Koiran närästys on yllättävän yleinen vaiva, mutta sen tunnistaminen ei aina ole helppoa. Toisin kuin ihminen, koira ei osaa kertoa närästyksestä, vaan oireet näkyvät käyttäytymisen ja voinnin muutoksina.
Närästyksestä kärsivä koira voi esimerkiksi:
- lipoa huuliaan jatkuvasti
- nieleskellä tai maiskutella
- syödä ruohoa tavallista enemmän
- herätä öisin levottomana
- oksennella keltaista vaahtoa tai nestettä
- vaikuttaa pahoinvoivalta erityisesti aamuisin
- olla haluton syömään tai syödä hyvin valikoivasti
- hakeutua syömään kaikkea mahdollista ulkona
- maata tavallista enemmän
- vältellä liikuntaa
- vaikuttaa vaisulta
- lähteä lenkille vastahakoisesti
- lopettaa leikin tavallista nopeammin
- maata takapuoli ylhäällä ja etuosa maassa kipua lievittääkseen
Närästyksen taustalla voi olla monia eri syitä, kuten liian pitkät ruokintavälit, ruokavalioon liittyvät tekijät, stressi, sairaudet tai vatsan alueen kiputilat.
Tässä artikkelissa käymme läpi koiran närästyksen yleisimmät oireet, mahdolliset syyt sekä sen, milloin tilanteessa kannattaa hakeutua eläinlääkärin tutkimuksiin. Artikkelin on kirjoittanut koirien ruokinta-asiantuntija Emmi Sohkanen.
Olet ehkä kuullut nämä neuvot koiran närästyksen hoidosta
Kun koira oireilee vatsallaan, neuvoja löytyy yleensä enemmän kuin tarpeeksi.
- “Anna vähän piimää.”
- “Kokeile närästyslääkettä.”
- “Vaihda raakaruokaan.”
- “Anna enemmän ruokaa.”
- “Anna vähemmän ruokaa.”
- “Närästys johtuu varmasti viljoista.”
Osa neuvoista voi auttaa joitakin koiria, mutta ongelmana on se, että närästys ei ole sairaus vaan oire. Sama oire voi syntyä hyvin erilaisista syistä. Yhdellä koiralla taustalla voi olla liian pitkä yöpaasto. Toisella stressi. Kolmannella ruokavalioon liittyvä ongelma. Neljännellä vatsan tai suoliston sairaus.
Siksi tärkein kysymys ei yleensä ole:
“Mikä ruoka auttaa närästykseen?”
Vaan:
“Miksi juuri tämä koira oireilee?”
Kun syy löytyy, myös oikean ratkaisun löytäminen on huomattavasti helpompaa.
Kun koira maiskuttelee ja nieleskelee äänekkäästi yöllä, syö innokkaasti ruohoa lenkillä tai oksentaa tyhjää mahaa, ensimmäinen mieleentuleva selitys on usein “närästys”.
Nopeat vinkit, joilla pääset alkuun närästysoireisen koiran kanssa
- Yksinkertaista ruokavalio väliaikaisesti
- Suosi helposti sulavia raaka-aineita
- Tauota lisäravinteet hetkeksi
- Vältä runsasrasvaisia raaka-aineita ja herkkuja
- Tarkkaile helpottaako vai pahentaako syöminen oireita
- Pidä oirepäiväkirjaa ruokailuista ja oireista
- Tee muutoksia yksi kerrallaan
Koiran närästys ei kuitenkaan ole yksittäinen sairaus, vaan kokonaisuus oireita jotka voivat heijastaa ruokatorven, mahalaukun, suoliston, jopa hermoston toiminnan häiriötä tai ruokintarytmin epäsopivuutta. Oireita voi olla vaikea tulkita, sillä koira ei osaa kertoa miltä sen vatsassa tai ruokatorvessa tuntuu.
Närästys on kuitenkin yksi niistä aiheista, joiden kohdalla ravitsemusneuvojamme pysähtyy ensimmäiseksi pohtimaan yhtä kysymystä:
Onko kyse varmasti närästyksestä?
Vaikka puhekielessä närästyksestä puhutaan usein diagnoosinkaltaisena vaivana, todellisuudessa kyse on oireesta. Samankaltaisten oireiden taustalla voi olla useita erilaisia syitä, jotka vaativat täysin erilaisia ratkaisuja. Siksi närästysoireisen koiran kohdalla tärkein tavoite ei ole löytää nopeasti jokin uusi ruoka tai lisäravinne, vaan tärkeämpää on ymmärtää mistä oireet ovat peräisin.
Jos koirasi maiskuttelee öisin, syö ruohoa, oksentaa keltaista vaahtoa tai vaikuttaa ajoittain pahoinvoivalta, ja olet jo kokeillut ruoan vaihtamista ja toistamiseen, ongelma ei välttämättä edes ole siinä, ettet ole vielä löytänyt oikeaa ruokaa.
Ravitsemusneuvonnassa puretaan kokonaisuutta: mitä koira syö, kuinka paljon ja milloin, mitä tapahtuu ennen oiretta, helpottaako syöminen vai käynnistääkö se oireet, miten ruoansulatus muuten toimii ja onko kokonaisuudessa jotakin, mikä viittaa siihen, että asia kuuluu myös eläinlääkärin tutkittavaksi.
Artikkelin sisällys
- Mitä närästys oikeastaan tarkoittaa ja mistä sen tunnistaa?
- Kaikki närästys ei ole refluksia
- Ruoka voi sekä helpottaa että pahentaa oireita
- Vatsahapot eivät aina ole ongelman ydin
- Milloin lääkityksestä voi olla apua?
- Stressi näkyy myös vatsassa
- Ruokavirike ei aina ole paras ratkaisu
- Pienillä käytännön muutoksilla voi olla merkitystä
- Milloin tarvitaan eläinlääkärin apua?
- Närästystä ei voi täysin hoitaa ennen kuin syy ymmärretään
- Kaipaatko ruokintaneuvojan apua koiran närästykseen?
- Usein kysyttyä koiran närästyksestä
- Lähteet
Mitä koiran närästys tarkoittaa ja mistä sen tunnistaa?
Ihminen kuvaa närästystä usein polttavana tai kirvelevänä tunteena rintalastan takana. Koiran kohdalla tilanne on haastavampi, koska emme voi kysyä miltä koirasta tuntuu. Joudumme päättelemään mahdollisen närästyksen tai muun ruoansulatuskanavan epämukavuuden koiran käyttäytymisestä ja oireista.
Närästyksestä kärsivä koira voi esimerkiksi:
- lipoa huuliaan toistuvasti
- nieleskellä tai maiskutella jatkuvasti
- kuolata tavallista enemmän
- nuolla mattoja, lattioita tai muita pintoja
- syödä ruohoa
- röyhtäillä runsaasti
- olla levoton erityisesti öisin tai aikaisin aamulla
- oksentaa valkoista tai keltaista vaahtoa
Moni omistaja huomaa oireiden korostuvan tyhjällä vatsalla. Koira saattaa herätä aamuyöllä levottomana, etsiä syötävää tai oksentaa keltaista nestettä ennen aamuruokaa. Toisilla oireet taas pahenevat ruokailun jälkeen.
Haasteena on se, että mikään yksittäinen oire ei vielä kerro varmasti närästyksestä. Samankaltaisia oireita voi esiintyä esimerkiksi refluksissa, mahalaukun kiputiloissa, suoliston vaivoissa, pahoinvoinnissa, tulehduksellisissa ruoansulatuskanavan sairauksissa tai jopa sappirakon toiminnan häiriöissä.
Tästä syystä närästystä kannattaa ajatella ennen kaikkea oireena eikä diagnoosina. Vaikka koiran oireet näyttäisivät omistajan silmissä selvältä närästykseltä, taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä.
Siksi myös meidän ravitsemusneuvonnassamme tarkastellaan aina koko koiraa eikä pelkkää yksittäistä oiretta. Oireiden ajankohta, ruokavalio, stressitekijät, arjen kuormitus, mahdolliset sairaudet ja koiran yleinen hyvinvointi muodostavat kokonaisuuden, jonka perusteella voidaan alkaa arvioida, mistä oireilu todella johtuu.
Kaikki närästys ei ole refluksia
Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä on ajatus siitä, että närästysoireilu tarkoittaisi aina refluksia, jossa mahalaukun sisältöä pääsee nousemaan ruokatorveen. Tämä aiheuttaa epämukavaa tunnetta, nielemistä, maiskuttelua ja levottomuutta erityisesti makuuasennossa.
Läheskään kaikki närästykseltä näyttävä oireilu ei kuitenkaan johdu refluksista. Joskus kyse voi olla mahalaukun ärsytyksestä tai kiputilasta. Joskus oireiden taustalla voi olla suoliston alueen epämukavuutta. Myös pahoinvointi voi näkyä hyvin samankaltaisina oireina.
Tämän vuoksi ravitsemusneuvojamme kartoittaa aina mahdollisimman tarkasti:
- milloin oireita esiintyy suhteessa ruoka-aikaan
- helpottaako vai pahentaako syöminen oloa
- esiintyykö oireita erityisesti öisin
- liittyykö oireisiin oksentelua
Pienetkin yksityiskohdat voivat auttaa ymmärtämään, mistä oireiden taustalla on kyse.
Ruoka voi sekä helpottaa että pahentaa oireita
Närästysoireisen koiran ruokintaa pohtiessa törmätään monesti ristiriitaisiin neuvoihin. Toisaalla suositellaan pieniä ja tiheitä aterioita, toisaalla taas pidempiä ruokintavälejä. Tämä ei johdu siitä, että toinen neuvo olisi välttämättä väärä, vaan siitä, että närästysoireisten koirien välillä voi olla suuria eroja.
Joillekin koirille syöminen helpottaa oloa lähes välittömästi. Toisilla taas oireet alkavat juuri ruokailun jälkeen. Tämä ero kertoo monesti olennaisen.
Jos koira vaikuttaa voivan paremmin saatuaan ruokaa, pitkät ruokintavälit voivat olla osa ongelmaa. Tällöin pienemmät ja useammin tarjotut ateriat voivat auttaa.
Toisilla koirilla taas ruokailu itsessään käynnistää oireet. Tällöin huomio kiinnittyy usein annoskokoon, aterian koostumukseen tai yksittäisiin raaka-aineisiin.
Siksi ravitsemusneuvojamme kysyy ensimmäisenä, miten oireet sijoittuvat suhteessa ruokailuun.
Vatsahapot eivät aina ole ongelman ydin
Närästyksestä puhuttaessa keskustelu kääntyy nopeasti vatsahappoihin sillä oletuksella että oireiden taustalla on aina liiallinen vatsan happamuus. Todellisuudessa asia ei välttämättä ole näin yksinkertainen.
Mahahappojen tehtävänä on aloittaa ruoan pilkkominen. Erityisen tärkeä tehtävä niillä on eläinperäisen materiaalin hajottamisessa. Raakaruokaa syövillä koirilla mahalaukun olosuhteet voivat poiketa jonkin verran kuivaruokaa syövistä koirista, koska erilaiset ruokavaliot käyttävät ruoansulatusta eri tavoin.
Joskus oireiden taustalla voi olla liiallinen happojen eritys, mutta toisinaan taas ongelma voi liittyä siihen, ettei ruoka sula tehokkaasti tai siirry ruoansulatuskanavassa eteenpäin tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tästä syystä yksittäinen selitys ei kuvaa kaikkia närästäviä koiria.
Milloin lääkkeistä voi olla apua?
Närästysoireiden hoidossa käytetään yleisesti myös mahahapon eritykseen vaikuttavia lääkkeitä. Ne voivat olla perusteltuja erityisesti silloin kun epäillään refluksia, liikahappoisuutta tai ruokatorven ärsytystä. Näemme kuitenkin tärkeänä, ettei oireiden syyn selvittäminen saisi jäädä lääkityksen varjoon.
Jos oireiden taustalla vaikuttavat esimerkiksi ruokavalio, ruokintarytmi, stressi tai jokin muu ruoansulatuskanavan häiriö, pelkkä oireiden lievittäminen ei ratkaise ongelmaa pitkällä aikavälillä.
Stressi näkyy myös vatsassa
Stressin vaikutus ruoansulatukseen jää helposti huomaamatta, koska vatsaoireita pidetään usein ensisijaisesti ruokaan liittyvänä ongelmana. Käytännössä ruoansulatus ja hermosto toimivat kuitenkin jatkuvassa yhteistyössä.
Moni koiranomistaja tunnistaa tilanteen, jossa koira alkaa odottaa ruokaa jo hyvissä ajoin ennen ruokailua. Osa koirista osaa ennakoida ruokailun hämmästyttävän tarkasti ja joillakin innokas ruuan odotus voi näkyä vatsaoireina. Erityisesti silloin kun ruokailu tapahtuu päivästä toiseen täsmälleen samaan aikaan ja koira odottaa sitä suuresti. Kun elimistö valmistautuu ruokailuun, myös ruoansulatus käynnistyy.
Siksi ravitsemusneuvojamme pohtii myös sitä, voiko osa oireista liittyä ruokailun ennakointiin eikä varsinaisesti itse ruokaan.
Myös muu stressi voi vaikuttaa ruoansulatuksen toimintaan. Pitkittynyt kuormitus, vähäinen palautuminen tai jatkuva vireystilan kohoaminen voivat näkyä vatsan alueen oireiluna siinä missä käyttäytymisessäkin. Ruoansulatus ei toimi irrallaan muusta elimistöstä, vaan reagoi herkästi kuormitukseen, jännitykseen ja puuttelliseen palautumisen. Siksi vatsaoireiden taustalla voi toisinaan olla yhtä lailla elämäntilanne kuin itse ruoka.
Ruokavirike ei aina ole paras ratkaisu närästävälle koiralle
Ruokavirikkeet, kuten täytetyt, jäädytetyt kongit ja muut vastaavat ovat erinomainen tapa tarjota koiralle tekemistä ja mahdollisuuden toteuttaa käyttäytymistarpeitaan.
Närästystä oireilevan koiran kohdalla niiden käyttöä kannattaa kuitenkin tarkastella yksilöllisesti. Kun syöminen tapahtuu hyvin hitaasti, mahalaukkuun saapuu ruokaa vähitellen pitkän ajan kuluessa. Joillakin koirilla tämä voi olla hyödyllistä, mutta toisilla se voi ylläpitää oireita. Siksi ravitsemusneuvonnassa tarkastelemme myös ruokailutapaa, ei pelkästään ruokakupin sisältöä.
Pienillä käytännön muutoksilla voi olla merkitystä
Jos oireiden taustalla epäillään refluksia, myös ruokailuun liittyvät käytännöt voivat vaikuttaa koiran vointiin.
Huomiota voidaan kiinnittää esimerkiksi
- annoskokoon
- ruokintakertoihin
- ruokailuasentoon
- ruokailun jälkeiseen aktiivisuuteen
- lepoasentoon
Joissakin tilanteissa pienet muutokset voivat vähentää oireita merkittävästi. Tärkeintä on kuitenkin löytää ratkaisut, jotka perustuvat oireiden todelliseen syyhyn eikä pelkästään niiden näkyviin seurauksiin.
Milloin närästyksen hoitoon tarvitaan eläinlääkärin apua?
Jos koiralla esiintyy esimerkiksi:
- jatkuvaa oksentelua
- syömisen tai nielemisen vaikeuksia
- laihtumista
- pitkään jatkuvaa ruokahaluttomuutta
- verta oksennuksessa
- verta ulosteessa
- voimakasta kipukäyttäytymistä
on syytä hakeutua ensin eläinlääkärin tutkimuksiin.
Närästystä ei voi täysin hoitaa ennen kuin sen syy ymmärretään
Närästys on hyvä esimerkki oireesta, jonka taustalla voi olla useita erilaisia mekanismeja. Yhdellä koiralla oireet helpottavat syömällä. Toisella ne alkavat juuri ruokailun jälkeen. Yhdellä taustalla voi olla refluksi ja toisella suoliston alueen toiminnallinen epämukavuustila. Kolmannella ruokailuun liittyvä ennakointi tai arjen kuormitus tai aktiivisuus voi olla syynä.
Siksi ravitsemusneuvontamme ei pyri etsimään närästykseen yhtä oikeaa ruokaa tai yksittäistä ratkaisua. Tärkeämpää on ymmärtää, mitä oire juuri kyseisen koiran kohdalla tarkoittaa, koska vasta silloin voidaan rakentaa ruokavalio ja ruokintatapa, jotka aidosti hoitavat närästystä.
Kun yleisimmmät vinkit eivät enää riitä
Jos koirasi oireilee kerran satunnaisesti, koko ruokintaa ei yleensä tarvitse lähteä rakentamaan uudelleen. Mutta jos huomaat miettiväsi jatkuvasti, miksi koirasi edelleen närästää muutoksista huolimatta, tilanne on toinen.
Ravitsemusneuvonnasta voi olla erityisesti hyötyä, jos koirasi
- maiskuttelee, nieleskelee, syö ruohoa tai vaikuttaa pahoinvoivalta toistuvasti
- heräilee vatsaoireisiin öisin tai oksentaa vaaleaa vaahtoa
- oireilee aina tiettyyn aikaan päivästä tai suhteessa ruokailuun
- voi hetken paremmin ruokavaliomuutoksen jälkeen, mutta oireet palaavat
- on alkanut valikoida ruokaansa tai ruokahalu vaihtelee
- on kokeillut jo useita ruokia, lisäravinteita tai ruokintarytmejä ilman selkeää vastausta siihen, mikä oikeastaan auttaa.
Jos olet jo siinä pisteessä, että kokeilet asioita yksi toisensa jälkeen etkä enää tiedä, mikä koiraasi auttaa ja mikä pahentaa oireita, ravitsemusneuvonnasta on todennäköisesti eniten hyötyä.
→ Tutustu koiran ravitsemusneuvontaan
Jos koirasi oireilee toistuvasti eikä syy tunnu löytyvän, et ole yksin. Närästys, ruohon syöminen, keltaisen vaahdon oksentaminen, huulten lipominen ja muut vatsaoireet voivat johtua hyvin monista eri tekijöistä, eikä oikean ratkaisun löytäminen ole aina helppoa.
Eläinkoulutus.fi:n ruokintaneuvonnassa tarkastelemme koiraasi kokonaisuutena. Käymme läpi ruokinnan, ruokintarytmin, mahdolliset stressitekijät, oireiden esiintymisen, arjen kuormituksen sekä muut hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. Tavoitteena ei ole vain peittää oireita, vaan pyrkiä ymmärtämään, miksi niitä esiintyy juuri sinun koirallasi.
Moni koira ja omistaja on saanut apua tilanteisiin, joissa oireilu on jatkunut pitkään ilman selkeää selitystä tai joissa erilaisia ruokia, lisäravinteita ja kotikonsteja on ehditty kokeilla jo useita.
Jos haluat asiantuntijan näkemyksen koirasi vatsaoireisiin ja ruokintaan, tutustu ruokintaneuvontaamme tästä →
Jos oireet ovat voimakkaita, pitkittyneitä tai niihin liittyy esimerkiksi kipua, voimakasta oksentelua, laihtumista tai yleiskunnon heikkenemistä, suosittelemme aina eläinlääkärin tutkimuksia ruokintaneuvonnan rinnalle.
Usein kysyttyjä kysymyksiä koiran närästyksestä
Närästys voi näkyä esimerkiksi huulten lipomisena, jatkuvana nieleskelynä, nuolemisena, maiskutteluna, ruohon syömisenä, kuolaamisena tai levottomuutena. Koira voi venytellä paljon ja jäädä erikoiseen, nk. “rukousasentoon” jossa sen etupää on kumartuneena alas. Oireet eivät kuitenkaan yksin kerro mistä on kyse, sillä samankaltaisia oireita voivat aiheuttaa myös refluksi, pahoinvointi tai muut ruoansulatuskanavan vaivat.
Kyllä voi. Jos oireiden taustalla on esimerkiksi tietty raaka-aine, ruokavalion koostumus ylipäätään, liian suuret ateriat tai ruokintarytmi, niin ruokavalion muutoksista on paljonkin hyötyä.
Se riippuu siitä, miten koira reagoi ruokailuun. Osa koirista voi paremmin, kun sen ruuansulatus saa useammin täytettä. Toisilla taas oireet alkavat ruokailusta. Siksi ruokintakertojen lisääminen ei ole kaikille oikea ratkaisu.
Stressi voi vaikuttaa ruoansulatuksen toimintaan monin tavoin, ei pelkästään lisäämällä vatsahappotuotantoa, vaan hidastamalla esimerkiksi suoliston liikkuvuutta. Pitkittynyt kuormitus, ruuanodotusstressi tai jatkuvasti koholla oleva vireystila voivat näkyä myös ylipäätään ruuansulatukseen liittyvinä oireina. Siksi myös närästysoireisen koiran kohdalla kannattaa tarkastella ruokavalion lisäksi myös arjen kokonaiskuormitusta.
Närästyslääkkeet voivat helpottaa oireita, etenkin jos taustalla on ruokatorven tai vatsan limakalvon ärtymistä, liikahappoisuutta jossa vatsahappoja nousee ruokatorveen tai suuhun. Ne yksin eivät kuitenkaan kerro, mitä oireiden taustalla todellisuudessa on. Siksi myös lääkityksen aikana kannattaa pyrkiä selvittämään, mistä oireilu johtuu ja korjata oireiden lisäksi myös syytä.
Joillakin koirilla voivat. Hidas syöminen ja pitkään jatkuva ruokailu eivät välttämättä sovi kaikille närästysoireisille koirille. Toisilla ruokavirikkeet taas toimivat hyvin. Ratkaisu riippuu oireiden taustasta ja siitä, miten juuri kyseinen koira reagoi ruokailuun.
Kyllä. Joillakin koirilla tietyt raaka-aineet, liian suuret annokset tai ruokavalion koostumus voivat lisätä närästysoireita. Tämä voi tapahtua riippumatta siitä, syökö koira raakaruokaa, kypsennettyä kotiruokaa, märkäruokaa vai kuivaruokaa. Toisilla koirilla ruokavalion muuttaminen helpottaa oireita merkittävästi. Siksi ruokavaliota kannattaa tarkastella kokonaisuutena yksittäisen ruokintatavan sijaan, koska pelkkä ruokintatapa ei yksin kerro, aiheuttaako tai ehkäiseekö se närästystä.
Silloin, jos oireet ovat voimakkaita, pitkittyneitä tai niihin liittyy säännöllistä oksentelua, laihtumista, ruokahaluttomuutta, nielemisvaikeuksia tai verta oksennuksessa tai ulosteessa.
Lähteitä ja tutkimuksia koiran närästyksestä
Kook, P.H. ym. (2014).
Wireless Ambulatory Esophageal pH Monitoring in Dogs with Clinical Signs Interpreted as Gastroesophageal Reflux. Journal of Veterinary Internal Medicine.
Tutkimuksessa tarkasteltiin refluksioireista kärsiviä koiria ja osoitettiin, että kaikki refluksiksi epäillyt oireet eivät välttämättä johdu varsinaisesta refluksista. Tämä korostaa sitä, että närästyksen kaltaisten oireiden taustalla voi olla useita erilaisia syitä.
Lei, Y. & Chen, J.D.Z. (2009).
Inhibitory Effects of Various Types of Stress on Gastric Tone and Gastric Myoelectrical Activity in Dogs.
Tutkimuksessa havaittiin, että stressi vaikutti mahalaukun normaaliin toimintaan ja liikkuvuuteen koirilla. Tulokset tukevat käsitystä siitä, että stressi voi olla yksi vatsaoireita ylläpitävä tai pahentava tekijä.
Savvas, I. ym. (2016).
A “Light Meal” Three Hours Preoperatively Decreases the Incidence of Gastro-Esophageal Reflux in Dogs.
Tutkimuksessa havaittiin, että ruokailun ajoituksella ja ruokamäärällä voi olla vaikutusta refluksin esiintymiseen koirilla. Tulokset viittaavat siihen, että ruokintarytmillä voi olla merkitystä myös refluksin kaltaisten oireiden hallinnassa.
Tsompanidou, P. ym. (2022).
The Effect of the Preoperative Fasting Regimen on the Incidence of Gastro-Oesophageal Reflux in 90 Dogs.
Tutkimuksessa tarkasteltiin paaston pituuden vaikutusta refluksin esiintymiseen. Tulokset tukevat ajatusta siitä, että liian pitkät ruokintavälit voivat vaikuttaa mahalaukun ja ruokatorven toimintaan.
Stefani, V. ym. (2023).
Buffering Capacity of Various Commercial and Homemade Foods in the Context of Gastric Canine Digestion.
Tutkimuksessa verrattiin erilaisten koiranruokien vaikutusta mahalaukun happamuuteen ja ruoansulatukseen. Tulokset osoittivat, että eri ruoilla on merkittäviä eroja siinä, miten ne vaikuttavat mahalaukun olosuhteisiin.
WSAVA Gastrointestinal Guidelines
Maailman pieneläinlääkärijärjestön (WSAVA) ruoansulatuskanavan sairauksia käsittelevät ohjeistukset. Laaja yhteenveto ruoansulatuskanavan oireiden arvioinnista, diagnostiikasta ja hoitolinjoista.