Demonikohtaus – kun koira hyppii ja puree hihnaa lenkillä

Koira puree hihnaa, roikkuu takinhihoissa, hyppii vasten ja riehuu lenkillä tavalla, joka tuntuu täysin hallitsemattomalta.

Et ole yksin.

Moni koiranomistaja kohtaa tilanteen, jossa muuten ihana koira alkaa kesken lenkin hyppiä taluttajaa vasten, repiä vaatteita, tarttua hihnaan tai käyttää hampaitaan ihmiseen. Olen käyttänyt tällaisesta voimakkaasta riehumiskohtauksesta nimitystä demonikohtaus.

Demonikohtaus kuvaa sitä, miltä koiran käyttäytyminen näyttää – ei sitä, miksi koira käyttäytyy niin. Samanlaisen kohtauksen taustalla voi eri koirilla olla erilaisia tekijöitä, eikä pelkän käyttäytymisen perusteella voida päätellä, onko koira esimerkiksi turhautunut, väsynyt, kuormittunut vai jonkin muun tunnetilan vallassa.

Omassa asiakastyössäni demonikohtauksia on tullut vastaan erityisesti nuorilla koirilla. Hyvin usein kyseessä on ollut isokokoinen nuori koira ja monesti rodultaan noutaja tai muu työskentelyyn jalostettu koira. Tämä on havainto omasta asiakastyöstäni, ei tutkimuksessa osoitettu rotu- tai ikäalttius.

Kohtaus voi näyttää aggressiiviselta ja tuntua taluttajasta pelottavalta. Hampaat voivat myös sattua ja vaatteet mennä rikki. Sekään ei kuitenkaan vielä kerro, mikä käyttäytymisen motivaatio on. Siksi demonikohtauksen ratkaiseminen alkaa näkyvän käyttäytymisen sammuttamisen sijaan siitä, että selvitetään, mitä juuri tämän koiran tilanteessa tapahtuu ennen kohtausta ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat.

Mitä tarkoittaa koiran demonikohtaus?

Demonikohtauksella tarkoitan voimakasta riehumiskohtausta, jossa koira voi esimerkiksi purra tai repiä hihnaa, hyppiä taluttajaa vasten, tarttua vaatteisiin tai käyttää hampaitaan ihmiseen. Koiraan voi olla vaikea saada kontaktia, ja kohtaus voi tuntua taluttajasta täysin hallitsemattomalta.

Demonikohtaus ei ole tieteellinen tai eläinlääketieteellinen diagnoosi. Olen käyttänyt nimitystä Eläinkoulutus.fi:n sisällöissä ainakin vuodesta 2021 lähtien kuvaamaan tätä asiakastyössäni toistuvasti kohtaamaani käyttäytymiskokonaisuutta. Nykyisin termi on levinnyt laajempaan käyttöön koiramaailmassa.

Mistä demonikohtaus-termi syntyi?

Aloin kiinnittää ilmiöön huomiota asiakastyössäni, kun vastaan tuli jatkuvasti hyvin samankaltaisia tapauksia. Usein kyseessä oli nuori ja jo melko isokokoinen koira, monesti noutaja tai muu työskentelyyn jalostettu koira. Koira saattoi selvitä suuren osan lenkistä hyvin, mutta erityisesti lenkin loppupuolella tilanne muuttui: koira alkoi hyppiä taluttajaa vasten, tarttua hihnaan ja repiä vaatteita. Joskus hampaat osuivat käsiin ja käsivarsiin niin voimakkaasti, että tilanne tuntui omistajasta hyökkäykseltä.

Yritin löytää ilmiölle valmista selitystä käyttäytymistieteellisestä kirjallisuudesta, mutta en löytänyt yhtä käyttäytymisluokkaa tai mekanismia, joka olisi selittänyt nämä tapaukset. Niissä oli kuitenkin niin paljon yhteisiä piirteitä, että tarvitsin asiakastyössäni niille nimen. Aloin kutsua niitä demonikohtauksiksi.

Samalla aloin tarkastella, mitä ennen kohtauksia tapahtui. Yhden selityksen sijasta alkoi hahmottua joukko mahdollisesti toisiinsa vaikuttavia tekijöitä: hihnan ja muiden rajoitteiden aiheuttamaa turhautumista, päivän ja lenkin aikana kertynyttä kuormitusta, koiraan kohdistuvia vaatimuksia, pitkiä harjoittelutilanteita sekä nuoren koiran vielä kehittyviä käyttäytymisen säätelytaitoja.

Yksi toistuva havaintoni oli myös se, että kohtauksia tuli vastaan paljon koirilla, joilla oli iso moottori tehdä ja toimia ihmisen kanssa. Työskentelyyn jalostetulle nuorelle koiralle ympäristö voi tarjota valtavan määrän toimintamahdollisuuksia samalla, kun ihminen odottaa siltä pitkiä aikoja hyvin hallittua käyttäytymistä.

Tämä oli lähtökohta demonikohtauksia koskevalle ajattelulleni. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin löytänyt demonikohtauksen syyn. Päinvastoin.

Demonikohtaus kuvaa oiretta, ei sen syytä

Vuosien asiakastyön myötä pidän tätä eroa entistä tärkeämpänä. Demonikohtaus kertoo, mitä koira tekee, mutta ei sitä, miksi se tekee niin.

Turhautuminen voi olla yhden koiran kohdalla olennainen tekijä. Toisella mukana voi olla pelkoa, kipua tai voimakasta kiihtymistä. Kolmannella päivän tapahtumien ja koiralle asetettujen vaatimusten kokonaisuus voi olla merkittävä. Usein kannattaa tarkastella useita tekijöitä yhtä aikaa.

Siksi demonikohtauksesta ei voi päätellä, että koira tarvitsee enemmän liikuntaa. Mutta siitä ei myöskään voi päätellä, että koira tarvitsee enemmän lepoa.

Syy selvitetään aina koirakohtaisesti.

Olet ehkä jo kokeillut näitä riehumiskohtausten hillitsemiseksi

Kun koira hyppii vasten, puree hihnaa tai tarttuu vaatteisiin, ensimmäinen tavoite on ymmärrettävästi saada käyttäytyminen loppumaan. Neuvoiksi tarjotaan usein koiran väsyttämistä, liikunnan lisäämistä, tiukempaa hallintaa, kieltämistä tai itsehillinnän harjoittelua. Joskus omistajaa neuvotaan olemaan vain jämäkämpi.

Näiden neuvojen ongelma ei ole se, etteikö jokin niistä voisi joskus olla hyödyllinen. Ongelma on se, että demonikohtaus ei kerro, mitä juuri tämä koira tarvitsee. Jos koiran käyttäytymisen taustalla on turhautuminen hihnan asettamiin rajoituksiin, ratkaisu voi olla erilainen kuin koiralla, jonka kohtauksiin liittyy pelkoa, kipua tai päivän aikana kertynyttä kuormitusta. Myös koiran ikä, ympäristö, harjoittelun määrä ja sille asetetut odotukset voivat olla osa kokonaisuutta.

Siksi en lähtisi ensimmäiseksi kysymään, miten koira saadaan hallitsemaan itsensä paremmin. Kiinnostavampi kysymys on: miksi tämä tapahtuu juuri tälle koiralle, juuri tässä tilanteessa?

Kun syystä on jonkinlainen hypoteesi, voidaan myös kokeilla, muuttuuko käyttäytyminen, kun tilanteesta muutetaan jotakin olennaista. Näin ratkaisu ei perustu oletukseen siitä, mitä kaikkien demonikohtauksia saavien koirien pitäisi tarvita.

Miksi koira puree hihnaa ja riehuu lenkillä?

Demonikohtauksen perusteella ei voi päätellä, miksi koira riehuu. Sama näkyvä käyttäytyminen voi syntyä eri koirilla erilaisissa tilanteissa ja eri syistä. Omassa asiakastyössäni olenkin alkanut tarkastella demonikohtauksia yhden syyn sijasta mahdollisten tekijöiden yhteisvaikutuksena.

Yksi niistä voi olla turhautuminen. Hihna tekee koiran näkökulmasta jotain hyvin konkreettista: se rajoittaa sitä, mihin koira voi mennä ja mitä se voi tehdä. Koira voi haluta päästä hajulle, tervehtimään toista koiraa, tutkimaan ympäristöä, juoksemaan tai vaikkapa kauemmas jostakin epämiellyttävästä. Kun koiran tavoite estyy, seurauksena voi olla turhautumista.

Tälle löytyy myös tutkimuksellista pohjaa. McPeake ym. (2019) tunnistivat koirien turhautumista käsittelevässä tutkimuksessaan barrier frustration/perseverance -ulottuvuuden. Siihen liittyi esimerkiksi käyttäytymistä, jossa hihnassa oleva koira jatkaa vetämistä tai syöksymistä kohti tavoittelemaansa asiaa. Turhautumiseen voi joissakin tilanteissa liittyä myös uudelleenkohdistuvaa käyttäytymistä. Tämä tekee hihnan aiheuttamasta turhautumisesta kiinnostavan mahdollisen mekanismin joidenkin demonikohtausten taustalla – mutta demonikohtaus itsessään ei ole todiste turhautumisesta.

Toinen asia, jota tarkastelen, on se, mitä koiralta lenkin aikana vaaditaan. Ihmiselle lenkki voi näyttää tavalliselta kävelyltä, mutta nuorelle koiralle se voi sisältää valtavan määrän kiinnostavia asioita ja samalla jatkuvia rajoituksia. Älä vedä, älä mene sinne, jätä tuo haju, älä tervehdi, ohita tuo koira, kävele tässä. Yksittäinen vaatimus voi olla koiralle helppo, mutta olennaista on kokonaisuus.

Tämä on erityisen kiinnostavaa nuorilla koirilla, koska fyysinen koko ja käyttäytymisen kehitys eivät kulje käsi kädessä. Iso nuori koira voi näyttää jo aikuiselta samalla, kun sen käyttäytymisen säätelyyn liittyvät taidot ovat edelleen kehittymässä. Nuoruusiässä tapahtuu myös muutoksia koiran suhteessa omaan hoitajaansa ja siihen, kuinka se reagoi tämän ohjaukseen (Asher ym., 2020). Siksi yksi demonikohtausten yhteydessä esittämäni kysymys onkin: odotammeko tältä koiralta tässä kehitysvaiheessa enemmän kuin se tällä hetkellä pystyy tekemään?

Myös harjoittelun määrä on kiinnostava. Kun nuori koira riehuu, helposti ajatellaan, että sen kanssa pitäisi harjoitella enemmän. Koirien oppimista koskevissa tutkimuksissa enemmän tai pidempään harjoitteleminen ei kuitenkaan ole automaattisesti tuottanut parempaa oppimista. Esimerkiksi Demant ym. (2011) havaitsivat, että harjoittelun rytmittäminen vaikutti siihen, kuinka tehokkaasti koirat oppivat uuden tehtävän. Tutkimus ei koskenut demonikohtauksia, joten siitä ei voida päätellä pitkän harjoittelun niitä aiheuttavan. Se antaa kuitenkin hyvän syyn kyseenalaistaa ajatuksen, että vaikeuksissa olevan nuoren koiran ratkaisu olisi aina lisää harjoittelua.

Myös kuormitus ja palautuminen voivat olla osa kokonaisuutta. Jos kohtaukset toistuvat esimerkiksi pitkien lenkkien, vilkkaiden ympäristöjen, harrastuspäivien tai monien peräkkäisten tapahtumien jälkeen, tätä yhteyttä kannattaa tutkia. Samoin kannattaa huomioida kipu, pelko ja muut koiran hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Mutta jälleen kerran: riehuminen ei itsessään osoita, että koira olisi ylikuormittunut tai väsynyt.

Siksi demonikohtauksia selvittäessäni en etsi ensimmäiseksi yhtä oikeaa selitystä. Muodostan hypoteeseja ja katson, mitä tapahtuu, kun koiran tilanteesta muutetaan jotakin. Jos lenkkiä lyhennetään, ympäristöä muutetaan, koiralle annetaan enemmän mahdollisuuksia toteuttaa omia tavoitteitaan tai siltä vaaditaan vähemmän, muuttuuko kohtausten todennäköisyys? Entä mitä tapahtuu, jos koiran lepo, kipu tai päivän kokonaiskuormitus huomioidaan paremmin?

Tällä tavalla demonikohtauksesta tulee minusta paljon kiinnostavampi ongelmanratkaisutehtävä: emme yritä päätellä syytä oireesta, vaan selvitämme syytä koiraa ja sen tilannetta tutkimalla.

Koira riehuu lenkin lopussa – mitä tilanteesta voidaan päätellä?

Kuvitellaan murrosikäinen Musti, joka lähtee iltalenkille. Musti kulkee suuren osan lenkistä tavalliseen tapaansa. Matkalla tulee vastaan muutamia koiria, joiden luokse Musti olisi halunnut päästä. Se pysähtyy kiinnostaville hajuille, mutta välillä matkaa pitää jatkaa. Yhdessä kohdassa Musti vetää voimakkaasti eri suuntaan kuin taluttaja. Loppumatkasta vastaan tulee vielä koira, johon Musti reagoi voimakkaasti.

Kun kotiportti jo näkyy, Musti alkaa yhtäkkiä hyppiä taluttajaa vasten. Se tarttuu hihnaan, nappaa käsivarsista ja repii takkia. Koiraan tuntuu olevan mahdoton saada kontaktia. Taluttajan näkökulmasta Musti vain sekosi kesken lenkin.

Miksi näin tapahtui? Emme vielä tiedä.

Musti on voinut turhautua siihen, ettei se päässyt muiden koirien luokse tai kiinnostaville hajuille. Hihnan asettamat rajoitukset ovat voineet olla sille merkityksellisiä. Ympäristö ja koirakohtaamiset ovat voineet olla kuormittavia. Musti on voinut olla jo ennen lenkkiä väsynyt, kiihtynyt tai jännittynyt. Ehkä lenkki oli sille liian pitkä tai sen aikana vaadittiin liikaa käyttäytymisen säätelyä. Jokin kohtaamisista on voinut pelottaa. Myös kipu tai muu epämukavuus voi joissakin tapauksissa vaikuttaa käyttäytymiseen.

Ja joskus yksi näistä selityksistä ei riitä. Kohtauksen todennäköisyys voi syntyä usean pienen tekijän yhteisvaikutuksesta.

Juuri tämän vuoksi demonikohtaus on hyödyllistä erottaa sen syystä. Mustin hyppiminen, pureminen ja hihnan repiminen kertovat meille, mitä tapahtui. Ne eivät vielä kerro, miksi se tapahtui.

Seuraavaksi kannattaa tarkastella toistuvuutta. Tapahtuuko kohtaus aina lenkin lopussa? Tuleeko sitä enemmän koirakohtaamisten jälkeen? Entä lenkeillä, joilla Musti saa liikkua ja haistella vapaammin? Muuttuuko tilanne, jos lenkki on lyhyempi? Onko kohtauksia tietynlaisissa ympäristöissä mutta ei toisissa?

Näin mahdollisia selityksiä voidaan alkaa testata sen sijaan, että valitaan niistä ensimmäinen uskottavalta kuulostava.

Hyvä hypoteesi ei ole sama asia kuin diagnoosi. Sen pitäisi auttaa ennustamaan käyttäytymistä: jos arvelen tietyn tekijän vaikuttavan kohtaukseen, käyttäytymisen pitäisi muuttua, kun muutan tätä tekijää.

Miksi demonikohtauksia nähdään usein nuorilla koirilla?

Omassa asiakastyössäni demonikohtauksia on tullut vastaan erityisen paljon nuorilla koirilla. Tutkimusta demonikohtausten yleisyydestä eri ikäisillä koirilla ei kuitenkaan ole, joten emme tiedä, ovatko ne todella nuorilla koirilla yleisempiä. Nuoruusikä tarjoaa silti kiinnostavan näkökulman siihen, miksi juuri tässä vaiheessa koiran ja ihmisen arki voi muuttua haastavaksi.

Nuori koira voi näyttää fyysisesti lähes aikuiselta paljon ennen kuin sen käyttäytyminen on vakiintunut. Koiran kehitys ei lopu siihen, kun kasvu alkaa olla ulospäin valmis. Nuoruusiässä tapahtuu edelleen muutoksia esimerkiksi käyttäytymisen säätelyssä, tarkkaavaisuudessa ja siinä, miten koira reagoi ympäristöönsä ja ihmisen ohjaukseen.

Asher ym. (2020) havaitsivat murrosikäisillä koirilla ohimenevän vaiheen, jossa koirat olivat vähemmän responsiivisia oman hoitajansa käskyille. Mielenkiintoisesti samanlaista muutosta ei havaittu vieraan ihmisen kanssa. Tutkijat vertasivat tätä nuoruusiän muutoksiin vanhemman ja nuoren välisessä suhteessa muilla lajeilla.

Myös koirien toiminnanohjaukseen liittyvät taidot kehittyvät nuoruusiässä. Tutkimuksissa esimerkiksi inhibitioon, tarkkaavaisuuteen ja ongelmanratkaisuun liittyvissä tehtävissä on havaittu ikään liittyviä muutoksia pentuiän ja nuoruusiän aikana. Tämä ei tarkoita, ettei nuorella koiralla olisi itsehillintää. Olennaisempaa on ymmärtää, että käyttäytymisen säätely on edelleen kehittyvä kokonaisuus eikä valmis ominaisuus, jota koiralta voidaan vain vaatia enemmän.

Iso koira näyttää helposti valmiimmalta kuin se on

Tämä korostuu erityisesti nopeasti kasvavilla ja suurikokoisilla koirilla. Kolmekymmenkiloinen nuori koira voi näyttää ulospäin aikuiselta, jolloin myös ihmisen odotukset muuttuvat helposti aikuisen koiran odotuksiksi.

Sen pitäisi jo kävellä nätisti hihnassa, ohittaa muut koirat, jättää kiinnostavat asiat rauhaan, odottaa, keskittyä, olla hyppimättä ja käyttää hampaitaan yhtä vähän kuin aikuinen koira.

Tässä kohtaa ongelma ei välttämättä olekaan siinä, että koiralla olisi liian vähän itsehillintää. Voi olla hyödyllisempää kysyä, ovatko ihmisen odotukset realistisia tämän ikäiselle ja tässä tilanteessa olevalle koiralle.

Tätä ajatusta tukee myös Meyer ym. (2022), jotka nostavat seurakoirien hyvinvointia käsittelevässä katsauksessaan esiin ihmisten koirille asettamat suuret ja osin epärealistiset sosiaaliset vaatimukset. Nykyiseltä seurakoiralta odotetaan hyvin paljon käyttäytymisen mukauttamista ihmisten ympäristöön ja sääntöihin.

Entä koirat, joilla on “iso moottori”?

Asiakastyössäni toinen toistuva havainto on ollut, että demonikohtauksia tulee vastaan paljon koirilla, jotka on jalostettu työskentelemään aktiivisesti ihmisen kanssa. Erityisesti noutajia on tullut vastaan paljon.

Tämä ei tarkoita, että tutkimusten perusteella noutajilla tai käyttökoirilla olisi suurempi demonikohtausten riski. Tällaista tutkimusta ei ole.

Sen sijaan tiedämme, että koirarotujen ja jalostuslinjojen välillä on käyttäytymiseroja ja että työkoirien jalostuksessa valitaan tarkoituksellisesti työssä hyödyllisiä käyttäytymisominaisuuksia. Työkoirakirjallisuudessa käytetään myös käsitettä drive, jolla voidaan kuvata koiran voimakkuutta tai innokkuutta ryhtyä tietynlaiseen toimintaan.

Arkikielellä puhun usein siitä, että koiralla on iso moottori.

Tällainen koira voi olla valtavan innokas tekemään, tutkimaan, tarttumaan, kantamaan, liikkumaan ja toimimaan ihmisen kanssa. Juuri nämä ominaisuudet voivat tehdä siitä erinomaisen työ- tai harrastuskoiran. Samalla nuori, voimakkaasti toimintaan motivoitunut koira voi olla ihmiselle vaativa kumppani ympäristössä, jossa suuri osa onnistumisesta tarkoittaa käytännössä sitä, että koiran pitäisi olla tekemättä sitä, mitä se itse juuri sillä hetkellä haluaisi tehdä.

Tästä syntyy minusta demonikohtausten kannalta kiinnostava yhdistelmä: fyysisesti voimakas mutta käyttäytymiseltään vielä kehittyvä nuori koira, paljon motivaatiota toimintaan, hihnan asettamia rajoituksia ja ihminen, joka aivan ymmärrettävästi odottaa jo aikuisen koiran käyttäytymistä.

Mikään näistä ei yksin aiheuta demonikohtausta. Mutta ne ovat tekijöitä, joita kannattaa tarkastella, kun yritämme ymmärtää, miksi juuri tämän koiran kohtaukset syntyvät.

Hepulikohtaus vai demonikohtaus?

Demonikohtaus ja tavallinen hepuli voivat näyttää ulospäin samankaltaisilta, mutta niitä ei kannata niputtaa automaattisesti samaksi ilmiöksi. Koirien äkillisestä juoksemisesta ja riehumisesta käytetään englanniksi nimitystä zoomies ja myös termiä Frenetic Random Activity Periods eli FRAPs. Hepuleita nähdään erityisesti pennuilla ja nuorilla koirilla, ja ne ovat yleensä lyhyitä, vauhdikkaita ja leikkisän oloisia.

Hepulien tarkkaa syytä ei kuitenkaan tunneta. Cornellin eläinlääketieteellisen yliopiston mukaan FRAP-kohtauksille ei tunneta yhtä tiettyä syytä. Niitä nähdään esimerkiksi innostumisen ja leikin yhteydessä sekä iltaisin. Kertyneen energian vapautuminen ja stressin lievittyminen ovat mahdollisia selityksiä, mutta niitä ei ole osoitettu hepulien yleiseksi mekanismiksi.

Siksi myöskään iltahepulia ei voi tulkita suoraan merkiksi siitä, että koira olisi liian väsynyt tai saanut liian vähän liikuntaa.

Demonikohtauksessa huomioni kiinnittyy hieman eri asiaan. Koira ei välttämättä vain juokse ja riehu, vaan käyttäytyminen kohdistuu voimakkaasti hihnaan, vaatteisiin tai ihmiseen: koira voi hypätä taluttajaa vasten, tarttua käsiin tai hihoihin ja repiä vaatteita. Tämäkään ero ei kuitenkaan kerro meille käyttäytymisen syytä. Demonikohtaus ei ole hepulin “vakavampi versio”, vaan nimitys erilaiselle oirekuvalle.

Lue lisää: Koiran hepulikohtaus – miksi koira riehuu ja saa hepuleita?

Entä jos koira riehuu väsyneenä?

Väsymys ja riittämätön palautuminen ovat silti asioita, joita demonikohtauksia selvitettäessä voi olla järkevää tarkastella. Koirien unesta tiedetään, että uni liittyy käyttäytymiseen, kognitioon ja tunteiden käsittelyyn. Koirilla tehdyissä tutkimuksissa päivän emotionaaliset kokemukset ovat muuttaneet myöhempää unen rakennetta, ja unen häirintä on puolestaan vaikuttanut emotionaalisen informaation käsittelyyn.

Unen puutteen vaikutuksista koirien käyttäytymiseen on kuitenkin vielä melko vähän tutkimusta. Esimerkiksi Schork ym. (2022) havaitsivat laboratorio-olosuhteissa vähäisemmän unen liittyvän muutoksiin koirien päiväaikaisessa käyttäytymisessä: koirat olivat muun muassa passiivisempia, leikkivät vähemmän ja olivat vähemmän valppaita. Tutkimus ei osoittanut, että väsymys aiheuttaisi riehumista tai demonikohtauksia.

Tämä on tärkeä ero. Jos oman koiran kohtaukset tulevat toistuvasti pitkän päivän, huonosti nukutun yön, harrastusten tai pitkän lenkin jälkeen, lepoa ja palautumista kannattaa tarkastella yhtenä mahdollisena tekijänä. Mutta silloin muodostamme jälleen hypoteesin, emme tee diagnoosia oireen perusteella.

Jos kohtaukset vähenevät esimerkiksi silloin, kun päivä on väljempi tai lenkki lyhyempi, saamme lisää tietoa siitä, mikä juuri tämän koiran käyttäytymiseen vaikuttaa. Jos mikään ei muutu, meidän pitää etsiä selitystä muualta.

Riehuva koira ei siis automaattisesti tarvitse lisää liikuntaa – mutta se ei myöskään automaattisesti tarvitse lisää lepoa.

Yritä ymmärtää koiraa ennen kuin yrität hallita sitä

Kun koira roikkuu hihnassa, repii takinlievettä tai käyttää hampaitaan ihmiseen, ensimmäinen ajatus on ymmärrettävästi saada käyttäytyminen loppumaan. Mitä rajummalta tilanne näyttää, sitä helpommin huomio kohdistuu juuri siihen hetkeen: miten saan koiran irti hihasta, miten saan sen rauhoittumaan ja miten estän tämän tapahtumasta uudelleen?

Demonikohtauksen ratkaisemisen kannalta itse kohtaus ei kuitenkaan välttämättä ole kaikkein kiinnostavin hetki. Paljon enemmän tietoa voi saada siitä, mitä tapahtui ennen sitä.

Miksi kohtaus tuli juuri tässä kohdassa lenkkiä? Mitä koira oli yrittänyt tehdä ennen sitä? Oliko sitä estetty pääsemästä johonkin? Oliko lenkillä tavallista enemmän koiria, liikennettä tai muita tapahtumia? Oliko koiralta vaadittu pitkään keskittymistä tai tietynlaista käyttäytymistä? Tapahtuuko sama tietynlaisessa ympäristössä, tiettyyn aikaan päivästä tai tietyn tapahtuman jälkeen?

Tässä kohtaa hihna on erityisen kiinnostava. Hihna ei ole koiralle neutraali esine, vaan se vaikuttaa konkreettisesti siihen, mitä koira pystyy tekemään. McPeake ym. (2019) kuvaavat koirilla barrier frustration -ilmiötä: fyysinen este tai hihnassa pitäminen voi estää koiraa saavuttamasta tavoittelemaansa asiaa. Turhautumiseen voi tällaisessa tilanteessa liittyä vetämistä ja syöksymistä, ja tutkimuksessa käsitellään myös hihnaan tai muuhun lähellä olevaan kohteeseen tarttumista mahdollisena uudelleenkohdistuvana käyttäytymisenä.

Tämä tekee turhautumisesta yhden kiinnostavan hypoteesin erityisesti silloin, kun koira puree hihnaa tai riehuminen seuraa tilanteita, joissa sen pääsy johonkin on estynyt. Sekään ei kuitenkaan tarkoita, että hihnaa pureva tai taluttajaan tarttuva koira olisi automaattisesti turhautunut. Sama käyttäytyminen voi syntyä erilaisissa tilanteissa.

Siksi omistajan tärkeimpiä tehtäviä ei ole oppia tunnistamaan, miltä “turhautunut demonikohtaus” näyttää, vaan alkaa huomata oman koiransa käyttäytymisen toistuvia yhteyksiä. Jos kohtaukset tulevat lähes aina lenkin lopussa, se on kiinnostava havainto. Jos niitä tulee vain koirakohtaamisten jälkeen, se on toinen. Jos niitä ei tule lainkaan metsässä mutta kaupungissa jatkuvasti, sekin kertoo jotakin. Havainto ei vielä selitä syytä, mutta se auttaa muodostamaan parempia hypoteeseja.

Sen jälkeen voidaan muuttaa yhtä asiaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Jos epäilemme lenkin vaativuuden olevan merkityksellinen, voimme tehdä lenkistä helpomman. Jos epäilemme hihnan aiheuttamaa turhautumista, voimme lisätä koiran mahdollisuuksia päästä sille tärkeisiin asioihin hallitusti. Jos epäilemme väsymystä tai päivän kokonaiskuormitusta, voimme muuttaa niitä. Jos käyttäytyminen ei muutu kuten oletimme, meidän pitää olla valmiita muuttamaan myös selitystämme.

Tämä on demonikohtausten kanssa tärkeämpää kuin yhden yleispätevän syyn löytäminen. Koiraa ei tarvitse mahduttaa valmiiseen selitykseen – selityksen pitää sopia koiraan.

Mitä tehdä itse demonikohtauksen aikana?

Kun kohtaus on jo käynnissä, ensisijainen tavoite on pitää koira ja ihminen turvassa ja välttää tilanteen tarpeetonta kärjistämistä. Voimakas kieltäminen, fyysinen kamppailu tai koiran rankaiseminen voivat lisätä tilanteen kiihtymistä. Varsinainen ongelmanratkaisu kannattaa tehdä myöhemmin: paras demonikohtaus on se, jonka syntyminen pystytään ennakoimaan ja ehkäisemään.

Mitä tutkimus sanoo koiran demonikohtauksista?

Demonikohtauksia ei tietääkseni ole tutkittu omana käyttäytymisilmiönään. Siksi tutkimuksesta ei löydy vastausta siihen, mikä demonikohtauksen aiheuttaa tai miten se pitäisi määritellä.

Sen sijaan voidaan tarkastella erikseen niitä ilmiöitä, joita yksittäisen koiran riehumiskohtauksen taustalla saattaa olla. Näitä ovat esimerkiksi turhautuminen, hihnan ja muiden esteiden vaikutus koiran käyttäytymiseen, uudelleenkohdistuva käyttäytyminen, nuoren koiran kehitysvaihe sekä se, millaisia vaatimuksia ja harjoittelua koiran arkeen kuuluu.

Turhautumisesta tiedämme, että koirat eroavat siinä, kuinka herkästi ja voimakkaasti ne reagoivat tilanteisiin, joissa odotettu lopputulos estyy. McPeake ym. (2019) kehittivät koirien turhautumista mittaavan kyselyn ja tunnistivat siinä muun muassa barrier frustration -ulottuvuuden. Fyysinen este, kuten hihna, voi estää koiraa pääsemästä tavoittelemaansa kohteeseen, ja tähän voi liittyä esimerkiksi voimakasta vetämistä tai syöksymistä. Tutkimuksessa käsitellään myös turhautumisen mahdollista yhteyttä aggressiiviseen ja uudelleenkohdistuvaan käyttäytymiseen.

Joissakin tilanteissa käyttäytyminen voi myös uudelleenkohdistua. Eläinlääketieteessä redirected aggression tarkoittaa tilannetta, jossa koiran voimakas kiihtyminen tai aggressiivinen käyttäytyminen kohdistuu alkuperäisen kohteen sijasta lähellä olevaan ihmiseen tai eläimeen. Turhautumiseen liittyvässä tutkimuksessa on puolestaan kuvattu uudelleenkohdistuvaa käyttäytymistä tilanteissa, joissa koira ei pääse tavoittelemaansa asiaan; esimerkkinä on mainittu äkillinen hihnaan tarttuminen (McPeake ym., 2019). Hihnan jännityksen ja koiran toimintamahdollisuuksien rajoittumisen on myös esitetty voivan lisätä barrier frustrationia (Townsend, 2022).

Tämä tarjoaa yhden mahdollisen selitysmallin tilanteelle, jossa koira esimerkiksi tavoittelee toista koiraa mutta alkaa lopulta repiä hihnaa tai käyttää hampaitaan taluttajaan. Demonikohtausta ei kuitenkaan pidä määritellä uudelleenkohdistuvaksi aggressioksi. Kaikissa kohtauksissa ei ole tunnistettavissa alkuperäistä aggression kohdetta, eikä käyttäytymisen perusteella voida päätellä, että koira olisi aggressiivisessa tunnetilassa. Uudelleenkohdistuminen on yksi mahdollinen mekanismi muiden joukossa.

Tämä tekee turhautumisesta kiinnostavan mahdollisen selityksen esimerkiksi tilanteessa, jossa koira haluaa päästä toisen koiran luokse mutta hihna estää sen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hihnan pureminen, taluttajaan tarttuminen tai demonikohtaus osoittaisi koiran olevan turhautunut.

Myös koiran ikä kannattaa huomioida. Nuoruusikä on käyttäytymisen kannalta edelleen kehitysvaihe. Asher ym. (2020) havaitsivat murrosikäisillä koirilla ohimenevän vaiheen, jossa koirien responsiivisuus oman hoitajan käskyihin heikkeni. Tutkijat kuvaavat nuoruutta myös koiran ja hoitajan suhteen kannalta haavoittuvaksi kehitysvaiheeksi. Tutkimus ei käsitellyt demonikohtauksia, mutta se osoittaa hyvin, miksi nuoren koiran käyttäytymistä ei kannata tarkastella vain pienikokoisena versiona aikuisen koiran käyttäytymisestä.

Samalla ihmisen koiralle asettamat vaatimukset ovat kiinnostava osa kokonaisuutta. Meyer ym. (2022) nostavat seurakoirien hyvinvointia käsittelevässä katsauksessaan esiin sen, että nykyisille seurakoirille voidaan asettaa epärealistisia sosiaalisia vaatimuksia. Ihmisten maailmassa eläminen edellyttää koiralta jatkuvasti oman käyttäytymisensä sovittamista ympäristöön ja ihmisten odotuksiin.

Lisää harjoittelua ei myöskään voida pitää automaattisesti parempana ratkaisuna. Demant ym. (2011) havaitsivat koirien oppimista tutkineessa kokeessa, että harjoittelun rytmitys ja sessioiden määrä vaikuttivat oppimiseen. Harvemmin harjoitelleet koirat oppivat tutkimuksen tehtävän tehokkaammin kuin päivittäin harjoitelleet, ja yksi harjoitussessio tuotti paremman oppimistuloksen kuin kolme peräkkäistä sessiota. Tutkimus koski oppimista eikä riehumiskohtauksia, joten siitä ei voida päätellä pitkän harjoittelun aiheuttavan demonikohtauksia. Se kuitenkin haastaa ajatuksen, että vaikeuksissa olevan koiran kanssa pitäisi aina harjoitella enemmän.

Työkoirien tutkimus tuo vielä yhden kiinnostavan näkökulman. Työtehtäviin valitaan koiria niiden käyttäytymisominaisuuksien perusteella, ja arvioitaviin ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi halukkuus työskennellä, ihmiseen suuntautuva sosiaalinen käyttäytyminen ja esineisiin suuntautuva leikki. Tämä antaa tutkimuksellista taustaa sille, miksi koiran jalostustausta ja voimakas motivaatio toimintaan kannattaa ottaa huomioon käyttäytymistä tarkasteltaessa. Se ei kuitenkaan osoita, että työkoirilla tai noutajilla esiintyisi enemmän demonikohtauksia.

Tutkimuksesta ei siis muodostu yhtä demonikohtauksen selitysmallia – eikä tarvitsekaan muodostua. Se antaa meille useita mahdollisia mekanismeja, joita voidaan tarkastella yksittäisen koiran kohdalla.

Demonikohtaus kuvaa oiretta. Syy selvitetään aina koirakohtaisesti.

Tyypillisimmät virheet, kun koira saa demonikohtauksia

Demonikohtauksen kanssa suurin virhe ei välttämättä ole yksittäinen koulutusmenetelmä. Suurempi ongelma syntyy silloin, kun käyttäytymisen syy päätellään suoraan siitä, miltä käyttäytyminen näyttää.

Riehuva koira näyttää siltä, että sillä on liikaa energiaa, joten liikuntaa lisätään. Hallitsematon koira näyttää siltä, että se tarvitsee enemmän itsehillintää, joten harjoittelua lisätään. Pureva koira näyttää aggressiiviselta, joten sen käyttäytymistä aletaan kontrolloida tiukemmin. Väsymyksestä puhuva selitysmalli voi puolestaan johtaa päinvastaiseen päätelmään: riehuvan koiran oletetaan aina tarvitsevan enemmän lepoa.

Mikä tahansa näistä voi osua yksittäisen koiran kohdalla oikeaan. Demonikohtaus itsessään ei kuitenkaan kerro, mikä niistä on oikea.

Toinen tavallinen ongelma on keskittyä pelkästään kohtauksen pysäyttämiseen. On tietenkin tärkeää pystyä toimimaan turvallisesti silloin, kun kolmekymmenkiloinen koira roikkuu hihassa. Mutta jos kaikki harjoittelu kohdistuu siihen, mitä koiran pitäisi tehdä kohtauksen aikana, kaikkein arvokkain tieto voi jäädä huomaamatta: mitä tapahtuu ennen kohtauksia?

Kolmas ongelma on yrittää ratkaista tilannetta lisäämällä koiraan kohdistuvia vaatimuksia. Jos koira joutuu jo lenkillä jatkuvasti luopumaan omista tavoitteistaan, lisäämään etäisyyttä kiinnostaviin asioihin, ohittamaan, odottamaan ja säätelemään toimintaansa, lisää itsehillintäharjoittelua ei välttämättä ole se asia, jota tilanteeseen ensimmäiseksi tarvitaan. Se voi myös tehdä lenkistä entistä enemmän ihmisen ohjaamaa suorittamista.

Voimakeinojen käyttäminen on erityisen ongelmallista. Koiraa voidaan saada hetkellisesti estettyä hyppimästä tai puremasta, mutta käyttäytymisen estäminen ei vielä kerro, miksi se syntyi. Jos tilanteeseen liittyy esimerkiksi pelkoa, turhautumista tai muuta voimakasta tunnetilaa, rankaiseminen voi lisäksi tehdä tilanteesta koiralle entistä vaikeamman.

Tavoitteena ei siis ole löytää tehokkainta tapaa pysäyttää demonikohtaus. Tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa kohtauksen syntymisen todennäköisyys pienenee.

Mitkä harjoitukset toimivat koiran demonikohtauksiin?

Demonikohtauksiin ei ole yhtä harjoitusta, joka kaikkien koirien pitäisi opetella. Harjoittelun pitäisi seurata sitä, mitä juuri kyseisen koiran tilanteesta on saatu selville.

Jos hihnan asettamat rajoitukset näyttävät olevan merkittävä osa ongelmaa, voidaan rakentaa enemmän vuoropuhelua siitä, mihin mennään ja mitä koira pääsee tekemään. Jos koiralle on vaikeaa irrottautua kiinnostavista asioista, voidaan harjoitella tapoja, joilla luopuminen kannattaa koiralle. Jos ympäristö on liian vaikea, harjoittelua voidaan siirtää helpompaan ympäristöön sen sijaan, että koiralta vaaditaan enemmän keskittymistä.

Myös lenkin rakenteella voi olla merkitystä. Koiran mahdollisuus haistella, tutkia ympäristöä, vaikuttaa kulkusuuntaan ja toteuttaa itselleen merkityksellistä käyttäytymistä voi vähentää lenkin jatkuvaa ihmisen ja koiran tavoitteiden välistä ristiriitaa. Jos taas epäilemme päivän kokonaiskuormituksen, unen tai palautumisen olevan merkityksellinen tekijä, niitä voidaan muuttaa ja seurata, vaikuttaako muutos kohtauksiin.

Harjoittelun tarkoitus ei siis ole tehdä koirasta mahdollisimman hyvin hallittavaa. Sen pitäisi muuttaa niitä tilanteita ja taitoja, joilla on merkitystä juuri tämän koiran demonikohtausten syntymisessä.

Mitä kannattaa seurata?

Demonikohtauksista voi olla hyödyllistä pitää hetken aikaa yksinkertaista kirjaa. Kirjaa ylös, milloin kohtaus tuli, missä se tapahtui ja mitä juuri ennen sitä oli tapahtunut. Myös lenkin kesto, koirakohtaamiset, ympäristö, koiran mahdollisuudet haistella ja liikkua sekä päivän muut tapahtumat voivat olla kiinnostavia.

Tarkoituksena ei ole kerätä täydellistä päiväkirjaa koiran elämästä. Etsimme toistuvia yhteyksiä.

Jos huomaat, että kohtaukset tulevat lähes aina tietyn tapahtuman jälkeen, meillä on hypoteesi, jota voidaan kokeilla. Muutetaan kyseistä tekijää ja katsotaan, muuttuuko myös käyttäytyminen.

Milloin kannattaa hakea apua?

Jos koira käyttää hampaitaan niin voimakkaasti, että ihminen loukkaantuu, kohtauksia on vaikea hallita turvallisesti tai käyttäytyminen lisääntyy nopeasti, tilanteeseen kannattaa hakea ammattilaisen apua. Samoin äkillisesti alkanut tai selvästi muuttunut käyttäytyminen on syytä ottaa vakavasti, koska kipu ja muut terveydelliset tekijät voivat vaikuttaa käyttäytymiseen.

Erityisen tärkeää apu on silloin, jos et pysty itse tunnistamaan, mihin kohtaukset liittyvät. Ulkopuolinen ammattilainen voi auttaa tarkastelemaan tapahtumaketjua ja muodostamaan vaihtoehtoisia selityksiä sen sijaan, että ensimmäinen oletus muuttuu vahingossa totuudeksi.

Demonikohtaus on lähtökohta kysymykselle, ei vastaus siihen

Kun koira hyppii taluttajaa vasten, puree hihnaa, tarttuu vaatteisiin tai käyttää hampaitaan ihmiseen, käyttäytyminen voi näyttää hyvin rajulta. Näkyvä käyttäytyminen ei kuitenkaan vielä kerro sen syytä.

Juuri tämä on demonikohtaus-käsitteen tärkein ajatus. Se antaa nimen tunnistettavalle käyttäytymiselle, mutta ei muuta käyttäytymisen kuvausta diagnoosiksi.

Yhden koiran kohdalla olennainen tekijä voi olla hihnan aiheuttama turhautuminen. Toisella ympäristö, pelko tai kipu voi olla merkittävä. Kolmannella kannattaa tarkastella koiran ikää, sille asetettuja vaatimuksia, päivän tapahtumia ja palautumista. Usein kyse voi olla useamman tekijän yhteisvaikutuksesta.

Haluatko selvittää, mistä juuri oman koirasi demonikohtaukset johtuvat?

Demonikohtaukset hallintaan -verkkokurssilla opit tarkastelemaan koiran käyttäytymistä pintaa syvemmältä. Sen sijaan, että yrittäisimme vain estää hyppimisen, puremisen tai hihnan repimisen, selvitämme, millaisissa tilanteissa käyttäytyminen syntyy ja mitkä tekijät juuri sinun koirasi kohdalla voivat vaikuttaa siihen.

Kurssilla opit tunnistamaan kohtausten ennusmerkkejä, tarkastelemaan koiran arkea ja lenkkejä kokonaisuutena sekä rakentamaan koirallesi sopivia tapoja ehkäistä tilanteiden kärjistymistä.

Tutustu Demonikohtaukset hallintaan -verkkokurssiin →

---

Aiheesta muualla

Iltalehti
Miksi koira puree hihnaa ja saa hepuleita lenkillä?
Haastattelussa eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola avaa demonikohtausten yleisimpiä syitä sekä sitä, miksi ongelma ei yleensä ratkea pelkällä liikunnan lisäämisellä.

Usein kysytyt kysymykset demonikohtauksista

Lue lisää

Koiran hepulikohtaus – miksi koira riehuu ja saa hepuleita?
Mistä tavallisissa hepuleissa on kyse ja miten hepulikohtaus eroaa demonikohtauksesta?

Koiranpentu puree hihnaa – mitä pentu yrittää kertoa?
Hihnaan tarttumisen taustalla voi olla esimerkiksi leikkiä, kiihtymistä tai turhautumista – eikä sama ratkaisu sovi kaikkiin tilanteisiin.

Koira vetää hihnassa – mistä vetäminen johtuu ja mitä sille voi tehdä?
Hihnakäytöstä kannattaa tarkastella myös koiran tavoitteiden ja lenkin vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Reaktiivinen koira lenkillä
Kun koira reagoi lenkillä voimakkaasti ympäristön tapahtumiin, ratkaisu alkaa sen selvittämisestä, mitä koira tilanteessa yrittää saavuttaa tai välttää.

Koiran hihnakäytös – vetäminen, remmirähinä ja muut lenkin haasteet
Laajempi opas koiran hihnakäytökseen ja tavallisimpiin lenkillä esiintyviin ongelmiin.

Lähteet

Asher, L., England, G. C. W., Sommerville, R. & Harvey, N. D. (2020). Teenage dogs? Evidence for adolescent-phase conflict behaviour and an association between attachment to humans and pubertal timing in the domestic dog. Biology Letters, 16(5), 20200097. Tutkimus

Demant, H., Ladewig, J., Balsby, T. J. S. & Dabelsteen, T. (2011). The effect of frequency and duration of training sessions on acquisition and long-term memory in dogs. Applied Animal Behaviour Science, 133(3–4), 228–234.

McPeake, K. J., Collins, L. M., Zulch, H. & Mills, D. S. (2019). The Canine Frustration Questionnaire—Development of a New Psychometric Tool for Measuring Frustration in Domestic Dogs (Canis familiaris). Frontiers in Veterinary Science, 6, 152. Tutkimus

Meyer, I. ym. (2022). Pampered pets or poor bastards? The welfare of dogs kept as companion animals. Applied Animal Behaviour Science, 251, 105640.

Townsend, L., Dixon, L. & Buckley, L. (2022). Lead pulling as a welfare concern in pet dogs: What can veterinary professionals learn from current research? Veterinary Record.

Vieira de Castro, A. C., Fuchs, D., Morello, G. M., Pastur, S., de Sousa, L. & Olsson, I. A. S. (2020). Does training method matter? Evidence for the negative impact of aversive-based methods on companion dog welfare. PLOS ONE, 15(12), e0225023. Tutkimus