EK-logo-vaaka_5@4x

Kuonopannan käyttöönotto-opas

Onko sinulla iso koira, joka voi vetää sinut kumoon tai aiheuttaa vaaratilanteita sinkoillessaan? Koetko, että sinulla ei esimerkiksi liukkaalla kelillä ole mitään kontrollia koiraan vaan se menee mihin haluaa? 

Hihnakäytöksen harjoittelu on prosessi, ja sitä on mahdollista harjoitella vähän kerrallaan. Kuitenkin lenkkeilyssä on aivan keskeistä se, että lenkkeily olisi turvallista sekä taluttajalle, koiralle itselleen että ympäristölle. Mikäli vasta harjoittelette koirasi kanssa hihnakäytöstä, voi kuonopannasta hallintaa ennen kaikkea turvallisuutta lisäävänä välineenä olla apua. 

Kuonopanta sopii isokokoisille koirille, joita ei voi taluttajan fyysisellä kyvyllä hallita. Kun koiraa ei voi koolla hallita, muuttuu kulkeminen jopa vaaralliseksi ja silloin kuonopanta oikein valittuna, sovitettuna, tuunattuna ja koiralle oikein sovitettuna voi olla hyvä väline. Joskus kuonopanta on myös koiran elämänlaatua lisäävä väline, kun koiraa uskaltaa paremmin viedä lenkille. 

Kuonopanta ei kuitenkaan ole koulutusväline, vaan turvallisuutta ja hallintaa lisäävä väline. Kuonopannan käyttöönotto tulee pohtia huolella ja opettaa kuonopanta koiralle.

45 €

0,0
Perustuu 0 arvosteluihin
5 tähteä
0%
4 tähteä
0%
3 tähteä
0%
2 tähteä
0%
1 tähti
0%
0 of 0 arvostelua

Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi

Mihin ongelmiin kurssista saa apua?

Kurssilta saat konkreettiset neuvot kuonopannan valintaan, muokkaamiseen ja käyttöönottoon. Osaat kurssin perusteella valita koirallesi kuonopannan ja opettaa sen koirallesi ja käyttää sitä koiralähtöisellä tavalla. Kuonopannan avulla saa lenkkeilyyn lisää turvallisuutta silloin, kun kyseessä on isokokoinen ja vahva koira, jota ei pysty voimalla hallita.

Kenelle kurssi sopii? 

Kurssi sopii koiranomistajille, jotka haluavat lisätä turvaa lenkille kuonopannan avulla. Kuonopanta helpottaa ison ja voimakkaan koiran hallintaa ja sitä kautta voi parantaa koiran ja taluttajan elämänlaatua. Kuonopannan valinnassa ja käyttöönotossa tulee huomioida tärkeitä seikkoja, jotka tällä kurssilla käydään läpi.

Mitä kurssilla opitaan? 

Kurssilta saat konkreettiset ohjeet kuonopannan valintaan ja käyttöönottoon. Kuonopannasta on apua silloin, kun koiraa ei voi voimalla hallita muilla varusteilla ja koiran toiminta aiheuttaa vaaratilanteita lenkillä. Kuonopannan avulla koria voi olla helpommin hallittavissa. 

Kurssi sisältää luennon ja kolme käytännön harjoitusvideota: 

  • Luento: Koiran hallinta, varusteet ja kontaktin vahvistaminen
  • Treenivideo: kuonopannan valinta ja esiopetus
  • Treenivideo: kuonopannan periaate ja tuunaus
  • Treenivideot: kuonopannan opettaminen ja käyttö

Kurssin kouluttaja

Kurssin kouluttaja on eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola. Jaana on kouluttanut haastaville koirille hihnakäyttäytymistä koiralähtöisellä tavalla jo kolmentoista vuoden ajan.

Käytännönasioita kurssista

Voit suorittaa kurssin itsenäisesti kuuntelemalla luentotallenteet ja katsomalla kurssin videot. Kurssin materiaalit ovat eläinkoulutus.fi-sivustolla heti oston jälkeen katsottavissa. Materiaali jää pysyvästi käyttöösi – pääset katsomaan sitä tunnuksilla, jotka oston yhteydessä itsellesi luot. Kurssin suorittamiseen tarvitaan vain nettiyhteys. Materiaalit ovat videomuodossa.

Miksi valita tämä kurssi?

Kuonopannan käyttöönotto-opas