Koiran totuttaminen autoon – miten koira opetetaan autoiluun?

Koiran totuttamiseen autoon annetaan usein yksinkertainen ohje: tutustukaa ensin autoon paikallaan, palkitse koiraa, käynnistä sitten moottori ja siirry vähitellen lyhyisiin automatkoihin.

Tämä voi olla joillekin koirille toimiva tapa edetä. Mutta entä jos koira menee autoon mielellään ja syö siellä herkkuja, mutta alkaa täristä heti auton liikkuessa? Tai jos koira matkustaa rauhallisesti ensimmäiset kilometrit mutta kiihtyy määränpään lähestyessä? Entä koira, joka viihtyy häkissä kotona mutta ei pysty rentoutumaan samassa häkissä liikkuvassa autossa?

Autoilu ei ole koiralle yksi taito.

Siihen voi kuulua autoon menemistä, erillään olemista, häkissä tai kytkettynä matkustamista, paikallaan pysymistä, auton liikettä ja ääniä, ympäristön tapahtumia sekä joskus pitkääkin odottamista pysäköidyssä autossa. Lisäksi koiran kokemukseen vaikuttavat matkustuspaikka, auton ominaisuudet, kuljettajan ajotapa ja se, mihin ollaan matkalla.

Siksi yhtä kaikille koirille sopivaa autoiluharjoitusta ei ole. Ennen kuin mietit, miten koiraa pitäisi opettaa autoiluun, selvitä mikä osa autoilusta on juuri sille vaikea.

Yhtä oikeaa tapaa totuttaa koiraa autoon ei ole

Autoon tottumiseen on houkuttelevaa etsiä yksi hyvä harjoitusohjelma. Todellisuudessa autoilu syntyy kuitenkin monen asian yhdistelmästä.

Koirat ovat erilaisia, autot ovat erilaisia, matkustuspaikat ovat erilaisia, kuljettajat ovat erilaisia ja matkat ovat erilaisia.

Yksi koira matkustaa takapenkillä lähellä ihmistä, toinen farmariauton tavaratilassa ja kolmas häkissä. Yksi näkee hyvin ulos, toinen ei juuri lainkaan. Autojen välillä on eroja esimerkiksi tilassa, melussa, tärinässä ja siinä, miltä auton liike koiran matkustuspaikassa tuntuu.

Myös kuljettajalla on merkitystä. Kiihdytykset, jarrutukset ja kaarteet tuntuvat koiran kehossa. Ihminen pystyy kuljettajana ennakoimaan, milloin auto seuraavaksi kääntyy tai jarruttaa, mutta matkustava koira joutuu mukautumaan liikkeisiin niiden tapahtuessa.

Eikä jokainen automatkakaan ole koiralle sama asia. Kymmenen minuutin matka tutulle metsälenkille on erilainen kokemus kuin kahden tunnin ajomatka, eläinlääkärikäynti tai harrastuspäivä, jonka aikana koiran pitäisi myös pystyä odottamaan ja lepäämään autossa.

Siksi harjoittelussa kannattaa tarkkailla koiraa enemmän kuin valmista harjoitusohjelmaa. Jos jokin muutos matkustuspaikassa, näkyvyydessä, ihmisen läheisyydessä, ajotavassa tai matkan rakenteessa helpottaa koiran oloa, se on tärkeää tietoa.

Hyvä autoiluharjoittelu ei siis tarkoita sitä, että jokainen koira viedään samojen harjoitusvaiheiden läpi. Tarkoitus on löytää juuri tälle koiralle sellaiset olosuhteet ja harjoittelun vaiheet, joissa matkustamisesta voi vähitellen tulla helpompaa.

Autoilu ei ole koiralle yksi taito

Kun sanomme, että koira pitäisi opettaa autoilemaan, autoilusta tulee helposti yksi suuri taito, jonka koira joko osaa tai ei osaa. Koiran näkökulmasta automatka koostuu kuitenkin monesta aivan erilaisesta tilanteesta.

Koiran voi olla tarpeen oppia esimerkiksi menemään autoon ja poistumaan sieltä, olemaan erillään ihmisestä, matkustamaan häkissä tai kytkettynä sekä olemaan rajatulla alueella. Sen pitäisi ehkä pystyä asettumaan paikoilleen ja lepäämään silloinkin, kun ympärillä tapahtuu asioita.

Varsinainen matkustaminen tuo mukaan vielä uusia asioita. Auton ovet suljetaan, moottori käynnistyy ja auto liikkuu. Koira tuntee tärinän, kiihdytykset, jarrutukset ja kaarteet kehossaan. Ikkunoista voi näkyä nopeasti liikkuvia ihmisiä, koiria ja autoja, tai koira voi matkustaa paikassa, josta se ei näe ympärilleen lainkaan.

Joskus autoiluun kuuluu myös aivan muuta kuin ajamista. Harrastuskoira saattaa matkustaa treenipaikalle ja sen jälkeen odottaa pysäköidyssä autossa omaa vuoroaan. Sen pitäisi ehkä pystyä lepäämään samalla, kun ihmiset ja koirat kulkevat auton läheltä, ihminen poistuu autolta ja palaa myöhemmin takaisin. Tämän jälkeen koiran pitäisi vielä pystyä siirtymään autosta toimintaan ja myöhemmin palaamaan sinne palautumaan.

Koira voi osata osan näistä asioista erittäin hyvin ja kokea yhden niistä vaikeaksi. Se voi esimerkiksi mennä häkkiin mielellään mutta stressaantua ihmisen poistuessa. Se voi levätä pysäköidyssä autossa mutta voida pahoin auton liikkuessa. Tai se voi matkustaa rennosti mutta kiihtyä voimakkaasti aina määränpään lähestyessä.

Siksi kannattaa yrittää paikantaa missä kohdassa matkantekoa koiran käyttäytyminen tai olotila muuttuu. Se kertoo usein enemmän kuin yleinen havainto siitä, että koira “ei osaa matkustaa autossa”.

Onko kyse taidosta, tunnetilasta vai olosuhteista?

Kaikki autoiluun liittyvät vaikeudet eivät ole koulutusongelmia. Ennen harjoituksen valitsemista kannattaa miettiä, minkälaista ongelmaa olemme oikeastaan ratkaisemassa.

Joskus kyse voi olla taidosta. Koira ei ehkä vielä osaa levätä häkissä, olla kytkettynä, odottaa autossa tai jäädä sinne ihmisen poistuessa. Näitä taitoja voidaan harjoitella myös erillään varsinaisesta autoilusta.

Joskus olennaisempaa on tunnetila. Koiraa voi pelottaa, se voi turhautua tai kiihtyä niin voimakkaasti, ettei se pysty asettumaan lepäämään. Silloin pelkkä halutun käytöksen harjoitteleminen ei välttämättä muuta sitä, miltä tilanne koirasta tuntuu.

Ja joskus kyse on ennen kaikkea olosuhteista tai koiran fyysisestä kokemuksesta. Koiraa voi pahoin, sillä voi olla kipua, matkustuspaikka voi olla epämukava tai auton liike, lämpötila tai melu voivat tehdä matkustamisesta vaikeaa.

Nämä eivät myöskään sulje toisiaan pois. Matkapahoinvointi voi johtaa auton pelkäämiseen, pelko vaikeuttaa lepäämistä ja jatkuva valppaana oleminen voi puolestaan lisätä koko matkan kuormittavuutta.

Siksi ennen harjoittelun lisäämistä kannattaa kysyä: puuttuuko koiralta jokin taito, onko sen vaikea tunnetilansa vuoksi käyttää jo osaamaansa taitoa vai onko itse tilanteessa jotakin, jota pitäisi muuttaa?

Jos oman koiran autoiluhaasteen syytä on vaikea tunnistaa tai et tiedä, mitä kannattaisi harjoitella, Koiran autoilun haasteet -verkkokurssilla autoilua tarkastellaan koiran yksilöllisen kokemuksen ja tarvittavien taitojen kautta.

Koira ei halua mennä autoon – älä aloita houkuttelemalla

Jos koira hidastaa auton lähellä, jää seisomaan kauemmas, väistää, perääntyy tai kieltäytyy hyppäämästä kyytiin, ensimmäinen ajatus on helposti: miten saan koiran menemään autoon?

Hyödyllisempi kysymys on: miksi koira ei halua mennä sinne?

Koira voi vältellä autoa esimerkiksi siksi, että se on voinut aikaisemmilla matkoilla pahoin, matkustuspaikka tuntuu epämukavalta, autoon hyppääminen sattuu tai itse matkustamiseen liittyy pelkoa. Myös se, mitä automatkan jälkeen yleensä tapahtuu, voi vaikuttaa siihen, millaisia odotuksia autoon liittyy.

Siksi käytän mielelläni eräänlaista poissulkutekniikkaa. Sen sijaan että oletetaan heti kyseessä olevan autoilupelko tai puuttuva taito, tarkastellaan mahdollisia syitä yksi kerrallaan. Voiko koiraa pahoin? Voisiko sillä olla kipua? Onko autoon meneminen fyysisesti hankalaa? Millainen matkustuspaikka on? Missä vaiheessa koiran käytös muuttuu? Mitä matkan aikana ja sen jälkeen tavallisesti tapahtuu?

Houkutteleminen ruoalla voi saada koiran tulemaan lähemmäs autoa tai jopa menemään sinne. Se ei kuitenkaan välttämättä muuta syytä, jonka vuoksi koira olisi itse valinnut jäädä ulkopuolelle. Pahimmillaan huomio kiinnittyy siihen, saatiinko koira autoon, vaikka koiran epäröinti olisi juuri se tieto, jota meidän olisi pitänyt kuunnella. Tämä ei tarkoita, ettei ruokaa voisi käyttää harjoittelussa. Olennaista on, ettei ruoan avulla ohiteta koiran vastausta.

Koira ei välttämättä osaa kertoa meille, mikä autossa on vialla. Mutta se, ettei se halua mennä autoon, on itsessään tärkeää tietoa. Siihen kannattaa aina pysähtyä.

Entä jos koira vain laitetaan autoon?

Joskus neuvoksi annetaan, että koira kannattaa vain laittaa autoon eikä tilanteesta pidä tehdä numeroa. Ajatuksena voi olla, että mitä enemmän asiaa harjoitellaan tai koiran epäröintiin kiinnitetään huomiota, sitä suuremmaksi ongelma kasvaa.

Jos autoilu on koiralle ennestään helppoa, autoon nostaminen ei tietenkään välttämättä ole sille ongelma. Tilanne on toinen, jos koira yrittää välttää autoon menemistä tai matkustaminen on sille selvästi vaikeaa.

Silloin koiran laittaminen autoon ratkaisee ihmisen välittömän ongelman – koira saadaan kyytiin – mutta ei välttämättä koiran ongelmaa.

Jos koira esimerkiksi voi autossa pahoin, kokee kipua autoon noustessaan tai pelkää matkustamista, sen kuljettaminen vastustelusta huolimatta ei poista näitä syitä. Koira joutuu vain tilanteeseen, jota se olisi itse yrittänyt välttää.

Joskus koira voi myös ajan mittaan lakata vastustelemasta. Sekään ei yksin kerro, että autoilu olisi muuttunut sille helpoksi. Olennaisempaa on tarkastella koko matkustamista: pystyykö koira rentoutumaan, lepäämään ja palautumaan, vai onko se edelleen jännittynyt, valppaana tai pahoinvoiva?

Tämä ei tarkoita, että koiralta pitäisi kysyä jokaisesta välttämättömästä automatkasta tai että koiran pitäisi aina saada päättää, matkustetaanko. Joskus koira täytyy kuljettaa esimerkiksi eläinlääkäriin, vaikka se ei haluaisi autoon. Koiran vastauksen kuunteleminen ja ihmisen vastuu eivät ole toistensa vastakohtia.

Jos matkustaminen on välttämätöntä, tehtävämme on tehdä siitä niin turvallista ja siedettävää kuin pystymme. Harjoittelussa meillä sen sijaan on yleensä enemmän mahdollisuuksia pysähtyä selvittämään, miksi koira sanoo ei.

Koiran voi laittaa autoon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koira oppii matkustamaan rennosti ja mielellään.

Autossa olemista voi harjoitella ilman ajamista

Autoharjoituksen ei tarvitse aina päättyä automatkaan. Koira voi tutustua autoon, matkustuspaikkaansa ja siellä olemiseen myös auton ollessa pysäköitynä.

Tämä voi olla hyödyllistä erityisesti silloin, kun koiralle itse autoon meneminen, siellä oleminen, häkkiin asettuminen tai ovien sulkeminen on vielä vaikeaa. Harjoittelusta voidaan silloin jättää auton liikkeen tuoma lisävaikeus kokonaan pois. Samalla pysäköity auto toimii hyvänä tapana selvittää, mikä koiralle oikeastaan on vaikeaa.

Jos koira pystyy menemään autoon vapaaehtoisesti, asettumaan matkustuspaikkaansa ja rentoutumaan siellä, mutta sen käyttäytyminen muuttuu moottorin käynnistyessä tai auton lähtiessä liikkeelle, olemme saaneet tärkeää tietoa. Ongelma ei ehkä olekaan autossa oleminen.

Toisaalta jos koiran on vaikea rentoutua jo pysäköidyssä autossa, ei välttämättä ole järkevää tehdä tilanteesta vaikeampaa lähtemällä heti ajamaan.

Paikallaan olevassa autossa harjoittelu ei siis ole automaattisesti ensimmäinen porras, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan. Se on yksi mahdollinen harjoitus – ja samalla tapa kuunnella, mitä koira tilanteesta kertoo.

Miksi autoilu ei helpotu, vaikka ruokin koiraa autossa?

Koiran totuttamiseen autoon annetaan usein neuvoksi ruokkiminen autossa tai kuljetushäkissä. Ajatus on ymmärrettävä: autoon halutaan yhdistää koiralle mieluisia asioita ja rakentaa siitä turvallinen paikka.

Tästä voi olla hyötyä, jos koiralle juuri autoon meneminen tai autossa oleminen on vaikeaa. Mutta jos varsinainen ongelma alkaa vasta auton liikkuessa, harjoitus ei välttämättä kohdistu siihen asiaan, joka koiralle on vaikea.

Pysäköidyssä autossa oleminen ja liikkuvassa autossa matkustaminen eivät ole koiralle sama tilanne.

Kun auto lähtee liikkeelle, mukaan tulevat tärinä, kiihdytykset, jarrutukset ja kaarteet. Koira joutuu mukauttamaan asentoaan auton liikkeisiin, ympäristö alkaa liikkua ikkunoiden takana ja myös auton äänimaailma muuttuu. Matkapahoinvointikin tulee yleensä merkitykselliseksi vasta liikkeen yhteydessä.

Sama koskee kuljetushäkkiä. Koira voi nukkua häkissä kotona, mennä sinne mielellään ja syödä siellä ruokansa. Tämä kertoo meille jotakin tärkeää: häkki itsessään ei ehkä ole koiralle ongelma. Se ei kuitenkaan vielä kerro, miltä samassa häkissä matkustaminen tuntuu auton liikkuessa.

Koira voi siis aivan hyvin oppia, että autossa saa ruokaa tai häkissä on mukava olla ja silti kokea autolla matkustamisen vaikeaksi.

Tämä ei tarkoita, että autossa ruokkiminen olisi huono harjoitus. Olennaista on tietää, mitä sillä tavoitellaan. Jos koira syö jo mielellään pysäköidyssä autossa mutta tärisee, läähättää, kuolaa, haukkuu tai muuttuu levottomaksi auton liikkuessa, lisää autossa syöminen ei välttämättä ole seuraava asia, jota tarvitaan.

Silloin kannattaa palata tutkimaan sitä hetkeä, jossa koiran olotila muuttuu. Mitä tapahtuu moottorin käynnistyessä? Entä auton lähtiessä liikkeelle, nopeuden kasvaessa, mutkissa tai pidemmän ajon jälkeen? Muuttuuko tilanne eri autossa tai erilaisessa matkustuspaikassa?

Jos autoilu ei ole helpottunut, vaikka olet tehnyt autossa paljon mukavia asioita, se ei välttämättä tarkoita, että harjoittelua tarvitaan lisää. Voi olla, että olet harjoitellut eri asiaa kuin sitä, joka koiralle on vaikea.

Entä jos koira ottaa mielellään nameja?

Sekään ei vielä yksin kerro, että koira on rentoutunut. Ruoka voi olla koiralle erittäin arvokas palkkio, ja sen avulla voidaan vahvistaa monia hyödyllisiä taitoja. Mutta koira voi myös ottaa ruokaa tilanteessa, jossa se on kiihtynyt, valppaana tai jännittynyt.

Siksi en käyttäisi syömistä yksin mittarina sille, miltä autoilu koirasta tuntuu. Paljon kiinnostavampaa on tarkastella koiraa kokonaisuutena: pystyykö se asettumaan mukavasti, hellittääkö ympäristön tarkkailu, pehmeneekö sen olemus ja pystyykö se lopulta lepäämään tai jopa nukkumaan matkan aikana?

Namin syöminen kertoo, että koira söi namin. Se ei vielä kerro, että koira rentoutui.

Miksi rauhallisesta käytöksestä palkitseminen ei aina auta?

Autoiluharjoittelussa neuvotaan usein palkitsemaan koiraa silloin, kun se on rauhallinen. Ajatus on sinänsä looginen: vahvistetaan sellaista käyttäytymistä, jota automatkalla toivotaan.

Mutta ensin kannattaa kysyä, miksi koira ei pysty rauhoittumaan.

Jos koiraa pelottaa, se voi pahoin, matkustuspaikka tuntuu turvattomalta tai ympäristön tapahtumat pitävät sen jatkuvasti valppaana, rauhallisen käytöksen palkitseminen ei välttämättä muuta sitä kokemusta, joka käyttäytymisen taustalla on.

Koira voi myös olla hiljaa ja pysyä paikallaan olematta rentoutunut. Se voi maata häkissä ja tarkkailla ympäristöään herkeämättä, odottaa jännittyneenä seuraavaa tapahtumaa tai ottaa tarjotun namin ja palata saman tien valppaaksi.

Siksi rauhallinen käytös ja rentoutuminen eivät ole sama asia.

Autoiluharjoittelun tavoitteeksi kannattaa asettaa ennemmin se, että koiran olisi mahdollista asettua, levätä ja mahdollisuuksien mukaan rentoutua matkan aikana. Silloin huomio siirtyy koiran käyttäytymisen tuottamisesta siihen, millaisissa olosuhteissa koiran on mahdollista voida hyvin.

Jos koira on liian kiihtynyt rentoutuakseen, se ei välttämättä tarvitse parempaa palkkiota. Se voi tarvita esimerkiksi enemmän turvallisuuden tunnetta, sopivamman matkustuspaikan, vähemmän näkyviä ärsykkeitä, ihmisen läheisyyttä tai yksinkertaisesti helpomman tilanteen.

Jos namit eivät auta koiraa rauhoittumaan, älä ensimmäiseksi etsi parempaa namia. Mieti, mitä koira tarvitsee pystyäkseen rentoutumaan.

Opeta koiralle myös automatkan kokonaisuus

Koiran kouluttamisessa huomio kohdistuu helposti yksittäisiin hetkiin: palkitaan autoon menemisestä, häkkiin asettumisesta tai rauhallisesta käytöksestä. Automatka ei kuitenkaan ole koiralle joukko toisistaan irrallisia harjoituksia.

Koira oppii myös tapahtumaketjuja. Auton luokse meneminen ennakoi autoon nousemista, siitä seuraa asettuminen matkustuspaikalle, ovet sulkeutuvat, auto lähtee liikkeelle, matkustetaan hetki, auto pysähtyy ja lopulta autosta pääsee ulos. Toistojen myötä koko ketju voi alkaa ennakoida sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tätä voidaan hyödyntää harjoittelussa.

Sen sijaan että harjoittelisimme pitkään vain yhtä ketjun osaa – esimerkiksi autossa syömistä – voimme rakentaa koiralle pienen ja helposti hallittavan version kokonaisesta automatkasta.

Koira menee autoon, asettuu matkustuspaikalleen, tapahtuu pieni määrä sille jo sopivaa matkustamista, auto pysähtyy ja koira poistuu autosta. Kun tämä kokonaisuus on koiralle helppo, matkan eri osia voidaan vähitellen muuttaa.

Samalla niitä taitoja, joita koira tarvitsee matkalla, voidaan harjoitella erikseen. Jos erillään oleminen on vaikeaa, sitä voidaan rakentaa omana taitonaan. Jos häkissä rentoutuminen on vaikeaa, sitä ei tarvitse opetella ensimmäistä kertaa liikkuvassa autossa. Samoin matkustusasentoa, rajatulla alueella olemista, lepäämistä ja odottamista voidaan harjoitella tilanteissa, joissa koiran on helpompi onnistua.

Näin harjoittelussa tapahtuu kaksi asiaa rinnakkain: rakennamme koiran tarvitsemia osataitoja ja opetamme sille, millainen tapahtumaketju automatka on.

Tämä voi tehdä harjoittelusta koiralle ennakoitavampaa. Se ei kohtaa vain sarjaa irrallisia harjoituksia ja palkkioita, vaan sille alkaa muodostua käsitys siitä, mitä tässä tilanteessa tapahtuu ja mitä seuraavaksi on odotettavissa.

Siksi namien lisääminen jokaiseen autoilun vaiheeseen voi joskus tuntua hieman päälleliimatulta. Ruoka on erinomainen koulutusväline silloin, kun sillä on harjoittelussa tehtävä. Mutta palkkio ei itsessään määritä sitä, mitä koira tilanteesta oppii.

Tavoitteena ei ole vain opettaa koiralle yksittäisiä autoilutaitoja. Koira voi oppia myös itse automatkan: tutun ja ennakoitavan tapahtumaketjun, jonka eri osista sillä on kokemusta ja jonka aikana sillä on käytössään tarvittavat taidot.

Pitääkö harjoittelussa edetä autosta moottorin käynnistämiseen ja lyhyisiin matkoihin?

Tyypillinen ohje koiran totuttamiseen autoon etenee vaiheittain: ensin ollaan pysäköidyssä autossa, sitten käynnistetään moottori, ajetaan hyvin lyhyt matka ja lopulta matkoja pidennetään vähitellen.

Tällainen eteneminen voi sopia koiralle, jolle auton eri vaiheet muuttuvat vähitellen vaikeammiksi juuri tässä järjestyksessä. Se ei kuitenkaan ole autoiluharjoittelun yleispätevä vaikeusasteikko.

Koira saattaa esimerkiksi nukkua tyytyväisenä tunnin ajomatkan mutta kiihtyä voimakkaasti viimeisten minuuttien aikana, kun se tunnistaa treenipaikalle johtavan tien. Toinen voi olla täysin rento pysäköidyssä autossa mutta muuttua levottomaksi heti auton liikkuessa. Kolmas matkustaa hyvin ihmisen ollessa lähellä, mutta pysäköityyn autoon yksin jääminen on sille vaikeaa.

Näissä tilanteissa harjoittelun vaikeutta ei ratkaise ensisijaisesti se, kuinka monta minuuttia autossa ollaan tai kuinka monta kilometriä ajetaan.

Siksi seuraavaa harjoitusta kannattaa valita sen perusteella, mikä koiralle jo on helppoa ja missä kohdassa sen olotila muuttuu.

Myöskään harjoittelun ei aina tarvitse rakentua siinä järjestyksessä, jossa asiat oikealla automatkalla tapahtuvat. Joskus koiralle on helpompaa rakentaa tuttu tapahtumaketju lopusta kohti alkua kuin aloittaa aina autoon menemisestä ja yrittää päästä harjoitus harjoitukselta pidemmälle. Näin koira voi saada kokemusta siitä, mihin tapahtumaketju päättyy, ennen kuin sen alkuun lisätään vaikeampia osia.

Jos koira rentoutuu liikkuvassa autossa, meidän ei välttämättä tarvitse harjoitella pitkään pysäköidyssä autossa olemista ennen ajamista. Jos taas auton liike on juuri vaikea asia, pelkkä pysäköidyssä autossa vietetyn ajan lisääminen ei välttämättä valmista koiraa siihen.

Harjoittelun pitäisi vaikeutua koiran kokemuksen, ei valmiin harjoitusohjelman mukaan.

Koira menee autoon mielellään – voiko autoilu silti olla sille vaikeaa?

Kyllä voi. Autolle juokseminen tai vapaaehtoinen autoon hyppääminen kertoo meille jotakin tärkeää, mutta se ei vielä kerro, miltä varsinainen matkustaminen koirasta tuntuu.

Koira voi esimerkiksi mennä autoon innokkaasti, koska auto ennakoi metsälenkkiä, harrastuksia tai muuta sille mieluisaa tekemistä. Samalla se voi kuitenkin täristä auton liikkuessa, voida pahoin, haukkua koko matkan tai kiihtyä niin voimakkaasti, ettei pysty matkalla lepäämään.

Auton valitseminen ei siis vielä tarkoita, että kaikki siihen liittyvät kokemukset olisivat koiralle miellyttäviä.

Sama pätee toiseen suuntaan. Koira voi epäröidä autoon menemistä, vaikka se myöhemmin matkustaisi melko rauhallisesti. Vaikea kohta voi olla esimerkiksi autoon hyppääminen, ihmisen luota erilleen siirtyminen tai matkustuspaikkaan meneminen.

Siksi autoilua kannattaa tarkastella kokonaisena tapahtumaketjuna. Missä kohdassa koiran olotila muuttuu? Mitä tapahtuu juuri ennen sitä? Entä mitä koira tekee, kun vaikea vaihe on ohi?

Pelkkä autoilu ei välttämättä totuta koiraa autoiluun

Jos koira matkustaa autossa usein, saatetaan ajatella, että se kyllä ajan myötä tottuu. Näin voi tapahtua, mutta toistuminen itsessään ei takaa sitä.

Herbel ym. (2020) tutkivat aiemmin kuljettamattomia beagleja toistuvilla automatkoilla. Kuljetukseen liittyvä fysiologinen stressivaste säilyi toistuvista kuljetuksista huolimatta, eikä tutkimusjakson aikana havaittu fysiologisten mittareiden perusteella tottumista. Tutkimus oli pieni ja olosuhteiltaan tarkasti rajattu, joten tulosta ei voi suoraan yleistää kaikkiin kotikoiriin. Se kuitenkin havainnollistaa tärkeää asiaa: altistuminen ja tottuminen eivät ole sama asia.

Myös automatkoja koskevissa tutkimuksissa on havaittu koirilla sekä käyttäytymiseen että fysiologiaan liittyviä stressireaktioita, kuten muutoksia kortisolitasossa, sykkeessä ja sykevaihtelussa sekä vinkumista ja levottomuuteen liittyvää käyttäytymistä (Hunt ym., 2023; Flint ym., 2024). Tulokset tukevat ajatusta siitä, että automatkustaminen voi olla joillekin koirille merkittävä stressitekijä.

Jos koira siis matkustaa viikosta ja kuukaudesta toiseen mutta tärisee, läähättää, haukkuu, voi pahoin tai pysyy koko matkan valppaana, en jäisi odottamaan, että kilometrit ratkaisevat ongelman.

Harjoittelun tavoite ei ole kerätä mahdollisimman paljon automatkoja, vaan rakentaa kokemuksia, joista koiran on mahdollista oppia jotakin hyödyllistä.

Mistä tiedän, että autoiluharjoittelu etenee?

Edistymistä ei kannata mitata vain sillä, kuinka pitkälle koira pystyy matkustamaan tai meneekö se autoon pyydettäessä.

Hyviä muutoksia voivat olla esimerkiksi se, että koira asettuu matkustuspaikalleen aiempaa helpommin, kehon jännitys vähenee, ympäristön jatkuva tarkkailu hellittää tai koira pystyy lepäämään ja lopulta nukkumaan matkan aikana. Myös palautuminen voi nopeutua ja aiemmin vaikea vaihe matkasta muuttua koiralle helpommaksi.

Joskus merkittävä edistysaskel syntyy ilman varsinaista koulutusta: matkustuspaikka vaihdetaan, näkyvyyttä muutetaan, matkapahoinvointiin saadaan apua tai huomataan, että koira pystyy matkustamaan paremmin lähempänä ihmistä. Sekin on edistymistä.

Tavoitteena ei ole koira, joka kestää mahdollisimman paljon. Tavoitteena on autoilu, joka on koiralle mahdollisimman turvallista, ennakoitavaa ja helppoa.

Koiran totuttaminen autoon – tärkeintä ei ole yksi oikea harjoitus

Koiran totuttamisessa autoon ei ole olennaisinta löytää yhtä oikeaa harjoitusohjelmaa. Tärkeämpää on selvittää, mitä juuri tämän koiran on vaikea tehdä tai kokea matkustamisen aikana.

Yhdelle vaikeinta voi olla autoon meneminen, toiselle auton liike, kolmannelle erillään oleminen ja neljännelle kiihtyminen määränpään lähestyessä. Joskus kyse on opeteltavasta taidosta, joskus tunnetilasta ja joskus esimerkiksi matkapahoinvoinnista tai matkustusolosuhteista.

Koira oppii myös automatkan kokonaisuutena. Siksi harjoittelussa voidaan rakentaa sekä yksittäisiä tarvittavia taitoja että tuttua ja ennakoitavaa tapahtumaketjua. Harjoittelun ei myöskään tarvitse edetä samassa järjestyksessä kuin valmis automatka.

Tutkimusten perusteella ei kannata luottaa myöskään siihen, että riittävä määrä automatkoja itsessään ratkaisisi ongelman. Herbel ym. (2020) havaitsivat kuljetukseen tottumattomilla beagleilla stressivasteita toistuvien kuljetusten aikana eikä muutaman viikon tutkimusjaksolla havaittu fysiologisten mittareiden perusteella tottumista. Tutkijat kuitenkin korostavat, ettei tulos sulje pois pidemmällä aikavälillä tapahtuvaa tottumista.

Hyvä autoiluharjoittelu ei siis kysy ensimmäisenä, kuinka monta minuuttia koiran pitäisi seuraavaksi olla autossa. Se kysyy: mitä tämän koiran pitäisi oppia tai mitä tilanteessa pitäisi muuttaa, jotta matkustaminen voisi olla sille helpompaa?

Tarvitsetko apua koirasi autoiluhaasteisiin?

Jos koira pelkää autoilua, ei halua mennä autoon, kiihtyy matkalla tai sen on vaikea rentoutua, Koiran autoilun haasteet -verkkokurssilla pääset rakentamaan harjoittelua oman koirasi tilanteen perusteella.

Kurssilla emme lähde siitä, että kaikille koirille pitäisi tehdä samat harjoitukset samassa järjestyksessä. Tarkastelemme sitä, mikä juuri sinun koirallesi on vaikeaa, mitä taitoja se tarvitsee ja miten matkustamista voidaan rakentaa sille helpommaksi.

Tutustu Koiran autoilun haasteet -verkkokurssiin

Lue lisää koiran autoilusta

• Koira tärisee autossa – mistä tärinä ja läähätys voivat johtua?
• Koira haukkuu autossa
• Koiran kuljettaminen autossa – häkki, turvavyövaljaat vai tavaratila?

Usein kysyttyä koiran totuttamisesta autoon

Lähteet

Conder, G. A., Sedlacek, H. S., Boucher, J. F. & Clemence, R. G. (2008). Efficacy and safety of maropitant, a selective neurokinin 1 receptor antagonist, in two randomized clinical trials for prevention of vomiting due to motion sickness in dogs. Journal of Veterinary Pharmacology and Therapeutics, 31(6), 528–532. DOI: 10.1111/j.1365-2885.2008.00990.x.

Flint, H. E., Hunt, A. B. G., Logan, D. W. & King, T. (2024). Daily dosing of cannabidiol (CBD) demonstrates a positive effect on measures of stress in dogs during repeated exposure to car travel. Journal of Animal Science, 102, skad414. DOI: 10.1093/jas/skad414.

Herbel, J., Aurich, J., Gautier, C., Melchert, M. & Aurich, C. (2020). Stress Response of Beagle Dogs to Repeated Short-Distance Road Transport. Animals, 10(11), 2114. DOI: 10.3390/ani10112114.

Hunt, A. B. G., Flint, H. E., Logan, D. W. & King, T. (2023). A single dose of cannabidiol (CBD) positively influences measures of stress in dogs during separation and car travel. Frontiers in Veterinary Science, 10, 1112604. DOI: 10.3389/fvets.2023.1112604.

Mariti, C., Ricci, E., Mengoli, M., Zilocchi, M., Sighieri, C. & Gazzano, A. (2012). Survey of travel-related problems in dogs. Veterinary Record, 170(21), 542. DOI: 10.1136/vr.100199.