Hevosen aistit ovat erilaiset kuin ihmisellä. Hevosen aistit on kehitetty havaitsemaan liikettä ja auttamaan hengissäpysymisessä.
Näköaisti
Hevosen silmät ovat valtavan suuret. Ne ovat erikoistuneet havainnoimaan panoraamisesti koko horisontin ja lisäksi niillä näkee alas, jotta voi katsoa mihin astuu ja mitä syö. Hevosella on ns. Sokea sektori suoraan takana, mutta hevosen ei tarvitse kuin hieman kääntää päätään, niin sekin alue tulee katettua.
Koska hevosen silmät sijaitsevat pään sivuilla, suoraan eteen muodostuu myös pimeä alue, joka pään asennosta riippuen ulottuu noin parin metrin päähän. Hevosen näkökenttä on laaja, mutta se näkee valtaosan vain yhdellä silmällä kerrallaan. Pitkään on ollut vallalla käsitys, että hevosen kyky hahmottaa etäisyyksiä on huono. Näin ei kuitenkaan ole; hevonen pystyy arvioimaan etäisyyksiä melko hyvin.
Parhaimmillaan hevosen näkö toimii sen laiduntaessa; se näkee maahan, eteen ja lisäksi koko ympäristön ja voi näin havahtua ja paeta pienintäkin epäilyttävää liikettä. Mikäli hevonen havaitsee maassa jotain epäilyttävää, se laittaa usein kaulan kaarelle ja liikuttaa päätään joko sivulta toiselle tai ylös-alas saadakseen paremman käsityksen kohteesta.
Näkökykyyn voi vaikuttaa monella tavalla sekä tahallisesti että tahattomasti. Hevosten näkökenttää rajataan käyttämällä esimerkiksi silmälappuja, joiden on raportoitu vähentävän hevosen reaktiivisuutta ja pelkoreaktioita. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että hevosen pään asento ratsain tai ajaessa vaikuttaa sen näkökykyyn ja pään liikkumisen rajoittaminen rajoittaa myös kykyä nähdä.
Haju- ja makuaisti
Hajuaisti on hevoselle tärkeä kun se tutustuu uusiin kohteisiin tai hevosiin. Se tutustuu toiseen hevoseen nuuhkimalla toisen uloshengitysilmaa sieraimesta – joskus hevonen haistaa myös ihmisen hengitystä. Voimakkaat uloshengitykset, joita hevonen uusissa tilanteissa töräyttää, tyhjentävät nenäontelon ilmasta, jotta hevonen voi tarkemmin analysoida sisään tulevaa ilmaa ja hajuja. Hajuaistin avulla hevonen tunnistaa tutut ruuat ja itselleen tarpeelliset ruoka-aineet.
Hevosella on vomeronasaalielin, eli Jakobsonin elin, jolla se voi analysoidahelposti haihtuvia hajuja ja feromoneja. Jakobsonin elin on käytössä, kun hevonen nostaa ylähuultaan ja päätään yläviistoon. Tätä sanotaan Flehmeniksi ja sen aiheuttaa usein toisen hevosen virtan haistelu tai jokin muu uusi tai outo haju.
Hajuaistiin vaikutetaan usein tahattomasti, kun hevosta altistetaan voimakkaille hajuille. Voimakas tuoksu voi peittää alleen kaiken muun, ja joskus tätä käytetään hevosen rauhoittamiseen uusissa tilanteissa.
Hevonen käyttää makuaistiaan ruuan kaloripitoisuuden ja ravintosisällön arviointiin ja tiettyjen ruokien välttämiseen. Tutkimukset osoittavat, että hevonen välttää sellaisia ruokia, jotka se yhdistää kipuun.
Kuuloaisti
Hevosella on hyvä kuuloaisti, joka esimerkiksi laiduntamisen aikana täydentää näköaistia. Hevonen voi suunnata korviaan äänen suuntaan, ja hevonen erottaakin huomattavasti korkeampia ääniä kuin ihminen. Hevonen pystyy kuulemaan ääniä hyvin kaukaa ja se pystyy tunnistamaan niitä myös jo kaukaa.
Kuten muillakin eläimillä, hevosellakin kuulo voi heiketä iän myötä. Kuuloaistin kautta me ihmiset voimme tarjota hevoselle tutun ja turvallisen tunnistamis- ja viestintätavan. Verrattuna esimerkiksi hajuärsykkeisiin, joita kannamme päivittäin mukanamme melkoisen sarjan, ääni muodostuu hevoselle tärkeäksi ja kohtuullisen muuttumattomaksi yhteiseksi viestinnän välineeksi.
Tuntoaisti
Hevosen tuntoaisti on erinomainen, ja se vaihtelee eri kehonosien välillä. Säkä, suu ja kainalo ovat erityisen herkkiä alueita; lisäksi moni hevonen välttää kosketusta korviin ja silmiin. Hevoset ovat toisaalta tottuneita lajitovereiden läheisyyteen ja usein ne rapsuttavatkin toisiaan kaulan yläosista ja sään alueelta sekä selästä ja lautasilta. Kuitenkin samaan aikaan hevonen on hyvin herkkä ja värisyttää ihoaan pienimmästäkin ärsykkeestä.
Herkillä alueilla iho on ohuempaa kuin vähemmän herkillä alueilla. Myös turkin paksuus vaikuttaa. Hevosella on eri reseptorit lämpötiloille ja värähtelylle sekä paineen tunteelle ja kivulle. On huomattava, että mitä useammin reseptoria aktivoidaan, sitä enemmän se turtuu. Tämä vaikuttaa oleelllisesti esimerkiksi apujen käyttöön – avut perustuvat lähes poikkeuksetta tuntoärsykkeisiin.
