Hevosia syytetään laiskoiksi, tyhmiksi, itsepäisiksi ja vaikka miksi. Omassa toiminnassa nähdään harvoin vikaa. Kun ajatellaan, mikä motivoi hevosta työskentelemään ihmiselle/ihmisen kanssa, perusteluita on monia: se työskentelee ruokansa eteen, se haluaa miellyttää, olen sen johtaja ja se tekee niin kuin sanon… Miksi niin harva hevosammattilainen tietää oppimisteorian perusteita?

Englantilaistutkimuksessa vartailtiin kahta koulutusstrategiaa huostaanotetuilla poneilla. Huonoista oloista pelastetut hevoset käyvät yleensä läpi jonkinlaisen koulutuksen ennen kuin ne sijoitetaan uusiin koteihin. Peruskoulutusjaksoon sisältyi taluttamista, jalkojen nostelua, paikallaan seisomista, esterata ja lastaus kuljetuskoppiin.

Kuudestatoista ponista kahdeksaa koulutettiin käyttämällä negatiivista vahvistetta, eli poni opetettiin väistämään painetta. Kahdeksaa ponia koulutettiin käyttämällä positiivistä vahvistetta siten, että klikkerillä merkittiin oikea toiminta ja palkittiin makupalalla.

Alkuvaiheissa molemmissa ryhmissä olevien ponien sykkeet nousivat. Niillä ei ollut aiemmin ollut ihmiskontaksia tai jos oli, kontaktit olivat olleet huonoja. Alkuviikkojen jälkeen ponit alkoivat tottua testiareenaan ja käsittelyyn.

Positiivisen vahvisteen avulla koulutetut ponit lähestyivät rohkeammin uusia esineitä ja ihmisiä kuin negatiivisella vahvisteella koulutetut. Negatiivisella vahvisteella koulutetut ponit kuopivat maata enemmän kuin toiset, mikä voi olla merkki turhautumisesta.

Positiivisen vahvisteen avulla koulutetut ponit olivat motivoituneempia koulutukseen. Ne ottivat myös enemmän kontaktia kouluttajiin ja saivat nopeammin uudet kodit. Tutkimus osoittaa että etenkin niille eläimille, joilla on huonoja kokemuksia ihmisistä, positiivisen vahvisteen käyttö voi olla tuloksekasta, koska eläin saa sen avulla positiivisia kokemuksia.

Lesley Innes, Sebastian McBride, (2008), Negative versus positive reinforcement: An evaluation of training strategies for rehabilitated horses’, Applied Animal Behaviour Science 112: 357–368.

Tanskalaistutkimuksessa haluttiin selvittää, miten hevosten sosiaalinen ympäristö vaikuttaa kouluttamiseen ja ihmisen sekä hevosen väliseen suhteeseen. Tutkimuksessa käytettiin kahtakymmentä hevosta, joista kahdeksaa pidettiin yksittäiskarsinoissa ja kahtatoista kolmen hevosen ryhmissä.

Hevosia käsiteltiin kolmesti viikossa kuuden kuukauden ikäisestä aina kahden vuoden ikään asti. Käsittelyyn sisältyi taluttamista, kiinnisitomista, koskettelua, jalkojen nostamista jne. siten, että hevosen piti osata edellinen kriteeri ennen kuin siirryttiin seuraavaan.

Tulokset osoittavat, että yksin asuvat hevoset juoksentelivat vapaana kauemmin ennen koulutusta kuin kimpassa asuvat. Yksin asujat myös purivat ja potkivat kouluttajia enemmän kuin kimpassa asuvat. Kimpassa asujat läpäisivät nopeammin koulutuksen eri kriteerit.

Myös amerikkalaistutkimuksessa, jossa tutkittiin kuuttatoista kaksivuotiasta arabia, todettiin, että ne hevoset, jotka asuvat laitumella vastaavat koulutukseen paremmin kuin tallissa asuvat. Rajoitettu elinympäristö voi vaikuttaa hevosen käytökseen ja oppimiskykyyn. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pihattoon, mutta tarhassaoloaikaa voi pidentää ja tarjota hevoselleen mahdollisuuksia sosiaalliseen kanssakäymiseen.

Nuorten ja miksei vanhojenkin hevosten pitäisi saada harjoitella hevosten taitoja porukassa. Ihmisen tarjoamat aktiviteetit eivät riitä korvaamaan lajitoverin seuraa. Hevosten pitämistä yksin tarhoissa ja karsinoissa perustellaan usein hevosen omalla turvallisuudella; niiden pelätään rikkovan jalkansa tai muut raajansa. Lisäksi kuvitellaan, että hevonen ei tarhassa oleilun jälkeen jaksa keskittyä ratsatukseen tai ei fyysisesti enää jaksa harrastaa.

Oliskohan todellinen syy kuitenkin se, että hevosta on vaikeampi saada kiinni porukasta? Sehän olisi kamalaa huomata että oma mussukka valitsee mieluummin kaverinsa kuin oman ihmisensä. Siitähän tulisi vain paha mieli kun joutuisi miettimään että missä vika kun hevoseni ei pidä minusta tai yhteisestä harrastuksestamme. Sekin on kyseenalaista että hevosia seisotetaan tallissa sen takia että ne olisivat reippaita ratsastettaessa – jos tähän joudutaan, vika taitaa löytyä huonosta kouluttamisesta jos hevosta ei kiinnosta liikkua.

Jos hevosen asiat ovat vapaa-ajalla kunnossa, ei tarvitse potea syyllisyyttäkään niin paljon jos ei päivittäin jaksa liikuttaa.
Lähde: E. Søndergaard, J. Ladewig, (2004), ’Group housing exerts a positive effect on the behaviour of young horses during training, Applied Animal Behaviour Science 87: 105–118.

E. Rivera, S. Benjamin, B. Nielsen, J. Shelle, A.J. Zanella, (2002), ’Behavioral and physiological responses of horses to initial training: the comparison between pastured versus stalled horses’, Applied Animal Behaviour Science  78: 235–252.

Eikö olisikin ihanaa jos kuulisit että koirasi oppii tehokkaammin jos treenaat harvemmin? Nyt se on totta, ainakin jos tutustumme tanskalaistutkimukseen, jossa tutkittiin 18 laboratoriobeaglen oppimisnopeutta.

Tutkimuksessa verrattiin kahta erilaista koulutusaikataulua asian oppimiseen tarvittavien koulutuskertojen määrään. Beaglet koulutettiin koskettamaan tassulla hiirimattoon käyttämällä shapingia ja klikkeriä. Yhdeksää koiraa treenattiin kerran viikossa ja yhdeksää koiraa viisi kertaa viikossa. Koulutussessiot mitattiin toistojen määrässä, ei ajassa.

Ne yhdeksän, joita treenattiin kerran viikossa, oppivat tempun huomattavasti vähemmillä koulutuskerroilla kuin ne joita harjoitettiin viisi kertaa viikossa. Lisäksi harvemmin treenatuilla koirilla oli korkeammat onnistumistasot eri kriteereissä kuin useammin treenatuilla. Kun suoritus mitataan treenisessioiden määrässä, kannattaa harjoitella harvemmin.

Mahdollisia selittäviä tekijöitä tuloksiin ovat esimerkiksi sessioiden välinen aika, sessioiden väliset aktiviteetit, koirien siedättyminen koulutusympäristöön ja rutiinit sekä valppaus koulutustilanteessa.

Olen laiskana kouluttajana huomannut saman ilmiön kotona – mitä harvemmin tekee, sitä motivoituneempi koira on; yhtäkään palkkiota ei saa menettää. Yllättävästi se muistaa jutut, joihin viimeksi jäätiin.

 Lähde: Iben Meyer, Jan Ladewig, (2008), ’The relationship between number of training sessions per week and learning in dogs’, Applied Animal Behaviour Science 111: 311–320.