Onko koira laumaeläin – ja tarvitseeko se laumanjohtajan?

Onko koirien dominanssiteoria totta?

Ruokakupilla muriseva, ovesta ensimmäisenä kulkeva tai hihnassa vetävä koira ei näillä teoillaan osoita pyrkivänsä ihmisen yläpuolelle. Ajatus siitä, että koiran arkisen käyttäytymisen taustalla olisi jatkuva pyrkimys saavuttaa korkeampi asema ihmisen ja koiran muodostamassa hierarkiassa, ei vastaa nykyistä käsitystä koirien käyttäytymisestä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei dominanssia olisi olemassa. Dominanssi on eläinten käyttäytymistieteessä käyttökelpoinen käsite, kun sitä käytetään oikein: sillä kuvataan yksilöiden välistä sosiaalista suhdetta ja vuorovaikutusten toistuvia lopputuloksia. Sitä ei pitäisi käyttää koiran persoonallisuuspiirteenä eikä automaattisena selityksenä sille, miksi koira murisee, vetää hihnassa, hyppii ihmistä vasten tai haluaa sohvalle (Bradshaw ym. 2009).

Ongelma ei siis ole itse dominanssin käsitteessä. Ongelma syntyy silloin, kun dominanssilla selitetään käyttäytymistä, jonka taustalla olevia syitä ei ole selvitetty.

Mitä dominanssi oikeastaan tarkoittaa?

Dominanssi on eläinten käyttäytymistieteessä yksi tapa kuvata yksilöiden välisiä sosiaalisia suhteita. Sillä voidaan kuvata kahden yksilön välistä suhdetta silloin, kun niiden keskinäisten vuorovaikutusten lopputulokset ovat riittävän johdonmukaisia. Koirien välisissä ryhmissä tällaisia suhteita ja hierarkkisia rakenteita on myös tutkimuksissa havaittu.

Tämä tieteellinen käsite on kuitenkin eri asia kuin arkikielessä käytetty “dominoiva koira”. Dominanssi ei itsessään kerro, miksi koira murisee, puolustaa ruokaa, vetää hihnassa, menee ovesta ensimmäisenä tai haluaa sohvalle. Bradshaw, Blackwell ja Casey (2009) nostivat juuri tämän ongelman esille: suhdetta kuvaavasta käsitteestä on tehty helposti koiran ominaisuus ja jopa oletettu motivaatio sen käyttäytymiselle. (ScienceDirect)

Tästä syystä dominanssi ei ole kovin hyödyllinen lähtökohta tavallisten koiran ja ihmisen välisten tilanteiden ymmärtämiseen. Vaikka eläinten välisiä sosiaalisia suhteita voidaan tutkia dominanssin käsitteen avulla, siitä ei seuraa, että koiran ja ihmisen arkea kannattaisi tarkastella valtahierarkiana.

Käytännön koirankoulutuksessa kiinnostavampi kysymys ei ole, onko koira dominoiva, vaan miksi koira käyttäytyy juuri tässä tilanteessa juuri näin.

Mistä alfakoira ja laumanjohtaja-ajattelu tulivat?

Laumanjohtaja-ajattelun historia liittyy vahvasti siihen, miten susien sosiaalista käyttäytymistä aikaisemmin kuvattiin. Varhaisissa tutkimuksissa tarkasteltiin usein vankeudessa eläviä susiryhmiä, joiden jäsenet eivät muodostaneet luonnollista perheryhmää. Näissä ryhmissä esiintyviä sosiaalisia suhteita kuvattiin hierarkioina, joiden huipulla olivat niin sanotut alfayksilöt.

Luonnonvaraisten susien pitkäaikainen tutkimus muutti tätä kuvaa olennaisesti. David Mech kuvasi vuonna 1999 julkaistussa tutkimuksessaan luonnonvaraista susilaumaa ennen kaikkea perheryhmänä, joka koostuu tavallisesti lisääntyvästä parista ja niiden eri-ikäisistä jälkeläisistä. Vanhempien eläinten asemaa ei tällaisessa ryhmässä tarvitse selittää jatkuvan valtataistelun voittamisella.

Tästä syntyy tärkeä ero. Susien sosiaalisissa suhteissa voidaan edelleen puhua dominanssista, mutta populaarikulttuurin kuva jatkuvasti alfapaikasta taistelevasta susilaumasta on huono lähtökohta koiran käyttäytymisen ymmärtämiseen.

Ja vaikka tämä susikuva olisi täysin oikeakin, jäljelle jäisi vielä toinen ongelma: miksi susien keskinäisistä suhteista johdettua mallia pitäisi käyttää eri lajien – ihmisen ja koiran – välisen suhteen selittämiseen?

Koira ei ole pieni susi – eikä ihminen toinen koira

Koira ja susi ovat läheistä sukua, mutta domestikaatio, kehitys ja elämän aikana saadut kokemukset vaikuttavat siihen, miten koira toimii ihmisten kanssa. Koirien ihmisiin suuntautuva sosiaalisuus on itsessään laaja tutkimusalue. Siihen vaikuttavat sekä evolutiiviset muutokset että yksilön elämän aikana saadut kokemukset, eikä koiran suhdetta ihmiseen voida palauttaa yhteen sosiaaliseen mekanismiin (Boada & Wirobski 2025).

Koirat ovat lisäksi poikkeuksellisen herkkiä ihmisten toiminnalle ja sosiaalisille vihjeille. Tutkimuksissa niiden ja ihmisten välisiä suhteita on tarkasteltu esimerkiksi sosiaalisen oppimisen, kommunikaation, yhteistyön ja kiintymyssuhteen näkökulmista. Myös koirien yksilöllinen vaihtelu ihmisiin suuntautuvassa sosiaalisessa käyttäytymisessä on huomattavaa (Udell ym. 2010; Udell & Brubaker 2016).

Kiintymyssuhdetutkimuksessa ihmisen on esimerkiksi havaittu voivan toimia koiralle turvan lähteenä ja turvallisena tukikohtana. Koiran ja ihmisen välisessä suhteessa on tunnistettu samoja kiintymyssuhteen keskeisiä piirteitä – läheisyyden hakemista, eroon liittyviä reaktioita, turvan hakemista ja turvallisen tukikohdan vaikutusta – joita tutkitaan muidenkin lajien kiintymyssuhteissa (Payne ym. 2015; Payne ym. 2016).

Tämä ei tarkoita, että kiintymyssuhde olisi uusi yleisselitys kaikelle koiran käyttäytymiselle. Se osoittaa pikemminkin, kuinka paljon moniulotteisempi koiran ja ihmisen välinen suhde on kuin ajatus kahdesta yksilöstä, jotka selvittävät keskinäistä arvojärjestystään.

Muriseeko koira, koska se yrittää dominoida?

Jos koira murisee ihmisen lähestyessä ruokakuppia, dominanssiselitys tarjoaa hyvin yksinkertaisen tarinan: koira yrittää määrätä ihmistä ja ihmisen täytyy osoittaa olevansa tilanteessa ylempänä.

Ongelma on siinä, että sana dominanssi ei vielä selitä käyttäytymistä.

Koira voi esimerkiksi puolustaa itselleen arvokasta resurssia tai ennakoida sen menettämistä. Sen aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, mitä ihmisen lähestyminen sille merkitsee. Muriseminen on myös kommunikaatiota, jolla koira voi pyrkiä lisäämään etäisyyttä ja vaikuttamaan toisen toimintaan. Bradshaw ym. (2009) nostavat juuri oppimisen ja resurssin yksilöllisen arvon vaihtoehtoisiksi ja usein yksinkertaisemmiksi tavoiksi tarkastella koirien konfliktikäyttäytymistä kuin oletuksen dominanssimotivaatiosta.

Myös terveydentila voi muuttaa kuvaa kokonaan. Kivun yhteys koirien käyttäytymisongelmiin on hyvin dokumentoitu, ja kipu voi näkyä muun muassa muuttuneena aggressiivisena, pelokkaana tai muuten poikkeavana käyttäytymisenä (Mills ym. 2020).

Jos koira leimataan tässä tilanteessa dominoivaksi, nämä kysymykset voivat jäädä kysymättä.

Murisevan koiran kohdalla olennaista ei ole selvittää, kumpi määrää, vaan mitä tilanteessa tapahtuu, mitä koira ennakoi ja mitä se käyttäytymisellään yrittää saavuttaa tai välttää.

Entä jos koira menee ovesta ensimmäisenä?

Ovesta ensimmäisenä kulkeminen on hyvä esimerkki siitä, kuinka tavalliselle käyttäytymiselle voidaan antaa ihmisen näkökulmasta symbolinen merkitys.

Koira voi mennä ovesta ensimmäisenä yksinkertaisesti siksi, että se haluaa ulos. Oven toisella puolella on hajuja, liikkumista ja muuta koiralle tärkeää. Käyttäytymiseen voivat vaikuttaa odotus, kiihtyminen, aikaisempi oppiminen ja se, mitä ovesta kulkemisesta seuraa.

Sama koskee sohvalle menemistä, ihmisen edellä kävelemistä tai oviaukossa seisomista. Näistä voidaan toki halutessa opettaa erilaisia arjen taitoja. Niille ei kuitenkaan tarvitse ensin antaa sosiaalista arvoasemaa koskevaa merkitystä, jotta niitä voidaan ymmärtää tai muuttaa.

Tässä on laumanjohtaja-ajattelun yksi ongelmallisimmista seurauksista: koiran tavallinen toiminta alkaa näyttää ihmiselle jatkuvalta kannanotolta siihen, kumpi päättää.

Entä hihnassa vetäminen?

Myöskään hihnassa vetäminen ei tarvitse selityksekseen ajatusta johtajuudesta. Koira voi vetää päästäkseen kiinnostavan hajun, ihmisen tai toisen koiran luokse, päästäkseen tiettyyn suuntaan tai liikkuakseen itselleen luontevalla nopeudella. Käyttäytymiseen vaikuttavat ympäristö, motivaatio, vireystila, aikaisempi oppiminen ja se, mitä vetämisestä seuraa.

Näiden tekijöiden merkitys voi myös vaihdella saman koiran kohdalla tilanteesta toiseen. Koira ei välttämättä vedä kotipihassa lainkaan mutta vetää metsässä voimakkaasti. Se voi kulkea rauhallisesti aamulla ja olla iltapäivällä huomattavasti kiihtyneempi.

Kun käyttäytyminen muuttuu tilanteen mukana, tilanteen tutkiminen on yleensä hyödyllisempää kuin pysyvän ominaisuuden, kuten “dominoivuuden”, etsiminen koirasta.

Dominanssiselityksen suurin ongelma on, että se kaventaa ajattelua

Koiran käyttäytyminen ei synny tyhjiössä. Siihen voivat vaikuttaa samanaikaisesti koiran perimä ja yksilölliset ominaisuudet, kehityshistoria, aikaisemmat kokemukset, oppiminen, motivaatio, tunnetila, terveydentila, ympäristö sekä ihmisten ja muiden eläinten toiminta.

Myös ihmisen ja koiran välinen suhde on vuorovaikutteinen. Tutkimuksessa sitä on lähestytty esimerkiksi kiintymyksen, sosiaalisen oppimisen, kommunikaation, ihmisen ominaisuuksien ja koiran aikaisempien kokemusten kautta. Payne ym. (2015) nostavat esiin myös ihmisen asenteiden ja ominaisuuksien mahdollisen vaikutuksen koiran käyttäytymiseen ja koko koira–ihminen-suhteeseen.

Dominanssiselityksen ongelma on tässä yhteydessä sen näennäinen tehokkuus. Jos koira murisee, koska se on dominoiva, selitys tuntuu jo löytyneen. Samalla voidaan jättää tutkimatta kipu, pelko, resurssin arvo, aikaisemmat kokemukset, oppiminen ja ihmisen oma toiminta.

Jos koira vetää, koska se haluaa johtaa, ei tarvitse pohtia ympäristön palkitsevuutta, koiran liikkumistarvetta, vireystilaa tai sitä, mitä hihnan kiristyessä tavallisesti tapahtuu.

Jos koira hyppää ihmistä vasten, koska se yrittää osoittaa asemaansa, ei tarvitse selvittää, mitä hyppääminen sille kyseisessä tilanteessa tuottaa.

Bradshaw ym. (2009) kritisoivat juuri tätä dominanssin muuttumista suhdetta kuvaavasta käsitteestä käyttäytymisen oletetuksi motiiviksi. Heidän mukaansa oppiminen ja resurssien yksilöllinen arvo voivat tarjota koirien konfliktikäyttäytymiselle dominanssimotivaatiota yksinkertaisempia selityksiä.

Dominanssiajattelun suurin ongelma ei siksi välttämättä ole itse sana. Ongelma on se, kuinka paljon koiran käyttäytymisestä jää näkemättä, jos yksi sana näyttää selittävän kaiken.

Tarvitseeko koira johtajuutta?

Koira tarvitsee ihmistä monessa mielessä. Ihminen hallitsee suurta osaa koiran elämästä: missä koira asuu, mitä se syö, milloin se pääsee ulos, keitä se tapaa, mitä se saa tehdä ja millaisiin tilanteisiin se joutuu. Ihmisellä on tämän vuoksi myös suuri vastuu koiran hyvinvoinnista.

Tätä vastuuta voi arkikielessä kutsua johtajuudeksi, mutta sana tuo helposti mukanaan juuri sen ajatuksen, josta olisi hyödyllistä päästä eroon: että ihmisen ja koiran välillä pitäisi jatkuvasti ratkaista, kumpi johtaa.

Koiran ja ihmisen suhteesta tiedetään nykyään paljon muutakin. Ihminen voi olla koiralle kiintymyksen kohde, turvallinen tukikohta, yhteistyökumppani, informaation lähde ja valtavan monien koiran kannalta merkityksellisten asioiden mahdollistaja. Koirien ihmisiin suuntautuva sosiaalisuus puolestaan rakentuu sekä lajille ominaisista valmiuksista että elämän aikana saaduista kokemuksista (Payne ym. 2016; Boada & Wirobski 2025).

Tällaisessa suhteessa ihmisen tehtävä ei ole voittaa koiraa.

Ihmisen tehtävä on kantaa vastuu niistä valinnoista, joita koira ei itse voi tehdä, rakentaa turvallista ja ennakoitavaa arkea, opettaa koiralle tarvittavia taitoja ja kuunnella myös sitä, mitä koira omalla käyttäytymisellään kertoo.

Dominanssi ei ole sama asia kuin aggressiivisuus

Dominanssi, aggressiivisuus ja itsevarmuus eivät ole synonyymejä. Aggressiivinen käyttäytyminen voi liittyä hyvin erilaisiin tilanteisiin ja taustatekijöihin, eikä aggressiivisesti käyttäytyvästä koirasta voida tämän perusteella päätellä, että se olisi “dominoiva”.

Kipu tarjoaa tästä erityisen selvän esimerkin. Koiran aggressiivinen tai ärtynyt käyttäytyminen voi muuttua fyysisen sairauden seurauksena, ja käyttäytymisongelmien yhteydessä mahdollinen kipu voi jäädä tunnistamatta (Mills ym. 2020).

Toisaalta eläinten välisen dominanssisuhteen olemassaolo ei tarkoita jatkuvaa aggressiota. Suhdetta kuvaava tieteellinen käsite ja yksittäinen aggressiivinen käyttäytyminen ovat eri asioita.

Siksi “dominoiva koira” on käytännön käyttäytymisongelmien yhteydessä erityisen huono oikotie. Se niputtaa yhdeksi ominaisuudeksi käyttäytymisiä, joiden taustalla voi olla keskenään aivan erilaisia syitä.

Miksi laumanjohtaja-ajattelu voi olla haitallista?

Laumanjohtaja-ajattelu ei vaikuta ainoastaan siihen, miten koiran käyttäytyminen selitetään. Se voi vaikuttaa myös siihen, miten ihminen kokee koiran toiminnan.

Jos koiran ajatellaan jatkuvasti testaavan ihmisen asemaa, tavallisista ristiriitatilanteista voi tulla valtakysymyksiä. Muriseminen ei enää ole koiran viesti vaan haaste. Tavaran luovuttamatta jättäminen ei ole resurssiin liittyvä tilanne vaan yritys voittaa. Ihmisen ohjeen noudattamatta jättäminen ei ole koulutuskysymys vaan tottelemattomuutta, johon ei saa “antaa periksi”.

Silloin ihmisen ja koiran välille voidaan rakentaa konflikti, jota tilanteessa ei alun perin edes ollut.

Tämä on erityisen ongelmallista siksi, että valtataistelun voittamiseen tähtäävät ratkaisut voivat sisältää uhkailua, pakottamista tai muita aversiivisia menetelmiä. Niihin puolestaan liittyy tutkimuksissa koiran hyvinvoinnin kannalta kielteisiä vaikutuksia.

Kun koiran käyttäytymistä ei nähdä valtakamppailuna, ihmisen ei myöskään tarvitse voittaa sitä. Tilalle tulee paljon enemmän vaihtoehtoja: voidaan muuttaa ympäristöä, opettaa taitoja, vaikuttaa käyttäytymisen seurauksiin, huomioida tunnetila ja motivaatio, tarkistaa terveydentila ja ennen kaikkea selvittää, mikä juuri tässä tilanteessa on koiralle merkityksellistä.

Kun valtataistelu poistetaan ihmisen ja koiran välistä, käyttäytymisestä voidaan jälleen kysyä olennaisia kysymyksiä: mitä tapahtui, mitä koira koki, mitä se tavoitteli ja mitä se tilanteesta oppi?

Mitä dominanssiajattelun tilalle?

Dominanssille ei tarvitse keksiä uutta yleisselitystä. Koira ei tee kaikkea myöskään stressin, turvattomuuden tai kiintymyssuhteen vuoksi. Koiran käyttäytyminen syntyy aina useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta, ja saman näköisellä käyttäytymisellä voi eri tilanteissa ja eri koirilla olla erilainen tausta.

Käyttäytymiseen vaikuttavat esimerkiksi koiran aikaisemmat kokemukset ja oppiminen, sen hetkinen tunnetila ja motivaatio, ympäristö, tilanteessa saatavilla olevat resurssit sekä koiran yksilölliset ominaisuudet ja terveydentila. Esimerkiksi kipu voi muuttaa koiran käyttäytymistä monin tavoin.

Parempi lähtökohta onkin tarkastella jokaista käyttäytymistä omassa tilanteessaan. Mitä tapahtui juuri ennen käyttäytymistä? Mitä koira teki? Mitä käyttäytymisestä seurasi? Mitä koira mahdollisesti tavoitteli tai yritti välttää? Millainen tunnetila tilanteeseen liittyi? Mitä koira on aikaisemmin vastaavissa tilanteissa oppinut? Vaikuttavatko käyttäytymiseen ympäristö, terveydentila tai muut olosuhteet?

Juuri tässä dominanssiselityksen ongelma tulee näkyviin. Jos koiran ajatellaan esimerkiksi murisevan, koska se “haluaa dominoida”, yhdestä käsitteestä tulee helposti selitys koko tilanteelle. Silloin huomio voi jäädä kiinnittymättä siihen, mitä koira tavoittelee, mitä se ennakoi tapahtuvan ja mitä se on aikaisemmissa vastaavissa tilanteissa oppinut. Bradshaw ym. (2009) esittävätkin, että esimerkiksi oppiminen ja resurssin koiralle subjektiivinen arvo voivat tarjota dominanssimotivaatiota yksinkertaisempia selityksiä koirien konfliktikäyttäytymiselle.

Dominanssin käyttökelpoisuudesta koiran käyttäytymisen tulkinnassa on myös tieteellistä keskustelua. Schilder ym. (2014) ovat argumentoineet, että dominanssilla voi olla merkitystä myös joissakin koiran ja ihmisen välisissä suhteissa, kun taas Bradshaw ym. (2016) ovat korostaneet, että dominanssin käyttäminen koiran ominaisuutena tai käyttäytymisen motiivina on ongelmallista. Tästä keskustelusta huolimatta kumpikaan näkökulma ei anna perusteita tulkita yksittäistä arkista käyttäytymistä automaattisesti koiran pyrkimykseksi saavuttaa valtaa ihmiseen nähden.

Joskus käyttäytymisen selitys on hyvin yksinkertainen. Koira juoksee ovesta, koska se haluaa ulos. Joskus taustalla on monimutkaisempi kokonaisuus. Olennaista on, ettei selitystä päätetä ennen kuin käyttäytymistä on edes tarkasteltu.

Dominanssiajattelun ongelma on juuri sen näennäinen helppous: yksi selitys voi korvata monta tärkeämpää kysymystä. Hyvä käyttäytymisen selitys ei lähde siitä, millainen koiran oletetaan olevan, vaan siitä, mitä juuri tälle koiralle juuri tässä tilanteessa tapahtuu.

Miksi dominanssiajattelu ei auta ymmärtämään koiran ja ihmisen suhdetta?

Dominanssi on käyttökelpoinen käsite silloin, kun sillä kuvataan eläinten välisiä sosiaalisia suhteita. Koirien välisissä ryhmissä on tutkimuksissa havaittu dominanssisuhteita ja hierarkkisia rakenteita. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että dominanssi olisi käyttökelpoinen tapa selittää koiran ja ihmisen välistä suhdetta tai koiran arkista käyttäytymistä ihmistä kohtaan.

Ongelma syntyy erityisesti silloin, kun dominanssista tehdään käyttäytymisen selitys. Koira murisee ruokakupilla, koska se haluaa dominoida. Koira menee ovesta ensimmäisenä, koska se haluaa johtaa. Koira vetää hihnassa, koska se yrittää määrätä suunnan. Tällaiset selitykset eivät kerro, mikä juuri siinä tilanteessa saa koiran käyttäytymään niin kuin se käyttäytyy.

Dominanssi on suhdetta kuvaava käsite, eikä sitä pitäisi käyttää koiran yleisenä persoonallisuuspiirteenä tai yksittäisen käyttäytymisen oletettuna motiivina (Bradshaw ym. 2009). Ihmisen ja koiran arjessa hyödyllisempää on tarkastella esimerkiksi sitä, mitä koira tavoittelee tai välttelee, mitä se on tilanteessa oppinut, millainen tunnetila käyttäytymiseen liittyy ja mitä ympäristössä tapahtuu.

Koira voi puolustaa ruokaansa. Se voi haluta ensimmäisenä ovesta, vetää kohti kiinnostavaa hajua tai vallata sohvan parhaimman paikan. Mikään näistä käyttäytymisistä ei itsessään kerro, että koira yrittäisi nousta ihmisen yläpuolelle jonkinlaisessa yhteisessä hierarkiassa.

Siksi olennaisin kysymys ei lopulta ole, onko dominanssiteoria kumottu. Olennaisempaa on kysyä, auttaako dominanssiajattelu meitä ymmärtämään ja muuttamaan koiran käyttäytymistä.

Koiran ja ihmisen välisessä suhteessa laumanjohtaja- ja dominanssiajattelu tarjoaa huonosti käyttökelpoisen selitysmallin. Kun siitä luovutaan, voidaan kysyä paljon kiinnostavampi kysymys: miksi juuri tämä koira käyttäytyy juuri tässä tilanteessa juuri näin?

Lue lisää koiran aggressiivisesta käyttäytymisestä

• Pelkoaggressiivinen koira – miksi pelkäävä koira voi käyttäytyä aggressiivisesti?
  Kun murinan, hyökkäämisen tai puremisen taustalla on pelko tai kokemus uhasta.
• Resurssiaggressiivinen koira – miksi koira puolustaa ruokaa ja tavaroita?
  Miksi koira vartioi sille tärkeitä asioita ja miten resurssien puolustamiseen kannattaa suhtautua.
• Koira puree – miksi koira puree ihmistä?
  Pureminen voi liittyä esimerkiksi pelkoon, kipuun, puolustautumiseen, käsittelyyn tai turhautumiseen.
• Koira murisee – miksi ja mitä voi tehdä?
  Mitä murina kertoo ja miksi sitä kannattaa tarkastella tärkeänä osana koiran viestintää.
• Koira näyttää hampaita – miksi koira irvistää?
  Hampaiden näyttämisen merkitys riippuu tilanteesta ja koiran muusta käyttäytymisestä.
• Koira on aggressiivinen toisille koirille – mistä se voi johtua?
  Toisiin koiriin kohdistuvan aggressiivisen käyttäytymisen taustalla voi olla useita erilaisia syitä.
• Koira hyökkää perheen toisen koiran kimppuun – miksi koirat tappelevat?
  Kun aggressiivista käyttäytymistä esiintyy samassa kodissa asuvien koirien välillä.
• Koira puolustaa omistajaa – mistä käyttäytymisessä on kyse?
  Miksi koira asettuu ihmisen ja muiden väliin, murisee tai pyrkii estämään muita lähestymästä.

Lue lisää – ammattilaisjärjestöjen kannanottoja

AVSAB: Dominance Position Statement
American Veterinary Society of Animal Behavior käsittelee kannanotossaan suoraan dominanssin käyttöä eläinten käyttäytymisen selittämisessä. AVSAB korostaa, että dominanssi kuvaa yksilöiden välistä suhdetta, eikä koirien tavallisia käyttäytymisongelmia pitäisi lähtökohtaisesti selittää pyrkimyksellä saavuttaa korkeampi asema. Järjestö vastustaa dominanssihierarkiaan perustuvia, konfrontatiivisia koulutusmenetelmiä.

AVSAB: Humane Dog Training Position Statement
AVSAB suosittelee palkitsemiseen perustuvia menetelmiä kaikkeen koirankoulutukseen, myös käyttäytymisongelmien hoitoon. Kannanotto kokoaa tutkimusnäyttöä koulutusmenetelmien vaikutuksista koiran hyvinvointiin, oppimiseen ja koiran ja ihmisen suhteeseen.

RSPCA: What is the RSPCA’s view on dominance dog training?
RSPCA käsittelee hyvin suoraan laumanjohtaja-ajattelua. Sen mukaan oletus siitä, että koiran ongelmakäyttäytyminen johtuisi pyrkimyksestä olla ihmiseen nähden dominoiva tai “alfa”, on virheellinen. RSPCA nostaa esiin myös sen, että esimerkiksi aggressiivisen käyttäytymisen taustalla voi olla pelkoa, ahdistusta, turhautumista tai oppimista.

APBC: Dominance Theory – What it Really Says
Brittiläinen Association of Pet Behaviour Counsellors tekee erityisen hyödyllisen erottelun: dominanssi on tieteellinen käsite, mutta se ei tarkoita eläimen persoonallisuuspiirrettä. Dominanssilla kuvataan yksilöiden välistä suhdetta. APBC kritisoi ajatusta “dominoivasta koirasta” sekä koiran alistamiseen perustuvia menetelmiä.

BSAVA: Aversive training methods
British Small Animal Veterinary Association suosittelee positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutusmenetelmiä ja vastustaa aversiivisten menetelmien käyttöä. BSAVA perustelee kantaansa tutkimuksilla, joissa aversiivisiin menetelmiin on yhdistetty muun muassa pelkoa, stressiä ja aggressiivisuutta sekä muita hyvinvointihaittoja.

Lähteet

Bradshaw, J. W. S., Blackwell, E. J. & Casey, R. A. (2009). Dominance in domestic dogs—useful construct or bad habit? Journal of Veterinary Behavior, 4(3), 135–144.

Cafazzo, S., Valsecchi, P., Bonanni, R. & Natoli, E. (2010). Dominance in relation to age, sex, and competitive contexts in a group of free-ranging domestic dogs. Behavioral Ecology, 21(3), 443–455.

Mech, L. D. (1999). Alpha status, dominance, leadership, and division of labor in wolf packs. Canadian Journal of Zoology, 77(8), 1196–1203.

Hiby, E. F., Rooney, N. J. & Bradshaw, J. W. S. (2004). Dog training methods: their use, effectiveness and interaction with behaviour and welfare. Animal Welfare, 13, 63–69.

Vieira de Castro, A. C., Fuchs, D., Morello, G. M., Pastur, S., de Sousa, L. & Olsson, I. A. S. (2020). Does training method matter? Evidence for the negative impact of aversive-based methods on companion dog welfare. PLOS ONE, 15(12), e0225023.