Synttäriale - 15 vuotta koirien kouluttamista - kaikki kurssit -15 % koodilla SYKSY15

Koirahäiriöt ja ohitukset harrastuksessa – luentotallenne

Lähes kaikkiin harrastuslajeihin kuuluu jossain muodossa toisten koirien sietäminen. Arjessa melkein kaikki koirat joutuvat kohtaamaan muita koiria lenkillä. Koirakohtaamisiin reaktiivisen koiran kanssa liittyy todella usein haasteita, ja työkaluja voi olla vaikeaa löytää. Reaktiivisen koiran koirahäiriöhaasteisiin löytyy nyt selkeä ja perusteellinen opas. Luennolla käsitellään koiran tunteita toisiin koiriin reagoimisen taustalla ja esitetään hyvin konkreettisia tapoja harjoitella koirahäiriöitä. 

Luennolla esitetyt harjoitukset pohjautuvat koiran aitoon motivaatioon, joten ne poikkeavat yleisesti käytetyistä harjoituksista. Tehokkaiksi todetut harjoitukset ovat jokaisen toteutettavissa ja harjoiteltavissa ja niiden avulla saa koiralle varmuutta treenata muiden koirien läsnäollessa, olipa reagoinnin syy epävarmuus tai innostuminen ja turhautuminen. Kun opit tuntemaan oman koirasi ja sen syyt rähjätä muille tai innostua muista, pystyt aina suunnittelemaan harjoitukset niin, että koirasi onnistuu tehtävässään ja luottamus välillänne kasvaa.

39 €

0,0
Perustuu 0 arvosteluihin
5 tähteä
0%
4 tähteä
0%
3 tähteä
0%
2 tähteä
0%
1 tähti
0%
0 of 0 arvostelua

Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi

Mihin ongelmiin luennolta saa apua?

Luennolta saa apua reaktiivisen koiran remmirähjäämiseen sekä lenkillä että harrastuksissa. Mikäli tuntuu, että saat jatkuvasti keskenään ristiriitaisia ohjeita ja neuvoja ja koet, että tarvitsisit yhden toimivan konseptin, tämä luento on sinulle sopiva.

Kenelle luento sopii? 

Luento soveltuu erityisesti reaktiivisten koirien omistajille, joilla on hallussa perustiedot koiran kouluttamisesta. Luento sopii kaikenikäisten koirien omistajille koiran rodusta tai harrastettavasta lajista riippumatta.

Mitä luennolla opitaan?

Luennolla käsitellään reaktiivisen koiran käyttäytymisen taustalla vaikuttavia syitä ja koiran kouluttamista koirahäiriöihin. Luennolta saa konkreettisia treeniohjeita sekä lenkillä koiraohitusten harjoitteluun että harrastuslajeissa toisten koirien läsnäolon harjoitteluun.

Luennoitsija

Luennoitsija on eläinten käyttäytymisneuvoja Jaana Pohjola (MSc, BSc), jolla on vankka kokemus monenlaisten koiraongelmien liittyvien ongelmien ratkomisesta.

Käytännön toteutus

Luento pysyy käytössäsi pysyvästi, joten voit kuunnella sen useita kertoja halutessasi. Luentotallenne on katsottavissa heti oston jälkeen.

Miksi valita tämä kurssi?

Koirahäiriöt ja ohitukset harrastuksessa – luentotallenne