Pentukurssi verkossa
Pentukurssi, jolla pääset takuulla kolme askelta tavallista pidemmälle.
Sisältää nyt myös uuden Sosiaalistaminen ja ympäristöoppi -oppaan!
Pennun kanssa tietoa on saatavilla ähkyyn asti, mutta se jää helposti pinnalliseksi ja tosielämän tilanteista kaukaiseksi. Elämä koiranpennun kanssa ei ole aina helppoa, vaan voi olla todella uuvuttavaa – siksi emme halua hukuttaa sinua loputtomien koulutuslistojen alle, vaan keskittyä olennaiseen.
Tällä pentuverkkokurssilla ei paneuduta niinkään “perustemppujen” opettamiseen, vaan paljon laajemmin arkielämän vaihtelevissa tilanteissa hyödynnettäviin taitoihin ja hyvän suhteen rakentamiseen. Kurssin sisältöön on valittu tarkoituksella sellaisia asioita, joista on eniten hyötyä pennun koko tulevan elämän kannalta – vaikka omistaja ei itse edes tunnista tarvitsevansa juuri näitä arjen vinkkejä, ne osoittautuvat usein arvokkaiksi kun tilanne tulee eteen.
Tyytyväinen pentu = onnellinen omistaja 🩷
Tuhansia koiraperheitä auttanut eläinten käyttäytymistieteen maisteri ja ongelmakoirakouluttaja Jaana Pohjola on koonnut tälle pentukurssille hyvän yhteiselämän kannalta kaikista tärkeimmät tiedot ja taidot. Pääset miettimään sellaisia asioita, joita et ehkä edes tiedä tarvitsevasi.
Tykkäsin! Kurssilla oli paljon sellaista, mitä en aiempien koirieni (5 omaa) ole tajunnut edes ajatella.
Opit esimerkiksi, mikä on kaikista tärkeintä hihnalenkkeilyssä, miten ja milloin yksinoloa kannattaa opettaa, tai mitä tehdä, jos pentu puree tai saa iltavillit. “Istu” ja “maahan” käskyjen osaamisella ei näissä tosielämän tilanteissa pitkälle pötkitä, vaan siksipä tällä kurssilla keskitytäänkin ihan muuhun…
Tämä pentukurssi varmistaa sinulle ja uudelle perheenjäsenellesi parhaan mahdollisen yhteisen alun. Saat nykyaikaista tietoa, rakentavan näkökulman koiran omistamiseen sekä selkeät ohjeet mutkattomaan yhteiselämään ja ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseen.
- Sinua ei ehkä kiinnosta kouluttamisen ja ehdollistamisen tekniikka vaan haluat työkaluja arkeen pennun kanssa
- Haluat yhden, selkeän ja ymmärrettävän linjan ja lähteen, jonka äärelle voit palata
- Haluat nauttia elämästäsi pennun kanssa ilman jatkuvaa riittämättömyyttä ja syyllisyyttä
Kurssi on kokonaan verkossa eli voit osallistua joustavasti missä ja milloin tahansa – pennun ehdoilla ja asuinpaikastasi tai aikatauluistasi riippumatta. Sopii kaikille pennunomistajille, jotka haluavat turvallisen ammattilaisen valmennusta koiran kokonaishyvinvoinnista huolehtimiseen ja tavalliseen kotiarkeen.
Kurssi on käytössäsi vuoden ostopäivästä alkaen.
Kun pentu kehittyy, tulee uusia (kenties haastaviakin) tilanteita tulee vastaan. Voit palata pentukurssin sisältöön kertaamaan rauhassa juuri sillä hetkellä teille oleellista asiaa.
Kurssilla on mahdollisuus kysyä kouluttajalta lisävinkkiä tai pyytää sisältötäydennystä!
Verkkokurssin on koonnut laaja-alainen ja kiitetty koira-alan asiantuntija, joka on tehnyt töitä lemmikkiperheiden ja haastavien ongelmatapausten parissa jo vuodesta 2010 lähtien.
Todella hyviä tallenteita! Selkeästi esitettynä, napakoina paketteina ja upeasti vältetty turhien täytesanojen käyttöä. Mukavaa ja helppoa kuunneltavaa! Havainnollistavat videot plussaa, erityisesti pidin siitä, miten näytettiin ns. haastava tilanne koiran autoon menemisestä.
89 €
5 tähteä | 0% | |
4 tähteä | 100 | 100% |
3 tähteä | 0% | |
2 tähteä | 0% | |
1 tähti | 0% |
-
AnonyymiVarmistettu omistajaArvostelu tuotteesta: 4 / 5
Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi
Pentukurssin oppitunnit
- Virikkeitä ja tekemistä pennulle
- Koiranpennun sosiaalistaminen
- Pennun peruskoulutus
- Pennun kotiuttaminen
- Pennun elämää: leikki, lepo ja ulkoilu
- Pennun hoitotoimet ja käsittely
- Pennun opettaminen yksinoloon
- Mitä jos pentu..? Kysymyksiä ja vastauksia
Kun liityt kurssille, sinun ei tarvitse enää:
- Hakea tietoa netin uumenista ja seuloa sitä hiki päässä kun eteen tulee ongelmatilanne pennun kanssa
- Pohtia ja valvoa öitä miettien mitä teet vaikean pentusi kanssa
- Potea syyllisyyttä tai pitää itseäsi huonona koiranomistajana
Pentukurssin sisältö
- Virikkeitä ja tekemistä pennulle – tarjoa koiramaista touhua ja opeta pentua rentoutumaan
- Koiranpennun sosiaalistaminen – miten mennään kauppakeskukseen, miten sosiaalistetaan pennun tahtiin
- Pennun peruskoulutus – miten pentu oppii ja miten sitä kannattaa opettaa
- Pennun kotiuttaminen – miten pentu tuodaan kotiin ja mitä heti alussa on hyvä huomioida
- Pennun elämää: leikki, lepo ja ulkoilu – pennun perustarpeet ja rutiinien merkitys
- Pennun hoitotoimet ja käsittely – taistelusta vuoropuheluun, omaehtoisen käsittelyn tärkeitä periaatteita
- Pennun opettaminen yksinoloon – miten päästä yksinoloharjoittelussa alkuun?
- Mitä jos pentu..? Kysymyksiä ja vastauksia – nämä ovat aitoja pennunomistajien kysymyksiä ja vastauksia niihin!
Kattava ja kokonaisvaltainen
Kurssi on opas yhteisen sävelen löytämiseen pennun kanssa. Se sisältää paljon sekä pitkiä luentoja että tekstiosuuksia ja lyhyempiä vinkkivideoita.
Saat vastaukset mm. näihin kysymyksiin:
- Miten valmistautua pennun tuloon?
- Miten rakentaa hyvä suhde koiraan?
- Miten pentu kannattaa tutustuttaa toisiin koiriin/ihmisiin/muihin eläimiin?
- Aiheesta laajemmin: Koirien tutustuttaminen toisiinsa -luento
- Miten tehdä, jos pentu puree käsiä?
- Mitä tehdä, jos pentu puree huonekaluja?
- Miten pennulle opetetaan rajat eli kielletyt asiat?
- Miten pentu opetetaan sisäsiistiksi?
- Miten pentua kannattaa ulkoiluttaa?
- Aiheesta laajemmin: Hihnakäytöksen perusteet -kurssi
- Miten pentu opetetaan tulemaan luokse kutsuttaessa?
- Miten pentu pestään, kynnet leikataan, turkki harjataan ja hampaat tutkitaan?
- Miten pentu totutetaan yksinoloon?
- Laajemmin aiheesta: Yksinolon opettaminen vaihe vaiheelta -kurssi
- Miten pentu totutetaan autossa tai muussa välineessä matkustamiseen?
- Mitä ajanvietettä pennulle voi antaa?
- Miten pentu opetetaan rauhoittumaan?
- Laajemmin aiheesta: Koiran rauhoittuminen -kurssi
- Miten toimia, jos pentu syö roskia maasta?
- Laajemmin aiheesta: Miten estää koiraa syömästä roskia maasta -kurssi
- Mitä teen, jos pentu ei toimi niin kuin haluan?
- Miten pennun kanssa mennään koirakurssille?
- Mitä jos pentu saa iltavillit?
Pentukurssi verkossa on oleelliseen keskittyvä läpileikkaus niihin kaikista oleellisimpiin asiohin, joihin tuhansia koiria ja ongelmatapauksia auttaneen kiitetyn ammattilaisen mielestä on järkevä keskittyä – vaikka et tällä hetkellä itse niin uskoisikaan. 😄
Kenelle pentukurssi sopii?
- Kurssi sopii uuden pennun tuloon valmistautuville ja kaikille yli 7vk ikäisten pennun omistajille. Ei pohjataitovaatimuksia!
- Turvallista, tyytyväistä arkea tavoitteleville perheille, jossa ollaan kiinnostuneita koiran kokonaishyvinvoinnista.
- Kaikille Suomessa asuinpaikasta riippumatta!
Pentukurssin kouluttaja on pitkän linjan asiantuntija
Tämän kurssin on suunnitellut ja koonnut eläinten käyttäytymistieteen maisteri ja ongelmakoirakouluttaja Jaana Pohjola, jolla on yli 14 vuoden käytännön kokemus koiraperheiden auttamisesta. Hän on nähnyt läheltä tyypillisimmät virheet, joita pentujen kanssa tehdään ja kurssi on koottu, jotta sinun ei tarvitse tehdä samoja virheitä.
Kurssilla avataan laajoja kokonaisuuksia koiralähtöisen arjen periaatteista ja asioiden opettamisesta pennun mukaan. Jokainen pentu on yksilö, joka oppii omaan tahtiinsa – tästä syystä pentuja ei voi laittaa samaan muottiin vaan on pakko hyväksyä oma pentu ja sen ominaispiirteet. Vaikka jokainen pentu on erilainen, jokainen opettaa omia ihmisiään parhaalla tavalla kuuntelemaan koiraa ja ottamaan sen mielipiteet huomioon.
Aloita heti tänään
Liity mukaan tiedostavien koiranomistajien joukkoon, jotka ovat löytäneet menestyksen ja ilon koiranpentujen kouluttamisessa kanssamme. Aloita matkasi kohti onnellista ja terveellistä suhdetta pentusi kanssa jo tänään, ja:
- Sinulla on oma linja, jota noudatat helposti pennun kanssa
- Takapakit tai muutokset pennun käytöksessä eivät syökse sinua itsesyytösten valtaan
- Voit nauttia lyhyestä pentuajasta ja olla koirasi tukena
- Opit tuntemaan pentusi persoonan ja soveltaa jatkossa kaikki koulutusohjeet juuri sille sopiviksi
- Mikäli kurssilta ei löydy vastausta juuri sinun kysymykseen, se täydennetään kurssin sisältöön!
- Kurssialustalla voi kysyä vinkkiä ja tarkentavia lisäkysymyksiä kouluttajalta.
- Kurssi on käytössäsi vuoden ostopäivästä alkaen
Käy kurssi omaan tahtiisi. Voit palata tarvittaessa koiranpennun kehitysvaiheen mukaan kertaamaan sillä hetkellä kiperiä kysymyksiä.
Miksi valita tämä kurssi?
- Kouluttajana eläinten käytösneuvoja
- Yli 15 vuotta kokemusta
- Tuhansia tyytyväisiä asiakkaita
- Vahva arvopohja
- 100 % suomalainen
- Tuet pienyrittäjyyttä
- Saat mitä lupaamme
- Tyytyväisyystakuu