Kierroksilla käyvän kissamonsterin rauhoittaminen

kissa herättää öisin

Osa kissoista ilmentää stressiä erittäin aktiivisesti. Ne huutavat, hyökkäilevät ja osoittavat hyvin avoimesti, jos eivät ole tyytyväisiä tilanteeseen. Tällaiset kissat ovat hyvin reippaita ja siksi niiden persoonallisuus tulee myös esille. Aktiiviset kissat vaativat omistajiltaan toimia pysyäkseen tyytyväisinä – liian tylsä ja muuttumaton ympäristö voi puuduttaa ja kun tällainen kissa turhautuu, asunto voi kärsiä. On muutamia asioita, joita aktiivisen kissan omistajan kannattaa ottaa huomioon.

Aktiivinen kissa ei yleensä korista vaatekomeron perimmäistä nurkkaa eikä sitä voi unohtaa oven taakse toiseen huoneeseen. Sen sijaan aktiivinen kissa voi ajaa omistajansa hermoraunion partaalle seuraamalla tätä jatkuvasti, kommentoimalla kovaäänisesti kaikkea mahdollista ja yksinkertaisesti olemalla koko ajan kuultavilla, nähtävillä ja iholla. Valitettavasti nämä kissat kuuluvat siihen riskiryhmään, joita yritetään syöttää tyytyväisiksi kun kaikki muut keinot on jo käytetty. Kissaa saatetaan syöttää liikaa myös siksi, että se käyttäytyy koko ajan aivan kuin sillä olisi nälkä. Jaloissa pyörivä ja huutava kissa ei suinkaan aina ole nälkäinen – usein kissa pyytää omistajaltaan jotain muuta kuin ruokaa. Jatkuva syöminen lihottaa ja sitä kautta passivoi, mutta se ei poista kissan stressiä.

Aktiivisen kissan kanssa harrastaminen on yleensä helppoa. Kissa on helppo opettaa valjaisiin ja ulkoiluun, agilityyn tai temppuihin ja se alkaa myös pitää kiinni näistä saavutetuista eduistaan. Jos ulos menemiseen ei liity riittävän selkeää merkkiä, kissa voi viettää eteisessä suurimman osan päivästä huutaen. Tämä ei tietenkään ole toivottavaa, vaan saattaa jopa lisätä stressiä turhautumisen kautta, ja turhautunut kissa voi räjähtää herkästi.

Kierrokset käyttöön

Aktiivinen kissa nauttii toiminnallisuudesta. Se haluaa olla mukana tiskaamassa, suihkussa, saunassa, nukkumassa, pihalla, autossa, ikkunalla, tietokoneella, telkkarin ääressä, joka paikassa. Jos mielekästä tekemistä ei järjesty talon puolesta, kissa järjestää sitä itse. Kissan valtava moottori kannattaa valjastaa hyötykäyttöön ja antaa sille kokemuksia, jossa se saa riehua ja nostaa kierroksia. Vaikka tulee mieleen, että seinille jo muutenkin kiipeilevää kattia ei tarvitsisi enempää villitä, se kannattaa silti!

Pähkinöitä aivoille

Parin minuutin aivojumppa väsyttää kissan tehokkaasti ja tuottaa sille mielihyvää. Temppuja on helppo keksiä, kunhan löytää kissalle sopivan palkkion. Voit opettaa kaikkea mahdollista; hyödyllisiä asioita, hauskoja temppuja tai vaikkapa hajutyöskentelyä. Kissat nauttivat ongelmanratkaisutehtävistä, ja suurin osa niille suunnitelluista virikeleluista on aivan liian helppoja. Kouluttaminen on rahankin kannalta hyvä tapa antaa karkkia aivoille, kun ei kerran opittu ruokalabyrintti pölyyntyy kaapinpäällä.

Stressi hallintaan

Lyhytkestoinen stressi ei ole huono asia. Sen tarkoitus on auttaa kissaa poistumaan ikävästä tilanteesta ja selviytymään. Ongelma tulee siitä, että kissa ei pääse pois tilanteesta ja stressitila jää päälle. Pahimmillaan stressi voi sairastuttaa kissan. Stressinhallinnan tulisi lähteä siitä, että kissalla on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja toteuttaa lajille tyypillistä käyttäytymistä. Kaikki kissamainen tekeminen on hyvästä stressinhallinnan kannalta; on hyvä, että kissa teroittaa kynsiään, on hyvä, että se kommunikoi ihmisensä kanssa, on hyvä että se on aktiivinen ja utelias ja leikkisä. Stressaantuneena aktiivinen kissa voi olla hyvin aktiivinen. Tämä olisi hyvä ottaa huomioon ja keksiä omalle kissalle sopivimmat stressinpurkukeinot.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet videon, jossa esitellään aktiivisille kissoille sopivia virikkeellistämistapoja! Lisäksi näet videovinkit, miten kissan viikset saadaan töihin!

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Jos olet jo VIP-jäsen, kirjaudu sisään nähdäksesi VIP-sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity VIP-jäseneksi nähdäksesi VIP-sisällöt!

Mitä mielessä?