Demonikohtaukset hallintaan -verkkokurssi
Kun nuori koira saa hepulin lenkillä, puree hihnaa, hyppii taluttajaa vasten ja repii vaatteita, on kyseesssä todennäköisesti demonikohtaus. Demonikohtaukset ovat tyypillisiä nuorille koirille, eivätkä ne johdu siitä, että olet tehnyt jotain väärin – koirasi vain tarvitsee ohjausta tunteidensa hallintaan.
Tämä kurssi antaa sinulle työkalut, joita tarvitset koiran riehumiskohtausten ennaltaehkäisemiseksi ja helpottamiseksi!
Kurssilla opit:
- Ymmärtämään, miksi demonikohtaukset syntyvät
- Ennaltaehkäisemään riehumista ennen kuin se alkaa
- Katkaisemaan kohtaukset ilman väkivaltaa tai voimakeinoja
- Parantamaan yhteyttä koiraasi ja nauttimaan jälleen lenkeistä
Oikeasti itkin kun kuuntelin kurssia. Luulin olevani ainoa maailmassa, jolla oli tälläinen koira. Kun tilanne oli pahimmoilleen ja yritin kysellä kaikilta tutuilta, ja kasvattajalta, niin kukaan ei tunnistanut tilannetta. Yritin saada apua myös koirakouluttajilta, mutta tuloksetta. Olin aivan yksin ja syytin kaikesta itseäni. Harmittaa, että n. vuosi meni koiran kanssa huonoissa fiiliksissä. Kumpa olisin törmännyt tähän aiemmin. Tätä ilosanomaa ja kurssia yritän nyt toitottaa kaikkialla, ettei kukaan jäisi niin yksin kuin minä noissa tilanteissa!
Kurssin materiaalit ovat käytössäsi vuoden ajan ja lisäksi saat pääsyn whatsapp-tukiryhmään, jossa voit kysyä neuvoja ja jakaa kokemuksia muiden kurssilaisten kanssa. Kurssin on koonnut käytösneuvoja Jaana Pohjola MSc.
Hanki kurssi nyt ja tee koiran kanssa lenkkeilystä taas mukavaa!
109 €
5 tähteä | 33 | 33% |
4 tähteä | 67 | 67% |
3 tähteä | 0% | |
2 tähteä | 0% | |
1 tähti | 0% |
Pahoittelemme, ei arvosteluja, jotka vastaavat nykyisiä valintojasi
Mihin ongelmiin kurssista saa apua?
Kurssista saa apua nuoren aikuisen koiran demonikohtauksiin, eli kun koira puree hihnaa, roikkuu vaatteissa ja hyppii rajusti taluttajaa vasten. Kurssi auttaa ymmärtämään koiran näkökulmaa ja puuttumaan kohtauksiin rakentavasti jo ennakolta.
Tunnistatko koirasi näistä tilanteista:
- Olette palaamassa lenkiltä kohti kotia ja yhtäkkiä koira alkaa hyökkiä käsiisi ja hihnaan.
- Kesken lenkin koira kokee pettymyksen, se ei pääse jäniksen perään ja siitä käynnistyy hyökkäily.
- Lenkille lähtiessä orava juoksee puuhun, josta koirasi kilahtaa ja alkaa purra käsiäsi.
Laajemmin nuoren koiran haasteisiin (pelkoihin, merkkailuun, remmirähjäämiseen, luoksetulon heikentymiseen jne.) paneutuu Koiran murrosiän ongelmat -verkkokurssi.
Kenelle kurssi sopii?
Kurssista on hyötyä sellaisissa tapauksissa, kun koira kiihtyy lenkillä silmittömästi, puree hihnaa, hyppii tai hyökkäilee taluttajaa päin. Mitään taitovaatimuksia ei kurssilla ole. Kurssi sopii kaiken rotuisille ja kokoisille nuorille koirille.
Kurssi sopii sinulle, kun:
- Olet kyllästynyt neuvoihin, jotka kehottavat alistamaan koiraa tai kurittamaan sitä.
- Et halua enää käyttää aikaa yksittäisten tiedonmurujen jahtaamiseen kirjoista, netistä ja somesta.
- Et halua jatkaa taistelua koiraa vastaan, vaan haluat auttaa koiraasi käsittelemään tunteitaan rakentavammin.
Kurssi on suunnattu erityisesti sellaisille koiranomistajille, joita kiinnostaa ymmärtää koiran toimintaa syvällisesti ja toimia koiraa kohtaan ystävällisellä otteella. Valitse tämä kurssi, jos arvomaailmaasi ei sovi kovien otteiden käyttö ja ymmärrät, että tiedon kasvattamisen ja ongelmatilanteiden ennaltaehkäisyn kautta tuloksia tulee tehokkaammin, pysyvämmin ja ennen kaikkea niin, ettei kallisarvoinen suhde koiraasi vaarannu.
Mitä kurssilla opitaan?
Kurssilla käydään läpi demonikohtauksia monelta eri kantilta, niihin vaikuttavia taustatekijöitä ja ratkaisuja:
- Mistä demonikohtauksissa on kyse?
- Mistä demonikohtaukset johtuvat?
- Mihin tekijöihin vaikuttamalla demonikohtauksia voi ennaltaehkäistä?
- Miten koiran palautuminen ja lepo vaikuttavat demonikohtauksiin?
- Mitä koiran kanssa voi harjoitella, jotta kohtauksia ei tulisi?
- Mitä demonikohtauksen aikana voi tehdä?
Kurssin kouluttaja
Kurssin kouluttaja on Jaana Pohjola, eläinten käytösneuvoja (MSc) ja ongelmakoirakouluttaja.
Jaanalla on yliopistotason koulutus ja pitkä käytännön kokemus haastavien koirien kouluttamisesta – etenkin hihnakäytöshaasteiden parista jo vuodesta 2010 lähtien. Hän on itse käytännössä kokeillut demonikohtauksiin monia koulutusmenetelmiä, kuten huomiotta jättämistä, namien heittelyä, huomion ohjaamista leluun, väkisin kiinnipitämistä, koiran kieltämistä… ja todennut että mikään yksittäinen kikka ei ratkaise demonikohtausta.
Tälle kurssille on koottu tuhansilla koirilla testatut parhaat käytösneuvojan vinkit – ei pelkästään teknisiä, koulutuksellisia asioita, vaan koiran arkeen ja palautumiseen sekä elämänlaatuun liittyviä vinkkejä.
Vahva tiedepohja, koiralähtöiset menetelmät, syyllistämättömyys, kokonaisvaltaisuus, käytännönläheisyys ja myös omistajan voimavaroista huolehtiminen ovat kulmakiviä tälläkin Jaanan kurssilla.
Verkkokurssi, johon kuuluu kouluttajan taustatuki
Saat verkkokurssimateriaalin heti käyttöösi ja voit alkaa suorittaa sitä omassa tahdissasi. Jos tarvitset lisäapua, voit kysyä neuvoa kouluttajalta kurssin whatsapp-ryhmässä. Lämminhenkisestä ryhmästä saat myös ymmärtävää vertaistukea.
Käytännön asioita kurssista
Kyseessä on verkkokurssi eli voit osallistua asuinpaikastasi riippumatta!
Voit suorittaa kurssin itsenäisesti lukemalla taustamateriaalit, kuuntelemalla luentotallenteet ja katsomalla kurssin videot.
Kurssin materiaalit ovat heti oston jälkeen katsottavissasi. Materiaali on käytössäsi vuoden ostopäivästä alkaen. Pääset katsomaan kurssimateriaalia tunnuksilla, jotka oston yhteydessä itsellesi luot. Kurssin suorittamiseen tarvitsee vain nettiyhteyden.
Kun tulet mukaan tälle kurssille:
- et vaivu enää synkkiin ajatuksiin tai itsesyytöksiin niin helposti
- pystyt ymmärtämään ja auttamaan koiraasi paremmin demonikohtausten läpi
- saat vertaistukea kurssin whatsapp-ryhmästä
- sinun ei tarvitse enää penkoa nettiä päivin ja öin löytääksesi sen parhaan kikan
- pystyt palaamaan kurssiin uudelleen ja uudelleen
Jäikö kysyttävää?
Laita viestiä: info@elainkoulutus.fi
Olet lämpimästi tervetullut kurssille!
Miksi valita tämä kurssi?
- Kouluttajana eläinten käytösneuvoja
- Yli 15 vuotta kokemusta
- Tuhansia tyytyväisiä asiakkaita
- Vahva arvopohja
- 100 % suomalainen
- Tuet pienyrittäjyyttä
- Saat mitä lupaamme
- Tyytyväisyystakuu
Hyvä ja hyödyllinen kurssi. Opittuja asioita otettu käyttöön, toimiviksi havaittu.
Ulkona kuvatuissa taustakohinaa/ääniä, mutta sen kanssa pärjäsi.
Videoita tosi tilanteista ja siitä miten niissä toimitaan.
Todella hyvä