Miksi koira haukkuu autossa?
Osa koirista haukkuu autossa innosta, osa taas kauhusta. Osa koirista vahtii autoa ohikulkijoiden varalta ja osa koirista reagoi ohiajaviin autoihin. Autossa haukkumiseen on siis monia syitä ja erilaisia versioita – joku koira haukkuu vain matkan aikana ja joku toinen vain paikoillaan olevassa autossa. Taustalla voi olla useampikin syy, moni koira kärsii pentuna matkapahoinvoinnista, mikä voi jättää jäljet myös aikuisuuteen. Vaikka itse pahoinvointi loppuisi, koira voi silti pelätä ikävää tunnetta ja siitä syystä reagoida voimakkaasti autossa. Koira voi myös pelätä autossa, pelkoon voi olla monia syitä.
Syynä voi olla turhautuminen tai ahdistus
Jos koira haukkuu ikään kuin vauhdittaakseen matkaa ja rauhoittuu heti kun pääsee autosta ulos, kyseessä voi olla turhautumisen aiheuttama haukkuminen. Tällöin koira on usein innoissaan tulossa autoon ja malttamattomana odottaa että pääsee määränpäähän. Mikäli koiraa ahdistaa autossa tai pelottaa, se yleensä ei halua tulla autoon lainkaan ja reagoi voimakkaasti auton ulkopuolella liikkuville ajoneuvoille tai ihmisille. Ahdistus on taustalla myös silloin, jos koira vahtii autoa samaan tapaan kuin kotiaan – se kokee auton ympärillä liikkuvat henkilöt uhkaaviksi.
Onko koiran mukava matkustaa?
Monesti haukkuminen autossa häiritsee kuskia ja muita matkustajia, joten ongelmasta halutaan nopeasti eroon. Harmillisen usein keskitytään vain koiran hiljentämiseen tavalla tai toisella, eikä välttämättä pohdita koiran matkustamisen perustarpeita. Näitä asioita kannattaa miettiä:
- Onko koiralla autossa riittävästi tilaa? Koirien autohäkit ovat usein todella pieniä, eikä koira mahdu kunnolla seisomaan tai vaihtamaan asentoa.
- Onko koiran matkustuspaikka sopiva? Kesällä ilmastointi ei välttämättä yllä takakonttiin asti, eikä talvella lämmitys. Koiralla voi olla tukala olo.
- Onko koiralla kaikki mitä se tarvitsee? Vettä ja pehmeä alusta?
- Haluaako koira nähdä ulos vai ei? Osa koirista ahdistuu jos ne suljetaan piiloon, osaa taas häiritsee ohiajavat autot – tämä on yksilöllistä.
- Takapenkillä vai häkissä? Tämä riippuu siitä, mihin koira on tottunut ja siitä, mikä koiralle on mukavinta.
- Osaako koira tarvittavia autoilutaitoja? Osaako koira olla paikoillaan ja maata aloillaan?
Kun koiralla on mukava olo, haukkumista on helpompi hillitä.
Mitä tehdä kun koira haukkuu autossa?
Jotta koiran autossa haukkumiseen voidaan puuttua tehokkaasti, on tunnistettava syyt haukkumisen taustalla. Mikäli koiraa jännittää autossa, sen turvallisuudentunnetta tulisi kaikin tavoin lisätä. Mikäli autoiluhaasteet liittyvät epämukavaan oloon tai liian ahtaaseen häkkiin, ongelma voi ratketa järjestämällä koiran olosuhteet kunnollisiksi, ja tämä pitäisi aina olla ensisijainen tapa toimia. Muita harkittavia toimia ovat autoilun tukitaitojen, kuten makaamisen opettaminen – kun koira osaa matkustaa makaamalla, sille ei tule niin herkästi huono olo. Lisäksi voidaan monenlaisilla keinoilla lievittää koiran ahdistusta ja turhautumista autoiluun liittyen.
Voisit olla kiinnostunut näistä kursseista