Etusivu » Kurssit » Koiran kouluttajaksi -perusopinnot 3 op (elokuu -26)
Koiran kouluttajaksi -perusopinnot 3 op (elokuu -26)
Ainutlaatuinen mahdollisuus koiran kouluttajaksi haluaville ja koiran käyttäytymisestä kiinnostuneille!
Koiran käyttäytymisen ja koulutuksen perusteet -kokonaisuus tarjoaa laajan ymmärryksen siitä, millainen eläin koira on ja miten sen käyttäytymiseen voi vaikuttaa konkreettisesti. Kurssilla käsitellään koiran lajityypillisiä tarpeita elämässä ihmisen kanssa, koiran tunteita ja tunteiden huomioimista koulutuksen taustalla. Kouluttamisen perusteet käydään läpi sekä ”tempputasolla” että arjen tilanteiden tasolla eli saat käytännön työkalut kouluttajana toimimiseen.
Opit koulutuksessa:
Millainen eläin koira on ja mitä se tarvitsee voidakseen hyvin ihmisen kanssa
Miten koira oppii (motivaatio ja palkitseminen) ja mitkä ovat kouluttamisen perusperiaatteet
Miten palkitsemiseen perustuva koulutus on yhteydessä tunteisiin
Treenien pilkkominen ja suunnittelu
Miten koiran käyttäytymiseen vaikutetaan arjessa – ei siis vain pelkkää teoriaa!
Kurssi antaa vahvan käytännön pohjan koiran kouluttamiseen ja koulutustyön tekemiseen. Kurssi on kolmen opintopisteen laajuinen ja se suoritetaan kokonaan etänä.
Saat kurssista Koiran käyttäytymisen ja kouluttamisen perusteet -sertifikaatin palautettuasi vapaamuotoisen opinnäytetyön.
Kurssin kouluttajana toimii kokenut eläinten käytösneuvoja, ammatillinen opettaja ja voimavarakeskeinen työnohjaaja Jaana Pohjola.
Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi
Kurssin sisältö
Koulutuskokonaisuus sisältää yhteensä noin 81 tuntia opiskelua. Työmäärä jakautuu näin:
5 luentopäivää
4 kysy & vastaa -tuntia
Itsenäinen harjoittelu ja koirien havainnointi noin 27 tuntia
Opinnäytetyö (vapaamuotoinen) noin 27 tuntia
Kurssi antaa työkaluja koiran kouluttamiseen, ymmärtämiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen.
Kurssin kohderyhmä
Kurssi soveltuu jokaiselle koirankouluttajaksi haluavalle. Erityisesti se sopii pelkän teorian lisäksi syvemmästä ymmärryksestä kiinnostuneille ja käytännön tasoon soveltamisesta innostuville. Kurssi tarjoaa laajan perustan siitä, miten koiran käyttäytymiseen voi vaikuttaa.
Kurssi soveltuu myös valveutuneille koiranomistajille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja ymmärrystään koirista.
Luentopäivien aiheet:
14.8.2026. klo 10-14.30 Koiran lajityypillinen käyttäytyminen – millainen eläin koira on? Koiran ja ihmisen ainutlaatuinen suhde
11.9.2026 klo 9-14.30 Kouluttamisen edellytykset ja koiran tunteet
9.10.2026 klo 9-14.30 Koiran motivaatio ja käyttäytymisen muuttaminen
6.11.2026 klo 9-14.30 Kouluttamisen tekniikkaa
4.12.2026 klo 9-14.30 Käytännön ongelmanratkaisu
Kurssin kouluttaja
Kouluttaja kurssilla on kiitetty ja edistyksellinen eläinten käytösneuvoja ja ammatillinen opettaja Jaana Pohjola. Jaanalla on kokemusta vuodesta 2010 alkaen koirien kouluttamisesta ja käyttäytymisen muokkaamisesta arkea varten, ja lisäksi hän on kouluttanut pitkään eläinalan ammattilaisia. Ammatillisen opettajan ja ratkaisukeskeisen työnohjaajan tutkinnoista Jaana ammentaa vahvaa osaamista koulutustyöhönsä. Hän onkin saanut kiitosta selkeästä ja innostavasta tavastaan käydä läpi monimutkaisiakin asiakokonaisuuksia.
Kurssi on rakennettu siitä näkökulmasta, että erilaisten “koulutustemppujen” opettamisen ohella on tärkeää kokonaisuuden käsittäminen ja koiran havainnointi isommassa mittakaavassa. Kurssilla keskitytään sekä teoriassa että käytännössä ymmärtämään, miten koiran käyttäytymiseen voi vaikuttaa.
Käytännönasioita kurssista
Saat kaikista kurssipäivistätallenteet vuoden ajaksi käyttöösi.
Käytännön harjoittelussa voit hyödyntää omaa koiraasi tai tuttavien koiria. Opinnäytetyö voi olla esimerkiksi dokumentoitu koulutusprojekti, joka palautetaan vapaamuotoisena.
Kurssin hinta on 699 € (sis alv. 25,5 %). Kurssi on mahdollista maksaa viidessä erässä. Jos haluat maksaa erissä, ilmoittaudu kurssille sähköpostilla info(a)elainkoulutus.fi
18 kommenttia artikkeliin ”Koiran kouluttajaksi -perusopinnot 3 op (elokuu -26)”
Laumassa kolme koiraa. Kun kylään tulee vieraita, vastaanotto on yleensä innokas ja koirat rauhoittuu hetken päästä omiin oloihinsa. Yksi koirista ei kuitenkaan “kestä” sitä, että joku poistuu “laumasta” . Ei ole väliä onko poistuva ihminen omaa perhettä, kyläilevä vieras tai vaikka nuohooja. Aina alkaa haukkuminen ja koira “tulee kertomaan, että nyt joku karkaa”. Lopulta juoksee ikkunaan katsomaan kun ovi käy. Sitten kun henkilö on lähtenyt ja ikkunasta ei näy mitään, rauhoittuu ja on ihan normaalisti.
Ei ole ongelmia siinä, että koirat jäävät keskenään kotiin. Lähtöhuudon jälkeen todistettavasti käyvät nukkumaan kaikki.
Käytös on alkanut sen jälkeen, kun on muutettu rivarista omakotitaloon. Onkohan taustalla turvattomuuden tunne vai onko kyse esim. paimenvietistä, se on kyseisellä koiralla todella vahva.
Mistä johtuu, että monet koirat “jäätyvät” kun lenkillä tulee vastaan/perässä toinen koira. Eli menevät maaten ja jäävät odottamaan – kunnes toisen koiran tullessa kohdalle, ponkaisevat ylös.
Taluttajan herkut ei kelpaa, eikä maanittelu tuota tulosta. Tilanne raukeaa vasta, kun vieras koira menee ohi. Moni ottaa pikkukoiran syliin ja kantaa vähän matkaa. Isompien kanssa tämä ei onnistu. Eikä sylissä kantaminen varmaan ole ylipäätään oikea tapa hoitaa tilannetta.
Mitä omistajan pitäisi tehdä, jotta saisi koiran huomion itseensä ja lenkin etenemään ilman odottelua?
Tämän taustalla on usein kaksi pääsyytä: jäätyminen tai uteliaisuus/voimakas kiinnostus.
Jos koiraa jännittää vastaantulija, paikalleen meneminen voi olla jäätymisreaktio. Koira ei silloin välttämättä pysty ottamaan herkkuja tai lähtemään mukaan, koska tilanne on sille liian vaikea.
Toiselle koiralle kyse voi olla lähes päinvastaisesta: se on erittäin kiinnostunut vastaantulijasta ja haluaa jäädä tarkkailemaan ja odottamaan sitä. Kun toinen tulee kohdalle, kiinnostus purkautuu ponkaisuna.
Siksi en ensisijaisesti tavoittelisi koiran huomion saamista ihmiseen. Kannattaa ennemmin selvittää, kumpi koiraa motivoi: haluaako se enemmän pois tilanteesta vai kohti toista koiraa? Sen perusteella myös harjoittelu näyttää erilaiselta.
Molemmissa tapauksissa on yleensä helpompaa toimia jo ennen kuin koira on täysin lukittunut paikalleen: lisätä etäisyyttä, vaihtaa suuntaa tai muuten auttaa koiraa tilanteen läpi. Pienen koiran syliin ottaminen on hyvä ratkaisu jos koira kokee sen turvalliseksi ja se auttaa tilanteesta pois.
Jos koira on kiinnostunut vastaan tulevasta koirasta, miten koiran oloa voisi helpottaa? Kumpi on parempi, että koira voi toisinaan tervehtiä muita koiria vai se, että opetellaan etenemään ilman tervehtimistä.
Usein törmään koiraihmisten kanssa siihen pohdintaan, että miten sitä malttia ja rauhoittumista opetetaan koiralle. Etenkin harrastuksissa, kun koirat ovat monesti innoissaan siitä, että pääsevät touhuamaan.
Maltti tarkoittaa tässä yhteydessä yleensä käskyn alla olemista, eli esim. kauanko pysyy paikoillaan vaikka omistaja menisi kauemmas. Rauhoittuminen sitä, että treeneissä koira pystyy rentona odottamaan omaa vuoroaan ilman, että olisi käskyn alla.
Miten ohjeistaisit näissä tilanteissa? Minua mietityttää tässä myös se, että minkälaista malttia voidaan koiralta ylipäätään vaatia?
Malttaminen voi olla opetettu tehtävä: koira pysyy paikallaan, vaikka haluaisi tehdä jotain muuta. Sitä voidaan harjoitella kuten mitä tahansa käytöstä, vaikeutta vähitellen kasvattaen. Mutta paikallaan pysyvä koira ei välttämättä ole rauhallinen tai varsinkaan rento. Se voi olla erittäin kiihtynyt ja silti suorittaa paikallaolon hienosti.
Rauhoittuminen ja rentous taas liittyy enemmän koiran tunnetilaan ja vireeseen. Sitä ei välttämättä kannata lähestyä ajatuksella, että koiralle opetetaan yhä parempaa itsehillintää. Jos koira joutuu treeneissä jatkuvasti katsomaan itselleen valtavan tärkeää tekemistä pystymättä osallistumaan, odottaminen voi olla sille aidosti vaikeaa.
Siksi katsoisin myös harjoittelun rakennetta: kuinka kauan koira joutuu odottamaan, missä se odottaa, näkeekö se muiden suoritukset, mitä se voi odotusaikana tehdä ja pääseekö se välillä kokonaan pois tilanteesta. Joillekin koirille esimerkiksi autossa tai näkösuojan takana odottaminen voi olla paljon palauttavampaa kuin kentän laidalla makaaminen.
Ja kysymys siitä, kuinka paljon malttia koiralta voidaan vaatia, on minusta erittäin hyvä. Harrastuksessa koira on usein paikalla juuri siksi, että se rakastaa tekemistä. Jos rakennamme valtavan motivaation itse suoritukseen, on hieman ristiriitaista odottaa samalla, että koira suhtautuisi pitkään odottamiseen täysin välinpitämättömästi.
Nuori koira (noin vuoden ikäinen) käyttää usein hampaitaan, kun ihmiset liikkuvat sisällä. Eli saattaa hampailla nipistää kädestä tai jalasta. Koira ei vaikuta tilanteessa kiihtyneeltä.
Onko tämä koiran “huomion hakua” vai mitähän se yrittää viestiä? Miten lähtisit opettamaan koiralle erilaista lähestymistapaa näissä tilanteissa?
Tässä en lähtisi ensimmäisenä nimeämään käytöstä huomionhauksi, vaikka ihmisen reaktio voikin olla yksi sitä ylläpitävä seuraus. Kiinnostavampi kysymys on, mitä koira tilanteessa yrittää saada aikaan.
Koska näykkiminen liittyy nimenomaan ihmisten liikkumiseen, tarkkailisin ensin, mitä sen jälkeen tavallisesti tapahtuu. Pysähtyykö ihminen? Alkaako hän puhua koiralle tai koskea siihen? Syntyykö leikkiä? Lähteekö koira seuraamaan liikkuvaa ihmistä? Vaikuttaako siltä, että itse liike käynnistää koirassa tarpeen tarttua tai osallistua? Näin voi päästä paremmin kiinni käytöksen funktioon kuin nimeämällä sen huomionhauksi.
Koska koira on nuori, tarjoaisin myös sallittuja tapoja käyttää suuta ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Voisi esimerkiksi opettaa, että ihmisen lähtiessä liikkeelle koira voi hakea lelun, tulla mukaan lelun kanssa tai aloittaa jonkin muun sille mielekkään yhteisen toiminnan. Vaihtoehdon pitäisi mielellään täyttää jotakin samaa tarvetta kuin nykyinen käytös, eikä olla vain käsky olla purematta.
Samalla kannattaa katsoa kokonaisuutta: tapahtuuko tätä tiettyinä vuorokaudenaikoina, levon jälkeen tai ennen sitä, silloin kun koira kaipaa tekemistä tai sosiaalista kontaktia, tai juuri tietynlaisen liikkeen yhteydessä.
Eli lähtisin kysymyksestä “mitä näykkiminen saa tässä tilanteessa tapahtumaan?” ja rakentaisin vaihtoehdon sen perusteella. Pelkkä näykkimisen estäminen ei vielä kerro koiralle, mitä se voisi tehdä samalla tarpeellaan sen sijaan.
Paimenkoira reagoi aitanaapurin laumaan haukkumalla ja ravaamalla aidan viertä edes takaisin. Naapurin pystykorva tekee tismalleen samaa. Kummallakin oletettavasti oman alueen puolustus kyseessä.
Taustana se, että naapurin koira on vuosien ajan toistuvasti karannut omalta pihalta ja laajentanut reviiriään muiden tonteille ja toisten koirien alueelle. Sama koira on tullut lenkillä irti vastaan ja siitä syntynyt rähinää, muttei ole sattunut onneksi fyysistä vahinkoa. Kaikesta tästä johtuen ko. pystykorva on iso stressin aiheuttaja arjessa ja sen näkee paimenkoiran kehonkielestä. Eivät voi olla rennosti yhtä aikaa ulkona.
Tähän mennessä paimenkoiran aitausta on pienennetty ja viety kauemmas naapurin aidasta. Se on rauhoittunut tilannetta, muttei poistanut ongelmaa. Ralliin myös puututaan heti, kun se alkaa. Luopuminen rallista ja poistuminen tilanteesta on paimenelle jo vähän helpompaa, mutta selkeästi haastavaa. Naapuria tämä ei häiritse ja siellä pystykorvan tekemisiin ei yleensä puututa mitenkään.
Stressi heijastuu myös siihen miten reagoi muihin vieraisiin koiriin, eli ilmenee toisinaan haukkumisena, etenkin silloin kun lenkkeillään “omilla lenkkipoluilla”. Haukku ei yleensä ole tyypillistä remmirähinää, vaan ennemminkin sellainen hälytyshaukku. Tilanne rauhoittuu nopeasti, kun otetaan vähän tilaa ja todetaan, ettei vieras koira tule luokse. Sitten lenkki voi jatkua normaalisti.
Lähtisin tässä siitä, että kyse ei ole ensisijaisesti aitarallista vaan pitkään jatkuneesta turvattomuudesta juuri tämän koiran suhteen. Paimenkoiralla on myös kokemusta siitä, että huoli on ollut aiheellinen: naapurin koira on oikeasti tullut sen alueelle ja irti vastaan lenkillä.
Se, että aitauksen pienentäminen ja etäisyyden lisääminen auttoivat, on tärkeä havainto. Jatkaisin samaan suuntaan ja lisäisin mahdollisuuksien mukaan näköestettä. Tässä aitarallin ennaltaehkäisy on arvokkaampaa kuin sen keskeyttämisen harjoittelu.
Aidalla tilanteesta poistumista kannattaa silti vahvistaa. En tekisi siitä suurta tottelevaisuustehtävää, vaan helpon poistumisreitin: pois aidalta, riittävästi etäisyyttä ja sen jälkeen kunnollinen, mielellään palauttava palkkio – esimerkiksi ruoan etsimistä tai haistelua. Näin naapurin koiran ilmestyminen voi vähitellen alkaa tarkoittaa, ettei paimenkoiran tarvitse itse hoitaa tilannetta loppuun.
Palkitsisin myös niitä hetkiä, jolloin se huomaa naapurin mutta ei ole vielä lähtenyt ralliin. Kontaktia ei tarvitse vaatia: koira saa katsoa ja kerätä tietoa, ja sen jälkeen voidaan palkita ja lähteä pois.
Tavoitteena ei välttämättä kannata pitää sitä, että koirat joskus olisivat täysin rentoina aidan eri puolilla. Naapurin koiran historia huomioiden realistisempi tavoite on, että oma koira altistuu tilanteelle vähemmän, reagoi lievemmin, pystyy poistumaan helpommin ja palautuu nopeammin.
Lenkillä tapahtuva hälytyshaukkuminen kuulostaa minusta saman kokonaisuuden osalta. Jos pieni etäisyyden lisääminen riittää siihen, että koira toteaa vieraan jatkavan matkaansa ja pystyy sen jälkeen jatkamaan normaalisti, en lähtisi erityisesti poistamaan haukkua. Nykyinen toimintatapa kuulostaa toimivalta.
Ja huomioisin kokonaiskuormituksen: jos pihalla on juuri ollut vaikea tilanne naapurin kanssa, koiran sietokyky muihin koiriin voi samana päivänä olla tavallista heikompi. Ratkaisua lenkillä näkyvään reaktioon ei siis välttämättä löydy itse lenkiltä.
Alkukantainen koirarotu (Jakutinlaika), noin vuoden ikäinen, puree aina, kun “tunteet läikkyy yli”. Esim. palloa voi heittää max. kaksi kertaa ja kolmannella kerralla “hyökkää päälle”, koska kiihtyy liikaa.
Sama käytösmalli toistuu muissakin tilanteissa, joissa koira joko kiihtyy tai jännittää. Koira ei ole vihainen, eikä pureminen liity agressiivisuuteen. Se on vain iso pentu, jolle pitäisi saada opetettua parempia toimintatapoja näihin tilanteisiin.
Mitä arvelet syyksi käytöksen takana? Miten lähtisit asiaa ratkaisemaan?
Kyseessä on mitä luultavimmin se, että nuori koira ei osaa vielä käsitellä pettymyksiä tai turhautumistaan, ja silloin kun tunteet ovat voimakkaat, koiralla keittää yli. Kyseessä on ohimenevä vaihe, osalla kestää kauemmin ja osalla lyhyemmän aikaa. Noissa tilanteissa kannattaa juurikin huomata tuo, mikä on liikaa ja välttää sitä. Ajan mittaan reaktiot laimenevat – toki palautumisella on oma tärkeä rooli myös, eli jos kohtaukset tihenevät, niin voi olla hyvä katsoa palautumista myös tarkemmin.
Paimenkoirilla olen monesti törmännyt tapaan jahdata autoja. Itselläkin on ollut paimenkoira, jonka tavoite oli päästä liikkuvan auton eteen ja pysäyttää se. Mikään ei tuntunut olevan parempi palkka, kuin se auto. Selvästi vaikeampaa oli takaa tulevat autot vs. vastaan tulevat autot. Eroa käytöksessä oli myös riippuen auton vauhdista = nopeat liikkeet trikkeröi enemmän.
Meillä ei ollut polkupyörien, lasten jne. kanssa samaa haastetta, mutta monella muulla sama käytösmalli toistuu “kaikkien kanssa, mikä liikkuu”.
Johtuuko käytös yleensä vahvasta paimennus/saalistus vietistä vai onko kyse esim. enemmän viretilasta (tarpeiden tasapaino)?
Miten tällaisessa tilanteessa lähtisit kouluttamaan autojen jahtaamista pois?
Moi, kyllä kyseessä on tosiaan tyypillinen tapa. Autojen jahtaamisessa voi olla vahva paimennus- tai saalistuskäyttäytymiseen liittyvä pohja, ja paimenkoirilla liikkuva ja/tai hallittava kohde voi todella olla itsessään erittäin voimakas vahviste. Siksi ongelma ei välttämättä ratkea sillä, että löydetään vielä paremmat namit – auton liikkeeseen vaikuttaminen voi olla koiralle paljon merkityksellisempää kuin mikään meidän tarjoamamme palkkio.
Kuvaamasi erot ovat minusta erityisen kiinnostavia: takaa tuleva auto on vaikeampi kuin vastaan tuleva ja nopeampi liike käynnistää käytöksen herkemmin. Ne kertovat siitä, että kyse ei välttämättä ole vain kategoriasta ”auto”, vaan liikkeen suunnalla, nopeudella, ennakoitavuudella ja koiran mahdollisuudella seurata tai kontrolloida liikettä voi olla suuri merkitys.
Vire ja tarpeiden tasapaino vaikuttavat silti siihen, kuinka helposti tämä käyttäytymisketju käynnistyy. Sama koira voi kestää liikettä aivan eri tavalla levänneenä ja sopivassa vireessä kuin valmiiksi kuormittuneena. En siis itse ajattelisi tätä joko–tai-kysymyksenä: koiralla voi olla erittäin vahva taipumus reagoida liikkuvaan kohteeseen, mutta koiran senhetkinen tila vaikuttaa siihen, kuinka matala kynnys käyttäytymiselle on.
Koulutuksessa lähtisin ensimmäiseksi selvittämään, millä etäisyydellä ja millaisessa tilanteessa koira vielä pystyy havainnoimaan autoa ilman, että jahtaamisketju lähtee kunnolla käyntiin. Aloittaisin siis mieluummin liian helposta kuin harjoittelisin jatkuvasti siinä kohdassa, jossa auto jo ”vie koiran mennessään”.
En myöskään rakentaisi harjoittelua pelkästään kontaktin varaan. Haluaisin, että koira saa huomata auton ja että sillä on auton nähtyään muitakin toimivia vaihtoehtoja: se voi esimerkiksi lisätä etäisyyttä, vaihtaa suuntaa, tulla lähemmäs ihmistä, haistella tai jatkaa matkaa. Tavoite olisi vähitellen muuttaa sitä, mitä auton havaitsemisesta seuraa.
Samalla käyttäisin mahdollisuuksien mukaan itse ympäristöä palkkiona. Jos koiralle etäisyyden lisääminen, sivuun siirtyminen tai esimerkiksi auton katsominen turvallisesta paikasta helpottaa oloa, niitä kannattaa hyödyntää.
Eli en lähtisi ensisijaisesti opettamaan koiralle ”älä jahtaa autoa”, vaan rakentamaan tilannetta, jossa auton liike ei enää automaattisesti käynnistä koko tuttua käyttäytymisketjua. Ja samalla selvittäisin, mikä juuri tämän koiran käyttäytymistä ylläpitää – kahdella ulospäin aivan samalla tavalla autoja jahtaavalla koiralla syy ja siten toimivin harjoittelutapa voivat olla erilaiset.
Moi
Olen yrittänyt opetella tulkitsemaan koiran remmirähinää, mutta en ole aivan varma haluaako se moikkaamaan koska ei kuitenkaan ole mikään tappelun haluinen vai johtuuko se epävarmuudesta kun on saanut 5 kertaa irtokoiran ja yhden irtokissan kimppuunsa. Miten tunnistaisin kummasta kyse? Tai kenties jostakin ihan muusta?!
Moi, se voi olla molempia samaan aikaan, mikä tekee tilanteesta haastavan. Lähtisin ensin opettamaan pois-palkkausta ja sitten sen jälkeen yleensä näkyy, onko koiralla uteliaisuutta muita kohtaan lenkillä. Yleensä on, ja sehän on hyvä asia.
Hei,
meillä on haasteena koiran kanssa mm se että koira haukkuu naapureita ikkunasta tai takapihalla ollessaan. ja lähinnä mietityttää mikä on oikea hetki palkata koira kun se saa kyllä heitä katsella mutta mieluusti ilman rähinää?
Enkä siis oleta että koirasta tulisi täysin hiljainen mutta toiveissa olisi ettei naapurusto aiheuttaisi jatkuvaa haukkumista, vaan että oppisi ettei heille aina tarvitse haukkua.
Kiitos jo etukäteen.
18 kommenttia artikkeliin ”Koiran kouluttajaksi -perusopinnot 3 op (elokuu -26)”
Laumassa kolme koiraa. Kun kylään tulee vieraita, vastaanotto on yleensä innokas ja koirat rauhoittuu hetken päästä omiin oloihinsa. Yksi koirista ei kuitenkaan “kestä” sitä, että joku poistuu “laumasta” . Ei ole väliä onko poistuva ihminen omaa perhettä, kyläilevä vieras tai vaikka nuohooja. Aina alkaa haukkuminen ja koira “tulee kertomaan, että nyt joku karkaa”. Lopulta juoksee ikkunaan katsomaan kun ovi käy. Sitten kun henkilö on lähtenyt ja ikkunasta ei näy mitään, rauhoittuu ja on ihan normaalisti.
Ei ole ongelmia siinä, että koirat jäävät keskenään kotiin. Lähtöhuudon jälkeen todistettavasti käyvät nukkumaan kaikki.
Käytös on alkanut sen jälkeen, kun on muutettu rivarista omakotitaloon. Onkohan taustalla turvattomuuden tunne vai onko kyse esim. paimenvietistä, se on kyseisellä koiralla todella vahva.
Mistä johtuu, että monet koirat “jäätyvät” kun lenkillä tulee vastaan/perässä toinen koira. Eli menevät maaten ja jäävät odottamaan – kunnes toisen koiran tullessa kohdalle, ponkaisevat ylös.
Taluttajan herkut ei kelpaa, eikä maanittelu tuota tulosta. Tilanne raukeaa vasta, kun vieras koira menee ohi. Moni ottaa pikkukoiran syliin ja kantaa vähän matkaa. Isompien kanssa tämä ei onnistu. Eikä sylissä kantaminen varmaan ole ylipäätään oikea tapa hoitaa tilannetta.
Mitä omistajan pitäisi tehdä, jotta saisi koiran huomion itseensä ja lenkin etenemään ilman odottelua?
Tämän taustalla on usein kaksi pääsyytä: jäätyminen tai uteliaisuus/voimakas kiinnostus.
Jos koiraa jännittää vastaantulija, paikalleen meneminen voi olla jäätymisreaktio. Koira ei silloin välttämättä pysty ottamaan herkkuja tai lähtemään mukaan, koska tilanne on sille liian vaikea.
Toiselle koiralle kyse voi olla lähes päinvastaisesta: se on erittäin kiinnostunut vastaantulijasta ja haluaa jäädä tarkkailemaan ja odottamaan sitä. Kun toinen tulee kohdalle, kiinnostus purkautuu ponkaisuna.
Siksi en ensisijaisesti tavoittelisi koiran huomion saamista ihmiseen. Kannattaa ennemmin selvittää, kumpi koiraa motivoi: haluaako se enemmän pois tilanteesta vai kohti toista koiraa? Sen perusteella myös harjoittelu näyttää erilaiselta.
Molemmissa tapauksissa on yleensä helpompaa toimia jo ennen kuin koira on täysin lukittunut paikalleen: lisätä etäisyyttä, vaihtaa suuntaa tai muuten auttaa koiraa tilanteen läpi. Pienen koiran syliin ottaminen on hyvä ratkaisu jos koira kokee sen turvalliseksi ja se auttaa tilanteesta pois.
Jos koira on kiinnostunut vastaan tulevasta koirasta, miten koiran oloa voisi helpottaa? Kumpi on parempi, että koira voi toisinaan tervehtiä muita koiria vai se, että opetellaan etenemään ilman tervehtimistä.
Usein törmään koiraihmisten kanssa siihen pohdintaan, että miten sitä malttia ja rauhoittumista opetetaan koiralle. Etenkin harrastuksissa, kun koirat ovat monesti innoissaan siitä, että pääsevät touhuamaan.
Maltti tarkoittaa tässä yhteydessä yleensä käskyn alla olemista, eli esim. kauanko pysyy paikoillaan vaikka omistaja menisi kauemmas. Rauhoittuminen sitä, että treeneissä koira pystyy rentona odottamaan omaa vuoroaan ilman, että olisi käskyn alla.
Miten ohjeistaisit näissä tilanteissa? Minua mietityttää tässä myös se, että minkälaista malttia voidaan koiralta ylipäätään vaatia?
Malttaminen voi olla opetettu tehtävä: koira pysyy paikallaan, vaikka haluaisi tehdä jotain muuta. Sitä voidaan harjoitella kuten mitä tahansa käytöstä, vaikeutta vähitellen kasvattaen. Mutta paikallaan pysyvä koira ei välttämättä ole rauhallinen tai varsinkaan rento. Se voi olla erittäin kiihtynyt ja silti suorittaa paikallaolon hienosti.
Rauhoittuminen ja rentous taas liittyy enemmän koiran tunnetilaan ja vireeseen. Sitä ei välttämättä kannata lähestyä ajatuksella, että koiralle opetetaan yhä parempaa itsehillintää. Jos koira joutuu treeneissä jatkuvasti katsomaan itselleen valtavan tärkeää tekemistä pystymättä osallistumaan, odottaminen voi olla sille aidosti vaikeaa.
Siksi katsoisin myös harjoittelun rakennetta: kuinka kauan koira joutuu odottamaan, missä se odottaa, näkeekö se muiden suoritukset, mitä se voi odotusaikana tehdä ja pääseekö se välillä kokonaan pois tilanteesta. Joillekin koirille esimerkiksi autossa tai näkösuojan takana odottaminen voi olla paljon palauttavampaa kuin kentän laidalla makaaminen.
Ja kysymys siitä, kuinka paljon malttia koiralta voidaan vaatia, on minusta erittäin hyvä. Harrastuksessa koira on usein paikalla juuri siksi, että se rakastaa tekemistä. Jos rakennamme valtavan motivaation itse suoritukseen, on hieman ristiriitaista odottaa samalla, että koira suhtautuisi pitkään odottamiseen täysin välinpitämättömästi.
Nuori koira (noin vuoden ikäinen) käyttää usein hampaitaan, kun ihmiset liikkuvat sisällä. Eli saattaa hampailla nipistää kädestä tai jalasta. Koira ei vaikuta tilanteessa kiihtyneeltä.
Onko tämä koiran “huomion hakua” vai mitähän se yrittää viestiä? Miten lähtisit opettamaan koiralle erilaista lähestymistapaa näissä tilanteissa?
Tässä en lähtisi ensimmäisenä nimeämään käytöstä huomionhauksi, vaikka ihmisen reaktio voikin olla yksi sitä ylläpitävä seuraus. Kiinnostavampi kysymys on, mitä koira tilanteessa yrittää saada aikaan.
Koska näykkiminen liittyy nimenomaan ihmisten liikkumiseen, tarkkailisin ensin, mitä sen jälkeen tavallisesti tapahtuu. Pysähtyykö ihminen? Alkaako hän puhua koiralle tai koskea siihen? Syntyykö leikkiä? Lähteekö koira seuraamaan liikkuvaa ihmistä? Vaikuttaako siltä, että itse liike käynnistää koirassa tarpeen tarttua tai osallistua? Näin voi päästä paremmin kiinni käytöksen funktioon kuin nimeämällä sen huomionhauksi.
Koska koira on nuori, tarjoaisin myös sallittuja tapoja käyttää suuta ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Voisi esimerkiksi opettaa, että ihmisen lähtiessä liikkeelle koira voi hakea lelun, tulla mukaan lelun kanssa tai aloittaa jonkin muun sille mielekkään yhteisen toiminnan. Vaihtoehdon pitäisi mielellään täyttää jotakin samaa tarvetta kuin nykyinen käytös, eikä olla vain käsky olla purematta.
Samalla kannattaa katsoa kokonaisuutta: tapahtuuko tätä tiettyinä vuorokaudenaikoina, levon jälkeen tai ennen sitä, silloin kun koira kaipaa tekemistä tai sosiaalista kontaktia, tai juuri tietynlaisen liikkeen yhteydessä.
Eli lähtisin kysymyksestä “mitä näykkiminen saa tässä tilanteessa tapahtumaan?” ja rakentaisin vaihtoehdon sen perusteella. Pelkkä näykkimisen estäminen ei vielä kerro koiralle, mitä se voisi tehdä samalla tarpeellaan sen sijaan.
Paimenkoira reagoi aitanaapurin laumaan haukkumalla ja ravaamalla aidan viertä edes takaisin. Naapurin pystykorva tekee tismalleen samaa. Kummallakin oletettavasti oman alueen puolustus kyseessä.
Taustana se, että naapurin koira on vuosien ajan toistuvasti karannut omalta pihalta ja laajentanut reviiriään muiden tonteille ja toisten koirien alueelle. Sama koira on tullut lenkillä irti vastaan ja siitä syntynyt rähinää, muttei ole sattunut onneksi fyysistä vahinkoa. Kaikesta tästä johtuen ko. pystykorva on iso stressin aiheuttaja arjessa ja sen näkee paimenkoiran kehonkielestä. Eivät voi olla rennosti yhtä aikaa ulkona.
Tähän mennessä paimenkoiran aitausta on pienennetty ja viety kauemmas naapurin aidasta. Se on rauhoittunut tilannetta, muttei poistanut ongelmaa. Ralliin myös puututaan heti, kun se alkaa. Luopuminen rallista ja poistuminen tilanteesta on paimenelle jo vähän helpompaa, mutta selkeästi haastavaa. Naapuria tämä ei häiritse ja siellä pystykorvan tekemisiin ei yleensä puututa mitenkään.
Stressi heijastuu myös siihen miten reagoi muihin vieraisiin koiriin, eli ilmenee toisinaan haukkumisena, etenkin silloin kun lenkkeillään “omilla lenkkipoluilla”. Haukku ei yleensä ole tyypillistä remmirähinää, vaan ennemminkin sellainen hälytyshaukku. Tilanne rauhoittuu nopeasti, kun otetaan vähän tilaa ja todetaan, ettei vieras koira tule luokse. Sitten lenkki voi jatkua normaalisti.
Miten lähtisit ratkomaan tilannetta?
Lähtisin tässä siitä, että kyse ei ole ensisijaisesti aitarallista vaan pitkään jatkuneesta turvattomuudesta juuri tämän koiran suhteen. Paimenkoiralla on myös kokemusta siitä, että huoli on ollut aiheellinen: naapurin koira on oikeasti tullut sen alueelle ja irti vastaan lenkillä.
Se, että aitauksen pienentäminen ja etäisyyden lisääminen auttoivat, on tärkeä havainto. Jatkaisin samaan suuntaan ja lisäisin mahdollisuuksien mukaan näköestettä. Tässä aitarallin ennaltaehkäisy on arvokkaampaa kuin sen keskeyttämisen harjoittelu.
Aidalla tilanteesta poistumista kannattaa silti vahvistaa. En tekisi siitä suurta tottelevaisuustehtävää, vaan helpon poistumisreitin: pois aidalta, riittävästi etäisyyttä ja sen jälkeen kunnollinen, mielellään palauttava palkkio – esimerkiksi ruoan etsimistä tai haistelua. Näin naapurin koiran ilmestyminen voi vähitellen alkaa tarkoittaa, ettei paimenkoiran tarvitse itse hoitaa tilannetta loppuun.
Palkitsisin myös niitä hetkiä, jolloin se huomaa naapurin mutta ei ole vielä lähtenyt ralliin. Kontaktia ei tarvitse vaatia: koira saa katsoa ja kerätä tietoa, ja sen jälkeen voidaan palkita ja lähteä pois.
Tavoitteena ei välttämättä kannata pitää sitä, että koirat joskus olisivat täysin rentoina aidan eri puolilla. Naapurin koiran historia huomioiden realistisempi tavoite on, että oma koira altistuu tilanteelle vähemmän, reagoi lievemmin, pystyy poistumaan helpommin ja palautuu nopeammin.
Lenkillä tapahtuva hälytyshaukkuminen kuulostaa minusta saman kokonaisuuden osalta. Jos pieni etäisyyden lisääminen riittää siihen, että koira toteaa vieraan jatkavan matkaansa ja pystyy sen jälkeen jatkamaan normaalisti, en lähtisi erityisesti poistamaan haukkua. Nykyinen toimintatapa kuulostaa toimivalta.
Ja huomioisin kokonaiskuormituksen: jos pihalla on juuri ollut vaikea tilanne naapurin kanssa, koiran sietokyky muihin koiriin voi samana päivänä olla tavallista heikompi. Ratkaisua lenkillä näkyvään reaktioon ei siis välttämättä löydy itse lenkiltä.
Alkukantainen koirarotu (Jakutinlaika), noin vuoden ikäinen, puree aina, kun “tunteet läikkyy yli”. Esim. palloa voi heittää max. kaksi kertaa ja kolmannella kerralla “hyökkää päälle”, koska kiihtyy liikaa.
Sama käytösmalli toistuu muissakin tilanteissa, joissa koira joko kiihtyy tai jännittää. Koira ei ole vihainen, eikä pureminen liity agressiivisuuteen. Se on vain iso pentu, jolle pitäisi saada opetettua parempia toimintatapoja näihin tilanteisiin.
Mitä arvelet syyksi käytöksen takana? Miten lähtisit asiaa ratkaisemaan?
Kyseessä on mitä luultavimmin se, että nuori koira ei osaa vielä käsitellä pettymyksiä tai turhautumistaan, ja silloin kun tunteet ovat voimakkaat, koiralla keittää yli. Kyseessä on ohimenevä vaihe, osalla kestää kauemmin ja osalla lyhyemmän aikaa. Noissa tilanteissa kannattaa juurikin huomata tuo, mikä on liikaa ja välttää sitä. Ajan mittaan reaktiot laimenevat – toki palautumisella on oma tärkeä rooli myös, eli jos kohtaukset tihenevät, niin voi olla hyvä katsoa palautumista myös tarkemmin.
Paimenkoirilla olen monesti törmännyt tapaan jahdata autoja. Itselläkin on ollut paimenkoira, jonka tavoite oli päästä liikkuvan auton eteen ja pysäyttää se. Mikään ei tuntunut olevan parempi palkka, kuin se auto. Selvästi vaikeampaa oli takaa tulevat autot vs. vastaan tulevat autot. Eroa käytöksessä oli myös riippuen auton vauhdista = nopeat liikkeet trikkeröi enemmän.
Meillä ei ollut polkupyörien, lasten jne. kanssa samaa haastetta, mutta monella muulla sama käytösmalli toistuu “kaikkien kanssa, mikä liikkuu”.
Johtuuko käytös yleensä vahvasta paimennus/saalistus vietistä vai onko kyse esim. enemmän viretilasta (tarpeiden tasapaino)?
Miten tällaisessa tilanteessa lähtisit kouluttamaan autojen jahtaamista pois?
Moi, kyllä kyseessä on tosiaan tyypillinen tapa. Autojen jahtaamisessa voi olla vahva paimennus- tai saalistuskäyttäytymiseen liittyvä pohja, ja paimenkoirilla liikkuva ja/tai hallittava kohde voi todella olla itsessään erittäin voimakas vahviste. Siksi ongelma ei välttämättä ratkea sillä, että löydetään vielä paremmat namit – auton liikkeeseen vaikuttaminen voi olla koiralle paljon merkityksellisempää kuin mikään meidän tarjoamamme palkkio.
Kuvaamasi erot ovat minusta erityisen kiinnostavia: takaa tuleva auto on vaikeampi kuin vastaan tuleva ja nopeampi liike käynnistää käytöksen herkemmin. Ne kertovat siitä, että kyse ei välttämättä ole vain kategoriasta ”auto”, vaan liikkeen suunnalla, nopeudella, ennakoitavuudella ja koiran mahdollisuudella seurata tai kontrolloida liikettä voi olla suuri merkitys.
Vire ja tarpeiden tasapaino vaikuttavat silti siihen, kuinka helposti tämä käyttäytymisketju käynnistyy. Sama koira voi kestää liikettä aivan eri tavalla levänneenä ja sopivassa vireessä kuin valmiiksi kuormittuneena. En siis itse ajattelisi tätä joko–tai-kysymyksenä: koiralla voi olla erittäin vahva taipumus reagoida liikkuvaan kohteeseen, mutta koiran senhetkinen tila vaikuttaa siihen, kuinka matala kynnys käyttäytymiselle on.
Koulutuksessa lähtisin ensimmäiseksi selvittämään, millä etäisyydellä ja millaisessa tilanteessa koira vielä pystyy havainnoimaan autoa ilman, että jahtaamisketju lähtee kunnolla käyntiin. Aloittaisin siis mieluummin liian helposta kuin harjoittelisin jatkuvasti siinä kohdassa, jossa auto jo ”vie koiran mennessään”.
En myöskään rakentaisi harjoittelua pelkästään kontaktin varaan. Haluaisin, että koira saa huomata auton ja että sillä on auton nähtyään muitakin toimivia vaihtoehtoja: se voi esimerkiksi lisätä etäisyyttä, vaihtaa suuntaa, tulla lähemmäs ihmistä, haistella tai jatkaa matkaa. Tavoite olisi vähitellen muuttaa sitä, mitä auton havaitsemisesta seuraa.
Samalla käyttäisin mahdollisuuksien mukaan itse ympäristöä palkkiona. Jos koiralle etäisyyden lisääminen, sivuun siirtyminen tai esimerkiksi auton katsominen turvallisesta paikasta helpottaa oloa, niitä kannattaa hyödyntää.
Eli en lähtisi ensisijaisesti opettamaan koiralle ”älä jahtaa autoa”, vaan rakentamaan tilannetta, jossa auton liike ei enää automaattisesti käynnistä koko tuttua käyttäytymisketjua. Ja samalla selvittäisin, mikä juuri tämän koiran käyttäytymistä ylläpitää – kahdella ulospäin aivan samalla tavalla autoja jahtaavalla koiralla syy ja siten toimivin harjoittelutapa voivat olla erilaiset.
Moi
Olen yrittänyt opetella tulkitsemaan koiran remmirähinää, mutta en ole aivan varma haluaako se moikkaamaan koska ei kuitenkaan ole mikään tappelun haluinen vai johtuuko se epävarmuudesta kun on saanut 5 kertaa irtokoiran ja yhden irtokissan kimppuunsa. Miten tunnistaisin kummasta kyse? Tai kenties jostakin ihan muusta?!
Kiitos vinkistä!
Moi, se voi olla molempia samaan aikaan, mikä tekee tilanteesta haastavan. Lähtisin ensin opettamaan pois-palkkausta ja sitten sen jälkeen yleensä näkyy, onko koiralla uteliaisuutta muita kohtaan lenkillä. Yleensä on, ja sehän on hyvä asia.
Hei,
meillä on haasteena koiran kanssa mm se että koira haukkuu naapureita ikkunasta tai takapihalla ollessaan. ja lähinnä mietityttää mikä on oikea hetki palkata koira kun se saa kyllä heitä katsella mutta mieluusti ilman rähinää?
Enkä siis oleta että koirasta tulisi täysin hiljainen mutta toiveissa olisi ettei naapurusto aiheuttaisi jatkuvaa haukkumista, vaan että oppisi ettei heille aina tarvitse haukkua.
Kiitos jo etukäteen.
Voit kyllä palkita koiraa vaikka se haukkuu, mutta palkkaa sitä poispäin haukkumisen kohteesta. Tämä vähentää haukkumista yleensä parhaiten.