Koiran trimmaus

Koiran trimmaus voi tarkoittaa monia eri asioita riippuen koiran rodusta, turkin tyypistä ja omistajan mieltymyksistä. Yleisimpiä trimmauksen muotoja ovat esimerkiksi turkin leikkaaminen, harjaaminen ja turkin nyppiminen. Joissakin roduissa trimmausta tarvitaan säännöllisesti, jotta turkki pysyy siistinä ja terveenä. On tärkeää käyttää oikeita välineitä ja tekniikoita, jotta trimmaus olisi koiralle miellyttävää ja turvallista.

Koiran trimmaus kotona

Koiran trimmaus voidaan tehdä kotona, jos löytyy oikeanlaiset välineet ja taitoa sekä kärsivällisyyttä. Koiran trimmaus voi joskus osoittautua yllättävän hankalaksi, koska koira voi kokea hoitotoimet pelottaviksi ja se voi vastustella trimmausta hyvinkin voimakkaasti. Koira pitäisi olla jo ennen luovutusikää totutettu positiivisessa mielessä hoitotoimiin, jotta sen ei tarvitsisi niitä pelätä. Monesti näin ei kuitenkaan ole, ja koiran peseminen tai hoitaminen voi osoittautua miltei mahdottomaksi. Tyypillisiä ongelmia kotitrimmauksessa ovat:

Koiran trimmaus ammattilaisella

Monet omistajat valitsevat myös ammattilaisen suorittamaan trimmauksen, erityisesti jos kyseessä on monimutkaisempi leikkaus tai jos he eivät ole varmoja omista taidoistaan. Ammattilaisen palveluihin päädytään usein myös siksi, että koira ei anna trimmata itseään kotona. Ammattilaisen valintaan on syytä suhtautua vakavasti, koska esimerkiksi pelkäävän koiran trimmaaminen väkisin trimmauspöytään sidottuna ei edesauta koiran elämänlaatua vaan aiheuttaa koiralle täysin turhaa stressiä ja pelkoa. Tässä vinkkejä trimmaajan valintaan:

  • Kysy etukäteen trimmaajalta miten heillä toimitaan pelokkaiden koirien kanssa – koira ei vastusta trimmaamista “huvikseen”, vaan taustalla on lähes poikkeuksetta pelko
  • Tiedustele pääsetkö omistajana mukaan seuraamaan trimmausta – tutkimuksissa on havaittu, että omistajan läsnäolosta on koiralle turvaa – moni ammattilainen ei halua omistajaa mukaan, mutta silti olisi hyvä päästä
  • Kysy rohkeasti miten koiran trimmaus tehdään ja miten koiran oloa helpotetaan mahdollisesti
  • On tärkeää pitää oman koiransa puolia ja hyväksyä se tosiasia, että pakottaminen on aina huono ratkaisu. Lisäksi on tärkeää myös harjoitella kotona koiran kanssa, jotta trimmaus tulisi taas helpommaksi.
  • Mikäli koira on todella hankala trimmattava, kysy eläinlääkäriltä trimmaamista rauhoitettuna. Tämä antaa hieman lisää harjoitteluaikaa ja säästää koiraa liialliselta stressiltä.

Trimmauksen harjoittelu

Kaikista tärkein asia onnistuneessa trimmauksessa on koiran luottamus ihmiseen ja koskettamiseen. Yllättävän moni koira vastustaa kosketusta arkipäivän tilanteissa, ja tämä ei ole normaalia. Normaalin koiran pitäisi luottaa omistajaansa ja siihen, että omistaja ei satuta koiraa. Tässä muutamia vinkkejä luottamuksen palauttamiseen:

  • Voitko silitellä koiraasi joka puolelta sen kehoa? Harjoittele tätä rauhassa ja älä pidä koirasta kiinni samalla vaan rapsuttele ja silittele. Käytä tähän aikaa.
  • Kun silittely onnistuu, kokeile samaa niin että kädessäsi on harja. Käytä aikaa ja vaivaa tähän.
  • Palkitse koiraa ja kehu sitä aina kun se pysyy paikoillaan ja antaa koskettaa.

Vasta näiden vaiheiden jälkeen voi alkaa harjoitella itse trimmausta ja siinä käytettäviä välineitä. Kaikista oleellisin asia trimmauksen harjoittelussa on luottamuksen rakentaminen, ei se että koiraa pakotetaan tai estetään poistumasta paikalta.

Jaana Pohjola

🐾 Eläinten käyttäytymistieteiden maisteri
🐾 Kysytään koiralta®️ -metodin kehittäjä
🐾 Käytöksen syiden selvittämisen mestari
🐾 Yli 13 vuoden käytännön kokemus
🐾 Kouluttanut myös kouluttajia ja ammattilaisia
🐾 Luovia ideoita haastaviinkin tilanteisiin
🐾 Ammatillinen opettaja AmO

Voisit olla kiinnostunut näistä kursseista