mikä merkitys sanoilla sitten on? Sanojen avulla voimme kysyä ja kertoa. Voimme käyttää sanoja turvasignaaleina ja luoda turvallisuudentunnetta sitä kautta. Voimme vahvistaa suhdetta, kun löytyy yhteinen kieli. Kaikki eläimet pitävät siitä, että ne tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Se lisää niiden tyytyväisyyttä huomattavasti.

Liity jäseneksi ja katso video aiheesta!

[/wcm_nonmember]

Koirat eivät aina edusta eläinmaailman kärsivällisintä laitaa. Jos ne haluavat jotain, niillä on useita tapoja ilmoittaa siitä. Jos ne eivät pääse haluamaansa päämäärään, ne turhautuvat helposti ja purevat hihnaa, käsiä ja nujuavat ihmisensä kanssa.

Malttia voi rakentaa oikeastaan ainakin kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että koira opetetaan odottamaan ns. käskyn alla. Tämä toimii, mutta se voi muodostua joillekin koirille melko kuluttavaksi tavaksi arjessa. Lisäksi koiran motivaatio voi kärsiä, jos se kokee toistuvasti, ettei se pääse toivomiinsa päämääriin. Toinen tapa on opettaa koiralle, että se saa (tai ainakin joskus saattaa saada) juuri niitä asioita joita se haluaa, kun se ensin malttaa odottaa niitä.

Minusta jälkimmäinen tapa on kätevä ja toimiva. Sitä voi käyttää monessa arjen tilanteessa ja siitä voi jalostaa automaattisen, jolloin ei itse tarvitse lainkaan olla skarppina tai päsmäröidä. Menetelmä auttaa, kun koira haluaisi mennä tervehtimään vastaantulevia ihmisiä tai koiria tai jos se haluaa syödä kaikki löytämänsä roskat maasta, tai jos se livahtaa ovesta tai autosta pihalle, ennen kuin ovi ehditään avata. Menetelmää voi kutsua luopumiseksi tai miksi haluaa ja se on helppo opettaa, kun säilyttää oman malttinsa ja jaksaa rakentaa homman asteittain pienistä paloista.

Moni tekee tätä samaa ruokakupilla. Siitä on olemassa monia variaatioita ja monia tapoja. Huono puoli ruokakuppitreenissä on se, että päivittäin tulee vain muutama harjoitus. Miksi ruokakupilla maltti opitaan niin hyvin? Ruoka on koiralle elämän ja kuoleman kysymys, eli motivaatio ei voisi olla suurempi. Lisäksi ruokakupilla palkitaan koira juuri sillä, mitä se eniten haluaa, eli se pääsee kupille. Harjoitus ei olisi niin toimiva, jos koiraa palkittaisiin kupista luopumisesta vain pienillä herkuilla (koska määrällä on koirille väliä ja kuppi yhdessä ruuan kanssa muodostaa supervihjeen).

Liity jäseneksi, niin näet videon siitä, miten malttia voi kehittää kolmessa arkipäivän tilanteessa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.