Tämä on ainutlaatuinen yhteistyössä toteutettu kurssi, jonka koostamisessa ovat olleet mukana ammattikouluttajat ympäri Suomen. Kurssilla käydään läpi moderneja ja mielenkiintoisia tapoja kehittää oman koiran perustaitoja arjen elämässä ja harrastuksissa. Mukana on myös paljon vinkkejä koiran virikkeistämiseen ja hyvinvointiin!
Kurssilla esitellyt harjoitteet luovat pohjaa lajiharjoittelun aloittamiselle esimerkiksi tokossa, rallytokossa, koiratanssissa tai hajulajeissa, mutta niillä voi myös aktivoida koiraa omaksi ilokseen. Arjen perustaidoilla ennaltaehkäistään hankalien käytösten syntymistä ja voidaan ratkaista tavallisimpia koiran ja ihmisen yhteiseloon liittyviä haasteita. Positiivisesti vahvistamalla ja koiran valinnanmahdollisuutta tukemalla voidaan parantaa koiran itsevarmuutta ja tukea epävarmaa koiraa.
Kurssin sisältö
Harrastuskoiran pohjataidot
Tähän kokonaisuuteen on koottu hyödyllisiä taitoja, joiden harjoittelu antaa lajista riippumatta hyvän pohjan koiran kanssa harrastamiseen. Taitoja voi hyödyntää lajiharjoittelussa niin erilaisten tehtävien opettamiseen kuin harjoitustilanteen saamisessa mukavaksi ja sujuvaksi.
– Tehokkaan ja toimivan palkkiomerkin opettaminen
– Kontaktipelit ja -leikit (kontakti, orientaatio ja täällä on bileet!)
– Luopuminen ilman pettymystä
– Matto
– Häkki
– Takatassutargetti
– Istumisalusta
– Kuonotargetti
– Leukatargetti
– Kosketuskepin opettaminen
– Takapään käytön aktivointi korokkeella
– Hajutöiden perusteita: esine-etsintä
Hauskaa tekemistä koiran kanssa – virikkeet ja koiran aktivointi
Tässä kokonaisuudessa esitellään erilaisia tapoja tarjota koiralle mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen. Näitä vinkkejä soveltamalla voit löytää monia tapoja lisätä tyytyväisyyttä sekä sinun että koirasi elämässä!
– Virikkeitä ja aivopähkinöitä
– Ruokintavirikkeitä ulkona toteutettavaksi
– Aktivoivaa lenkkeilyä
– Musiikin ankkuroiminen
– Hauskoja temppuja
– Pallon piilotus
– Tonnikala/makkarajälki
Sujuva arki ja arjen taidot
Tämä kokonaisuus sisältää koulutusvinkkejä taidoista, jotka ovat hyödyllistä joka päivä! Pieniä, helposti päivittäisiin rutiineihin solahtavia harjoituksia tekemällä voit sujuvoittaa arkea monin tavoin niin kotona kuin lenkillä.
– Luoksetulo
– Kellon soittaminen (ulos pyytäminen)
– Ovesta kulkeminen kontaktilla
– Lääkkeen antaminen ruiskulla ja/tai tablettina
– Hampaiden käsittely
– Leuka maahan -temppu
– Kynsitreenit
– Valjaat/kaulapanta
– Takin pukeminen
– Koiran venyttely
– Koiran kotihieronta
Voit ostaa kurssin siltä toimijalta, jonka toimintaa haluat tukea näissä poikkeusoloissa. Ota yhteyttä alla olevan listan kouluttajiin, mikäli haluat osoittaa tukesi juuri heille.
Kurssia ovat olleet tekemässä:
Anna Piitulainen
Citykoirankaveri – Tmi Petra Saarman
Eläinkoulutus TAiTO
Eläinpalvelu Operantti
HaunPaikka
Jaana Pohjola
Kia Stenlund
Koirakoulu Nuusku
Koirapalvelu Eva
Kouluttajat Outi ja Irena
Lahen Murre
Lemmikkipalvelu RusVik
Lystitassun
Nuuskula
Pawsiteam
Rallitassu
Satu Kantoluoto
Sonetar
Tiia Silfverberg
Tikkujuttu
Vainuvoima
ZenKoira
49,00 €Lisää ostoskoriin
Kurssin osa-alueet: