Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen ”hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen toimii jännittävissä tilanteissa joskus vaikeasti ennakoitavalla tavalla. Siihen voi olla vaikeaa saada kontaktia ja usein käsittelijä kokeilee palauttaa hevosta maan pinnalle käyttämällä tavallista voimakkaampia merkkejä. Mikäli hevonen ei ymmärrä mitä voimakkaat avut tarkoittavat, se saattaa kiehua entistä enemmän ja soppa on valmis. Sen sijaan jos hevonen ymmärtää voimakkaat avut, se palautuu nopeasti ja tilanne voi mennä ohi helpostikin.

Hevoselle voi opettaa myös muita valmiita toimintamalleja hankaliin tilanteisiin. Taputus on yksi hyvä tapa palauttaa hevosen huomio – tietenkin edellyttäen, että taputukselle opetetaan jokin merkitys etukäteen. Taputus on ratsatajan kannalta hyvä toiminto, koska samaan aikaan on vaikea kiristää ohjia. Taputus on selkeä ja helposti opittava merkki myös hevoselle. Hankalia tilanteita on miltei mahdoton kokonaan välttää, vaikka yrittäisikin pitää käsittelytilanteet rauhallisina. Hevonen voi kiihtyä jo matkalla tallista tarhaan ja siksi on hyvä tarjota sille muutama kikka näiden tilanteiden varalle.

Näitä kikkoja voi kutsua turvasignaaleiksi. Niitä voi olla useita ja niiden tarkoitus on viestiä hevoselle, että tilanne on turvallinen. Ohjien kiristäminen tai pohkeilla puristaminen voi opettaa turvasignaaleiksi, mutta usein käytännössä niistä tulee enemmänkin kierroksia lisääviä kuin laskevia tekijöitä. Turvasignaalit ovat kaikille saaliseläimille tärkeitä, ja kun pidetään mielessä, että monet ihmiset eleet ja toiminnat ovat enemmän säikäyttäviä kuin turvaa luovia, on hyvä käyttää hetki ja pohtia, millä saisi mahdollisimman monesta arjen tilanteesta mieluummin turvallisen kuin uhkaavan.

Hevostaitokoulun ongelmanratkaisuvalmennuksessa ratkotaan hevosten kanssa esiintyviä ongelmia. Puhutaan stereotyyppisestä käyttäytymisestä ja saadaan näkökulmaa turvasignaaleihin ja pelottavien kohteiden kohtaamiseen. Tule mukaan verkkovalmennukseen!

 

15219980_10154156744142896_1150099100784687011_n

Tottelemattomuutta vai tapa viestiä?

Kun koira nukkuu, mitä tekee perhe? On hiirenhiljaa. Kun kissa istuu ja on hiljaa, mitä tekee omistaja? Ei korvaansa lotkauta. Mitä tekee ratsastaja, kun hevonen kulkee kenttää ympäri? Ottaa sen itsestäänselvytenä. Kun kani katsoo toiveikkaana häkistään, mitä omistaja tekee? Jatkaa netissä olemista.

Kunnes….

Koira herää ja alkaa järsiä kenkää, mitä perhe tekee? Kieltää ja huutaa. Kissa leikkii ja huutaa ovella, mitä omistaja tekee? Antaa ruokaa. Hevonen jumittaa ja haluaa syödä – ratsastaja lätkii piiskalla ja potkii.Kani rynkyttää kaltereita, omistaja antaa ruokaa tai huutaa.

Eläimet käyttäytyvät meidän mielestämme tuhmasti silloin, kun oletamme niiden tietävän mikä on kiellettyä ja tekevät silti niin. Kilttejä ne ovat silloin, kun ne a) eivät tee mitään tai b) toimivat kuten odotamme niiden toimivan. Toki oletus on se, että ne tietävät mikä on oikein ja mikä väärin ja ne päättävät tehdä tietoisesti väärin (meidän kiusaksemme).

Oletko koskaan miettinyt, kuinka palkitsevaksi eläin voi kokea rankaisun silloin, kun se ymmärtää, että sen omalla toiminnalla on vaikutusta siihen, mitä ympäristössä tapahtuu. Kokemusta voisi verrata kielen oppimiseen. Tämä oivallus selittää sitä, miksi eläimet jatkavat ”tuhmuuksia”, vaikka seuraukset eivät olisi miellyttäviä. Eläimille on erityisen tärkeää hallinnan tunne omasta ympäristöstä; mitä aloitekyvyttömämpiä me koulutamme niistä sammuttamalla, kyykyttämällä ja mykkäkoululla, sitä vähemmän ne kokevat hallitsevansa elämäänsä ja päin vastoin.

Se on helppo ja koukuttava ajattelumalli, että me olemme päälliköitä, jotka oikovat eläimiä kun tarpeen on. Se taas vaatii aktiivisuutta ja pään vaivaamista, jos haluamme keskittyä tukemaan vain toivottuja asioita.

Heitän haasteen.

Huomaa eläintäsi kahden viikon ajan aina silloin, kun se tekee asioita, joita toivoisit sen tekevän. Anna sille juuri sitä, mitä oletat sen sillä hetkellä arvostavan eniten. Kutsu koira sohvalle, kun se makaa omalla paikallaan, leiki kissan kanssa kun se istuu eikä vielä huuda, mene sitä nopeammin maastoon, mitä kiltiimin hevonen kiertää kenttää ja anna kanille ruokaa kun sen ei vielä tarvitse pyytää. Silläkin uhalla, että koira nousee makuulta, kissa villiintyy tai hevonen hämmästyy. Ota käyttöön rankkupurkki (huom. itsellesi), johon laitat pari euroa jokaisesta kieltämisestä tai huutamisesta.

Sinä päätät, mitä keinoja eläimen täytyy käyttää saadakseen asiat, joita se haluaa.

Tämä kuva on loistava! Se kiteyttää tyypillisimmän ajattelun käytösongelmissa – käyttäytyminen on monissa tapauksissa aivan normaalia, mutta se häiritsee omistajaa.

12401907_10207460531407928_2140131686061335274_o

 

Tyypillisiä ongelmia esimerkiksi hevosten kanssa ovat lastaaminen, kiinnisitominen, jalkojen nostelu tai kengitys, läheisriippuvuus, varusteiden pukeminen, säikkyminen… Ja moni muu asia. Itse asiassa näin toimiva hevonen on enemmän normaali kuin epänormaali. Sen koulutus voi olla kesken. Nämä lajityypilliset ominaisuudet ovat sellaisia, joihin hevonen täytyy huolellisesti valmistella. Nämä asiat ovat meille ihmisille itsestäänselvyyksiä, mutta hevosille keskimäärin hyvin vaikeita.

Läheisiippuvuus on yksi esimerkki ongelmasta, johon moni törmää. Hevonen ei suostu yksin poistumaan muiden näkyvistä, ei lähde pihasta pois tai ei jää yksin talliin. Erittäin sosiaaliselle eläimelle sosiaalinen eristäminen lajitovereista on lähtökohtaisesti hankalaa, ja hevonen on erikseen koulutettava sietämään eristystä. Sama pätee lastaamiseen, kiinni sitomiseen, jalkojen nosteluun ja varusteiden pukemiseen sekä selkäännousuun – kaikki tilanteet saattavat muistuttaa hyökkäystä tai vakavaa vaaraa, mikä aiheuttaa hevosessa pelkoreaktion. Pakoeläin ei halua joutua nurkkaan ahdistetuksi eikä se halua takertua päästään tai jalastaan kiinni mihinkään. Myös aggressiivinen käytös on normaalia; kaikki terveet eläimet puolustautuvat uhkatilanteissa, jos paon mahdollisuus on poistettu.

 

Lajityypillinen-käyttäytyminen

Kaikilla eläimillä on tarve käyttäytyä lajilleen tyypillisellä tavalla, ja tämä tosiasia kannattaa ottaa huomioon. Meidän silmissämme huono käytös on siis joskus täysin normaalia. Lisähaasteen aiheuttaa se, että näiden luontaisesti hankalien asioiden kouluttaminen voi viedä enemmän aikaa ja vaivaa kuin luontaisesti helpompien asioiden opettelu. Monesti ihmisten asenne eläimelle luontaisesti hankalia asioita kohtaan on väheksyvä, koska mielestämme niissä ei vielä tapahdu mitään oman harrastuksemme kannalta oleellista – saatamme pitää niitä tehdasasetuksina.

Millainen sitten on normaali eläin? Normaali eläin käyttäytyy samalla tavalla, kuin valtaosa kyseisen lajin edustajista. Kaikki lajityypillinen käyttäytyminen on eläimelle normaalia. Esimerkiksi hevoselle on normaalia pureskella karsinan seiniä, säikkyä uusia asioita ja huutaa kavereiden perään. Mikäli nämä asiat ärsyttävät, kannattaa a) suunnata ei-toivottua toimintaa sallittuun kohteeseen, b) opettaa uusia toimintamalleja pelästymistilanteisiin ja c) tehdä vaikeista asioista kannattavia.

ongelmakaavio

 

 

Puhutaan käytöshäiriöistä, ongelmakäytöksistä, käytösongelmista, häiriökäytöksistä, pahoista tavoista, protestoinnista, kurittomuudesta, johtajuusongelmista ja vaikka mistä. Moni termi on ihmiskeskeinen, mikä tarkoittaa sitä, että odotamme eläinten normaalin käytöksen olevan lähellä ihmisten käytöstä.

Käytösongelma on minusta hyvä termi. Siinä käytös on ongelma, joko eläimelle tai ihmiselle. Käytösongelmia on kolmenlaisia:

  1. Eläin käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mikä häiritsee omistajaa
  2. Eläin käyttäytyy epänormaalilla tavalla, mikä yleensä häiritsee eläintä
  3. Eläin käyttäytyy normaalilla tai epänormaalilla tavalla, jota omistaja on tahattomasti tai tahallisesti vahvistanut

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ongelmat, joiden syy löytyy laji- tai rotutyypillisistä käyttäytymistarpeista. Omistaja on saattanut ostaa sian säkissä tai jättänyt katsomatta koiraa karvoihin ostopäätöstä tehdessään. Oikeasti on ihmisiä, joille on täysi yllätys, että kissa on hämäräaktiivinen tai ylipäänsä aktiivinen eläin. Tai että kani ekee papanoita ja käyttää hampaitaan. Tai että hevonen on ”läheisriippuvainen”.

Toki näihin käytöksiin on mahdollista koulutuksella vaikuttaa. Huomattavan paljon auttaa se, että perehtyy laji- ja rotutyypilliseen käyttäytymiseen. Siinä on iso ero, jos yrittää pitää hamsteria tai hevosta yksittäiskarsinassa. Toiselle se on jo lähtökohtaisesti helpompaa. Joka tapauksessa, näissä ongelmissa kyseessä on normaali käytös, jota voidaan muokata esimerkiksi korvaamalla se toisella käytöksellä tai suuntaamalla se sallittuun paikkaan tai aikaan. Jos ongelmana on se, että kissa raapii seinää tai sohvaa, ongelma korjaantuu usein sillä, että hankitaan raapimispuu, joka sijoitetaan oikeaan paikkaan. 

Sitten on toinen ryhmä.

Toisessa ryhmässä eläimen käytös on epänormaalia. Epänormaalia käytöstä on esimerkiksi pakko-oireinen käyttäytyminen. Pakko-oireinen käyttäytyminen eli stereotyyppinen käyttäytyminen on päämäärätöntä toimintaa, joka koostuu usein toistuvista samanlaisista liikkeistä tai liikesarjoista. Stereotyyppinen käytös kertoo puutteellisista elinoloista ja alentuneesta hyvinvoinnista. Pakko-oireista käyttäytymistä on kutominen, imppaaminen, jatkuva nyökyttely, hännän jahtaaminen, karvojen tai höyhenten nyppiminen, kehän kiertäminen, joskus haukkuminen tai aidalla juokseminen. Pakko-oireet syntyvät usein olosuhteissa, joissa eläimellä ei ole mahdollisuutta toteuttaa lajillee tyypillistä käyttäytymistä. Harmillisesti kulttuurissamme näitä väheksytään ja pidetään enemmän ominaisuuksina kuin ongelmina. Verrattuna edelliseen ryhmään nämä ongelmat haittaavat usein eläintä enemmän kuin ihmistä. Pakko-oireiden hoito on hankalaa, ja se lähte aina olosuhteiden muuttamisesta ja virikkeiden lisäämisestä sekä eläimen aikabudjetin muuttamisesta. 

Kolmas ryhmä ongelmakäytöksiä on ns. itseaiheutettuja. Tähän porukkaan kuuluvat ns. huomiohakuiset käytökset, kissojen naukuminen (osittain), haukkuminen (silloin kun koira haluaa jotain), taskuilla räpläävät hevoset jne. Erilaisten käytösten tahaton vahvistaminen on yleistä, koska vaikka itse koemme huutamisen rangaistukseksi, eläin voi kokea sen käytöstä vahvistavaksi palautteeksi.

Käyttämällä oheista kaaviota voi päästä alkuun ongelman syyn löytämisessä.

 

ongelmakaavio

Miksi hevonen puree? Monissa myynti-ilmoituksissa oli aikanaan muotia ilmoittaa, ettei hevonen pure eikä potki. Se on aika paljon luvattu, sillä jos hevosella on jalat ja hampaat, se voi purra ja potkia. Pureminen ei ole mikään yksittäinen käytös tai vika hevosessa – hevonen voi purra useista eri syistä. Ymmärtämällä käytöksen taustalla olevan motivaation voi tehokkaasti puuttua käytökseen.

Aggressiivisen hyökkäyksen erottaa siitä, että hevonen aina ennen varsinaista puremista suosittelee muilla eleillä ja ilmeillään, että hyökkäyksen kohde voisi suksia kauemmas. Jos pitkin niskaa liimautuneet korvat, kiukkuinen ilme ja uhkaavat päänheilautukset eivät toimi, kohde saa tuntea todennäköisesti hampaiden kosketuksen ihollaan. Ihminen ottaa hevosen uhkailut niin henkilökohtaisesti loukkaavina, että ei aina ymmärrä poistua tilanteesta ja lähtee taistelemaan vastaan. Kannattaa muistaa, että mitä enemmän antaa hevosen harjoitella ihmistä vastaan toimimista, sitä paremmaksi se siinä tulee. Hevonen hyökkää yleisimmin tilanteissa, joissa se puolustaa arvokkaita resursseja, kuten varsaansa, ruokaansa tai paikkaansa. Hevosen asennetta on mahdollista muuttaa näissä tilanteissa niin, että se alkaa toivoa että ihminen lähestyy sen sijaan, että se yrittää pitää ihmisen kaukana.

Hevonen saattaa puolustaa myös itseään. Tyypillisimmillään puolustautumispuremista esiintyy satuloimis- tai muissa hoitotilanteissa, joissa hevonen ei pääse tilanteesta pois. Varusteisiin tai hoitotoimiin liittyvän puremisen taustalta olisi rajattava pois ensin kiputilat tai epäsopivat varusteet. Sen jälkeen hevosen asennetta hoitotoimiin on mahdollista muuttaa esimerkiksi vastaehdollistamalla.

Siedättäminen ym.

Puremisen taustalla voi olla myös leikki tai turhautuminen. Hevoset innostavat joskus myös meitä ihmisiä leikkimään näpsimällä. Varsinkin nuoret hevoset saattavat näpsiä turhautumistaa, kun ne otetaan tallista ulos tai viedään uuteen paikkaan. Leikkiinkutsut kannattaa kanavoida mieluummin hevoskavereihin. Turhautumisnäpsiminen on samanlaista, kuin koirilla talutushihnan pureminen. Siihen toimii parhaiten korvaavan käytöksen, esimerkiksi pään kääntämisen opettaminen. Jos näpsivää hevosta nykäisee riimusta, se hyvin todennäköisesti jatkaa tätä toimintaa, koska palaute kiihdyttää hevosta entisestään.

Paljon keskusteltu puremistilanne on makupalojen syöttäminen ja siihen liittyvä ”vaatiminen” tai hamuilu. Samalla tavalla kuin missä tahansa muussakin koulutusmenetelmässä, kannattaa miettiä, mistä, miten ja miksi hevosta palkitsee. Pelkkä ruokkiminen ei välttämättä ole koulutusta, kuten ei pelkkä pohkeilla puristaminenkaan. Kun tietää mitä haluaa ja kouluttaa hevosen luopumaan, voi herkkuja käyttää aivan yhtä turvallisesti kuin negatiivista vahvistetta.

Yksi puremistilanne, joka on mahdollista ymmärtää väärin, on vastavuoroinen rapsuttelu. Varsa oppi rapsuttelun neljän päivän ikäisenä. Se rapsuttaa aina takaisin, kun sitä rapsuttaa. Voisin toki opettaa sen lopettamaan rapsutuksen, kun lopettaisin itse aina kun se aloittaa. Hevonen oppii rapsuttamaan myös ihmiselle sopivalla voimakkuudella ja minulle se ainakin on ok. Jos varsan käytöksen ymmärtää väärin, voi tulla läpsäisseeksi koko suhteen huonoille urille heti alkuunsa.

 

 

 

 

 

 

Moni hevonen on yllättävän ja jopa häiritsevän innostunut makupaloista. Herkkujen avulla koulutu on tehokasta, mutta jatkuva taskuille ryysääminen käy hermoille. Herkkuja voi antaa turvallisesti, kun opettaa hevosen luopumaan.

Tässä videossa on kaksi kriteeriä; hevosen ilmeen pitää olla ystävällinen ja pään pitää osoittaa taskusta poispäin. Naksutin ei ole välttämätön, mutta jollakin merkillä oikea käytös kannattaa merkata.

Joskus herkkujen tuoma hyöty kaatuu niiden tarjoilun vaikeuteen. Koulutustilanteesta tulee hankala, jos hevosta pitää koko ajan hätistellä kauemmas taskulta. Siitä syystä se kannattaa kouluttaa siihen, että sen omilla teoilla on merkitystä.

Mitä kiltimmin hevonen odottaa herkkua, sitä enemmän se saa palkkioita. Alussa pienikin pään kääntä kannattaa palkita. Toistojen myötä turpa alkaa pysyä yhä kauempana taskusta – sen ei tarvitse ensin tulla taskulle voidakseen kääntää päätä pois.

Pieniä arkipäiväisiä asioita, joita voi harjoitella minuutin päivässä minkä tahansa hevosen kanssa.