EK-logo-vaaka_5@4x

Pelokkaan koiran ulkoilutus -verkkokurssi

Mitä, jos koira ei suostu liikkua lenkillä tai halua edes lähteä ulos, ja pelkää?

“Kyllä se ajan mittaan reipastuu..” Mutta miten?

Pelokkaan koiran kanssa olo voi tuntua epätoivoiselta ja vinkkejä satelee laidasta laitaan. “Viet vaan itsevarmasti” sanoo toinen ja “Älä vie ollenkaan” sanoo toinen.

Kun sinulla on selkeät työkalut ja systeemi pelokkaan koiran tukemiseen, säästät aikaa, eikä sinun tarvitse tehdä matkalla niitä tyypillisimpiä mutkia, joita yleensä pelokkaiden koirien kanssa sorrutaan tekemään. Tästä kurssista saat turvallisen selkänojan, johon tukeutua ulkona jännittävän koiran kanssa ja vältät yleisimmät sudenkuopat!

Pelot rajoittavat lenkkeilyä monin tavoin – koira voi pelätä ulkona ääniä, liikennettä, muita koiria, ihmisiä, käytössä olevia ulkoilutusvälineitä tai sitä, että se on narulla kytkettynä taluttajaan. Tilanteen ratkaisemisessa kannattaa lähteä juurisyyn selvittämisestä liikkeelle!

Koirilla on myös erilaisia taustoja, jolloin myös hoitokeinot kannattaa valita yksilöllisesti. Esimerkiksi tarhalolosuhteista tuleva rescue-koira on lähtökohdiltaan hyvin erilainen kaupunkiasuja kuin kaupungissa kasvanut koira. Kaikkia koiria voidaan kuitenkin auttaa pelkojen kanssa niin, että edes jonkinasteinen lenkkeily sujuu!

Tällä verkkokurssilla käsitellään pelokkaan koiran ulkoiluttamista käytännön tasolla, eli mistä kannattaa aloittaa ja miten edetä. Pelokas koira ei reipastu pakottamalla vaan kärsivällisesti turvaa lisäämällä.

Kurssin avulla opit auttamaan ulkoilua pelkäävää koiraasi ja pelaamaan paremmin samassa tiimissä sen kanssa!

Kouluttajana eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola (MSc).

109 €

0,0
Perustuu 0 arvosteluihin
5 tähteä
0%
4 tähteä
0%
3 tähteä
0%
2 tähteä
0%
1 tähti
0%
0 of 0 arvostelua

Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi

Mihin ongelmiin kurssista saa apua?

Kun haluat nähdä, että pelokkaalla koirallasi on mahdollisuus päästä pelostaan sen verran yli, ettet joudu linnoittautumaan kotiin sen kanssa, tämä kurssi auttaa sinua. Kaikkien koirien ei tarvitse olla lenkkeilyhirmuja, mutta jokaisen koiran on hyvä liikkua hyvinvoinnin ja terveyden takia ja jokaiselle koiralle löytyy apua turvan kasvattamiseen. Turvaan liittyy oleellisesti myös koiran ja omistajan välinen yhteistyö ja luottamuksellinen suhde – jotta koira voi sopeutua parhaalla tavalla, sinun täytyy olla luottamuksen arvoinen.

Kurssi auttaa sinua auttamaan koiraasi oikealla tavalla, jos haasteena on jokin näistä:

  • Koira on erittäin pelokas rescue-koira, joka ei ole tottunut lainkaan ulkoiluun hihnassa tai ympäristöön, jossa sen tulisi lenkkeillä
  • Koira on ennen kulkenut lenkillä, mutta se on säikähtänyt lenkillä esimerkiksi jotakin ääntä ja ei suostu enää lähtemään
  • Koira välttelee valjaiden pukemista ja lenkillelähtöä ja stoppailee matkalla
  • Et ole varma miksi, mutta koirasi jännittää ulkona

Jos olet ristiriitaisten neuvojen suossa ja mietit, pitäisikö koiraa vetää väkisin perässä vai harkita eläinlääkäriltä lääkkeitä avuksi, tältä kurssilta saat työkaluja eteenpäin.

Kenelle kurssi sopii?

Kurssi sopii etenkin rescue-koirille ja pelokkaille koirille rotuun, ikään tai osaamistaustaan katsomatta.

Mitä kurssilla opitaan?

Koira ei tahallaan kieltäydy lenkkeilemästä, vaan sillä on siihen aina hyvä syy. Ihmisen vastuulla on selvittää syy ja auttaa koiraa. Kurssilla käydään läpi, mitä kaikkea koira voi lenkillä pelätä ja toisaalta sitä, miten eri tavoin ihminen voi lisätä koiran turvallisuudentunnetta ja miten lenkkeilystä voisi tulla molemmille mielekästä ja elämänlaatua parantavaa.

Kurssin kouluttaja

Jaana Pohjola on toiminut vuodesta 2010 asti apuna erittäin haastavissa koiraongelmissa. Hänen erityistä osaamista ovat lenkkeilyyn liittyvät haasteet, kuten remmirähinä ja muut pelkoon liittyvät haasteet. Jaanan uran aikana hän on ehtinyt muuttaa ajatteluaan varsinkin pelkojen hoitamisesta – turvallisuudentunteen kasvattamisessa ei ole kyse vain teknisestä kouluttamisesta vaan todella monipuolisesta lähestymistavasta.

Hän on koonnut tämän kurssin pelokkaiden koirien omistajille, jotta he voivat välttää tyypillisimmät virheet harjoittelussa ja nauttia elämästä koiran peloista huolimatta.

Miksi kannattaa napata tämä kurssi?

Sen sijaan, että hakisit jatkuvasti uusia näkökulmia ja mielipiteitä pelokkaan koiran kouluttamiseen, voit pysähtyä tähän kurssiin.

  • Harjoitukset ja periaatteet on vuosien kokemuksella mietitty ja ne on helppo omaksua
  • Sinun ei tarvitse tuskailla enää sen kanssa, että pitäisikö koiraa vaan viedä väkisin jotta se tottuisi
  • Uskot siihen, että aika ja sopivat harjoitukset tekevät tehtävänsä ja pääsette nauttimaan ulkoilusta juuri sillä tavalla kuin se koirallesi sopii
  • Kurssi on käytössäsi vuoden ajan ostohetkestä alkaen ja kurssin sisältö päivittyy jatkuvasti osallistujien kysymysten myötä – saat siis varmasti myös omaan kysymykseesi vastauksen!

Miksi valita tämä kurssi?

Pelokkaan koiran ulkoilutus -verkkokurssi

Kysy tai kommentoi