Kevätale! Kaikki kurssit -15% koodilla: TOUKO15

Eläinkoulutus.fi ja piirroskuvat hevosesta, koirasta ja kissasta.

Koiran totuttaminen harjaamiseen

Trimmaus ja turkinhoito aiheuttavat monesti koirissa kauhua, mikä on täysin tarpeetonta. Valitettavan usein koirat opetetaan alistumaan hoitotoimille, vaikka olisi mahdollista rakentaa harjaaminen turkinhoito sellaiseksi asiaksi, josta koirakin voisi nauttia. 

Koira ei opi nauttimaan harjaamisesta niin, että sitä pidetään kiinni ja samalla harjataan. Pelkkä altistus ei siis riitä, varsinkaan kun hyvin moni koira kokee kiinnipitämisen jo sinällään ärsyttäväksi. Koiran harjaaminen pitäisi aina opettaa ilman kiinnipitoa ja leikin ja rapsuttelun kautta, ei pakottamalla.

Harja on väline, jonka epämiellyttävyys on täysin ihmisen aikaansaannosta – ihminen voi siis harjaa käyttäessään valita tietoisesti, kokeeko koira harjaamisen mielekkääksi tai pelottavaksi. Tätä taustaa vasten on erityisen surullista, että koiran tarvitsee pelätä harjaamista. 

Jos koira on kokematon harjaamisen suhteen, se on nopeasti opetettavissa nauttimaan harjaamisesta. Astetta haastavampaa on lähteä liikkeelle tilanteesta, jossa koiralla on taustalla harjaamiseen liittyvä epämiellyttävä kokemus. Molemmissa tapauksissa harjaamista on mahdollista rakentaa positiivisen kautta.

45 €

0,0
Perustuu 0 arvosteluihin
5 tähteä
0%
4 tähteä
0%
3 tähteä
0%
2 tähteä
0%
1 tähti
0%
0 of 0 arvostelua

Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi

Mihin ongelmiin kurssista saa apua?

Kurssilta saat vinkit siihen, miten koiraa voi totuttaa harjaamiseen niin, että koira kokee harjaamistilanteen miellyttäväksi eikä koe tarvetta vastustaa harjaamista.

Kenelle kurssi sopii? 

Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat opettaa koiransa nauttimaan harjaamisesta. Kurssi sopii sekä turkkirotuisten koirien omistajille että sellaisille koirille, joita ei niin usein tarvitse harjata. Kurssi sopii sekä koiranpennuille että koirille, joilla on jo huonoja kokemuksia harjaamisesta.

Mitä opit kurssilla?

Kurssilla käydään vaihe vaiheelta läpi ohjeet ja harjoitukset, joiden avulla koiralle voi opettaa harjaamisen. Voit tehdä kaikki harjoitukset kotona.

Kurssin kouluttaja

Kurssin kouluttaja on eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola. Jaana on kouluttanut haastaville koirille käsitttelytoimia kysytään koiralta -menetelmän mukaisesti jo kolmentoista vuoden ajan.

Käytännönasioita kurssista

Voit suorittaa kurssin itsenäisesti kuuntelemalla luentotallenteet ja katsomalla kurssin videot. Kurssin materiaali on heti oston jälkeen käytössäsi ja se pysyy käytössä vuoden ostopäivästä alkaen – pääset katsomaan sitä tunnuksilla, jotka oston yhteydessä itsellesi luot. Kurssin suorittamiseen tarvitaan vain nettiyhteys. Materiaalit ovat video- ja tekstimuodossa. 

Koiran totuttaminen harjaamiseen

 

2 kommenttia artikkeliin ”Koiran totuttaminen harjaamiseen”

  1. Moikka! Ollaan tehty näillä vinkeillä jo pitkään harjausharjotuksia. Ollaan edistytty siihen, että pystymme harjaamaan koiraa pikkuhetkiä. Koirani on cockerspanieli, joka vaatisi kerrokseltaan turkin harjausta, joten pohdin onko vinkkejä harjauksen pitkäkestoisuuden ja harjaustilanteessa makuuasennon opettamiseen ja tässä turvallisuuden tunteen vaalimiseen.

    Vastaa
    • Moikka, hienoa kuulla että olette edistyneet! Pitkäkestoisuuteen voi alkaa mennä esimerkiksi sen kautta, että antaa koiralle jotakin puuhaa samalla kun harjaa – joku tykkää katsella ikkunasta ja joku toinen taas nuolla nuolumatosta herkkuja. Makuuasentoa voi opettaa rapsuttelun kautta tai suoraan harjaamalla, jos koiraa saa rentoutumaan. Turvaa voi lisätä esimerkiksi keksimällä “säännön” josta harjaus aina loppuu koiran niin halutessa. Tämä voi olla pään kääntäminen tai muu ele, jota aletaan kuunnella ja noudattaa.

      Vastaa

Kysy tai kommentoi