Koira haukkuu ja murisee ihmisille? Verkkokurssi ihmisiä kohtaan varauksellisille koirille
Ihmisiä kohtaan reaktiivisten koirien kurssi
Onko sinulla koira, joka murisee, haukkuu ja hyökkäilee kohti ihmisiä? Vai meneekö koira innoissaan ihmisten luo, mutta sitten yhtäkkiä alkaa haukkua ja peruuttaa raivoissaan? Ihmisille räyhääminen romuttaa luottamusta koiraan ja hävettää, tuntuu että saa olla koko ajan varpaillaan.
Olet ehkä kokeillut jo antaa vieraille herkkuja, mutta koira ei tästä lämpene. Ehkä olet kokeillut pitää koiraa namien avulla kauempana tai palkita koiraa samalla kun vieras lähestyy, mutta tämäkin on päättynyt varaukselliseen haukkumiseen?
Suurelle osalle koirista on täysin normaalia ja jopa jalostuksella korostettua, että ne eivät suhtaudu perheen ulkopuolisiin ihmisiin avoimen ystävällisesti. Koiralle on hyvin tyypillistä vahtia omaa aluettaan, tunnistaa omat perheenjäsenet ja pitää tunkeilijat poissa.
Koirien käyttäytymiseen kohdistuu paljon paineita ja odotuksia. Joskus ajatellaan jopa, että kaikkien koirien on oltava kaikkien ihmisten käsiteltävissä. Asia ei kuitenkaan ole näin – koiran ei tarvitse olla kaikkien käsiteltävissä mutta se voi silti osata olla tilanteissa toivotulla tavalla.
Jokaisesta koirasta ei saa eikä täydykään saada kaikkien kaveria. Silti se voi osata olla erilaisissa arkipäivän ja harrastusten tilanteissa rauhallisena ja levollisena ja kokea olevansa turvassa! Tällöin sillä ei ole tarvetta puolustautua.
On tärkeää, että koira osaa toimia oikein kohdatessaan ihmisiä. Tällaiset toimintamallit on mahdollista opettaa yksinkertaisten harjoitusten avulla!
Kurssin kouluttajana on Jaana Pohjola MSc, materiaali on oston jälkeen käytössäsi vuoden ajan.
99 €
5 tähteä | 0% | |
4 tähteä | 0% | |
3 tähteä | 0% | |
2 tähteä | 0% | |
1 tähti | 0% |
Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi
Mihin ongelmiin kurssista saa apua?
Ihmisiä kohtaan reaktiivisten koirien kurssista saat apua vieraita (tai tuttuja) ihmisiä kohtaan ei-toivottavalla tavalla reagoivien koirien kouluttamiseen. Kurssi sopii ihmisiä päin haukkuville, muriseville ja hyökkäileville koirille, mutta se sopii myös koirille, jotka muilla tavoilla ilmentävät pelkoaan ihmisten kohtaamistilanteissa.
Kurssin oppeja voi soveltaa niin treenikentälle, lenkkipoluille kuin kotieteiseenkin. Kurssilla opetellaan perustekniikka, jota voi hyödyntää kaikissa tilanteissa ihmisiä kohtaan reaktiivisen koiran kanssa.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssi sopii jokaiselle koiranomistajalle, joka haluaa auttaa koiraansa hyväksymään ihmiset nopeammin ja kohtaamaan ihmiset ilman turhaa räyhäämistä ja epäluuloisuutta. Kurssi sopii aran pennun omistajille ja myös aikuisten koirien omistajille koiran rotuun katsomatta. Koira sopii myös erittäin pelokkaille koirille, kuten ihmisiä pelkääville rescuekoirille.
Mikäli koirasi välttelee ihmisiä tai panikoi vieraita kohdatessaan tai räyhää tai murisee ihmisille tietyissä tilanteissa, kurssista on sinulle hyötyä. Kurssi ei sovi sellaisille koirille, jotka innostuvat ihmisistä ns, hyvällä, eli koirille, jotka hyppivät innoissaan ihmisiä vasten ja innostuvat valtavasti ihmisiä kohdatessaan – sellaisille koirille tulee oma kurssi.
Mitä kurssilla opitaan?
Opit kurssilta hyödyllisen ja tehokkaan periaateen ihmisiä kohtaan varauksellisten koirien kanssa elämiseen. Kurssin oppeja voi soveltaa parhaiten tilanteisiin, joissa koiran tulisi sietää ihmisiä tai päästä niiden ohitse räyhäämättä. Kurssin oppeja voi soveltaa myös siihen, kun vieraita tulee kotiin, mutta tämä aihealue on niin paljon laajempi, että siitä on tulossa oma kurssi, joka kattaa vieraiden tulon kotiin kaikkine vaiheineen.
Kurssin kouluttaja
Kurssin kouluttaja on Jaana Pohjola, joka on kehittänyt kysytään koiralta ja tyytyväinen lenkkikaveri -konseptit. Jaanalla on pitkä, yli kolmentoista vuoden kokemus erityisesti haastavista koirista.
Käytännön asioita kurssista
Kurssin materiaalit ovat video- ja tekstimuodossa. Saat materiaalit heti oston jälkeen käyttöösi. Kurssin materiaali on vuoden käytössäsi, joten voit palata siihen uudestaan.
Kurssi suoritetaan itsenäisesti verkossa. Kaikki materiaali on tallenteina sivustolla.
Miksi valita tämä kurssi?
- Kouluttajana eläinten käytösneuvoja
- Yli 15 vuotta kokemusta
- Tuhansia tyytyväisiä asiakkaita
- Vahva arvopohja
- 100 % suomalainen
- Tuet pienyrittäjyyttä
- Saat mitä lupaamme
- Tyytyväisyystakuu