Melkein jokainen koira vetää hihnassa, tämä on täysin normaalia toimintaa. Vetäminen on luonnollinen reaktio koiralta, eikä pidä olettaa, että koira osaisi kulkea harkitusti hihna löysällä nuoresta iästä alkaen. Koirat vetävät eri syistä; osa vetää päästäkseen johonkin ja osa taas vetää päästäkseen pois tilanteesta tai pois taluttajan luota.
Perinteinen “vetämällä ei edetä” -politiikka ei toimi suurimmassa osassa tapauksista, koska se ei huomioi vetämisen syitä, vaan yrittää puuttua pelkkään oireeseen. Vetämisen hallintaan liittyy monia näkökulmia – se ei läheskään aina ole koiralta harkittua toimintaa ja toisaalta sitä ei voi mitenkään kokonaan estää tapahtumasta.
Ihmisellä on lähtökohtaisesti melko reaktiivinen tyyli suhtautua vetämiseen; silloin kun vetämisen huomaa, siihen tekee mieli puuttua ja silloin koira yleensä vetää. Kun koira jo vetää ja ihminen sen huomaa, ihminen reagoi huomauttamalla koiraa esimerkiksi pysähtymällä. Näin koira alkaa saada lenkeillä pääasiassa huonoa palautetta taluttajalta, mikä voi lisätä koiran vetämistä edelleen. Huonon palautteen ja huomauttelun kierteen katkaiseminen on erittäin tärkeä osa vetämisen hallintaa.
Kokeile näitä pikavinkkejä vetämiseen:
- Pidempi hihna tai flexi osan aikaa lenkistä – mitä enemmän koiralla on tilaa ja vapautta liikkua, sitä helpompi sen on myös kulkea lyhyemmällä hihnalla
- Lenkin jaksottaminen – älä yritä koko lenkkiä hallita koiraa, vaan ihan lyhyitä pätkiä
- Opeta kontaktilla pääsee-konsepti kotona – se alkaa lisätä koiran kontaktia myös lenkillä
- Opettele sietämään vetämistä, jotta voit lopettaa reaktiivisen kierteen
- Yritä hahmottaa, miksi koira vetää ja mihin – se helpottaa tilanteen ratkaisua
- Lenkkeile alueilla, joissa koira kulkee luontevasti hitaammin, eli jos se nauttii haistelusta, hajujen tutkiminen hidastaa koiran kulkua luonnollisella tavalla – lenkkireitin valinta on helppo tapa vaikuttaa vetämiseen.
Vetäminen ratkeaa yhteistyötä parantamalla
Vetämiseen vaikuttaa moni asia, kuten hajut, toiset koirat, koiran ikä, ikäkaudet, päiväkohtainen vaihtelu ja toisaalta yhteispeli taluttajan kanssa. Ihminen voi vaikuttaa helpoiten yhteispeliin, eli muuttaa omaa toimintaa lenkillä. Vetämiseen ei ole yhtä ratkaisua, koska sen syytkin ovat niin moninaisia. Kuitenkin ihminen voi opettaa koiralle tärkeitä taitoja ja samalla oppia koiran motivaatiosta ja omasta roolista motivaation säilyttäjänä ja ylläpitäjänä.
Tärkein asia vetämisen suhteen on parantaa viestintää, eli luoda koiralle muita tapoja pyytää lupaa päästä tekemään omia asioitaan kuin vetäminen. Toinen tärkeä seikka on kompromissien tekeminen, eli emme voi olettaa että koira vain sopeutuu meidän tapaan lenkkeillä ja luopuu kaikista itselleen tärkeistä asioista, vaan lenkillä molempien osapuolten toiveet pitää ottaa huomioon. Kolmas tekijä on hallinnan ja turvallisuuden lisääminen, eli kontaktin vahvistaminen ja hihnan kiristymisen harjoittelu. Näistä elementeistä syntyy kokonaisuus, jossa koiran ei enää tarvitse vetää.
Tyypillisimmät väärät luulot vetämisen suhteen
Koira ei opi vetämään jos se ei koskaan vetämällä pääse eteenpäin. Tämä ei pidä paikkaansa. Kaikki koirat osaavat vetää, ja niiden lähtökohtainen tapa reagoida hihnan kiristymiseen on vetää vastaan. Tämä uskomus saa aikaan turhaa pelkoa ihmisissä ja voi pahimmillaan käynnistää reaktiivisuuden kierteen.
Koira oppii vetämään jos sillä käyttää valjaita. Tämä ei pidä paikkaansa. Valjaat jakavat painetta laajemmalle pinta-alalle, mikä on ergonomisesti hyvä asia jos koira vetää. Mikään väline yksistään ei vaikuta vetämiseen, vaan kaikkien välineiden kanssa koiralle täytyy opettaa asioita. Valjaat ovat pennuille erityisen tärkeä varuste, koska niitä käyttämällä voidaan suojella pennun niskaa ja kaulaa, kun se ei vielä osaa kulkea hihnassa ja nykäisyjä tulee.
Hihnasta nyppimällä tai huomauttelemalla vetäminen vähenee. Tämä ei pidä paikkaansa, ja kaikenlaiset erilaiset kiristävät pannat ja muut hihnaviritykset kannattaa unohtaa. Kiristävä tunne kaulan ympärillä voi päinvastoin pahentaa vetämistä, kun koira vetää ikävästä tunteesta poispäin.
Koiran vastuulla on säilyttää hihna löysänä. Tämä ei pidä paikkaansa, ja on tyypillinen esimerkki ihmiskeskeisestä ajattelutavasta. Meillä on tyypillistä siirtää vastuuta kaikille muille paitsi itsellemme. Koiran voi olla hyvin vaikea konkreettisesti ymmärtää ero kireän ja löysän hihnan välillä, koska hihna kiristyy lenkin aikana useita kertoja tarkoittamatta mitään sen kummempaa. Lisäksi jos koiran vastuulla olisi pitää hihna löysänä, se olisi sama kuin että koira olisi koko ajan käskyn alla, eli koiran pitäisi koko ajan keskittyä suorittamaan tätä tehtävää, mikä ei suinkaan ole lenkin tarkoitus. Koira ei voi eikä sen pidä olla lenkillä käskyn alla koko aikaa – lenkki ei ole yksittäinen tehtävä.
Jatkuvalla pysäyttelyllä voidaan varmistaa ettei koira opi vetämään. Tämä ei pidä paikkaansa, ja jatkuvalla pysäyttelyllä saadaan koira usein turhautumaan merkittävästi, kontakti koiran ja taluttajan välillä huonontumaan ja lenkkeily maistumaan puulta kummallekin osapuolelle. Jatkuvan pysähtelyn politiikka on reaktiivista toimintaa, jossa puututaan koiran virheisiin, eikä välttämättä huomioida lainkaan sen hyviä tekemisiä. Jatkuvalla pysähtelyllä menee hermot sekä itsellä että koiralla.
Vetäminen on koiralle luontainen tapa liikkua
Kun koira kytketään ensimmäisiä kertoja hihnaan, on tyypillistä että se ei heti vedä, mutta ajan mittaan alkaa vetää eli nojata vasten painetta. Näin toimii myös ihminen vastaavassa tilanteessa, eli kun naru kiristyy, meille on hyvin vaikeaa sitä löysätä. Vetämättä kulkeminen on koiralle huomattavasti haastavampaa kuin vetäminen, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi nollatoleranssin pitäminen (eli pysähdytään aina jos koira vetää) on mahdotonta ja saattaa pahimmillaan jopa turhauttaa ja masentaa koiraa.
Koira ei opi hihnan merkitystä kovin nopeasti, koska koiria on kuljetettava narun päässä, vaikka niillä ei ole siihen edellytyksiä tai riittäviä taitoja. Se, että koira joskus kulkee hienosti voi johtua monesta asiasta, esimerkiksi sattumasta. Mitä useammin hihnaa käytetään estämisen välineenä, sitä vähemmän koira näkee hihnassa (ja taluttajassa) mitään hyvää. Miten hihna sitten estää koiraa? Esimerkiksi vetämällä pois hajuilta, estämällä menemästä toisten koirien luokse ja hidastamalla kulkunopeutta. Kaikki nämä voivat tapahtua taluttajan tiedostamatta. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, mitä taluttaja tekee tai ei tee, vaan siitä, miten koira tilanteen kokee. Vain sillä on merkitystä, kun mietitään koiran toimintaa narun päässä.
Turhauttavaa vaikutusta voi vähentää tukitreenien avulla. Voit opettaa koirallesi, että hihna on mukava asia ja portti kaikkeen hauskaan. Lisäksi voit muuttaa omaa toimintaasi ankeuttajasta mahdollistajaksi, eli ala keskittyä hyvään ja tule itse koiraa vastaan sen sijaan että simputat vetämisestä tai intoilusta.
Kuuntele koko sarja hihnalenkkeilystä:
Kuuntele luento lenkkeilyvarusteista:
Hihnavihjeen ja mennään-sanan opettaminen – tule mukaan!
Koiran luonnollinen reaktio hihnan kiristymiseen on painaa vastaan. Koira voi koko painollaan nojata hihnaa vasten, jos se ei halua lähteä kiinnostavalta hajulta pois tai jos se haluaa edetä nopeammin kuin taluttaja. Osa koirista heittäytyy maahan vastustaakseen hihnan kiristymistä, tämä tapahtuu usein kun koiraa ollaan vetämässä poispäin jostain mielekkäästä tilanteesta. Hihnan vastustaminen on siis koirille täysin normaalia ja arkipäiväistä toimintaa ja täysin ymmärrettävää – ihminen voi tiedostamattaankin kiskoa koiraa pois kiinnostavista paikoista, mikä lisää vastustusta.
Olisi tärkeää, että koira tulee kontaktiin ja mukaan kun taluttaja niin haluaa. Tätä ajatellen on perusteltua opettaa kontaktille mahdollisimman monta erilaista vihjettä. Vihjeitä kontaktille voivat olla lähestyvä ihminen, polkupyörä, toinen koira, koiran nimi, muut sanalliset vihjeet ja mielestäni tärkeimpänä kiristyvä hihna. Kiristyvä hihna aiheuttaa useimmissa koirissa negatiivisen tunnereaktion, koska hihna kiristyy usein vain haastavissa tilanteissa. Tunnereaktioon voi vaikuttaa kuivaharjoittelemalla, eli liittämällä hihnan kiristymiseen jotain positiivista. Parhaimmillaan kiristyvä hihna muuttuu viestintävälineeksi, jolla on koiraa rauhoittava vaikutus. Tämä vaikutus ei synny itsestään, mutta sitä on mahdollista harjoitella. Itse koen, että hihnan käyttö on niin yleistä, että on parempi että sillä on koiralle positiivinen kuin estävä tai turhauttava vaikutus.
Harjoitus: Kun harjoittelet kontaktia, lisää kiristyvä hihna peliin mukaan ennen kuin koira palkkion saatuaan ehtii katsoa sinuun. Kiristä hihnaa ja kun koira katsoo sinuun, palkitse se. Alkuun voit tehdä tätä paikoillaan seisten, mutta jatkossa kannattaa tehdä harjoitusta myös liikkuen – liikkeessä kiristyvään hihnaan vastaaminen on koiralle yleensä haastavampaa kuin paikoillaan. Liikkeessä kannattaa sijoittua koiran viereen, jolloin sen ei tarvitse kontaktin saadakseen kääntää päätään taaksepäin vaan riittää, että se vilkaisee sivulle. Idea harjoituksessa on se, että ei odoteta, että koira kiristää hihnaa vaan kiristetään hihnaa itse ja palkitaan sen jälkeen kontaktista. Voit lisätä kiristyvän hihnan kaikkiin palkkamerkkiharjoituksiin, jolloin saat kiristymismerkin myös muihin palkkioihin.
Samaa harjoitusta voit tehdä niin, että koira oppii tulemaan mukana kun sanot “mennään”. Tätä voi harjoitella aivan samalla tavalla kuin hihnavihjettä, eli kun koira tulee kontaktiin , sano “mennään”, ota pari juoksuaskelta ja palkitse koira.
Toinen kätevä temppu on opettaa koira kulkemaan tuntumalla, eli lyhyemmällä hihnalla. Siinä ajatus on, että hihnan kiristyminen ei aiheuttaisi koirassa vastustamista vaan se olisi vihje mukautua ihmisen liikkumisnopeuteen. Tätä temppua pitää harjoitella lenkkien ulkopuolella!
HIhnavihjeen opettaminen ja tuntumalla kävely – mennään yhdessä!
Kaikki koirat joutuvat tilanteisiin, joissa niiden meno joutuu rajoittamaan. Esimerkiksi vilkkaasti liikennöidyissä paikoissa lenkkeillessä ei voi mennä pitkällä löysällä narulla, vaan pitää varmistaa, että koira pysyy turvassa. Samoin ahtaat paikat, kuten rappukäytävät ja kapeat jalkakäytävät ovat hankalia kulkea, jos koira menee pitkässä narussa.
Usein jos koiraa joutuu rajoittamaan hihnalla, eli koira otetaan lyhyelle hihnalle, se alkaa kammeta vastaan eli nojata entistä enemmän eteenpäin. Kumotakseen tämän ilmiön, on taluttajan harjoiteltava lyhyellä narulla kulkemista erikseen. Kun sitä harjoitellaan ilman vastustusta, siitä tulee koiralle jopa turva-ankkuri, eli mielekäs temppu, joka rentouttaa koiraa.
Harjoitus: ota koira naruun tai jos haluat opettaa pannasta saattamista, voit pitää koiran myös vapaana. Ota naru tuntumalle (tai pannasta kiinni), saata koiraa yksi askel ja päästä irti ja palkitse koira. Kun aloittaa yhdestä askeleesta, koira ei yleensä vastusta. Lisäksi se oppii, että tuntumalla sitä saatetaan kohti palkkaa.
Toista tätä harjoitusta ja pidennä vähitellen matkaa, jonka koiraa tuntumalla kuljetat!
Huom! Ei ole tarkoitus pitää koiraa tuntumalla koko lenkkiä, vaan aivan lyhyitä pätkiä lenkin aikana ja ensin täytyy harjoitella kotona.
Lähtötilanteena koirien kanssa kannattaa pitää sitä, että ne vetävät. Silloin kaikki tilanteet, joissa ne eivät vedä, ovat suuria voittoja. Tämä on armeliaampi ajattelutapa kuin se, että koira syntyy täydellisenä hihnassakulkijana ja omistaja sitten vain pilaa kaiken.
Vaikka kaulapanta tai valjaat tuntuisivat epämukavilta, niitä vasten nojaaminen on kuitenkin perusoletus ja sen sijaan nojaamatta kulkeminen on opetettava asia.
Jos koira vetää, niin sitä ei heti kannata luokitella ongelmatapaukseksi. Sen sijaan kannattaa miettiä vastauksia esimerkiksi näihin kysymyksiin:
Vetääkö koira aina ja joka suuntaan?
Vetääkö se aina johonkin kohteeseen?
Vetääkö koira päivän jokaisella lenkillä yhtä paljon?
Vaikuttaako lenkkiympäristö vetämiseen?
Millä tavalla koira suhtautuu varusteisiin, kuten pantaan ja valjaisiin?
Millä tavalla koira suhtautuu taluttajaan? Mitä kaikkea koira osaa taluttajalta odottaa?
Hihnassa vetäminen ei mielestäni sijoitu kyllä/ei -akselille, vaan enemmänkin välimaastoon – jos haluat mitata todellista edistymistä, mittaa kuinka suuren osuuden ajasta koira vetää. Silloin sinun ei tarvitse keskittyä siihen, että taas se koira vetää, vaan voit huomata myös ne hetket, kun se ei vedä. Edistymisen kannalta ne hetket ovat merkityksellisempiä!
Koira ei hyväksy herkkuja lenkkiolosuhteissa?
Monia koiria ei kiinnosta lenkillä ruoka lainkaan. Treenaaminen olisi kovin helppoa, jos lenkin aikana voisi vain kaivaa nakit esille ja ryhtyä palkkaamaan. Useimmissa tapauksissa näin ei ole, vaan nakit voisi yhtä hyvin heittää penkkaan. Mitä haastavampi tilanne, sitä vähemmän voi odottaa koiran vastaanottavan nameja. Tämä ongelma saa aikaan sen, ettei koiran kanssa tule harjoiteltua mitään, kun ei ole mitään, millä koiraa voisi palkita.
Lohdullista on se, että maailma on täynnä palkkioita. Koiralle voi lähes aina lenkkitilanteessa järjestää juuri sen palkkion, jota se tavoittelee. Näin saa kontaktin toimimaan ja tilanne helpottuu usein jo sillä.
Miksi pelkkä “eteenpäin meneminen” ei välttämättä ole hyvä palkkio?
Jotkut koirat vetävät päästäksen nopeasti eteenpäin – sellaisille koirille eteenpäin meneminen olisi hyvä palkkio. Ongelma on siinä, että eteenpäin liikkuminen on aika epäkonkreettinen asia, ja hankalasti erotettavissa tavallisesta liikkumisesta. Pysähtelytreenissä ajatus on, että eteenpäin meneminen riittäisi koiralle palkkioksi, mutta mitään ei puhuta siitä, kuinka pitkälle eteenpäin tai millä nopeudella. Tästä syystä ajattelen itse, että eteenpäin liikkuminen on ns. perusoikeus, joten sitä ei voi käyttää kunnolla palkkiona valtaosalle koirista. Palkkion pitäisi aina olla jotain koiran kannalta tavoiteltavaa ja erityisen mielekästä.
Kontaktilla pääsee – periaate
Palkkiomerkki eli palkkiovihje tarkoittaa jotain sanaa, joka tarkoittaa koiralle, että se saa tehdä jotain mielekästä. Perinteisesti koirankoulutuksessa käytetään kahta palkkiomerkkiä, eli namille on oma sana ja leikille on oma sana. Lenkillä käytettynä palkkiomerkit ovat monelle uusi asia, vaikka siellä ne ovat erityisen tärkeitä. Itse pitäisin vähimmäismääränä kolmea merkkiä; namia tarkoittava merkki, poispäin lähtemistä tarkoittava merkki sekä lupamerkki, joka toimii esimerkiksi hajujen kanssa.
Itse asiassa palkkiomerkit tai palkkasanat ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita lenkillä kuin erilaiset käskyt tai vihjeet. On huomattavasti helpompaa aloittaa nimeämällä palkkioita kuin hokemalla käskyjä, joita koira ei vielä osaa. Käsky- tai vihjesanoja ei edes tarvita, riittää, että koira ottaa kontaktia omaehtoisesti ja hihnan kiristyessä.
Mikäli koirasi on kiinnostunut hajuista, ihmisistä tai toisista koirista, kannattaa ottaa yhdeksi palkkamerkiksi “saa mennä”. Tämä edellyttää sitä, että harjoitteluvaiheessa on käytettävissä ihmisiä ja koiria, kenen luokse koirasi saa luvalla mennä. Harjoittelun ideana on se, että kontaktilla koira voi päästä moikkaamaan ja se päästetään moikkaamaan tuttuja kun se pyytää lupaa. Kun tätä tehdään riittävästi, koira alkaa soveltaa luvan pyytämistä myös vieraisiin koiriin ja ihmisiin. Ideana on se, että koiran ei tarvitse karata kohteille ilman lupaa sekä se, että taluttaja saa tästä käytännöstä itselleen pisteitä koiran silmissä.
Kontaktilla pääsee tarkoittaa sitä, että koira oppii, että sen katsekontaktista tulee väline pyytää lupaa ja keskustella taluttajan kanssa. Kontaktilla pääsee – harjoittelua voi ja kannattaa tehdä kotona “varastoon”, silloin se alkaa toimia helpommin myös lenkillä. Mikäli lenkillä yritetään aina edellyttää koiralta katsekontakti kun se haluaa johonkin, ollaan äkkiä tilanteessa, jossa taluttaja ankeuttaa eli pysähtelee ja estää koiraa. Tästä syystä kontaktilla pääsee – harjoitusta kannattaa tehdä niin, että koiran ei ensin tarvitse yrittää tehdä ns. väärin eli vetää, vaan se päästetään suoraan kontaktista sinne mihin se haluaa mennä.
Harjoitus: Tee kotona sisällä niin, että kun koira vilkaisee sinuun, sano sille “saa mennä”, ja vie se vaikkapa ruokakupille ja anna kuppiin nami. Liiku sitten poispäin ruokakupista ja jos koira tulee kontaktiin, sano uudelleen “saa mennä” ja vie taas kupille. Näin koira oivaltaa, että kontaktin ottaminen voi tarkoittaa muutakin kuin suoraa namia, se voi tarkoittaa että se pääsee haluamalleen kohteelle. Lisäksi tälle tulee annettua nimi, eli “saa mennä” alkaa tarkoittaa että koira voi lenkillä mennä haistelemaan tai tekemään muita omia juttujaan.
Kontaktilla pääsee – harjoitusta kannattaa tehdä kotona, jotta ei vahingossa tule menneeksi pysähtelyn tielle. Ajatus ei siis ole se, että aina kun lenkillä koira vetää, pysäytetään ja odotetaan kontakti ja sitten päästetään koira hajulle. Sen sijaan kontaktilla pääsee- harjoitusta pitäisi tehdä mahdollisimman paljon niin, että koiran ei ensin tarvitse yrittää ns. väärällä tavalla vaan se voi suoraan onnistua. Tällainen harjoittelu harvemmin onnistuu lenkillä, mutta kotona se taas onnistuu helposti – siksi juuri kannattaa kotona harjoitella.
Harjoitus: ota koira naruun ja kun se ottaa kontaktin, sano palkkamerkki “saa mennä” ja vie koira johonkin haistelemaan (vaikka se ei sillä hetkellä olisi kiinnostunut haistelusta). Toista tätä, eli voit toimia kokonaan ilman nameja! Koira oppii, että kun se kuulee sanan “saa mennä”, se saa mennä!
Harjoitus: kulje koiran kanssa isoa ympyrää niin, että koira on ulkokehällä. Ala pienentää ympyrää, jolloin naru kiristyy ja odota, että koira tulee kontaktiin. Kun se tulee kontaktiin, sano jälleen palkkasana “saa mennä” ja vie koira haistelemaan johonkin. Voit alkaa kiristää hihnaa eri suuntiin, ja palkitse aina “saa mennä” -tyylillä kun koira tulee mukana, eli tulee sinne mihin hihna sitä ohjaa.
Vaikeinta on kiristää hihnaa silloin, kun ollaan suoraan koiran takana. Tässä voi kokeilla sellaista, että kun koira hidastaa hihnan kiristyessä, sanotaan palkkamerkki “saa mennä” jo heti siitä.
Huom! Ei ole tarkoitus siirtää näitä lenkille niin, että aina tehdään näin jos koira vetää. Harjoitukset on hyvä pitää lyhyinä, aivan muutama kerta päivässä riittää.
