Koira haukkuu – verkkokurssi

Kun koira haukkuu, mitä se haluaa kertoa? Haukkuminen on koiran tapa viestiä; yritystä kertoa jotain. Näin on huolimatta siitä, että usein omistajaa häiritsee, kun koira haukkuu. Jotta koiran haukkumista voi tehokkaasti vähentää, on tunnistettava syy haukkumisen taustalla.

Koiran haukkuminen on ilmiö, jonka äärellä huomaa helposti, miten ihmiskeskeisesti ajattelemme koirista. Haukkuminen (ja muu ääntely) leimataan helposti “roskaksi” eli ei-toivotuksi toiminnaksi ja jopa koiran vialliseksi ominaisuudeksi. Kuitenkin esimerkiksi sellaisissa harrastuslajeissa, joissa haukkumista tarvitaan, sitä kaivetaan ja tongitaan esiin keinolla millä hyvänsä. Näissä konteksteissa koira saattaakin olla ihmisen mielestä viallinen, kun se ei hauku. Koiran saatetaan toivoa haukkuvan myös esimerkiksi ilmoitukseksi ei-toivotuista kotiin tulijoista ja tulipalon syttymisestä. On siis olemassa tilanteita, joissa koiran haukku on meille tärkeää, ja sitten on tilanteita, joissa ympäristö kokee sen haitalliseksi. Koiralle itselleen haukkuminen puolestaan harvoin on ongelma.

Koiran haukkumista pitää ymmärtää, jotta siihen voi vaikuttaa! Kun paneudut eri tilanteisiin liittyvään haukkumiseen, osaat päätellä, mikä haukkumisen syy on. Tällöin pystyt vaikuttaa haukkumiseen tehokkaasti ja tuloksellisesti!

Kurssilla käsitellään perusteellisesti koiran eri haukkumisen syitä:

  • Sosiaalinen ja tervehtimishaukku
  • Huomiohakuinen haukku
  • Hälytys- ja vahtihaukku
  • Rähjääminen

Jos olet kyllästynyt hokemaan jatkuvasti koirallesi “hiljaa” tai “ei hauku” eli peittämään oireita, ja haluat sen sijaan vaikuttaa syihin haukkumisen taustalla, tämä kurssi on sinulle sopiva!

129 €

Mihin ongelmiin kurssista saa apua?

Kurssi sopii avuksi tilanteisiin, joissa:

  • Koira reagoi ääniin ja hälyttää kotona (huom. yksinolohaasteista johtuvaa ääntelyä käsitellään eroahdistus-verkkokurssilla)
  • Koira vahtii pihalla tai haukkuu sisällä vieraille
  • Koira haukkuu huomiota saadakseen, “vaatiessaan” tai turhautuessaan
  • Koira rähjää remmissä

Kenelle kurssi sopii?

  • Äänekkään koiran omistajille.
  • Valveutuneille koiraihmisille, jotka ovat kiinnostuneita astetta syvemmästä ymmärryksestä ja rakentavista, pitkäkestoisista, tuloksista.
  • Et tarvitse pohjaosaamista tai erillisiä välineitä kurssille osallistuaksesi.
  • Koti-, harrastus- ja työkoirille ikään ja rotuun katsomatta.
  • Kyseessä on verkkokurssi eli voit osallistua mistä päin Suomea tahansa!

Mitä kurssilla opitaan?

Opit vähentämään koiran haukkumista tuloksellisesti ja tehokkaasti – koiraa ja sen lajityypillisiä piirteitä ymmärtäen!

Kurssilla opitaan, että ei ole vain yhdenlaista haukkumista, joka pitää mykistää, vaan on haukkumista, joka johtuu eri syistä, ja tapahtuu erilaisissa tilanteissa. Kurssilla käydään läpi, mikä koiraa missäkin tilanteessa motivoi haukkumaan. Näin pääset vaikuttamaan suoraan haukkumisen syihin.

Kurssin kouluttaja

Verkkokurssin materiaalit on luonut Jaana Pohjola, eläinten käytösneuvoja (MSc) ja ongelmakoirakouluttaja. Jaanalla on käytännön kokemusta vuodesta 2010 asti vaikeidenkin käytösongelmien ratkaisemista sekä yliopistotutkinto eläinten käyttäytymistieteestä. Jaana on saanut paljon kiitosta uraauurtavista näkemyksistään, syyllistämättömästä lähestymistavastaan ja luovista treeni-ideoistaan. Jaana on kouluttautunut myös ammatilliseksi opettajaksi ja voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi, mikä heijastuu hänen kursseihinsa siten, että ne ovat hyvin ymmärrettäviä, todellisessa arjessa helposti toteutettavia ja myös omistajan voimavarat huomioivia.

Käytännönasioita kurssista

Kurssin materiaali on käytössäsi heti ostamisen jälkeen. Kurssi on itseopiskelumateriaali, joka ei ole sidottu päivämääriin, eli voit tutkia sisältöä omassa tahdissasi ja palata siihen tarvittaessa aina uudestaan vaikka useidenkin vuosien päästä. Sisältö jää käyttöösi pysyvästi.

Miksi tulla Jaanan oppiin?