Koiranpentu puree käsiä, jalkoja, lahkeita ja hihoja. Joskus se näykkii kevyesti, mutta toisinaan pentu voi tarttua vaatteisiin niin lujaa, ettei tunnu päästävän irti. Se voi murista, hyökkäillä kohti käsiä tai saada iltaisin kohtauksia, joiden aikana tuntuu, ettei mikään saa sitä lopettamaan.
Siinä vaiheessa mieleen tulee helposti kysymys: onko tämä enää normaalia pentupuremista? Useimmiten on.
Pureminen, suun käyttäminen, leikkiminen ja ympäristön tutkiminen kuuluvat koiranpennun normaaliin käyttäytymiseen.
Rajultakin näyttävä pureminen voi liittyä esimerkiksi leikkiin, kiihtymiseen, turhautumiseen tai yliväsymykseen. Se, että pentu puree kovaa tai murisee samalla, ei vielä yksin tarkoita, että pentu olisi aggressiivinen.
Puremista ei kuitenkaan kannata kuitata pelkästään toteamalla, että “pennut nyt vain purevat”.
Olennaisempaa on selvittää, miksi juuri tämä pentu puree juuri tässä tilanteessa:
- Pureeko pentu eniten iltaisin?
- Alkaako pureminen riehakkaan leikin jälkeen?
- Tartuuko pentu käsiin silloin, kun sitä yritetään estää tai käsitellä?
- Pureeko se silloin, kun ihminen lähestyy ruokaa tai sille tärkeää esinettä?
Saman näköisen käyttäytymisen taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä. Siksi puremisen vähentäminen ei ala siitä, miten pentu saadaan lopettamaan hampaiden käyttäminen, vaan siitä, että opitaan katsomaan mitä tapahtui ennen kuin hampaat tulivat mukaan tilanteeseen.
Tämä on tärkeää myös siksi, että ihminen reagoi puremiseen helposti voimakkaasti juuri puremishetkessä. Pentua kielletään, työnnetään pois, pidetään kuonosta tai yritetään fyysisesti estää.
Jos ihminen vastaa puremiseen näin, tilanne voi muuttua nopeasti vastakkainasetteluksi, suhde kärsii ja stressi lisääntyy. Pentua kannattaa kouluttaa hyvällä myös silloin, kun se puree.
Koirien koulutusta koskevassa tutkimuksessa on selvinnyt, että epämiellyttävien koulutuskeinojen käytöstä seuraa enemmän stressiin viittaavaa käyttäytymistä kuin palkitsemiseen perustuvassa koulutuksessa (Vieira de Castro ym. 2020).
Pureva pentu ei siis tarvitse kovempia rajoja. Se tarvitsee ihmisen, joka osaa selvittää, miksi pentu puree.
Jos kaipaat käytännön ohjeita erilaisiin arkitilanteisiin, tutustu Pentukurssiin verkossa.
Koiranpennun pureminen lyhyesti
Koiranpentu puree tavallisesti siksi, että suun käyttäminen kuuluu sen leikkiin, tutkimiseen ja vuorovaikutukseen. Puremista voivat lisätä myös kiihtyminen, turhautuminen, pureskelun tarve ja hampaiden vaihtuminen. Joskus puremisen taustalla on pelkoa, käsittelyn vastustamista tai kipua. Ratkaisu riippuu siitä, miksi pentu puree juuri kyseisessä tilanteessa.
Kun pentu puree, rauhoita tilannetta ja tarjoa sille mahdollisuuksien mukaan sopivaa pureskeltavaa tai muuta tekemistä. Seuraa, milloin pureminen alkaa ja mitä sitä ennen tapahtuu. Jos pentu puree kosketettaessa, puolustaa tavaroita tai aiheuttaa vakavia vammoja, selvitä syyt ammattilaisen kanssa. Pennun toistuvaa pelkoa tai kipuepäilyä ei kannata kuitata tavallisena pentupuremisena.
- Koiranpennun pureminen lyhyesti
- Miksi koiranpentu puree?
- Koiranpentu puree aggressiivisesti – mistä sen tunnistaa?
- Pentu puree ja murisee – onko siitä syytä huolestua?
- Milloin pennun puremisesta kannattaa huolestua?
- Koiranpentu puree koko ajan – voiko syynä olla kuormitus?
- Mitä tehdä, kun koiranpentu puree käsiä ja jalkoja?
- Pennun kuuluu saada purra – mutta kaikkea ei tarvitse saada purra
- Entä jos pentu puree käsiä, kun sitä kielletään?
- Mitä tehdä, jos pentu puree toista koiraa?
- Entä jos pentu murisee ruoasta tai tavaroista?
- Murinaa ei kannata rangaista
- Voiko pureminen johtua kivusta?
- Miten pennulle opetetaan puremattomuutta?
- Kannattaako pentua kieltää puremasta?
- Kannattaako kiljaista, kun pentu puree?
- Kannattaako pennulle antaa lelu käden tilalle?
- Pitääkö leikki lopettaa, jos pentu puree?
- Milloin koiranpennun pureminen loppuu?
- Apua pennun puremiseen
- Usein kysyttyä koiranpennun puremisesta
- Lähteet
Miksi koiranpentu puree?
Koiranpennulle suu on tärkeä tapa olla tekemisissä ympäristön kanssa. Se tarttuu esineisiin, kantaa niitä, pureskelee, leikkii ja käyttää suutaan myös vuorovaikutuksessa muiden koirien ja ihmisten kanssa. Pureskelukäyttäytyminen alkaa kehittyä jo hyvin varhain pentuiässä, ja myös sosiaalinen leikki sekä suulla tutkiminen ilmaantuvat pentujen käyttäytymiseen ensimmäisten elinviikkojen aikana.
Tämä on tärkeä lähtökohta, koska ihmisen ja pennun tavoitteet ovat helposti ristiriidassa. Me haluaisimme pennun oppivan nopeasti olemaan käyttämättä hampaitaan meihin. Pentu puolestaan elää vaihetta, jossa suun käyttäminen kuuluu olennaisesti sen tapaan tutkia, leikkiä ja olla vuorovaikutuksessa.
Siksi kaikkea puremista ei kannata niputtaa yhdeksi ongelmaksi. Pentu voi tarttua käteen saadakseen ihmisen jatkamaan leikkiä, roikkua lahkeessa kiihtyneenä tai käyttää puremista saadakseen jotakin haluamaansa. Pienessä koirien suulla tarttumista käsitelleessä tutkimuksessa saman näköistä käyttäytymistä ylläpitivät eri koirilla erilaiset seuraukset, kuten ihmisen huomio tai mahdollisuus saada haluttu asia. Kun käyttäytymisen funktio tunnistettiin, siihen perustuvat ratkaisut vähensivät suulla tarttumista. Tutkimuksessa oli vain kolme koiraa, joten tulosta ei pidä yleistää kaikkiin pentuihin, mutta perusajatus on tärkeä: sama käyttäytyminen ei välttämättä johdu kaikilla koirilla samasta asiasta.
Pureminen voi myös muuttua päivän mittaan. Monelle pennunomistajalle on tuttu ilmiö, jossa aamulla melko järkevältä vaikuttanut pentu muuttuu illalla pieneksi hainpoikaseksi. Se juoksee, tarttuu vaatteisiin, puree käsiä eikä tunnu pystyvän lopettamaan. Tässä tilanteessa pentua tulkitaan helposti niin, että sillä on valtavasti ylimääräistä energiaa.
Aina näin ei kuitenkaan ole. Pentu voi olla myös niin kiihtynyt tai väsynyt, ettei sen ole enää helppo säädellä omaa toimintaansa. Siksi automaattinen ratkaisu “pureva pentu tarvitsee enemmän tekemistä” voi joskus viedä tilannetta väärään suuntaan. Pennun vuorokauteen täytyy mahtua tekemisen lisäksi paljon mahdollisuuksia nukkua ja palautua. Tutkimuksessa 16 viikon ikäisten pentujen omistajat raportoivat pentujen nukkuvan enemmän päivällä ja koko vuorokauden aikana kuin vuoden ikäisten koirien.
Jos pentu puree koko ajan, se ei välttämättä tarvitse lisää tekemistä. Joskus se tarvitsee mahdollisuuden lopettaa tekeminen.
Koiranpentu puree aggressiivisesti – mistä sen tunnistaa?
Koiranpennun pureminen voi näyttää yllättävän rajulta. Pentu voi syöksyä kohti käsiä, tarttua lahkeeseen, murista lelusta vetäessään tai palata puremaan heti uudelleen, vaikka ihminen yrittää irrottautua tilanteesta. Terävät pentuhampaat tekevät lisäksi pienestäkin koirasta varsin vakuuttavan tuntuisen.
Siksi on ymmärrettävää, että omistaja alkaa miettiä, pureeko pentu aggressiivisesti ja onko käytös merkki tulevista ongelmista.
Pelkästä murinasta, puremisesta tai edes niiden voimakkuudesta tätä ei voi päätellä. Murinaa ja puremista esiintyy koirilla myös leikissä, ja jo muutaman viikon ikäisten pentujen sosiaalisessa käyttäytymisessä leikki ja agonistiset käyttäytymiset voivat vuorotella keskenään (Lund & Vestergaard 1998). Myös murinan äänen ominaisuuksien on havaittu vaihtelevan leikki- ja aggressiivisissa tilanteissa, mikä osaltaan kertoo siitä, ettei murina itsessään ole diagnoosi koiran tunnetilasta.
Tämä on tärkeä ero. Jos pentu murisee ja puree riehakkaan leikin keskellä, sen käyttäytymisen syy voi olla aivan toinen kuin pennulla, joka murisee ihmisen lähestyessä ruokakuppia tai puree, kun sitä nostetaan syliin. Ulospäin molemmissa tilanteissa näkyvät hampaat. Pennun näkökulmasta kyse voi kuitenkin olla kahdesta aivan eri asiasta.
Koiranpentu puree ja hyökkää ihmisen kimppuun
Monen pennun kohdalla rajuinta puremista nähdään silloin, kun kierrokset ovat jo korkealla. Pentu juoksee, hyppii, tarttuu liikkuviin käsiin ja jalkoihin ja näyttää suorastaan hyökkäävän ihmisen kimppuun. Jos ihminen alkaa tässä vaiheessa huitoa käsillään, työntää pentua pois tai jahdata sitä, tilanne voi muuttua vielä vauhdikkaammaksi.
Tällaisessa tilanteessa kannattaa katsoa tapahtumaketjua eikä vain sen viimeistä vaihetta. Mitä tapahtui ennen puremista? Oliko pentu leikkinyt pitkään? Oliko päivä ollut täynnä uusia kokemuksia? Oliko pentu jo aiemmin alkanut juosta ympäriinsä, tarttua tavaroihin tai vaikuttaa siltä, ettei se oikein pysty lopettamaan?
Pureminen on usein se kohta, jossa ihminen huomaa tilanteen. Pennulle tilanne on voinut alkaa paljon aikaisemmin.
Silloin puremisen ratkaiseminen vasta siinä vaiheessa, kun pentu roikkuu hihassa, on vähän kuin yrittäisi pysäyttää alamäkeen vierivän pallon mäen juurella. Mitä aikaisemmin oman pennun kiihtymisen merkit oppii tunnistamaan, sitä vähemmän tilanteita tarvitsee ratkaista silloin, kun hampaat ovat jo käytössä.
Pentu puree ja murisee – onko siitä syytä huolestua?
Murinaa ei kannata säikähtää, mutta sitä ei myöskään kannata jättää huomioimatta.
Ensimmäinen kysymys on jälleen missä tilanteessa pentu murisee. Leikin aikana kuuluva murina voi kuulua leikkiin. Sen sijaan murina, joka toistuvasti liittyy esimerkiksi koskettamiseen, kiinnipitämiseen, syliin nostamiseen, tavaran pois ottamiseen tai ihmisen lähestymiseen pennun syödessä, kertoo tilanteesta aivan muuta.
Aggressiiviseksi luokiteltu käyttäytyminen – esimerkiksi murina, näykkiminen ja pureminen – on koirilla voimakkaasti yhteydessä pelokkuuteen, vaikka suurin tätä yhteyttä tarkastellut tutkimus koski eri-ikäisiä koiria eikä nimenomaan pieniä pentuja (Mikkola ym. 2021). Siksi erityisesti tilanteet, joissa pentu yrittää saada ihmisen kauemmaksi tai estää jotakin tapahtumasta, ansaitsevat huomiota.
Jos pentu esimerkiksi jähmettyy ennen puremista, väistää kosketusta, yrittää päästä pois ja puree vasta kun poistuminen ei onnistu, ratkaisu ei ole opettaa sitä olemaan purematta. Ensin täytyy kysyä, miksi pentu kokee tarvitsevansa hampaitaan saadakseen tilanteen loppumaan.
Sama koskee resurssien puolustamista. Jos pentu murisee, kun ihminen lähestyy sen ruokaa tai löytämää esinettä, murina antaa hyödyllistä tietoa siitä, miten pentu tilanteen kokee. Murinan rankaiseminen ei muuta sitä kokemusta, jonka vuoksi pentu murisi.
Tavoitteena ei siis pitäisi olla hiljainen pentu. Tavoitteena on pentu, jonka ei tarvitse puolustautua.
Milloin pennun puremisesta kannattaa huolestua?
Vaikka valtaosa pentupuremisesta kuuluu normaaliin kehitykseen, kaikkea puremista ei kannata automaattisesti selittää pentuiällä. Eläinlääketieteellisessä kirjallisuudessakin pureminen ja murina mainitaan tavallisina pentujen käyttäytymiseen liittyvinä huolenaiheina, joiden arvioinnissa normaalin käyttäytymisen tunteminen on olennaista (Seksel 2008).
Tarkempaa selvittelyä tarvitaan etenkin silloin, jos pureminen liittyy toistuvasti pelkoon, käsittelyyn, kosketukseen, ihmisen lähestymiseen tai resurssien puolustamiseen, jos tilanteet voimistuvat nopeasti tai jos pentu aiheuttaa vakavia vammoja. Samoin äkillisesti alkanut tai selvästi muuttunut pureminen on syy miettiä myös kipua tai muuta terveydellistä syytä. Pelon tiedetään olevan tärkeä aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyvä tekijä koirilla, ja kipu voi olla yksi käyttäytymiseen vaikuttavista hyvinvointitekijöistä.
“Normaali pentupureminen” ei saa muuttua selitykseksi, jolla pennun huolta aiheuttava käyttäytyminen ohitetaan.
Jos jokin pennun käyttäytymisessä tuntuu poikkeavalta, apua kannattaa hakea mieluummin aikaisin kuin odottaa, että pentu kasvaa siitä itsestään pois. Erityisesti pelkoon tai puolustautumiseen liittyvässä puremisessa tarkoitus ei ole saada pentua vain lopettamaan näkyviä varoituksia, vaan selvittää, miksi tilanne on pennulle niin vaikea, että se tarvitsee niitä.
Koiranpentu puree koko ajan – voiko syynä olla kuormitus?
Joskus kyse ei tunnu olevan yksittäisistä puremistilanteista. Pentu puree aamulla, tarttuu lahkeisiin päivällä ja illalla meno vain kiihtyy. Kädet ovat naarmuilla, vaatteissa on reikiä ja omistajasta alkaa tuntua, että pentu on hereillä ollessaan jatkuvasti hampaillaan kiinni jossakin.
Silloin on helppo ajatella, että pennulla on liikaa energiaa. Sille järjestetään lisää leikkiä, pidempiä ulkoiluja, aktivointileluja ja harjoituksia, jotta se viimein väsyisi.
Jatkuvasti pureva pentu ei kuitenkaan välttämättä tarvitse lisää tekemistä.
Pienen pennun päivään mahtuu valtava määrä uusia asioita. Uusi koti, ihmiset, äänet, hajut, ulkoilu, toiset koirat, yksinolo, käsittely ja aivan tavalliset arjen tapahtumat ovat sille opeteltavia asioita. Lisäksi pentu leikkii, liikkuu, tutkii ympäristöään ja opettelee jatkuvasti säätelemään omaa toimintaansa.
Pennut myös nukkuvat paljon. Koirien unta koskevassa pitkittäistutkimuksessa 16 viikon ikäisten pentujen raportoitiin nukkuvan vuorokaudessa enemmän kuin 12 kuukauden ikäisten koirien, ja erityisesti päiväunta oli pennuilla enemmän (Kinsman ym. 2020). Tutkimus ei osoita, että vähäinen uni aiheuttaisi pentupuremista, mutta se muistuttaa siitä, kuinka suuri osa nuoren pennun vuorokaudesta kuuluu normaalisti levolle.
Siksi jatkuvasti purevan pennun kohdalla kannattaa tarkastella tekemisen määrän lisäksi myös palautumista. Saako pentu oikeasti nukkua rauhassa? Onko sillä paikka, jossa kukaan ei jatkuvasti lähesty tai koskettele sitä? Seuraako päivän aikana yksi uusi asia toista? Onko pennulla mahdollisuus vain olla ilman, että sen kanssa koko ajan tehdään jotakin?
Tämä on tärkeä näkökulman muutos. Kun pentu riehuu, ensimmäinen reaktiomme on helposti miettiä, mitä sille pitäisi tehdä. Joskus parempi kysymys on, mitä pennun päivästä voisi ottaa pois.
Mitä tehdä, kun koiranpentu puree käsiä ja jalkoja?
Kun pennun hampaat ovat kädessä tai lahkeessa, omistaja tarvitsee tietenkin myös käytännön keinoja. Ensimmäinen tavoite ei kuitenkaan ole opettaa pennulle juuri siinä hetkessä täydellistä itsehillintää. Jos pentu on jo hyvin kiihtynyt, tilanne voi olla huono hetki yrittää opettaa sille mitään kovin vaativaa.
Puremistilanteessa kannattaa ensisijaisesti vähentää kierroksia ja estää tilanteen muuttuminen ihmisen ja pennun väliseksi painiksi. Pennulle voi tarjota käden tai vaatteen sijaan sopivaa pureskeltavaa tai muuta tekemistä. Jos leikki on muuttunut liian rajuksi, sen voi rauhallisesti lopettaa. Jos pentu vaikuttaa väsyneeltä, sitä voidaan auttaa siirtymään lepoon.
Joskus tilanteesta kannattaa yksinkertaisesti poistua hetkeksi. Tarkoituksena ei ole rangaista pentua tai jättää sitä pitkäksi aikaa yksin, vaan katkaista tapahtumaketju, jossa ihmisen liike ja reagointi pitävät puremista yllä. Oleellisinta tapahtuu kuitenkin usein ennen seuraavaa puremiskertaa.
Milloin pentu yleensä puree? Mitä sitä ennen tapahtuu? Onko pureminen ennakoitavissa? Jos pentu esimerkiksi alkaa joka ilta kahdeksalta roikkua lahkeissa, kannattaa seuraavana iltana muuttaa tilannetta jo puoli kahdeksalta sen sijaan, että odottaa hampaita.
Tässä on suuri ero puremisen sammuttamisen ja pennun auttamisen välillä: Paras hetki vaikuttaa pentupuremiseen voi olla silloin, kun pentu ei vielä pure.
Pennun kuuluu saada purra – mutta kaikkea ei tarvitse saada purra
Puremisen vähentäminen ei tarkoita sitä, että pennun pitäisi lopettaa suunsa käyttäminen.
Pureskelu, esineisiin tarttuminen ja suulla tutkiminen kuuluvat pennun käyttäytymiseen. Sen sijaan että yrittäisimme estää koko käyttäytymistarpeen, pennulle kannattaa tarjota runsaasti kohteita, joihin sen on turvallista käyttää hampaitaan.
Erilaiset purtavat, lelut, ruokaa sisältävät virikkeet ja pennulle turvalliset revittävät tai tutkittavat materiaalit voivat antaa sille mahdollisuuksia toteuttaa tätä käyttäytymistä ilman, että ihmisen kädet ja vaatteet ovat jatkuvasti paras saatavilla oleva vaihtoehto.
Tässäkin pennun mieltymyksiä kannattaa tarkkailla. Kaikki pennut eivät halua pureskella samoja asioita, eikä ihmisen kaupasta valitsema hieno purulelu automaattisesti voita liikkuvaa lahjetta.
Tavoitteena ei siis ole opettaa pennulle, että hampaiden käyttäminen on väärin. Tavoitteena on auttaa sitä vähitellen oppimaan, mihin, milloin ja millä tavalla hampaita voi käyttää.
Entä jos pentu puree käsiä, kun sitä kielletään?
Joskus pentu puree juuri silloin, kun ihminen estää sitä tekemästä jotakin. Pentu yrittää päästä kiinnostavan asian luo, ihminen ottaa sen kiinni – ja pentu kääntyy puremaan käsiä. Tai ihminen ottaa pennulta jotakin pois, siirtää sitä tai keskeyttää leikin ja pentu alkaa murista ja käyttää hampaitaan.
Tilanne voidaan tulkita helposti uhmaksi: pentu suuttui, koska sille sanottiin ei.
Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi turhautumista, kiihtymistä, pelkoa käsittelystä tai halua pitää itselle tärkeä asia. Siksi juuri tällaisissa tilanteissa on hyödyllistä välttää valtataistelua ja tarkastella sitä, mitä pentu yritti saavuttaa tai välttää.
Jos ihminen vastaa puremiseen kovemmalla fyysisellä kontrollilla, tilanne voi myös muuttua nopeasti vastakkainasetteluksi. Aversiivisiin koulutusmenetelmiin on tutkimuksissa liittynyt enemmän stressiin viittaavaa käyttäytymistä ja heikompia hyvinvointituloksia kuin palkitsemiseen perustuviin menetelmiin (Vieira de Castro ym. 2020).
Pennun kanssa ei tarvitse voittaa tilannetta. Paljon hyödyllisempää on rakentaa seuraava samanlainen tilanne sellaiseksi, ettei taistelua synny.
Mitä tehdä, jos pentu puree toista koiraa?
Pentujen leikki voi näyttää ihmisen silmään rajulta. Siihen voi kuulua jahtaamista, painimista, murinaa, päälle hyppimistä ja suulla tarttumista. Pelkkä hampaiden käyttö ei siksi tarkoita, että koirien välillä olisi ongelma. Leikki on koirilla monimuotoista, ja leikkitilanteissa esiintyy myös käyttäytymistä, joka toisessa yhteydessä voisi näyttää uhkaavalta.
Tilannetta kannattaa arvioida yksittäisten eleiden sijaan koirien koko vuorovaikutuksen perusteella. Vaihtuvatko leikin roolit, palaavatko molemmat koirat oma-aloitteisesti leikkiin ja pystyykö kumpikin irrottautumaan tilanteesta halutessaan? Jos toinen koira yrittää toistuvasti poistua, mutta pentu seuraa sitä ja jatkaa puremista, leikki kannattaa keskeyttää ja koirille järjestää tauko.
Tämä on erityisen tärkeää pennun leikkiessä aikuisen koiran kanssa. Aikuisen koiran ei tarvitse jatkuvasti sietää pennun lähentelyä tai joutua käyttämään yhä voimakkaampia viestejä saadakseen olla rauhassa. Ihminen voi auttaa pentua pitämään taukoja ja huolehtia siitä, että aikuisella koiralla on mahdollisuus vetäytyä paikkaan, johon pentu ei pääse seuraamaan.
Entä jos pentu murisee ruoasta tai tavaroista?
Pentu voi jähmettyä, siirtyä kauemmas, kumartua esineen päälle, yrittää niellä sen nopeasti tai murista ihmisen lähestyessä. Tällainen käyttäytyminen voi liittyä resurssien puolustamiseen.
Resurssien puolustamista voidaan tahattomasti voimistaa, jos pennulta otetaan toistuvasti ruokaa tai esineitä pois ajatuksella, että sen täytyy tottua luovuttamaan ne ihmiselle. Jos ihmisen lähestyminen ennustaa tärkeän asian menettämistä, pentu voi alkaa varautua lähestymiseen entistä aikaisemmin. Se voi esimerkiksi poistua löydöksensä kanssa, niellä tavaroita nopeasti tai käyttää voimakkaampia keinoja pitääkseen ihmisen etäällä.
Pennulta ei siksi kannata ottaa tavaroita toistuvasti pois harjoituksen vuoksi. Jos vaarallinen tai sopimaton esine täytyy saada pois, sen voi vaihtaa johonkin pennulle arvokkaaseen. Luopumista ja vaihtamista kannattaa lisäksi harjoitella erikseen helpoissa tilanteissa.
Myös ihmisen lähestymisestä voidaan tehdä pennulle myönteinen asia. Lähestyvä ihminen voi esimerkiksi tuoda jotakin hyvää sen sijaan, että hän aina vie jotakin pois. Näin pennun ei tarvitse alkaa ennakoida menettämistä ihmisen tullessa lähelle.
Murinaa ei kannata rangaista
Murina on osa koiran viestintää. Tilanteesta riippuen se voi liittyä esimerkiksi pelkoon, epävarmuuteen, resurssin puolustamiseen tai siihen, että pentu yrittää saada lisää etäisyyttä.
Jos pentua rangaistaan murinasta, itse murinan taustalla oleva tunnetila tai tarve ei välttämättä muutu. Huomio kannattaa siksi suunnata tilanteeseen, jossa murina esiintyy. Jos pentu esimerkiksi murisee aina nostettaessa, olennaista on selvittää, miksi nostaminen on sille vaikeaa, eikä ainoastaan estää murisemista.
Tämä on tärkeää myös turvallisuuden kannalta. Murina antaa ihmiselle mahdollisuuden huomata, että tilanne on koiralle vaikea. Jos koiran lievempiin viesteihin ei reagoida tai niistä seuraa sille epämiellyttäviä asioita, koiran käyttäytymistä voi olla myöhemmin vaikeampi ennakoida. Aversiivisten koulutusmenetelmien käyttöön on tutkimuksissa yhdistetty enemmän stressiin liittyvää käyttäytymistä ja heikompia hyvinvointituloksia kuin palkitsemiseen perustuvaan koulutukseen.
Voiko pureminen johtua kivusta?
Kipu tai muu terveydellinen ongelma voi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Tämä kannattaa huomioida erityisesti silloin, jos pureminen alkaa äkillisesti, lisääntyy selvästi tai liittyy tietynlaiseen kosketukseen, nostamiseen tai käsittelyyn.
Pentu voi esimerkiksi alkaa väistää kosketusta, jännittyä ennen käsittelyä tai käyttää murinaa ja puremista saadakseen kosketuksen loppumaan. Kaikki kipuun liittyvä käyttäytyminen ei näytä ulospäin selvältä kivulta, minkä vuoksi käyttäytymisen muutos itsessään voi olla syy terveydentilan selvittämiseen.
Pentuiässä pureminen on niin tavallista, että myös muuttunut käyttäytyminen voidaan helposti selittää iällä. Jos puremisen luonne kuitenkin muuttuu tai siihen liittyy muita muutoksia pennun liikkumisessa, aktiivisuudessa, ruokahalussa, levossa tai suhtautumisessa kosketukseen, eläinlääkärin tutkimus on perusteltu.
Miten pennulle opetetaan puremattomuutta?
Pennun ei tarvitse oppia olemaan käyttämättä suutaan. Sen täytyy vähitellen oppia, millainen suun käyttäminen sopii elämään ihmisten kanssa ja mitä se voi tehdä erilaisissa tilanteissa puremisen sijaan. Tämä oppiminen tapahtuu arjessa vähitellen, eikä yksittäinen kielto tai harjoitus yleensä ratkaise pentupuremista.
Jos pentu puree leikin aikana käsiä, leikkiä voidaan muuttaa niin, että pennulla on käytössään sopivia leluja ja kädet pysyvät vähemmän houkuttelevina kohteina. Jos pentu tarttuu liikkuviin lahkeisiin, sille voidaan tarjota muuta tekemistä jo ennen kuin se ehtii tarttua niihin. Jos pureminen puolestaan lisääntyy aina pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen, hyödyllisempää voi olla muuttaa päivän rytmiä kuin harjoitella puremistilannetta.
Pennulle voidaan myös opettaa käyttäytymisiä, joista on hyötyä arjessa. Esimerkiksi luopuminen, vaihtaminen, ihmisen luo tuleminen ja rauhalliseen tekemiseen siirtyminen antavat pennulle vaihtoehtoja tilanteisiin, joissa se muuten käyttäisi hampaitaan. Näitä taitoja kannattaa harjoitella silloin, kun pentu on vastaanottavainen, eikä vasta keskellä voimakkainta puremiskohtausta.
Puremisen vähentyminen onkin usein monen pienen muutoksen seurausta. Pennun kasvaessa sen itsesäätely kehittyy, hampaiden vaihtumiseen liittyvä vaihe menee ohi ja ihmisten toimintatavat tulevat sille tutummiksi. Samalla pentu oppii, millainen toiminta erilaisissa tilanteissa kannattaa.
Kannattaako pentua kieltää puremasta?
Kieltäminen voi hetkellisesti keskeyttää käyttäytymisen, mutta se ei vielä opeta pennulle, mitä sen kannattaisi tehdä seuraavaksi. Jos pentu tarttuu lahkeeseen esimerkiksi kiihtyneenä, sanan “ei” oppiminen ei itsessään vähennä kiihtymistä eikä tarjoa pennulle vaihtoehtoista toimintaa.
Kieltojen vaikutus riippuu myös siitä, mitä niiden jälkeen tapahtuu. Jos ihmisen voimakas reagointi lisää pennun saamaa huomiota tai muuttuu osaksi riehakasta vuorovaikutusta, seurauksena ei välttämättä ole puremisen väheneminen. Toisaalta pelottavaksi tai uhkaavaksi muodostuva kieltäminen voi kyllä keskeyttää käyttäytymisen, mutta silloin vaikutus perustuu eri asiaan.
Tämän vuoksi puremiseen kannattaa vaikuttaa laajemmin kuin yrittämällä löytää riittävän tehokas keskeytyssana. Tilanteiden ennakointi, ympäristön järjestäminen, sopivien vaihtoehtojen tarjoaminen ja puremista ylläpitävien seurausten tunnistaminen ovat yleensä hyödyllisempiä lähtökohtia.
Kannattaako kiljaista, kun pentu puree?
Ohje kiljaista tai sanoa kovalla äänellä “auts” perustuu usein ajatukseen siitä, että pennut oppivat puremisvoiman säätelyä leikkiessään sisarustensa kanssa. Tästä tehdään helposti päätelmä, että ihmisen kannattaa jäljitellä toisen pennun reaktiota.
Käytännössä koirat voivat kuitenkin reagoida ihmisen kiljahdukseen hyvin eri tavoin. Yksi pentu saattaa hetkeksi pysähtyä, kun taas toinen kiihtyy äänestä ja liikkeestä entisestään. Erityisesti jo valmiiksi riehakkaassa leikissä korkea ääni voi olla pennulle pikemminkin kiinnostava osa tapahtumaa kuin merkki siitä, että leikki pitäisi lopettaa.
Siksi kiljaisua ei tarvitse pitää välttämättömänä osana puremisen opettamista. Jos se selvästi rauhoittaa omaa pentua ja keskeyttää tilanteen ilman pelästymistä, siitä ei tarvitse tehdä ongelmaa. Jos pentu sen sijaan innostuu lisää, menetelmää ei ole mitään syytä jatkaa vain siksi, että sitä suositellaan yleisesti.
Kannattaako pennulle antaa lelu käden tilalle?
Usein kannattaa, mutta tämäkään ei ole aivan niin yksinkertaista kuin miltä kuulostaa.
Jos pentu haluaa leikkiä ja tarttua johonkin, sopiva lelu voi tarjota sille juuri sen toiminnan, jota se sillä hetkellä tavoittelee. Lelun tarjoaminen ei tällöin ole pelkkää pennun huomion harhauttamista, vaan sille annetaan hyväksyttävämpi tapa jatkaa sille tärkeää käyttäytymistä.
Jos pentu sen sijaan puree siksi, että se yrittää päästä pois käsittelystä, lelun tarjoaminen ei ratkaise käsittelyyn liittyvää ongelmaa. Jos se puolustaa löytämäänsä esinettä, tarvitaan vaihtamisen ja resurssien puolustamisen harjoittelua. Jos pentu on jo voimakkaasti kiihtynyt ja väsynyt, vauhdikkaan vetoleikin aloittaminen voi olla aivan eri ratkaisu kuin tilanteen rauhoittaminen.
Sama neuvo voi siis olla yhdessä tilanteessa erinomainen ja toisessa melko hyödytön.
Pitääkö leikki lopettaa, jos pentu puree?
Leikin hetkellinen keskeyttäminen voi olla käyttökelpoinen tapa silloin, kun pureminen tapahtuu nimenomaan sosiaalisen leikin aikana. Jos leikin jatkuminen on pennulle tärkeää, se voi vähitellen oppia, millainen toiminta pitää vuorovaikutuksen käynnissä.
Keskeyttämisestä ei kuitenkaan tarvitse tehdä rangaistusta. Ihminen voi yksinkertaisesti lopettaa hetkeksi liikkumisen ja leikin ja jatkaa, kun tilanne on rauhoittunut. Jos pentu on jo niin kiihtynyt, ettei lyhyt tauko muuta mitään, voi olla järkevämpää lopettaa leikki kokonaan ja auttaa pentua siirtymään muunlaiseen tekemiseen tai lepoon.
Tässäkin kannattaa tarkkailla vaikutusta omaan pentuun. Jos jokainen poistuminen saa pennun esimerkiksi tarttumaan entistä voimakkaammin jalkoihin, menetelmä ei juuri siinä muodossa ratkaise ongelmaa.
Milloin koiranpennun pureminen loppuu?
Pentupuremiselle ei ole yhtä ikää, jolloin sen pitäisi loppua. Pureminen on osa pennun normaalia kehitystä, ja sen määrä ja voimakkuus muuttuvat vähitellen pennun kasvaessa. Useimmilla pennuilla voimakkain suulla tutkimisen ja pureskelun vaihe osuu ensimmäisiin elinkuukausiin.
Myös hampaiden vaihtuminen vaikuttaa pureskelun tarpeeseen. Pennun maitohampaat alkavat vaihtua pysyviksi hampaiksi tavallisesti noin 3–4 kuukauden iässä, ja pysyvä hampaisto on yleensä muodostunut noin 6–7 kuukauden ikään mennessä. Hampaiden vaihtumisen aikana tarve pureskella voi lisääntyä, mutta kaikki pentupureminen ei johdu hampaista.
Pureminen vähenee myös oppimisen ja kehityksen myötä. Pentu oppii vähitellen käyttämään suutaan eri tavalla, löytää muita tapoja toimia ihmisten kanssa ja oppii, millaiset käyttäytymistavat johtavat sille mieluisiin seurauksiin. Samalla sen kyky säädellä omaa toimintaansa kehittyy. Muutos ei yleensä tapahdu yhtenä hetkenä, vaan omistaja huomaa vähitellen, että puremistilanteita tulee harvemmin ja niistä on helpompi päästä eteenpäin.
Jos pentu puree vielä hampaiden vaihtumisen jälkeen, se ei siis automaattisesti tarkoita, että jokin olisi pielessä. Nuori koira voi edelleen käyttää hampaitaan esimerkiksi kiihtyneenä, leikkiessään tai turhautuessaan. Tällöin kannattaa tarkastella tilanteita, joissa puremista esiintyy, eikä odottaa pelkän iän ratkaisevan käyttäytymistä.
Jos pureminen sen sijaan voimistuu pennun kasvaessa, siihen liittyy pelkoa tai puolustautumista, koira puree käsittelyn yhteydessä tai puremat aiheuttavat vakavia vammoja, tilannetta kannattaa arvioida erikseen. Samoin äkillisesti muuttunut käyttäytyminen on syy sulkea pois kipu tai muu terveydellinen ongelma.
Pentupuremisen kohdalla kannattaakin seurata kalenterin sijaan käyttäytymisen kehitystä: väheneekö pureminen, muuttuuko se lievemmäksi ja oppiiko pentu vähitellen muitakin tapoja selvitä samoista tilanteista?
Apua pennun puremiseen
Pennun puremiseen ei ole yhtä harjoitusta, joka sopisi kaikkiin tilanteisiin. Jos pentu puree leikissä, kiihtyneenä, väsyneenä, turhautuessaan tai vuorovaikutuksessa toisten koirien kanssa, myös ratkaisut ovat erilaisia. Harjoittelussa kannattaa puremisen estämisen lisäksi rakentaa pennulle taitoja, jotka helpottavat koko arkea.
Kun koiranpentu puree -verkkoluennolla käydään läpi pentupuremisen tavallisimpia syitä ja käytännön keinoja erilaisiin puremistilanteisiin. Se sopii erityisesti silloin, kun kädet ja lahkeet ovat jatkuvasti hampaissa ja kaipaat apua siihen, mitä tilanteissa kannattaa tehdä.
Pentukurssi tarjoaa laajemman kokonaisuuden pennun arkeen. Puremisen lisäksi kurssilla rakennetaan taitoja esimerkiksi rauhoittumiseen, käsittelyyn, yksinoloon ja sujuvaan yhteiseen arkeen. Se sopii silloin, kun haluat tarkastella puremista osana pennun kehitystä ja koko arjen kokonaisuutta.
Jos pureminen liittyy erityisesti voimakkaisiin riehumis- ja kiihtymistilanteisiin, joissa pentu tai nuori koira hyppii, puree ihmistä, tarttuu vaatteisiin tai hihnaan eikä tunnu pystyvän lopettamaan, Demonikohtaukset hallintaan-verkkokurssi keskittyy juuri näiden tilanteiden ymmärtämiseen ja helpottamiseen.
Jos haasteita syntyy erityisesti pennun ja perheen toisen koiran välillä, Koirakemiaa-verkkokurssi auttaa tarkastelemaan koirien keskinäistä vuorovaikutusta ja rakentamaan sujuvampaa yhteiseloa. Kurssi sopii tilanteisiin, joissa pentu esimerkiksi häiritsee toista koiraa jatkuvasti, leikki muuttuu liian rajuksi tai on vaikea arvioida, milloin koirien väliin pitäisi mennä ja milloin niiden voi antaa jatkaa vuorovaikutusta.
Usein kysyttyä koiranpennun puremisesta
Pureminen kuuluu pennun normaaliin käyttäytymiseen. Pentu käyttää suutaan ympäristön tutkimiseen, leikkiin ja vuorovaikutukseen. Puremiseen voivat vaikuttaa myös hampaiden vaihtuminen, kiihtyminen, turhautuminen ja väsymys. Olennaisinta on tarkastella tilanteita, joissa oma pentu puree, sillä saman näköisellä käyttäytymisellä voi olla eri tilanteissa erilaisia syitä.
Toimiva ratkaisu riippuu siitä, miksi pentu puree. Leikkivälle pennulle voi tarjota käden tai lahkeen sijaan sopivan lelun, kiihtyneen tai väsyneen pennun kanssa kannattaa puolestaan vähentää tekemistä ja auttaa sitä rauhoittumaan. Puremistilanteiden ennakointi on usein tehokkaampaa kuin käyttäytymiseen puuttuminen vasta silloin, kun hampaat ovat jo käytössä.
Jatkuva pureminen ei välttämättä tarkoita, että pentu tarvitsee enemmän liikuntaa tai aktivointia. Runsas tekeminen ja uudet kokemukset voivat myös kuormittaa pentua, ja pennut tarvitsevat paljon unta ja palautumista. Jos pureminen lisääntyy erityisesti päivän mittaan tai iltaisin, kannattaa tarkastella pennun koko päivärytmiä tekemisen lisäämisen sijaan.
Rajultakin näyttävä pureminen voi kuulua normaaliin pentukäyttäytymiseen. Pentu voi leikkiessään murista, syöksyä käsiin ja tarttua voimakkaasti vaatteisiin. Puremisen voimakkuus ei yksin kerro sen syystä. Tarkempaa selvittelyä tarvitaan etenkin silloin, jos pureminen liittyy toistuvasti pelkoon, kosketukseen, käsittelyyn, resurssien puolustamiseen tai ihmisen yrityksiin lähestyä pentua.
Murinaa esiintyy myös leikissä, joten murina ja pureminen yhdessä eivät automaattisesti tarkoita aggressiivisuutta. Tilanteella on suuri merkitys. Jos pentu murisee esimerkiksi ruokaa lähestyttäessä, kosketettaessa tai syliin nostettaessa, käyttäytymisen taustalla oleva syy kannattaa selvittää sen sijaan, että muriseminen pyrittäisiin vain lopettamaan.
Kielto voi keskeyttää käyttäytymisen, mutta se ei vielä kerro pennulle, mitä sen kannattaisi tehdä sen sijaan. Puremiseen voidaan vaikuttaa ennakoimalla tilanteita, tarjoamalla pennulle sopivia tapoja käyttää suutaan ja opettamalla vaihtoehtoisia käyttäytymisiä. Jos puremiseen liittyy pelkoa tai puolustautumista, voimakas kieltäminen voi lisäksi tehdä tilanteesta pennulle entistä vaikeamman.
Kiljaiseminen ei toimi samalla tavalla kaikilla pennuilla. Yksi pentu voi pysähtyä, kun taas toinen kiihtyy korkeasta äänestä entisestään. Jos kiljaisu selvästi lisää puremista tai riehumista, sitä ei ole syytä jatkaa vain siksi, että neuvo on yleinen.
Pentupuremiselle ei ole tarkkaa ikää, jolloin sen pitäisi loppua. Pureminen yleensä vähenee vähitellen pennun kasvaessa, hampaiden vaihtuessa ja itsesäätelyn sekä opittujen taitojen kehittyessä. Pysyvät hampaat ovat yleensä puhjenneet noin 6–7 kuukauden ikään mennessä, mutta nuori koira voi käyttää suutaan vielä tämän jälkeenkin esimerkiksi kiihtyneenä tai turhautuessaan.
Apua kannattaa hakea, jos pureminen voimistuu, aiheuttaa vakavia vammoja tai liittyy toistuvasti pelkoon, käsittelyyn, kosketukseen tai resurssien puolustamiseen. Äkillisesti alkanut tai selvästi muuttunut pureminen on myös syy selvittää mahdollinen kipu tai muu terveydellinen ongelma.
Hampaiden käyttö kuuluu koirien leikkiin, joten pelkkä pureminen ei tarkoita, että leikki olisi liian rajua. Kannattaa seurata molempien koirien osallistumista: hakeutuvatko ne takaisin toistensa luo tauon jälkeen ja pystyykö kumpikin poistumaan tilanteesta halutessaan? Jos toinen yrittää jatkuvasti päästä pois tai joutuu puolustamaan rauhaansa, ihmisen kannattaa auttaa koiria pitämään taukoa.
Lähteet
Kinsman, R., Owczarczak-Garstecka, S., Casey, R., Knowles, T., Tasker, S., Woodward, J., Da Costa, R. & Murray, J. (2020). Sleep Duration and Behaviours: A Descriptive Analysis of a Cohort of Dogs up to 12 Months of Age. Animals, 10(7), 1172.
DOI: 10.3390/ani10071172.
Lund, J. D. & Vestergaard, K. S. (1998). Development of social behaviour in four litters of dogs (Canis familiaris). Acta Veterinaria Scandinavica, 39(2), 183–193.
DOI: 10.1186/BF03547791.
Mikkola, S., Salonen, M., Puurunen, J., Hakanen, E., Sulkama, S., Araujo, C. & Lohi, H. (2021). Aggressive behaviour is affected by demographic, environmental and behavioural factors in purebred dogs. Scientific Reports, 11, 9433.
DOI: 10.1038/s41598-021-88793-5.
Mills, D. S., Demontigny-Bédard, I., Gruen, M., Klinck, M. P., McPeake, K. J., Barcelos, A. M., Hewison, L., Van Haevermaet, H., Denenberg, S., Hauser, H. ym. (2020). Pain and Problem Behavior in Cats and Dogs. Animals, 10(2), 318.
DOI: 10.3390/ani10020318.
Seksel, K. (2008). Preventing Behavior Problems in Puppies and Kittens. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice, 38(5), 971–982.
DOI: 10.1016/j.cvsm.2008.04.003.
Vieira de Castro, A. C., Fuchs, D., Morello, G. M., Pastur, S., de Sousa, L. & Olsson, I. A. S. (2020). Does training method matter? Evidence for the negative impact of aversive-based methods on companion dog welfare. PLOS ONE, 15(12), e0225023.
DOI: 10.1371/journal.pone.0225023.
Waite, M. & Kodak, T. (2022). Owner-Implemented Functional Analyses and Reinforcement-Based Treatments for Mouthing in Dogs. Behavior Analysis in Practice, 15(1), 269–283.
DOI: 10.1007/s40617-021-00554-y.