Synttäriale - 15 vuotta koirien kouluttamista - kaikki kurssit -15 % koodilla SYKSY15
EK-logo-vaaka_5@4x

Koira pelkää muita koiria

Mistä tietää että koira pelkää muita koiria?

Koiranpentu tai aikuinen koira voi pelätä muita koiria joko yleisellä tasolla tai vain tietyissä tilanteissa. Tyypillisesti tilannekohtainen pelko liittyy hihnassa kohtaamisiin, eli sama koira pelkää muita koiria hihnassa vaikka vapaana ollessaan se ei pelkäisi koiria lainkaan. Pelko on hyvin usein tilannekohtaista. Joskus pelko voi kohdistua vain yhteen koiraan, ja monella asuukin naapurustossa tällainen arkkivihollinen. Tämä vaihtelu kertoo siitä, että koira on huomattavasti monimutkaisempi eläin kuin mitä voisi uskoa ja toisaalta siitä, että koiran pelkoihin vaikuttaa moni asia. Ei voi siis vain sanoa jotakin koiraa pelokkaaksi, vaan pelko on melkein aina tilannekohtaista. Koiran pelko muita koiria kohtaan voi ilmetä esimerkiksi:

Miksi koira pelkää toisia koiria?

Syyt koirapelkoon voivat olla moninaisia – joko yksittäisinä tai yhdistelminä. Koiralla voi olla perinnöllinen alttius kehittää koirapelko yhdessä puutteellisen sosiaalistamisen kanssa. Toisaalta koiralla voi olla taustalla jokin ikävä kokemus, kuten koirahyökkäys, joka aiheuttaa pelkoa koiria kohtaan. Tyypillistä on myös se, että koiralla ei ole mitään kokemusta muista koirista ja tämä kokemattomuus aiheuttaa pelkoa. Olipa syy mikä tahansa, on tärkeää tunnista ja tunnustaa koiran pelko, eikä altistaa sitä muille koirille muuten kuin koiran omalla mukavuusalueella.

Mitä voi tehdä jos koira pelkää muita koiria?

Ihminen voi omalla toiminnallaan sekä pahentaa että lievittää koiran pelkoa. Pahentaminen tapahtuu niin, että koiraa yritetään väkisin altistaa viemällä sitä liian hankaliin paikkoihin. Tässä ihminen on monesti optimisti, kun pohditaan mikä on koiralle vielä mukavuusaluetta. Maltillisella altistuksella ja hyvän suunnitelman kanssa ihminen voi lievittää koiran pelkoa. Tärkeää pelon hoidossa huomioitavaa:

  • Koira itse määrittää mukavuusalueensa rajat, ei ihminen
  • Koiralla tulee olla mahdollisuus välttää ikäviä tilanteita
  • Koiran hallinnan tunnetta lisäämällä lisätään myös turvallisuudentunnetta
  • Omistaja voi toimia koiralleen tukena ja turvana monin tavoin

Pelko ja sen aiheuttamat ongelmat ovat varsin yleisiä ja arkipäiväisiä. Kaikki pelot eivät ole suuria ja hankalia, vaan ne voivat liittyä johonkin yksittäiseen paikkaan tai tilanteeseen. On kuitenkin tärkeää auttaa koiraa selviytymään pelottavista tilanteista sen hyvinvoinnin kannalta.

Voisit olla kiinnostunut näistä kursseista