Jätä, irti, kiitos – luopumisen opettamisen verkkokurssi

8 kommenttia artikkeliin ”Jätä, irti, kiitos – luopumisen opettamisen verkkokurssi”

1. Hei! Minulla on 15 kk vanhan stabijhoun-urokseni kanssa ollut jo kuukausia ongelmana lähinnä vaatekappaleet ja muut kankaiset asiat ja niiden syönti. Myös banaaninkuoria herkästi syö niitä löytäessään ja muita ruuanjäämiä. Aiemmin söi myös paljon nenäliinoja kaduilta mutta niiden kohdalla tottelee nyt hyvin “ei ota” -käskyä. Saattaa kyllä hieman repiä nenäliinaa, mutta ei syö. Kotona saan vaatekappaleet ja banaaninkuoret yms. pidettyä sen ulottumattomissa (kenkien ja esimerkiksi kirjanhyllyn kirjojen, kaukosäädinten jne antaa olla), mutta teiden varsilta löytyy hämmästyttävän paljon erilaisia hanskoja, ja se on todella hyvä niitä bongailemaan myös, vaikka joku olisi nostanut pudonneen hanskan vaikkapa sähkökaapin tai muurin päälle. Se pitää löytämiään vaatekappaleita selvästi saaliina ja ravistelee niitä, sitten mielellään kaivaa maahan/lumeen piiloon, jos löytyy hänen mielestään sopiva paikka. Muistaa piilopaikat hyvin ja siirtelee tavaroita sitten mielellään uuteen paikkaan. Stressaavan tilanteen jälkeen (esimerkiksi kerran eläinlääkäriltä kävellessämme) herkästi alkaa repiä ja syödä löytämäänsä. Myös jos kokee, että yritän saada esim. vaatekappaletta pois, herkästi mieluummin syö sen. Olenkin kyllä muutaman kerran ottanut väkisin häneltä pois, vaikka olen tiennyt, ettei niin saisi tehdä. Hätäännyn näissä tilanteissa, jotka tuntuvat potentiaalisesti hengenvaarallisilta. Tähän mennessä onneksi on oksentanut syömänsä hanskat jne pois tai pienempinä osina ovat tulleet kakan mukana ulos. Myös banaaninkuoret ovat tulleet kakan mukana. Pelottaa silti. Nyt ennen tämän kurssin ostamista tein paljon toistoja niin, että näytin erilaisia hanskoja ja esim. banaaninkuorta eri paikoissa eli myös lenkeillä ja palkitsin usealla namilla, kun totteli “älä ota” -käskyä. Muutaman kerran sain myös tositilanteessa hanskan pois, kun se oli sellaisen tieltä löytänyt. Heittelin nameja ja sain sitten napattua hanskan pois. Viikko sitten hän kuitenkin mieluummin alkoi syödä löytämäänsä lapasta. Kävi kyllä välissä nappaamassa maahan heittämiäni nameja, mutta nopeasti nappasi lapasen takaisin suuhunsa ja alkoi siten pureskella sitä. Otin sen sitten väkisin pois (vaikka tosiaan tiedän, ettei saisi). Muutama päivä tämän jälkeen löysi taas hanskan lenkillä, mutta tuolloin vain kävi kaivamassa sen piiloon eikä ollut aikomustakaan syödä. Olin siinä tilanteessa kauempana ja yritin esittää kuin en olisi kiinnostunut. Se varmaankin auttoi. Aina ei voi kuitenkaan etäisyyttä pitää tositilanteessa esim. pyörätiellä ja tuolloin hän selvästi kokee minut uhkana ja mieluummin alkaa syödä löytämäänsä.

   – Onkohan minulla toivoa rakentaa koiran kanssa yhteistyötä näistä virheistäni huolimatta? Onko sinulle tullut samantyyppistä tilannetta eteen, saivatko tilanteen korjattua ja kuinka kauan heillä meni korjata tilanne? Tietenkään kaikilla ei suju samalla tavalla, mutta olisi kiva saada jonkinlaista osviittaa niin osaisin asennoitua asian työstämiseen ja siihen menevään aikaan ainakin jollain tasolla.
   – Kannattaisikohan minun nyt lähinnä alkaa harjoitella tuota käteen tuomista, eli että en namien avulla “huijaisi” hanskaa tms pois niin kuin nyt olen tehnyt, vaan koira tekisi yhteistyötä? Ja toki ensin aloittaisin helpommilla/vähemmän kiinnostavilla tavaroilla.
   – Epäonnistuikohan viikko sitten tuo yritykseni vaihtaa hanska nameihin, koska namit eivät olleet tarpeeksi hyviä? Tai voiko liittyä osittain ikään, että jonakin päivänä malttaa kuunnella paremmin? Koetan nyt joka tapauksessa löytää jotain extra hyvää namia avuksi (vinkkejä otetaan mielellään vastaan sellaisesta, jota on helppo pitää mukana lenkeillä. Minulla on aina nappuloita ja vähän parempia nameja (Koiramon erilaisia “pateita”) mukana lenkeillä. Koira on perso ruualle ja ihan nappulatkin ovat usein mieluisia, mutta eivät toki kaikissa tilanteissa riitä)
   – Miten toimin nyt harjoitteluvaiheessa, kun noita hanskoja, banaaninkuoria jne on vähän joka puolella eikä niitä voi välttää?
   – Jos huomaan hanskan tms ennen koiraa, onko nyt harjoitteluvaiheessa huono asia, pitää hihna kireällä niin ettei se pääse hanskan luo? Vai tekeekö se hanskasta tms vain vielä kiinnostavamman?
   – Tuo piilotteluhomma tuntuu olevan hyvin mieluisaa. Mietityttää, haluaako ehkä mieluummin piilottaa kuin tuoda minulle. Piilopaikan etsimisessäkin on riskinsä: pari kertaa on pitkän aikaa etsiskellyt sopivaa piilotuspaikkaa ja on sitten lopulta on alkanut syödä hanskaa kun ei ole paikkaa löytänyt.

   Tässä vähän sekavia pohdintoja. Toivottavasti saa kysyä lisää, jos tulee jotain mieleen.

   Vastaa

   • Moikka,
     Hyvä kun tunnistat ainakin nuo kaksi eri tilannetta/syytä eli piiottelun, johon ei liity välttämättä syöminen ja sitten stressinlievitykseen liittyvän syömisen. Tämä on hyvä, koska silloin voit suhtautua asiaan rennommin ainakin joskus. Kannattaa yrittää kääntää tilanteet niin, että annat todella ison palkan aina, riippumatta siitä mitä koira löytää ja samalla toki kannattaa treenata käteen tuomista. Koiran ei siis tarvitse osata jättää jotta sen voi palkita, ja lisäksi kun annat palkkaa, anna niin iso ja hyvä palkka, että ei tule huijaamisen makua, eli et yritä ottaa hanskaa tms pois. Estäminen on vähän huono juttu, koska se yleensä vain lisää kiinnostusta kohteisiin. Mitään aikamäärää on vaikea sanoa, kun näihin usein liittyy se, että kilpajuoksu/estämisasetelma on aina jossain määrin mukana, mikä ylläpitää kiinnostusta.

     Oletko keksinyt tai tarjonnut koiralle sellaisia revittäviä asioita, jotka ovat turvallisia? usein repiminen on voimakas tarve, ja sitä kannattaa tarjota. Joskus käy niin, että stressiin liittyy esim närästys ja silloin koira kokee voimakasta tarvetta syödä isoja kappaleita. Närästys on siis yksi asia, jota kannattaa pitää mahdollisena ja lääkitä sitä.

     Vastaa

2. Hei!
   Jouduin akuutisti adoptoimaan 7 vuotiaan Kultaisen noutaja uroksen (leikattu), jolla on kilpisrauhasen vajaatoiminta ja hän syö kakkaa, joka lenkillä, pihalla jne. Olen yrittänyt vaihtokauppaa ja irti-käskyä, mutta tuntuu että ne vain lisäävät hänen stressitasoa. Hänen tavaroissaan oli mukana kuonokoppa, mutta kun otin sen esille hän vahvasti osoitti pelkoa ja ahdistusta sitä kohtaan, joten en mielelläni lähtisi sitä käyttämään. Tiedän että tällä koiralla on ollut vaikeaa ja hänet on m.m pidetty virikkeettömänä, paljon yksin ja paljon yksin pihalla, kettingissä kiinni. Nykyään hänellä on aina joku ihminen kotona, paljon leluja, toinen koirakaveri ja ruokaa tulee säännölisesti.
   Minusta vaikuttaa siltä että mitä enemmän stressiä, sitä enemmän hän hotkii kakkaa, jos on ihan tavis päivä ja kaikki kunnossa, kakat saattaa jäädä, jos on vähänkin erikoinen päivä, niin heti on niissä kiinni. Haluaisin auttaa häntä stressittömään elämään ja jättämään kakat lopullisesti sinne minne ne kuuluu. Kiitos mielenkiintoisista kursseista! T. Eddie

   Vastaa

   • Moikka, Ihanaa että koira on nyt saanut hyvän kodin!

     Itse ajattelen samalla tavalla kuin sinä, että kakan syötni on teidän tapauksessa stressin mittari. Ja silloin ei kannata yrittääkään vähentää syöntiä, vaan vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat taustalla. Eli en puuttuisi mitenkään syömiseen, hänellä on selkeästi iso ristiriita asiaan. Tämä neuvo on toki hieman ällöttävä, mutta uskon, että se on kuitenkin paras ja kestävin ratkaisu teidän haasteeseen.

     Vastaa

3. Hei! Meillä on vuoden ikäinen Venäjän bolonka pentu,jonka roskan syönti on saatu vähenemään lähes kokonaan.Sitä ei ole varsinaiset roskat koskaan kiinnostaneetkaan,vaan on syönyt keppejä,käpyjä,multaa jne.Eli on syönyt kaikkea mitä pennut yleensäkin syövät,mutta olen ilmeisesti vaan edistänyt syöntiä kielloillani ja kaivamalla suusta roskia.Jätin roskansyönnin lenkillä vähemmälle huomiolle ja aloin palkitsemaan pennun aina kun se otti katsekontaktin jatkamalla matkaa koko ajan.Se alkoi kävellä reippaammin ja roskien syönti väheni.Annoin myöskin sille makupaloja nurmikolle.Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen.Kurssista on ollut apua,vaikka ongelmat eivät ihan vastaavanlaisia ole olleetkaan. Terveisin Kirsti

   Vastaa

   • Moikka,

     Ihana kuulla että tilanne on helpottunut! Todella hienoa, että teidän lenkkeily sujuu noin hyvin.

     Vastaa

4. Heips!

   Meillä on 14 vikkoinen labbis pentu täällä kotona, ja tämä yksilö on kyllä nyt ihan kiinni kaikissa kepeissä, käyvyissä ja kakassa tuolla ulkona. Ei kanniskelen niitä, vaan syö. Tämä on meidän ensimmäinen labbis, ja aiemmilla koirilla (kaikki mäyräkoiria) ei ole ollut tällaista näin vahvaa kaiken syömis-käytöstä pentuna. Sellaista että kokoajan nokka maassa ja tosi vaikea ennakoida kun niitä keppejä, käpyjä tai ihan mitä vaan luonnon roskaa tulee vastaan niin laitetaan suuhun ja söydään. Ollaan harjoiteltu irti-käskyä, ja se kyllä toimii jos on tarpeeksi hyvä makupala mukana. Toki jos se tutkiminen jäisi vaan haisteluksi tai kantamiseksi niin ei olisi ongelma, mutta ikävää tekee kun kakka täynnä keppejä ja huoli siitä että jääkö tuo käytös pysyväksi. Myös mietin sitä että olenko omalla käytöksellä ja toistuvilla irti käskyillä itse tehnyt kepeistä kiinnostavan, kun omakin käytös tuolla lenkeillä keskittyy niihin niin paljon. Seuraamista ja kontaktia harjoitellaan ja osaa sen tosi nätisti myös ulkona, jos ollaan puhtaalla asfaltilla missä ei mitään häiriöitä, mutta heti kun kadulle mennään niin nenä osoittaa maahan ja ottaa suuhun ja syö kaiken mitä nenän eteen tulee.

   Aiemmin oli iso kiinnostus kiviä kohtaan, ja niissä jouduin turvautumaan muutaman kerran siihen että kaivoin niitä suusta ulos, kun ei oikein mitään käskyä silloin oltu harjoiteltu ja vasta oltiin kontaktin luomisen alkutekijöissä. Kuitenkin huomaan että vähän meinaa lähteä karkuun jos lähestyy kun jotain on suussa. En kylläkään mitään ole ottanut suusta tämän jälkeen, mutta jonkun jäljen se kivi episodi on ilmeisesti jättänyt. Kivet ei enää ole mikään kiinnostus tälle, ja osaa myös valikoida ja sylkee suusta tupakantumpit ja nuuskapussit, eli sinällään vaaratekijäksi koituu ylenpalttinen keppien syöminen ja riski suolitukoksesta.

   Ja jep, pitäähän se tiedostaa että hän on vielä ihan pentu ja maailma täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä. Mutta tarvitsen varmasti vaan jonkun sanomaan ettei mitään hätää ja miten tämän kanssa kannattaisi lähteä nyt menemään, etten nyt opeta väärin ja itse pahenna tilannetta. Jätänkö syömisen kokonaan huomiotta, ja odotan että hampaat vaihtuu (jos tämä on vain jakso kun kaikkea on kiva pureskella ja syödä)?, käytänkö irti-käskyä aina kun jotain ei toivottua on suussa ja palkitsen namilla (joka käytännössä on irti sanomista joka kymmenes sekuntti)? Kontaktia harjoitellaan aina, mutta en minäkään toivo että koiran pitäisi katsoa mua koko lenkin ajan , vaan saisi ihan rauhassa myös tutkia, kunhan nyt ei maanisesti niitä keppejä etsi ja syö.

   Vastaa

   • Moikka, todella hyviä ja aiheellisia pointteja! Ei kannata pelätä sitä, että palkitsemalla innostus keppejä kohtaan lisääntyy – toki näin tapahtuu, mutta usein keppien syöminen vähenee ja kantelu lisääntyy. Eli palkitseminen on hyvä asia, vaikka koira liittäisikin palkkion keppiin – tilanteista tulee helpommin hallittavia ja koira myös jättää kepit helpommin kun niistä palkitaan. Eli suosittelen, että käytät noita kaikkia kolmea strategiaa tilanteen mukaan – voit jättää huomiotta keppien kanniskelun kun se on mahdollista, toisaalta voit odottaa hampaiden vaihtumista (tämä tapa jää pois iän myötä) ja lisäksi voit tehdä vaihtareita. Tässä ei siis tarvitse päättää yhtä linjaa, vaan voit toimia eri tilanteissa eri tavoin niin, että se on molemmille mahdollisimman stressitöntä.

     Vastaa