Kun koira ei anna leikata kynsiä – helpot vinkit!

koiran kynsien leikkaus

Koiran kynsien leikkaus on tärkeä koiran terveyttä ylläpitävä toimenpide, joka toistuu usein. Joskus asiat saattavat mennä umpisolmuun ja leikkaus muuttuu mahdottomaksi. Koiralla on usein hyvä syy vastustaa, usein leikkaaminen aiheuttaa koirassa pelkoa. Voit kuvitella miltä koirasta tuntuu jos kuvittelet että joku toinen ihminen leikkaisi omia kynsiäsi puutarhasaksilla.

Koiran kynsien leikkaus vaatii malttia

Jos asiat alkavat mennä vinoon, kannattaa ensin pysähtyä ja pohtia hetki. Valitettavan usein koirien omistajia neuvotaan leikkaamaan koiran kynnet väkisin tai puoliväkisin tai esimerkiksi rauhoittamaan rimpuileva koira syliin pitämällä väkisin kiinni. Tässä tehdään usein iso virhe, kun koiran mahdollinen pelkotila jää huomiotta ja pääsee pahenemaan. Väkisin pitely on valitettavasti yksi yleisimmistä ohjeista edelleen, vaikka se voi aiheuttaa huomattavasti enemmän haittaa kuin edistymistä.

Kynsien leikkaus, kuten mikään muukaan pelkoa aiheuttava asia ei helpotu sillä, että tilanteesta tehdään koiralle entistä epämiellyttävämpi pakottamalla. Sen sijaan tulee miettiä, mikä syy koiralla on vastustaa ja puuttua tähän syyhyn mieluummin kuin oireeseen.

Tunnista koiran stressi ja pelko

Koirilla on erilaisia tapoja reagoida stressitilanteeseen ja pelottavaan tilanteeseen, ja nämä tavat ovat yksilöllisiä, eikä niistä valitettavasti aina edes huomaa, että koira on stressaantunut. Joku voi esimerkiksi ajatella, että paikoillaan pysyvä koira on pelkästään kiltti, mutta se voi olla myös hyvin peloissaan.

Tyypillisiä tapoja ilmentää stressiä:

  • Mielistely ja höpsöttely – koira saattaa kiinnittää huomion muualle nuolemalla omistajan kasvoja tai heittämällä tilanteen leikiksi, koira voi jäystää leikkureita tai heittää painiksi. Tämä tulkitaan valitettavan usein kurittomuudeksi, eikä tunnisteta koiran toiminnan taustalla olevaa pelkoa.
  • Pakeneminen – koira voi poistua paikalta kynsileikkurit nähdessään. Tämä ei ole hauskaa tai mielenosoituksellista, vaan yksi tapa ilmentää pelkoa.
  • Taistelu, eli puolustautuminen – koira vastustaa toimenpidettä vakuuttavasti ja äänekkäästi, se voi murista tai napata kädestä kiinni.
  • Jäätyminen – koira alkaa käydä hitaalla ja muuttuu jähmeäksi, kun sitä esimerkiksi käännetään kyljelleen. Koira ei välttämättä vastusta, mutta sen häntä voi olla koipien välissä ja se on jäykän passiivinen.

Kaikkiin edellä mainittuihin voi liittyä erilaisia rauhoittelevia eleitä, kuten haukottelua, silmän valkuaisten näkymistä, hidastumista, silmien räpyttelyä, kuonon lipomista, läähätystä ynnä muuta.

Koira ei ole drama queen

Valitettavasti näitä edellä mainittuja selvitytymiskeinoja tulkitaan harmillisen väärin; murisevaa koiraa pidetään vihaisena, jäätyvää koiraa kilttinä ja höpsöttelevää koiraa kurittomana. Vaikka pakenevan koiran toiminta tulkitaan oikein, sillekin usein naureskellaan ja käännetään ”protestoinniksi” tai ”mielensä pahoittamiseksi”. Riippumatta siitä, millä tavalla koira stressiään ilmentää, taustalla on sama seikka: pelko kynsien leikkaamista kohtaan. Jos koira ei pelkää toimenpidettä, sillä ei ole mitään syytä käyttää edellä lueteltuja keinoja.

Mikäli huomaat koirallasi kynsienleikkaamiseen liittyviä stressioireita, kokeile näitä vinkkejä:

  1. Harjoittele leikkaamista. Harjoittelu tarkoittaa sitä, että et leikkaa vaan harjoittelet. Harjoitteluun liittyy myös koiran palkitseminen. Koiralle voi olla todella iso asia, jos joskus ei oikeasti leikata vaan pelkästään palkitaan.
  2. Helpota tilannetta. Anna koiran päättää, mikä on helpoin asento. Älä väännä koiraa väkisin makuulle jos se ei halua.
  3. Harjoittele tassujen antamista. Älä edes ota leikkureita esille, vaan harjoittele tassun antamista erillisenä tehtävänä. Havainnoi, miten eri tavalla koira pystyy toimimaan kun leikkurit eivät ole läsnä.
Slide
Kynsien leikkaus taistelusta vuoropuheluksi

Kun koira murisee tai juoksee karkuun kynsisakset nähdessään.

Nyt vain 39€

Lue myös nämä käsittelyaiheiset artikkelit:

Löydä motivaatio hoitotoimiin vuoropuhelusta

Kynsien leikkaamiseen on monta tietä

Koiran kynsitreenit sujuviksi erilaisilla palkkioilla


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

Liittymällä jäseneksi näet viisi treenivideota kynsien leikkaamiseen liittyen. Videoilla käydään läpi, millaisia palkkioita kynsiharjoituksissa kannattaa käyttää, miten kynsitrimmeri otetaan käyttöön, miten kynsiä voi leikata varjouttamalla, millaisia tukitreenejä kynsien leikkaamiseen kannattaa soveltaa ja mitkä ovat kysniharjoittelun tyypilliset kompastuskivet.

VIP-jäsenenä pääset kuuntelemaan kaikki luennot ja podcastit, saat ilmaisen puhelinneuvonnan ja pääset suljettuun fb-ryhmään!

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!


Mitä mielessä?