
Koiran totuttaminen harjaamiseen
Trimmaus ja turkinhoito aiheuttavat monesti koirissa kauhua, mikä on täysin tarpeetonta. Valitettavan usein koirat opetetaan alistumaan hoitotoimille, vaikka olisi mahdollista rakentaa harjaaminen turkinhoito sellaiseksi asiaksi, josta koirakin voisi nauttia.
Koira ei opi nauttimaan harjaamisesta niin, että sitä pidetään kiinni ja samalla harjataan. Pelkkä altistus ei siis riitä, varsinkaan kun hyvin moni koira kokee kiinnipitämisen jo sinällään ärsyttäväksi. Koiran harjaaminen pitäisi aina opettaa ilman kiinnipitoa ja leikin ja rapsuttelun kautta, ei pakottamalla.
Harja on väline, jonka epämiellyttävyys on täysin ihmisen aikaansaannosta – ihminen voi siis harjaa käyttäessään valita tietoisesti, kokeeko koira harjaamisen mielekkääksi tai pelottavaksi. Tätä taustaa vasten on erityisen surullista, että koiran tarvitsee pelätä harjaamista.
Jos koira on kokematon harjaamisen suhteen, se on nopeasti opetettavissa nauttimaan harjaamisesta. Astetta haastavampaa on lähteä liikkeelle tilanteesta, jossa koiralla on taustalla harjaamiseen liittyvä epämiellyttävä kokemus. Molemmissa tapauksissa harjaamista on mahdollista rakentaa positiivisen kautta.
59 €
Mihin ongelmiin kurssista saa apua?
Kurssilta saat vinkit siihen, miten koiraa voi totuttaa harjaamiseen niin, että koira kokee harjaamistilanteen miellyttäväksi eikä koe tarvetta vastustaa harjaamista.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat opettaa koiransa nauttimaan harjaamisesta. Kurssi sopii sekä turkkirotuisten koirien omistajille että sellaisille koirille, joita ei niin usein tarvitse harjata. Kurssi sopii sekä koiranpennuille että koirille, joilla on jo huonoja kokemuksia harjaamisesta.
Mitä opit kurssilla?
Kurssilla käydään vaihe vaiheelta läpi ohjeet ja harjoitukset, joiden avulla koiralle voi opettaa harjaamisen. Voit tehdä kaikki harjoitukset kotona.
Kurssin kouluttaja
Kurssin kouluttaja on eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola. Jaana on kouluttanut haastaville koirille käsitttelytoimia kysytään koiralta -menetelmän mukaisesti jo kolmentoista vuoden ajan.
Käytännönasioita kurssista
Voit suorittaa kurssin itsenäisesti kuuntelemalla luentotallenteet ja katsomalla kurssin videot. Kurssin materiaalit ovat eläinkoulutus.fi-sivustolla heti oston jälkeen katsottavissa. Materiaali jää pysyvästi käyttöösi – pääset katsomaan sitä tunnuksilla, jotka oston yhteydessä itsellesi luot. Kurssin suorittamiseen tarvitaan vain nettiyhteys. Materiaalit ovat video- ja tekstimuodossa.
Miksi tulla Jaanan oppiin?
- Eläinten käyttäytymistieteiden maisteri
- Kysytään koiralta®️ -metodin kehittäjä
- Käytöksen syiden selvittämisen mestari
- Yli 13 vuoden käytännön kokemus
- Kouluttanut myös kouluttajia ja ammattilaisia
- Luovia ideoita haastaviinkin tilanteisiin
