Synttäriale - 15 vuotta koirien kouluttamista - kaikki kurssit -15 % koodilla SYKSY15

Reaktiivinen koira -verkkokurssi

Reaktiivinen koira on sellainen koira, joka reagoi tilanteisiin voimakkaasti. Voimakkaat reaktiot aiheuttavat omistajassa turhautumista, pelkoa, häpeää ja riittämättömyyttä.

  • Koira riehaantuu nähdessään muita koiria lenkillä tai harrastuspaikoilla ja sen fokus häviää
  • Koira reagoi ihmisiin voimakkaasti, hyppii, vahtii tai hälyttää eikä siihen saa mitään kontaktia
  • Koira hyökkäilee autojen, skuuttien tai polkupyörien perään ja aina vaan harmittaa

Kurssi vastaa todella monenlaisen koiran ongelmiin, ja opit perusharjoitukset ja niiden soveltamisen erilaisille koirille erilaisiin tilanteisiin. Kyseessä on täysin 2024 päivitetty paketti, joka käsittelee reaktiivisten koirien erityispiirteitä tavallista koirankoulutusta huomattavasti syvällisemmin ja laajemmin. Kurssi jakaa reaktiiviset koirat kolmeen alakategoriaan, joten sisällössä on hyvin yksilöllisiä ohjeita eri koiratyypeille.

Kurssin jälkeen:

  • Osaat suunnitella harjoitukset niin, että sekä sinä että koirasi onnistutte ja etenette
  • Omaksut yksinkertaiset periaatteet koirasi tehokkaasta ja toimivasta palkitsemisesta
  • Saat koirasi pysymään kontaktissa vaikeissakin tilanteissa
  • Osaat auttaa koiraasi palautumaan ja rentoutumaan

Kurssi sopii sellaisille ihmisille, jotka haluavat syvällisesti ymmärtää koiran käyttäytymisen syitä ja haluavat toimia vastuullisesti koiraa kunnioittaen ja kuunnellen.

Kurssi sisältä seuraavat oppitunnit ja niiden alla useita videoita:

  • Kouluttajan esittely
  • Mitä reaktiivisuus on?
  • Reaktiivisten koirien perusteet: palkitseminen
  • Reaktiivisten koirien perusharjoitteet
  • Reaktiivinen koira kotona
  • Reaktiivinen koira ja koirakohtaamiset
  • Reaktiivinen koira harrastuksissa
  • Reaktiivinen koira liikenteessä
  • Kysymyksiä ja vastauksia & pitkiä luentoja

Tämän kurssin ostettuasi sinun ei tarvitse etsiä tiedonmuruja ympäri nettiä ja uusia näkökulmia ja uusia kouluttajia ja heidän uusia näkökulmiaan siitä, millainen sinun koirasi on. Tämä kurssi antaa sinulle perustellut ja selkeät toimintamallit eri tilanteisiin reaktiivisen koiran kanssa. Osaat tulkita omaa koiraasi parhaiten, ja kurssin oppien myötä osaat auttaa sitä loiventamaan reaktioita suhteessa toisiin koiriin, ihmisiin ja liikenteeseen.

  • Kurssi on käytössä vuoden ostopäivästä
  • Kurssilla on kommentointimahdollisuus
  • Maksunvälittäjänä verkkokaupassa luotettava Paytrail

139 €

0,0
Perustuu 0 arvosteluihin
5 tähteä
0%
4 tähteä
0%
3 tähteä
0%
2 tähteä
0%
1 tähti
0%
0 of 0 arvostelua

Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi

Mihin ongelmiin kurssista saa apua?

Reaktiivinen koira on sellainen koira, joka reagoi tilanteisiin voimakkaasti. Voimakkaat reaktiot aiheuttavat omistajassa turhautumista, pelkoa, häpeää ja riittämättömyyttä. Tulee mieleen, että olenko nyt pilannut koirani peruuttamattomasti? Ehkä olen huono omistaja? Tämän kurssin opiskeltuasi ymmärrät koiraasi takuulla paremmin. Tunnet sen aidon motivaation voimakkaiden reaktioiden taustalla ja osaat auttaa koiraasi rentoutumaan ja olemaan paremmassa kontaktissa sinuun. Kurssilta saa apua koiran voimakkaiden reaktioiden liennyttämiseen kestävällä ja vastuullisella tavalla, olipa kyseessä mikä tahansa tilanne näistä:

  • Koira riehaantuu nähdessään muita koiria lenkillä tai harrastuspaikoilla ja sen fokus häviää
  • Koira reagoi ihmisiin voimakkaasti, hyppii, vahtii tai hälyttää eikä siihen saa mitään kontaktia
  • Koira hyökkäilee autojen, skuuttien tai polkupyörien perään ja aina vaan harmittaa

Kurssi vastaa todella monenlaisen koiran ongelmiin, ja opit perusharjoitukset ja niiden soveltamisen erilaisille koirille erilaisiin tilanteisiin. Kyseessä on täysin 2024 päivitetty paketti, joka käsittelee reaktiivisten koirien erityispiirteitä tavallista koirankoulutusta huomattavasti syvällisemmin ja laajemmin. Kurssi jakaa reaktiiviset koirat kolmeen alakategoriaan, joten sisällössä on hyvin yksilöllisiä ohjeita eri koiratyypeille.

Kurssin jälkeen:

  • Osaat suunnitella harjoitukset niin, että sekä sinä että koirasi onnistutte ja etenette
  • Omaksut yksinkertaiset periaatteet koirasi tehokkaasta ja toimivasta palkitsemisesta
  • Saat koirasi pysymään kontaktissa vaikeissakin tilanteissa
  • Osaat auttaa koiraasi palautumaan ja rentoutumaan

Ja huomaatkin, että koirasi ei enää olekaan niin mahdoton!

Kenelle kurssi sopii? 

Reaktiivisten koirien kurssi sopii jokaiselle koiranomistajalle, jonka koiralla on häiritsevän voimakkaat reaktiot jossakin arjen tilanteessa. Kyse voi olla hälytyshaukusta, vieraiden vahtimisesta tai hyppimisestä, toisille koirille räyhäämisestä lenkillä tai reagoinnista harrastuspaikoilla. Kurssi sopii sellaisille ihmisille, jotka haluavat syvällisesti ymmärtää koiran käyttäytymisen syitä ja haluavat toimia vastuullisesti koiraa kunnioittaen ja kuunnellen. Kurssin on kattava paketti avuksi arjen haasteisiin, ja samalla se tarjoaa tehokkaat, yksinkertaiset harjoitusmallit, joita voi soveltaa koiransa kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Kurssi sopii sinulle, mikäli koet, että nämä asiat puhuttelevat sinua:

  • Koiran käyttäytymisen ymmärtäminen, ei pelkästään sen manipulointi
  • Yksinkertaiset kaavat ja konseptit, joita voi soveltaa missä tahansa
  • Oman koiran kuunteleminen ja sen erityispiirteiden kunnioittaminen ja hyväksyminen

Mitä kurssilla opitaan?

Kurssilla käydään läpi koiran reaktiivisuutta monelta eri kantilta; mitä reaktiivisuus on, miten se ilmenee ja mitkä tekijät vaikuttavat taustalla. Lisäksi käydään läpi, miten reaktiivisen koiran kanssa kannattaa harjoitella vaikeita tilanteita. Opit hyvinvoinnista kokonaisuutena, peloista, palautumisesta, virikkeistä sekä muista asioista, jotka helpottavat reaktiivisen koiran elämää ja samalla omaasi.

Kurssin sisältö koostuu seuraavista oppitunneista ja videoista:

Kouluttajan esittely

  • Kuka olen?
  • Arvot toiminnassani
  • Mitä ajattelen koiran kouluttamisesta?

Mitä reaktiivisuus on? 

  • Kurssin tärkeitä periaatteita
  • Mikä on reaktiivinen koira
  • Lähestymistapa reaktiivisten kouluttamiseen
  • Mitä reaktiivisten kanssa oikeasti tavoitellaan?

Reaktiivisten koirien perusteet: palkitseminen 

  • Erilaisten reaktiivisten koirien palkitseminen pähkinänkuoressa
  • Hälyttävä ja hyökkäävä koira: POIS-palkkasanan rakentaminen
  • Turhautuva koira: SAA MENNÄ-palkkasanan rakentaminen
  • Muut hyödylliset palkkasanat

Reaktiivisten koirien perusharjoitteet

  • Hyökkäävän ja hälyttävän koiran perusharjoitus
  • Turhautuvan koiran perusharjoitus

Reaktiivinen koira kotona

  • Hälyttäminen
  • Vahtiminen
  • Ihmisten tervehtiminen hyppimättä
  • Omien aarteiden puolustaminen
  • Rauhoittuminen

Reaktiivinen koira ja koirakohtaamiset

  • Pelkoräyhääjät
  • Turhautuvat
  • Koirakaverien tärkeys

Reaktiivinen koira harrastuksissa

  • Reaktiivisten koirien siirtymät, tauot ja odottaminen
  • Hyökkäävän ja hälyttävän koiran häiriötreenit
  • Turhautuvan koiran häiriötreenit

Reaktiivinen koira liikenteessä

  • Reaktiivinen koira ja liikenne

Kysymyksiä ja vastauksia & pitkiä luentoja

  • Mitä minun pitää tehdä kun koira räyhää?
  • Miksi ei kannata jäädä odottamaan rauhoittumista?
  • Miksi rankaiseminen on huono ajatus?
  • Mitä kun videoilla esiintyvä koira jo osaa kaiken?

Luennot noin 30-60 min/kpl

  • Reaktiivinen koira kotona
  • Reaktiivinen koira liikenteessä
  • Reaktiivinen koira ja koirakohtaamiset
  • Reaktiivinen koira ja ihmiset
  • Lepo ja palautuminen
  • Lenkin jaksottaminen
  • Lenkkeilyn vastavuoroisuus
  • Koiran turhautuminen kotona ja harrastuksissa

Tämän kurssin ostettuasi sinun ei tarvitse etsiä tiedonmuruja ympäri nettiä ja uusia näkökulmia ja uusia kouluttajia ja heidän uusia näkökulmiaan siitä, millainen sinun koirasi on. Tämä kurssi antaa sinulle perustellut ja selkeät toimintamallit eri tilanteisiin reaktiivisen koiran kanssa. Osaat tulkita omaa koiraasi parhaiten, ja kurssin oppien myötä osaat auttaa sitä loiventamaan reaktioita suhteessa toisiin koiriin, ihmisiin ja liikenteeseen.

Kurssin kouluttaja

Kurssin kouluttaja on eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola (MSc). Jaana lähestyy reaktiivisen koiran elämää paljon laajemmin kuin vain kouluttamisen näkökulmasta. Hän katsoo asioita niin tieteellisen taustaymmärryksen kuin myös pitkän käytännöntyönsä tuoman kokemuksen kautta – syyllistämättä ja uusin ideoin! Jaana on kouluttanut sekä koirankouluttajia että reaktiivisten koirien omistajia kokonaisvaltaisella otteella jo vuodesta 2010. Jaana on saanut paljon kiitosta kannustavasta, selkeästä ja käytännönläheisestä otteestaan.

Jaanan ideologian mukaan: “Jokainen koira on yksilö, jota ei voi survoa tiettyyn muottiin. Jokaiselle koiralle löytyy sopivat harjoitukset, joiden avulla lenkkeilystä saadaan enemmän vuoropuhelua kuin vastakkainasettelua ja taistelua.

Käytännönasioita kurssista

Voit suorittaa kurssin itsenäisesti kuuntelemalla luentotallenteet ja katsomalla kurssin videot. Kurssin materiaalit ovat eläinkoulutus.fi-sivustolla heti oston jälkeen katsottavissa. Materiaali on käytettävissä vuoden ostopäivästä alkaen. Kurssin suorittamiseen tarvitaan vain nettiyhteys. Materiaalit ovat pääosin videoita, joissa avataan aiheita kokonaisvaltaisesti. Kurssilla on kommentointimahdollisuus, ja sisältöä päivitetään osallistujien toiveiden mukaan!

Kurssi maksetaan turvallisesti verkkokaupassa, jossa maksunvälittäjänä toimii suomalainen Paytrail.

Miksi valita tämä kurssi?

Reaktiivinen koira -verkkokurssi

5 kommenttia artikkeliin ”Reaktiivinen koira -verkkokurssi”

  1. Heippa, jäikö kysyttävää/kommentoivaa tai muuta pohdituttavaa kurssin sisällöstä? Päivitämme kursseja koko ajan, joten kommentoi tähän kysymyksesi. Tässä voi myös kysyä omasta tilanteesta 🙂

    Vastaa
    • “Tärkeää on tunnistaa, miksi koira reagoi voimakkaasti ja mikä tunne on reaktion taustalla, sillä hoito ja koulutus riippuvat tästä syystä”
      Juuri tämä on mulle suurin ongelma, en ymmärrä miksi koira käyttäytyy näin? Jos ymmärtäisin, osaisin suhtautua paremmin. Kukaan ei ole mua pystynyt auttamaan tässä. Ulos lähtiessä aloittaa jo rappukäytävässä haukahtelun ja kiihtyy lisää, ulko-ovea kohti mentäessä. Syöksähtää ulos rähjäten. Huonoina päivinä rähjää kaikki ohikulkijat, vieraista koirista sekoaa, sen tunnistan, että pelkää. Lapsia pelkää. Mutta aikuisia ei pelkää, eikä autoja eikä pyöriä. Miksi rähjää ulkona tyhjälle? Miksi haukahtelee kotona muualta kuuluville äänille? Jonain päivinä enemmän, jonain vähemmän. Rauhallisen lapin loman jälkeen oli kolme päivää kuin eri koira, rauhallinen, kunnes vanha käytös palasi hälyisässä ympäristössä.

      Vastaa
      • Moikka, Uskon, että sinun koirallasi saattaa olla sekoitus monia syitä, eli tähän tyyliin:
        – Rappukäytävässä/pihalla kiihtyminen ja rähjäys on ehkä osittain oman alueen vahtimista ja siihen sekoittuneena turhautumista/uloslähdön odottamista
        – Tyhjälle räyhääminen voi olla hajuille räyhäämistä – vahtimista ja uhkaan reagointia/hälyttämistä
        – Kotona ääniin reagointi on hälyttämistä
        Tuo havainto, että rauhallisessa ympäristössä koira on tasainen ja hälyisässä reaktiot voimistuvat, kertoo siitä, että koiran kokonaiskuorma vaikuttaa reagointiin. Ehkä hälyisä ympäristö nostaa sen kierroksia, ja tämä altistaa reaktioille.

        Kuulostaako yhtään fiksulta arvaukselta?

        Vastaa
  2. Joo, näin jotenkin itsekin päättelin. Kuuntelin luentoa koira kotona, koirani haukahtelee ja pöhöttää kotona rappukäytävän ja ulkoa kuuluville äänille. Saattaa esim sänkyni alla nukkuessaan haukahdella äänille, miten tässä kohtaa tulisi toimia? Koskaan ei syöksy ovelle tai ääntä kohti haukkumaan vaan haukahtelee siitä paikasta missä on eikä edes päätään nosta.

    Vastaa
    • Käyttäisin tässä äänen nimeämistä, eli kuittaa ääni koiralle. Ei toimi heti, mutta toistojen kautta pöhähtely laantuu. Ja sehän on jo hyvin lievää nytkin.

      Vastaa

Jätä kommentti