Hyvin tyypillistä on se, että hevonen tutustuu maailmaan suunsa kautta. Sillä ei ole käsiä, jolla se käpälöisi uusia asioita, sillä on suu tätä tarkoitusta varten. Hevonen käyttää suutaan monella tavalla, eikä kaikki suun käyttö ole toivottavaa tai suuntaudu sopiviin kohteisiin.

Ihmiseen kohdistuvaa nyppimistä tapahtuu monesta syystä. Esittelen tässä kolme syytä. Jäseneksi liittymällä näet videon, jossa kerron, miten nyppimiseen ja mälväämiseen voi suhtautua ja miten niitä voi ennakoida. Videolla kerron myös mitä ajattelen palkkaamatta jättämisen tehokkuudesta ja vain rennon hevosen palkitsemisesta.

1. Hevonen turhautuu.

Ota varsa narun päähän, niin huomaat että ensin suussa on naru ja sen jälkeen hiha tai takinhelma. Osa hevosista tekee tämän nopeasti, osa aloittaa vasta myöhemmin. Kyseessä on toiminta, joka voi kertoa esimerkiksi seuraavanlaista informaatiota:

– hevonen ei ole ok varusteiden suhteen
– paikka on hevoselle haastava
– tehtävä on hevoselle haastava
– hevonen haluaisi tehdä jotain, jonka naru tai taluttaja estää
– hevonen luulee tekevänsä oikein, mutta ei saa omasta mielestään sopivaa palautetta
– hevonen ei tiedä millä tavalla taluttajan tai ihmisen saa tekemään haluttuja asioita

Perinteisellä tavalla, eli kyynärpäätaktiikalla ei synny kestävää tulosta, ja lieveilmiöt ovat joskus hallitsemattomia. Hevosesta riippuen muksauttaminen voi murentaa suhdetta ihmiseen ja ihmisiin tai sitten muokata suhdetta enemmän rajuun suuntaan, jolloin ihmisestä tulee leikki- ja painikaveri. Kumpikaan ei ole toivottava ilmiö. Turhautuminen kertoo motivaatiosta, mikä on aina hyvä asia. Motivaatiota ei kannata tappaa, vaan ohjata se toivottuun toimintaan!

2. Hevonen luulee, että se saa mälväämällä herkun.

Jos sinulla on taskussa porkkanaa ja hevonen narussa, niin luuletko, että se tietää porkkanoista? Se tietää melko tarkkaan, mitä sinulla on taskussa ja hyvin kaukaa – hevosella on loistava hajuaisti. Meitä voi huijata sillä, että kun emme näe, emme tiedä. Eläimillä on erilaiset aistit, meidän aisteihimme verrattuna ylivertaiset – on vaikea ymmärtää toista lajia ja sen aistimaailmaa. Lyhyesti: älä kuvittele, että voisit huijata hevosta luulemaan, että sinulla ei ole nameja jos niitä taskussa on.

Se, miten hevonen kokee esimerkiksi luopumisen tai koulutustilanteen ja se, miten me koemme sen, voivat poiketa toisistaan huomattavan paljon. Herkku taskussa tai ylipäänsä pienikin mahdollisuus ansaita palkkaa aiheuttavat hevosessa aktiivisuuden kohoamisen, mutta ihminen harvoin on tähän valmis. Jostain syystä me usein haluamme palkita passiivista hevosta ja keskitymme siihen, että se ei tekisi mitään, vaan olisi rento. Tämä yhtälö ei toimi. Toiminta on hevoselle palkitsevaa ja mälvääminen on aktiivista toimintaa parhaimmillaan. Vaikka emme tietoisesti palkitsisi hevosta ikävästä toiminnasta, hevonen ei välttämättä koe asiaa samalla tavalla. Jos omasta mielestäsi et palkitse mälväämisestä, mutta kyseinen toiminta ei vähene, on mahdollista että jokin muu seikka ylläpitää toimintaa.

3. Hevonen luulee tai tietää, että se voi mälväämällä vaikuttaa asioiden kulkuun.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan ja toimintaa ylläpitäviin seikkoihin. Hevonen haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ennakoitavuus voi olla jopa tärkeämpää hevoselle kuin toivottu lopputulos. Voi olla, että hevonen toistaa mälväämistä, vaikka siitä seuraa jotain ikävää toimintaa. Ikävä toiminta ei välttämättä ole hevosen mielestä riittävän ikävää, jotta sen kannattaisi vähentää mälväämistä. Lievästi ikävä toiminta voi toimia palkkion lailla ja siitä voi muodostua myös turva-ankkuri, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Asioiden kulkuun vaikuttaminen on myös iso juttu hevoselle. Esimerkiksi se, että ihminen poistuu tai vie hevosen karsinaan voi olla isompi palkkio hevoselle kuin porkkananpala. Samoin se, että toivottu määränpää saavutetaan voi mennä porkkanan edelle. Kannattaa muistaa, että hevonen ei koe asioita niin kuin me koemme; meidän mielestä ilkeät teot saattavat olla hevosen mielestä leikkiä tai kaikessa ilkeydessäänkin kuitenkin ennakoitavia ja sitä kautta palkitsevia.

Olipa syy mikä hyvänsä, voit itse vaikuttaa mälväämiseen. Ennen kuin päätät, miten ongelmaa lähestyt, mieti ensin muutama asia läpi. Ensinnäkin, mieti kuinka ärsyttävää/vaarallista toiminta on? Itse olen käyttänyt mälväämistä ja tönimistä aloitusmerkkinä. Ajattelen, että se on helpoin tapa selvittää, onko hevonen valmis seuraavaan toistoon tai haluaako se vielä treenata.

Miten toiminta on kehittynyt ajan mittaan? Onko mahdollista, että se pahenee koko ajan vai pysyykö se samana? Onko siitä tullut vain vuorovaikutuksen tapa? Jos hevosen mielestä kyseessä on vuorovaikutus ja itse ajattelit laittaa toiminnalle nollatoleranssin, voi olla että toteutustapa on liian raju ja näkyy suhteessanne.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi vinkit mälväämiseen.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Myös hevosten kanssa ajatellaan usein, että on erikseen arki ja sitten jos aikaa jää, niin jotain ekstraa. Oma unelmani olisi se, että arjessa olisi tiedostava ote, joka toteuttaisi omaa systeemiä. Silloin ei olisi irrallisia temppuja tai maastakäsittelyn tarvetta, kun nämä sulautuisivat osaksi hevosen käsittelyä. Vielä parempaa tämä olisi niin, että hevosellakin olisi ääni ja kaikki sujuisi vuoropuhelussa.

Oman ja hevosen hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä hinkata pienet, usein toistuvat asiat niin, että niistä ei tulisi riitoja. On huomattavasti mukavampaa lähteä ratsastamaan, kun siihen johtava polku ei ole kivinen. Kivisyydellä tarkoitan yhteistyön kitkaa, joka näkyy vastusteluna ja tiuskimisena. Pahimmillaan ennen selkäännousua on koettu jo monta vastoinkäymistä, ja se taas voi (vaikkei saisi) vaikuttaa omaan mielialaamme.

Arjessa on monia pieniä kohtaamisia, joissa voisimme valmistella hevosta muihin vastaaviin tilanteisiin ja jopa ratsastuksellisiin asioihin. Kaikki tekemiset ja tehtävät ovat yksinkertaisia, mutta meille ihmisille on todella vaikeaa toimia johdonmukaisesti eli aina samalla tavalla. Tämä on varmaankin opeteltavissa oleva asia, joka helpottaisi arkipäivää huomattavasti.

Loimitukseen liittyviä haasteita on monia: haluaako hevonen ylipäänsä loimea? Millä se saa sen halutessaan pois vai saako ilman hampaita tai lajitoverin avustusta? Entä jos se lähtee puoliksi avattu loimi päällään hipsuttelemaan pois paikalta?

Mikäli toimet, joita joka tapauksessa hevosen kanssa ja hevoselle tehdään, olisivat kehittäviä, ei tarvitsisi erikseen tehdä irrallisia harjoitteita tai tarjota aivopähkinää. Parhaimmillaan jopa lastauksen ongelmat pystytään ratkomaan arkipäivässä, ilman traileria – kunhan on olemassa tieto siitä, mitä kannattaa tehdä.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa saat koulutusvinkin siihen, miten hevosen saa pysäytettyä ilman riimua loimitilanteessa ja mitä muuta kannattaa ottaa huomioon loimituksen kanssa.

Näet myös aiemmin julkaistut jäsenmateriaalit!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Mitä tapahtuu, kun pidät hevosen jalkaa ylhäällä, jotta saisit hoidettua toisen jalan?

Varmasti jokainen hevosihminen on ollut tilanteessa, jossa hevosta on pitänyt pitää paikoillaan tai sen potkimista tai muuta vastustelua on pitänyt estää. Jos vaikkapa hevosen yhtä jalkaa pitää hoitaa, on tapana nostaa toinen jalka ylös, jotta hoidettava pysyisi maassa.

Tämä jalkakikka toimii joskus hyvin, mutta esimerkiksi varsoilla sitä ei välttämättä kannata käyttää. Jalkakikkaa yritetään yleensä ennen kuin haetaan huulipuristin – niiden toimintaperiaatteessa on jotain samaa, mutta myös eroja. Huulipuristin kuuluu osittain samaan leiriin ilmastointiteipin kanssa, mutta siitä myöhemmin.

Jalannostokikka on hyvin vanhaa perua ja ehkäpä perimätieto sen periaatteesta on osittain kadonnut, koska sitä sovelletaan myös väärin. Se on yksi niistä hevosiin liittyvistä kikoista, joka siirtyy sukupolvelta toiselle vaikka harva pysähtyy edes miettimään, mihin koko juttu perustuu.

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Näet videon, jossa käyn läpi jalkakikan taustaa ja miksi se on joillekin hevosille niin tehokas tapa. Kerron myös, mitä muita, samaan periaatteeseen perustuvia tapoja sinulla on toimia lääkintä- tai hoitotilanteessa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ruuan odottaminen kiihdyttää hevosia ja lisää aktiivisuutta. Sen näkee jokainen ruokinta-aikana tallissa. Lisäksi sen kokevat ne, jotka palkitsevat hevosta herkkujen avulla. Ensimmäisillä kerroilla kaikki voi olla hyvin, mutta muutaman kerran jälkeen alkaa hillitön ja hallitsematon aktiivisuus.

Tämä on normaalia, ja se ei riipu ainoastaan kouluttajan taidoista. Kouluttaminen on hyvin simppeliä toimintaa – kun hevonen tekee halutun asian, se palkitaan. Tässä ei voi kovin pahasti mennä pieleen. Kun hevosella keittää ruuan suhteen yli, hyvin harvoin syynä on se, että palkitsemisen ajankohta on ollut väärä. Toki joskus näin on, mutta se harvemmin saa aikaan totaalista kilahtamista ja taskuille tulemista.

Ylimotivaatiotilaan vaikuttavat kouluttajan osaamista enemmän nämä asiat:

– hevosen aikabudjetti ja päivärutiini
– hevosen aktiivisuustaso ja hyvinvointi
– tilanteeseen liittyvät odotukset suhteessa muihin tilanteisiin
– tilanteen eteneminen käsikirjoituksen mukaan toistuvasti

Motivaatio ei ole haitallinen ilmiö, vaan ongelmat alkavat siitä, että sitä ei osata hyödyntää. Joskus se voi myös ilmentyä uhkaavana toimintana, vaikka periaatteessa motivaatio on aina positiivinen asia.

Jos hevonen kilahtaa herkuista, on monta asiaa, joita voit tehdä ja edelleen jatkaa kouluttamista. Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn käytännön harjoitusten avulla läpi, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon yli-innokkaan herkkupiraijan kanssa. Käyn läpi myös, miksi luopumisharjoittelun varaan ei kannata laskea ja miksi palkkion huonontaminenkaan ei välttämättä ole paras ratkaisu.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen “hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen toimii jännittävissä tilanteissa joskus vaikeasti ennakoitavalla tavalla. Siihen voi olla vaikeaa saada kontaktia ja usein käsittelijä kokeilee palauttaa hevosta maan pinnalle käyttämällä tavallista voimakkaampia merkkejä. Mikäli hevonen ei ymmärrä mitä voimakkaat avut tarkoittavat, se saattaa kiehua entistä enemmän ja soppa on valmis. Sen sijaan jos hevonen ymmärtää voimakkaat avut, se palautuu nopeasti ja tilanne voi mennä ohi helpostikin.

Hevoselle voi opettaa myös muita valmiita toimintamalleja hankaliin tilanteisiin. Taputus on yksi hyvä tapa palauttaa hevosen huomio – tietenkin edellyttäen, että taputukselle opetetaan jokin merkitys etukäteen. Taputus on ratsatajan kannalta hyvä toiminto, koska samaan aikaan on vaikea kiristää ohjia. Taputus on selkeä ja helposti opittava merkki myös hevoselle. Hankalia tilanteita on miltei mahdoton kokonaan välttää, vaikka yrittäisikin pitää käsittelytilanteet rauhallisina. Hevonen voi kiihtyä jo matkalla tallista tarhaan ja siksi on hyvä tarjota sille muutama kikka näiden tilanteiden varalle.

Näitä kikkoja voi kutsua turvasignaaleiksi. Niitä voi olla useita ja niiden tarkoitus on viestiä hevoselle, että tilanne on turvallinen. Ohjien kiristäminen tai pohkeilla puristaminen voi opettaa turvasignaaleiksi, mutta usein käytännössä niistä tulee enemmänkin kierroksia lisääviä kuin laskevia tekijöitä. Turvasignaalit ovat kaikille saaliseläimille tärkeitä, ja kun pidetään mielessä, että monet ihmiset eleet ja toiminnat ovat enemmän säikäyttäviä kuin turvaa luovia, on hyvä käyttää hetki ja pohtia, millä saisi mahdollisimman monesta arjen tilanteesta mieluummin turvallisen kuin uhkaavan.

Hevostaitokoulun ongelmanratkaisuvalmennuksessa ratkotaan hevosten kanssa esiintyviä ongelmia. Puhutaan stereotyyppisestä käyttäytymisestä ja saadaan näkökulmaa turvasignaaleihin ja pelottavien kohteiden kohtaamiseen. Tule mukaan verkkovalmennukseen!

 

15219980_10154156744142896_1150099100784687011_n

Tottelemattomuutta vai tapa viestiä?

Kun koira nukkuu, mitä tekee perhe? On hiirenhiljaa. Kun kissa istuu ja on hiljaa, mitä tekee omistaja? Ei korvaansa lotkauta. Mitä tekee ratsastaja, kun hevonen kulkee kenttää ympäri? Ottaa sen itsestäänselvytenä. Kun kani katsoo toiveikkaana häkistään, mitä omistaja tekee? Jatkaa netissä olemista.

Kunnes….

Koira herää ja alkaa järsiä kenkää, mitä perhe tekee? Kieltää ja huutaa. Kissa leikkii ja huutaa ovella, mitä omistaja tekee? Antaa ruokaa. Hevonen jumittaa ja haluaa syödä – ratsastaja lätkii piiskalla ja potkii.Kani rynkyttää kaltereita, omistaja antaa ruokaa tai huutaa.

Eläimet käyttäytyvät meidän mielestämme tuhmasti silloin, kun oletamme niiden tietävän mikä on kiellettyä ja tekevät silti niin. Kilttejä ne ovat silloin, kun ne a) eivät tee mitään tai b) toimivat kuten odotamme niiden toimivan. Toki oletus on se, että ne tietävät mikä on oikein ja mikä väärin ja ne päättävät tehdä tietoisesti väärin (meidän kiusaksemme).

Oletko koskaan miettinyt, kuinka palkitsevaksi eläin voi kokea rankaisun silloin, kun se ymmärtää, että sen omalla toiminnalla on vaikutusta siihen, mitä ympäristössä tapahtuu. Kokemusta voisi verrata kielen oppimiseen. Tämä oivallus selittää sitä, miksi eläimet jatkavat “tuhmuuksia”, vaikka seuraukset eivät olisi miellyttäviä. Eläimille on erityisen tärkeää hallinnan tunne omasta ympäristöstä; mitä aloitekyvyttömämpiä me koulutamme niistä sammuttamalla, kyykyttämällä ja mykkäkoululla, sitä vähemmän ne kokevat hallitsevansa elämäänsä ja päin vastoin.

Se on helppo ja koukuttava ajattelumalli, että me olemme päälliköitä, jotka oikovat eläimiä kun tarpeen on. Se taas vaatii aktiivisuutta ja pään vaivaamista, jos haluamme keskittyä tukemaan vain toivottuja asioita.

Heitän haasteen.

Huomaa eläintäsi kahden viikon ajan aina silloin, kun se tekee asioita, joita toivoisit sen tekevän. Anna sille juuri sitä, mitä oletat sen sillä hetkellä arvostavan eniten. Kutsu koira sohvalle, kun se makaa omalla paikallaan, leiki kissan kanssa kun se istuu eikä vielä huuda, mene sitä nopeammin maastoon, mitä kiltiimin hevonen kiertää kenttää ja anna kanille ruokaa kun sen ei vielä tarvitse pyytää. Silläkin uhalla, että koira nousee makuulta, kissa villiintyy tai hevonen hämmästyy. Ota käyttöön rankkupurkki (huom. itsellesi), johon laitat pari euroa jokaisesta kieltämisestä tai huutamisesta.

Sinä päätät, mitä keinoja eläimen täytyy käyttää saadakseen asiat, joita se haluaa.