EK-logo-vaaka_5@4x

Kissa naukuu jatkuvasti

Kissa ääntelee monin tavoin

Kissa hankitaan yleensä ns. hiljaisena eläimenä, joka on harmiton, itsenäinen ja vähään tyytyväinen. Moni huomaa kuitenkin, että totuus on jotakin aivan muuta. Kissa ei suinkaan ole helppo lemmikki. Kissalla on huomattavan paljon erilaisia ääniä, joita se käyttää eri tilanteissa. Kaikki ovat kuulleet sähinän, jotkut uhkaavan murinan ennen hyökkäystä. Kaikilla on kokemusta kehräämisestä. Näiden lisäksi skaalasta löytyy miuta ja mauta erilaisin painotuksin aina sydäntäsärkevään valitukseen asti sekä mä-ä – tervehtimiskutsusta huomionhakuiseen vaativaan naukumiseen.

Kun kissa naukuu, se on ihmiselle suunnattua viestintää. Kissanpennut viestittävät naukumalla emolleen olevansa nälkäisiä tai jonkin muun perustarpeen puutteessa. Aikuinen kissa naukuu usein pääosin omistajalleen, ei muille kissoille.

Mitä kissan naukuminen tarkoittaa?

Naukuminen on kissan tapa viestiä ihmiselle asioista. Naukumisen viesti voi jäädä usein kuitenkin epäselväksi, ellei kyseessä ole jokin tyypillinen tilanne, kuten:

  • Kissa naukuu ulko-ovella ja pyytää ulos
  • Kissa naukuu ruokakaapilla tai keittiössä ja pyytää ruokaa

Monesti kissa oppii pyytämään sille tärkeitä asioita, mikä on hyvä asia ihmisen kanssa eläessä. Ihminen harvoin tulee huomanneeksi hiljaista kissaa ja naukuminen on kissalta loistava tapa saada asioita tapahtumaan. Osa kissoista on puheliaampia kuin toiset, ja tässä ei ole mitään pahaa! Kissan naukuminen ei siis ole ei-toivottava asia, johon ihmisen pitäisi puuttua, vaan se on kissalle lajityypillistä ja täysin normaalia viestintää.

Kissan naukuminen voi kertoa myös ongelmista

Naukuminen esimerkiksi ennen ruoka-aikaa tai ennen muita tärkeitä tapahtumia, kuten ulkoilua, on normaalia, eikä siihen tarvitse puuttua. Kissan kuuluukin saada naukumiseen vastaus, eli aivan hyvin voi palvella kissaa kun se sitä osaa pyytää. Joskus naukuminen saa kuitenkin liian suuret mittasuhteet, ja silloin täytyy pohtia, onko kissalla kaikki kunnossa.

Naukumiseen ja sen hallintaan liittyy yksi myytti, jonka haluaisin tässä kohtaa murtaa. Monesti ajatellaan, että naukumiseen voi puuttua niin, että ei huomioida kissaa silloin kun se naukuu ja että naukumiseen vastaamalla eli esimerkiksi ruokaa antamalla ihminen tulee vahvistaneeksi naukumista edelleen. Tämä ei täysin pidä paikkaansa, koska:

  1. Kun kissa jo osaa naukumalla pyytää, äkillinen muutos ihmisen toiminnassa vain turhauttaa kissaa lisää. Sen turvallisuudentunne voi kärsiä, kun sen oma opittu kieli ei enää toimi. Kissalle voi opettaa vaihtoehtoisia tapoja pyytää asioita, mutta ne pitää opettaa ennen kuin naukumiseen vastaaminen lopetetaan.
  2. Ihminen on monesti melko epäjohdonmukainen toiminnassaan. Kissan naukumiseen voi ensin olla reagoimatta, mutta jossain vaiheessa kuitenkin siihen tulee vastattua. Jos noudattaa tällaista epäsystemaattista ajoittaista huomioimattomuutta, kissan turhautuminen nousee ja se saattaa naukua vielä enemmän.
  3. Kun naukuminen liittyy tiettyihin perusasioihin, joita kissa naukumalla pyytää, ei ole suurta pelkoa siitä, että kissa lkaisi pyytää paljon enemmän. Toki kun kissa on oppinut naukumisen kannattavaksi tavaksi toimia, se todennäköisesti käyttää sitä muuallakin, mutta taustalla on usein se, että kissa haluaa jotakin. Se, että naukumiseen vastataan, ei tarkoita sitä, että kissa alkaisi haluamaan erilaisia asioita enemmän kuin se tällä hetkellä haluaa.
  4. Naukuminen on oikeasti kätevä tapa pyytää ihmiseltä asioita. Kukaan ei muista ruokkia kissaa, joka kököttää vain kaapin perukoilla. Se, että naukuminen on vuosituhansien aikana kehittynyt juuri kissan ja ihmisen väliseen viestintään, tuskin on sattumaa.

Opi tuntemaan oma kissasi

Mikäli kissa naukuu vailla syytä ja mikäli naukuminen on jatkuvaa, on syytä pysähtyä ongelman äärelle. Voiko kissa olla sairas? Voiko se kokea stressiä? Nukkuuko se riittävästi? Tuleeko se kaverin kanssa toimeen? Onko sillä kissamaista tekemistä? On kissoja, jotka ilmentävät stressiä naukumalla. Niiden naukumisen taustalla on ahdistava tai epämukavan turhautunut tunnetila. Kissa ei voi ymmärtää miksi se ei voi päästä ulos tai miksi aamuyöllä ei tapahdu mitään. Turhautuminen on epämiellyttävä tunne ja se nostattaa kissassa monesti myös aggressiivisuutta. Turhautuminen pitäisi saada helpottamaan, ja sen myötä naukuminen voi vähentyä.

Ongelmanaukuja käyttää usein vain yhtä naukumistyyliä. Silloin, kuten kaiken ääntelyn taustalla, on löydettävissä syy. Usein syy liittyy ulkoilumahdollisuuksien vähentymiseen tai elintilan pienenemiseen. useimmissa tapauksissa ongelmanaukuja on ulkokissa, joka vaihtaa sisäkissaksi tai karkaamaan päässyt sisäkissa, joka ei halua enää sopeutua ulkoilemattomaan elämään. Ongelmanaukuja voi olla myös omistajansa kouluttama – mikäpä hauskempaa kuin ”kommunikoida” kissansa kanssa ruoka-aikoina. Kissat oppivat nopeasti, millä keinoilla saa haluamansa tuotteet ja palvelut. Monissa tapauksissa omistaja itse palkitsee kissaa sinnikkäästä naukumisesta. Joissakin tapauksissa kissan naukumisen taustalla on sairaus tai kipu, joka on aina ensimmäiseksi suljettava pois lääkärin vastaanotolla.

Milloin naukuminen on ongelma?

Mahdollisia ylinaukumiseen liitettävissä olevia tekijöitä ovat kipu tai nälkä, aggressio, turhautuminen, pelko, pakko-oireet, kilpirauhasen liikatoiminta, kiima, aivokasvain, lisääntynyt tuntoherkkyys tai kognitiiviset häiriöt. Näistä selvästi havaittavia ovat kipu, nälkä ja pelko sekä aggressio, jotka esiintyvät vain tietyissä tilanteissa. Huomiohakuisuutta esiintyy yleensä ainoastaan omistajan läsnä ollessa. Turhautumistaan naukuva kissa jonottaa yleensä ulko-ovella. Pakko-oireinen naukuminen on monotonista eikä sille näy selkeää syytä. Kiima aiheuttaa tyttökissoille lisääntynyttä naukumista. Kilpirauhasen liikatoimintaan liittyy naukumisen lisäksi muitakin oireita, jotka on kohtuullisen helppo todeta eläinlääkärissä. Lisääntynyt tuntoherkkyys alkaa yleensä aikuisilla kissoilla, ja oireina ovat laajentuneet pupillit, ihon värähtely ja voimakas turkin nuoleminen. 

Jokaisen kissan kohdalla tulisi pyrkiä selvittämään mahdollista syytä, jotta ongelman käsittely tulisi yksinkertaisemmaksi.

Hoito riippuu syystä

Yksinkertaisimmat hoidettavat syyt liian naukumisen taustalla ovat lääketieteelliset, eläinlääkärin toteamat sairaudet ja kivut. Yleensä kun alkuperäinen syy poistuu, naukuminen loppuu. Kiiman aiheuttamaa naukumista ja kollien naukumista voi vähentää leikkaaminen. 

Huomiohakuisen naukumisen vähentäminen on täysin omistajasta riippuvaista: kissaa ei saisi millään tavalla huomioida silloin kun se naukuu – ei positiivisesti eikä negatiivisesti. Näin toimittaessa käytös sammuu kannattamattomana. Vaikutusta voi tehostaa niin, että kissan aloitettua naukumisen omistaja poistuu välittömästi huoneesta. Kissan voi kouluttaa alun perin olemaan hiljaa esimerkiksi ruokintatilanteessa siten, että kouluttaa sille korvaavan käytöksen, kuten istumisen ja edellyttää istumista aina ennen ruokintaa. Näin kissa ei lähde edes kokeilemaan naukumista. 

Turhautumisen aiheuttamaan naukumiseen toimii kissan virikkeellistäminen. Virikkeellistäminen on vaativaa ja aikaa vievää puuhaa, koska optimitilanteessa kissan elinympäristö olisi jatkuvasti muuttuva pysyäkseen kiinnostavana. Ympäristömuutoksien lisäksi kissan tulisi voida käyttäytyä lajilleen tyypillisellä tavalla, eli saalistaa, olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja tehdä muitakin kissamaisia asioita.

Jaana Pohjola

🐾 Eläinten käyttäytymistieteiden maisteri
🐾 Kysytään koiralta®️ -metodin kehittäjä
🐾 Käytöksen syiden selvittämisen mestari
🐾 Yli 13 vuoden käytännön kokemus
🐾 Kouluttanut myös kouluttajia ja ammattilaisia
🐾 Luovia ideoita haastaviinkin tilanteisiin
🐾 Ammatillinen opettaja AmO