Myös hevosten kanssa ajatellaan usein, että on erikseen arki ja sitten jos aikaa jää, niin jotain ekstraa. Oma unelmani olisi se, että arjessa olisi tiedostava ote, joka toteuttaisi omaa systeemiä. Silloin ei olisi irrallisia temppuja tai maastakäsittelyn tarvetta, kun nämä sulautuisivat osaksi hevosen käsittelyä. Vielä parempaa tämä olisi niin, että hevosellakin olisi ääni ja kaikki sujuisi vuoropuhelussa.

Oman ja hevosen hyvinvoinnin kannalta olisi hyvä hinkata pienet, usein toistuvat asiat niin, että niistä ei tulisi riitoja. On huomattavasti mukavampaa lähteä ratsastamaan, kun siihen johtava polku ei ole kivinen. Kivisyydellä tarkoitan yhteistyön kitkaa, joka näkyy vastusteluna ja tiuskimisena. Pahimmillaan ennen selkäännousua on koettu jo monta vastoinkäymistä, ja se taas voi (vaikkei saisi) vaikuttaa omaan mielialaamme.

Arjessa on monia pieniä kohtaamisia, joissa voisimme valmistella hevosta muihin vastaaviin tilanteisiin ja jopa ratsastuksellisiin asioihin. Kaikki tekemiset ja tehtävät ovat yksinkertaisia, mutta meille ihmisille on todella vaikeaa toimia johdonmukaisesti eli aina samalla tavalla. Tämä on varmaankin opeteltavissa oleva asia, joka helpottaisi arkipäivää huomattavasti.

Loimitukseen liittyviä haasteita on monia: haluaako hevonen ylipäänsä loimea? Millä se saa sen halutessaan pois vai saako ilman hampaita tai lajitoverin avustusta? Entä jos se lähtee puoliksi avattu loimi päällään hipsuttelemaan pois paikalta?

Mikäli toimet, joita joka tapauksessa hevosen kanssa ja hevoselle tehdään, olisivat kehittäviä, ei tarvitsisi erikseen tehdä irrallisia harjoitteita tai tarjota aivopähkinää. Parhaimmillaan jopa lastauksen ongelmat pystytään ratkomaan arkipäivässä, ilman traileria – kunhan on olemassa tieto siitä, mitä kannattaa tehdä.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa saat koulutusvinkin siihen, miten hevosen saa pysäytettyä ilman riimua loimitilanteessa ja mitä muuta kannattaa ottaa huomioon loimituksen kanssa.

Näet myös aiemmin julkaistut jäsenmateriaalit!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Mitä tapahtuu, kun pidät hevosen jalkaa ylhäällä, jotta saisit hoidettua toisen jalan?

Varmasti jokainen hevosihminen on ollut tilanteessa, jossa hevosta on pitänyt pitää paikoillaan tai sen potkimista tai muuta vastustelua on pitänyt estää. Jos vaikkapa hevosen yhtä jalkaa pitää hoitaa, on tapana nostaa toinen jalka ylös, jotta hoidettava pysyisi maassa.

Tämä jalkakikka toimii joskus hyvin, mutta esimerkiksi varsoilla sitä ei välttämättä kannata käyttää. Jalkakikkaa yritetään yleensä ennen kuin haetaan huulipuristin – niiden toimintaperiaatteessa on jotain samaa, mutta myös eroja. Huulipuristin kuuluu osittain samaan leiriin ilmastointiteipin kanssa, mutta siitä myöhemmin.

Jalannostokikka on hyvin vanhaa perua ja ehkäpä perimätieto sen periaatteesta on osittain kadonnut, koska sitä sovelletaan myös väärin. Se on yksi niistä hevosiin liittyvistä kikoista, joka siirtyy sukupolvelta toiselle vaikka harva pysähtyy edes miettimään, mihin koko juttu perustuu.

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Näet videon, jossa käyn läpi jalkakikan taustaa ja miksi se on joillekin hevosille niin tehokas tapa. Kerron myös, mitä muita, samaan periaatteeseen perustuvia tapoja sinulla on toimia lääkintä- tai hoitotilanteessa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ruuan odottaminen kiihdyttää hevosia ja lisää aktiivisuutta. Sen näkee jokainen ruokinta-aikana tallissa. Lisäksi sen kokevat ne, jotka palkitsevat hevosta herkkujen avulla. Ensimmäisillä kerroilla kaikki voi olla hyvin, mutta muutaman kerran jälkeen alkaa hillitön ja hallitsematon aktiivisuus.

Tämä on normaalia, ja se ei riipu ainoastaan kouluttajan taidoista. Kouluttaminen on hyvin simppeliä toimintaa – kun hevonen tekee halutun asian, se palkitaan. Tässä ei voi kovin pahasti mennä pieleen. Kun hevosella keittää ruuan suhteen yli, hyvin harvoin syynä on se, että palkitsemisen ajankohta on ollut väärä. Toki joskus näin on, mutta se harvemmin saa aikaan totaalista kilahtamista ja taskuille tulemista.

Ylimotivaatiotilaan vaikuttavat kouluttajan osaamista enemmän nämä asiat:

– hevosen aikabudjetti ja päivärutiini
– hevosen aktiivisuustaso ja hyvinvointi
– tilanteeseen liittyvät odotukset suhteessa muihin tilanteisiin
– tilanteen eteneminen käsikirjoituksen mukaan toistuvasti

Motivaatio ei ole haitallinen ilmiö, vaan ongelmat alkavat siitä, että sitä ei osata hyödyntää. Joskus se voi myös ilmentyä uhkaavana toimintana, vaikka periaatteessa motivaatio on aina positiivinen asia.

Jos hevonen kilahtaa herkuista, on monta asiaa, joita voit tehdä ja edelleen jatkaa kouluttamista. Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn käytännön harjoitusten avulla läpi, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon yli-innokkaan herkkupiraijan kanssa. Käyn läpi myös, miksi luopumisharjoittelun varaan ei kannata laskea ja miksi palkkion huonontaminenkaan ei välttämättä ole paras ratkaisu.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen “hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen toimii jännittävissä tilanteissa joskus vaikeasti ennakoitavalla tavalla. Siihen voi olla vaikeaa saada kontaktia ja usein käsittelijä kokeilee palauttaa hevosta maan pinnalle käyttämällä tavallista voimakkaampia merkkejä. Mikäli hevonen ei ymmärrä mitä voimakkaat avut tarkoittavat, se saattaa kiehua entistä enemmän ja soppa on valmis. Sen sijaan jos hevonen ymmärtää voimakkaat avut, se palautuu nopeasti ja tilanne voi mennä ohi helpostikin.

Hevoselle voi opettaa myös muita valmiita toimintamalleja hankaliin tilanteisiin. Taputus on yksi hyvä tapa palauttaa hevosen huomio – tietenkin edellyttäen, että taputukselle opetetaan jokin merkitys etukäteen. Taputus on ratsatajan kannalta hyvä toiminto, koska samaan aikaan on vaikea kiristää ohjia. Taputus on selkeä ja helposti opittava merkki myös hevoselle. Hankalia tilanteita on miltei mahdoton kokonaan välttää, vaikka yrittäisikin pitää käsittelytilanteet rauhallisina. Hevonen voi kiihtyä jo matkalla tallista tarhaan ja siksi on hyvä tarjota sille muutama kikka näiden tilanteiden varalle.

Näitä kikkoja voi kutsua turvasignaaleiksi. Niitä voi olla useita ja niiden tarkoitus on viestiä hevoselle, että tilanne on turvallinen. Ohjien kiristäminen tai pohkeilla puristaminen voi opettaa turvasignaaleiksi, mutta usein käytännössä niistä tulee enemmänkin kierroksia lisääviä kuin laskevia tekijöitä. Turvasignaalit ovat kaikille saaliseläimille tärkeitä, ja kun pidetään mielessä, että monet ihmiset eleet ja toiminnat ovat enemmän säikäyttäviä kuin turvaa luovia, on hyvä käyttää hetki ja pohtia, millä saisi mahdollisimman monesta arjen tilanteesta mieluummin turvallisen kuin uhkaavan.

Hevostaitokoulun ongelmanratkaisuvalmennuksessa ratkotaan hevosten kanssa esiintyviä ongelmia. Puhutaan stereotyyppisestä käyttäytymisestä ja saadaan näkökulmaa turvasignaaleihin ja pelottavien kohteiden kohtaamiseen. Tule mukaan verkkovalmennukseen!

 

15219980_10154156744142896_1150099100784687011_n

Tottelemattomuutta vai tapa viestiä?

Kun koira nukkuu, mitä tekee perhe? On hiirenhiljaa. Kun kissa istuu ja on hiljaa, mitä tekee omistaja? Ei korvaansa lotkauta. Mitä tekee ratsastaja, kun hevonen kulkee kenttää ympäri? Ottaa sen itsestäänselvytenä. Kun kani katsoo toiveikkaana häkistään, mitä omistaja tekee? Jatkaa netissä olemista.

Kunnes….

Koira herää ja alkaa järsiä kenkää, mitä perhe tekee? Kieltää ja huutaa. Kissa leikkii ja huutaa ovella, mitä omistaja tekee? Antaa ruokaa. Hevonen jumittaa ja haluaa syödä – ratsastaja lätkii piiskalla ja potkii.Kani rynkyttää kaltereita, omistaja antaa ruokaa tai huutaa.

Eläimet käyttäytyvät meidän mielestämme tuhmasti silloin, kun oletamme niiden tietävän mikä on kiellettyä ja tekevät silti niin. Kilttejä ne ovat silloin, kun ne a) eivät tee mitään tai b) toimivat kuten odotamme niiden toimivan. Toki oletus on se, että ne tietävät mikä on oikein ja mikä väärin ja ne päättävät tehdä tietoisesti väärin (meidän kiusaksemme).

Oletko koskaan miettinyt, kuinka palkitsevaksi eläin voi kokea rankaisun silloin, kun se ymmärtää, että sen omalla toiminnalla on vaikutusta siihen, mitä ympäristössä tapahtuu. Kokemusta voisi verrata kielen oppimiseen. Tämä oivallus selittää sitä, miksi eläimet jatkavat “tuhmuuksia”, vaikka seuraukset eivät olisi miellyttäviä. Eläimille on erityisen tärkeää hallinnan tunne omasta ympäristöstä; mitä aloitekyvyttömämpiä me koulutamme niistä sammuttamalla, kyykyttämällä ja mykkäkoululla, sitä vähemmän ne kokevat hallitsevansa elämäänsä ja päin vastoin.

Se on helppo ja koukuttava ajattelumalli, että me olemme päälliköitä, jotka oikovat eläimiä kun tarpeen on. Se taas vaatii aktiivisuutta ja pään vaivaamista, jos haluamme keskittyä tukemaan vain toivottuja asioita.

Heitän haasteen.

Huomaa eläintäsi kahden viikon ajan aina silloin, kun se tekee asioita, joita toivoisit sen tekevän. Anna sille juuri sitä, mitä oletat sen sillä hetkellä arvostavan eniten. Kutsu koira sohvalle, kun se makaa omalla paikallaan, leiki kissan kanssa kun se istuu eikä vielä huuda, mene sitä nopeammin maastoon, mitä kiltiimin hevonen kiertää kenttää ja anna kanille ruokaa kun sen ei vielä tarvitse pyytää. Silläkin uhalla, että koira nousee makuulta, kissa villiintyy tai hevonen hämmästyy. Ota käyttöön rankkupurkki (huom. itsellesi), johon laitat pari euroa jokaisesta kieltämisestä tai huutamisesta.

Sinä päätät, mitä keinoja eläimen täytyy käyttää saadakseen asiat, joita se haluaa.

Tämä kuva on loistava! Se kiteyttää tyypillisimmän ajattelun käytösongelmissa – käyttäytyminen on monissa tapauksissa aivan normaalia, mutta se häiritsee omistajaa.

12401907_10207460531407928_2140131686061335274_o

 

Tyypillisiä ongelmia esimerkiksi hevosten kanssa ovat lastaaminen, kiinnisitominen, jalkojen nostelu tai kengitys, läheisriippuvuus, varusteiden pukeminen, säikkyminen… Ja moni muu asia. Itse asiassa näin toimiva hevonen on enemmän normaali kuin epänormaali. Sen koulutus voi olla kesken. Nämä lajityypilliset ominaisuudet ovat sellaisia, joihin hevonen täytyy huolellisesti valmistella. Nämä asiat ovat meille ihmisille itsestäänselvyyksiä, mutta hevosille keskimäärin hyvin vaikeita.

Läheisiippuvuus on yksi esimerkki ongelmasta, johon moni törmää. Hevonen ei suostu yksin poistumaan muiden näkyvistä, ei lähde pihasta pois tai ei jää yksin talliin. Erittäin sosiaaliselle eläimelle sosiaalinen eristäminen lajitovereista on lähtökohtaisesti hankalaa, ja hevonen on erikseen koulutettava sietämään eristystä. Sama pätee lastaamiseen, kiinni sitomiseen, jalkojen nosteluun ja varusteiden pukemiseen sekä selkäännousuun – kaikki tilanteet saattavat muistuttaa hyökkäystä tai vakavaa vaaraa, mikä aiheuttaa hevosessa pelkoreaktion. Pakoeläin ei halua joutua nurkkaan ahdistetuksi eikä se halua takertua päästään tai jalastaan kiinni mihinkään. Myös aggressiivinen käytös on normaalia; kaikki terveet eläimet puolustautuvat uhkatilanteissa, jos paon mahdollisuus on poistettu.

 

Lajityypillinen-käyttäytyminen

Kaikilla eläimillä on tarve käyttäytyä lajilleen tyypillisellä tavalla, ja tämä tosiasia kannattaa ottaa huomioon. Meidän silmissämme huono käytös on siis joskus täysin normaalia. Lisähaasteen aiheuttaa se, että näiden luontaisesti hankalien asioiden kouluttaminen voi viedä enemmän aikaa ja vaivaa kuin luontaisesti helpompien asioiden opettelu. Monesti ihmisten asenne eläimelle luontaisesti hankalia asioita kohtaan on väheksyvä, koska mielestämme niissä ei vielä tapahdu mitään oman harrastuksemme kannalta oleellista – saatamme pitää niitä tehdasasetuksina.

Millainen sitten on normaali eläin? Normaali eläin käyttäytyy samalla tavalla, kuin valtaosa kyseisen lajin edustajista. Kaikki lajityypillinen käyttäytyminen on eläimelle normaalia. Esimerkiksi hevoselle on normaalia pureskella karsinan seiniä, säikkyä uusia asioita ja huutaa kavereiden perään. Mikäli nämä asiat ärsyttävät, kannattaa a) suunnata ei-toivottua toimintaa sallittuun kohteeseen, b) opettaa uusia toimintamalleja pelästymistilanteisiin ja c) tehdä vaikeista asioista kannattavia.

ongelmakaavio