Rauhoittuminen on koiralle tärkeää, mutta usein haastavaa. Rauhoittuminen on yksi niistä taidoista, joissa koiran mielipiteellä on erityisen paljon väliä; jos koira ei itse halua rauhoittua, sitä on vaikea pakottaa. Melkein jokainen koira osaa rauhoittua, mutta ei niissä tilanteissa, joissa se olisi ihmiselle mieluisaa.
Voiko koiran rauhoittumista harjoitella temppuna?
Rauhoittumista on usein hankalaa tavoitella normaalina tehtävänä – koiria usein palkitaan aktiivisesta toiminnasta ja toiminnan tarjoamisesta. Voiko koira aidosti rauhoittua ja lepuuttaa mieltään, jos se jatkuvasti odottaa palkkaa ja suorittaa tehtävää? Mielestäni rauhoittumista ei voi mielentilana harjoitella ns. temppuna. Kuitenkin paikoillaan makaamista ja rauhallista käyttäytymistä voi harjoitella temppuina. Näissä on kuitenkin mielestäni eroa.
Yksi vaikeus rauhoittumisen harjoittelussa on vaikeustason pohtiminen – mikä kaikki on rauhoittumista? Mistä me voimme tietää, milloin koira on rauhallinen? Usein rauhoittumiseen katsotaan kuuluvan paikoillaan pysymisen ja erilaiset rauhoittumista edellyttävät asennot; lonkkamakuu, kylkimakuu tai leuan painaminen maahan. Näitä kaikkia voi ja kannattaa harjoitella, mutta aito rauhoittuminen tuskin löytyy pelkästään tätä kautta – koira voi kuplia pinnan alla vaikka se näyttää täysin rauhalliselta.
Rauhoittuminen on seuraus, ei tehtävä itsessään
Tämän asian oivaltaminen helpottaa työtä, koska se avaa uusia mahdollisuuksia harjoitteluun. Rauhoittuminen on yksi niistä perustaidoista, joissa myös muilla asioilla, kuin koulutustilanteen aikaisilla tapahtumilla on suuri merkitys. Koiranpentu sippaa viimeistään silloin, kun valot sammutetaan ja myös ihmiset rauhoittuvat. Tätä rauhoittumista edeltää sarja toimintoja, eli rutiineja. Rutiinit ovat tärkeä avain rauhoittumiseen.
Jokainen koira kokee tarvetta rauhoittua joissakin tilanteissa. Rauhoittumisen esteenä voi olla ympäristö tai koiran mielentila. Harjoitteluvaiheessa katson kestävämmäksi ratkaisuksi sen, että harjoitellaan silloin kun se koiralle parhaiten sopii ja sellaisessa ympäristössä, jossa koira parhaiten rauhoittuu. Näin ei tarvitse toistuvasti pettyä ja kääntää treeniä esimerkiksi asentoon tai alustalle painostamiseksi, vaikka koira haluaisi tehdä jotain ihan muuta.
Aina kun koira haluaisi tehdä jotain muuta kuin rauhoittua, ja sitä pyydetään rauhoittumaan, on kyse konfliktista eli koira “joutuu” toimimaan aitoa motivaatiotaan vastaan. Malttiharjoituksille on toki paikkansa, mutta niiden kanssa kannattaa säilyttää myös maltti.
Rauhoittumista edistävät elementit
Rauhoittumistreeni on erittäin loistava esimerkki siitä, kuinka kouluttajan kannattaa unohtaa päsmäröinti ja ottaaa koiran aito motivaatio huomioon. Koiraa vastaan toimiminen harvoin tuottaa mitään muuta kuin turhautumista ja esimerkiksi rauhoittumisasentojen ja -alustojen saastumista. Tämä näkyy niin, että kun koiran pitäisi rauhoittua, se ei halua mennä alustalle tai se alkaa läähättää tai vinkua. Rauhoittumistreenistä tuleekin pakkopullaa.
Rauhoittuminen tulee koirasta itsestään, jos sille luodaan sopivat olosuhteet. Olosuhteiden luomisessa kouluttaminen on vain yksi osa kokonaisuutta. Suurin osa muodostuu kärsivällisyydestä ja koiran havainnoinnista sekä asennetyöstä.
Miten voit edistää sitä, että koira itse valitsee rauhoittumisen?
- poista mahdolliset konfliktit ja turhautuminen harjoittelusta.
- käytä enemmän aikaa siihen, että valmistelet koiraa rauhoittumiseen etkä painosta sitä näyttämään rauhalliselta.
- luota siihen, että hyvin tehty asennetyö kantaa oikeissa tilanteissa kun kaikki palaset ovat kohdillaan.
- harjoittele rauhoittumista silloin kun se on helppoa, ei silloin kun se on vaikeaa!
Älä pelkää kiihtymystä liikaa
Monesti kiihtyneessä tilassa olevan koiran palkitsemista pelätään, koska sen on peloteltu lisäävän kiihtymystä. Kuitenkin on hyvä muistaa, että palkatta jättäminenkin lisää koiran kiihtymystä, kun se alkaa turhautua tilanteessa. Itse asiassa palkitseminen voi olla nopein reitti rentouteen ja sitä kautta rauhoittumiseen. Monesti me ihmiset jäämme jumiin rauhoittumisen tavoitteluun, ja alamme varoa liikaa koiran palkitsemista kiihtyneessä tilassa. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kuvittelemme, että palkkio on ainoa asia, joka koiraan vaikuttaa koulutushetkellä. Koiraan kuitenkin vaikuttaa muutkin asiat, kuten meidän oma tunnetila, ympäristö ärsykkeineen ja yleinen vireystila. Kannattaa kokeilla mitä tapahtuu, jos vain palkitset koiraa vaikka se olisi kiihtyneessä tilassa – lopputulos saattaa yllättää positiivisesti!
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä pääset kuuntelemaan kysy & vastaa -zoomin, jossa käydään läpi vastauksia näihin kysymyksiin:
- Koirani kanssa on opeteltu rauhoittumista, mutta se tekee sen ennemminkin temppuna, ja odottaa saavansa siitä palkkaa jatkuvasti. Kiihtyy kun namia ei ala heti kuulua lisää. Miten kannattaisi treenata?
- Koira pärjää oikein mainiosti pitkän päivän, kun ihmiset on koulussa ja töissä; kamerasta seurattuna huomaa, että koira käytännössä nukkuu koko päivän. Tilanne muuttuu, kun teen satunnaisesti kotona työpäivän. Koira on levoton, vaihtelee paikkaa ja vahtii jokaista liikettäni taukoamatta.
- Kuinka saada koira rauhoittumaan kun alkaa erityisesti illalla tai aamulla juuttumaan ”vahtimoodiin”? Levottomana haukkuu ja kiertää ikkunalta ja ovelta toiselle ja reagoi joka pieneen ääneen tai valoon tms haukkumalla.
- Meille tuli kuukausi sitten vuoden ikäinen kodinvaihtaja. Seuraa minua joka paikkaan ja vaikea levätä/rauhoittua. Nukkuu silloin kun makaan itse sohvalla ja yöt nukkuu hyvin. Kun olen nousemassa esim sohvalta ylös, hyppää koira salamannopeasti pystyyn.
- Minulla on hyvin reaktiivinen koira joka myös ulos lähtiessä käy ylikierroksilla. Olen odottanut että rauhoittuisi ja istuu aina ovien edessä ja edetään sitten vasta luvan kanssa. Siitä huolimatta tuntuu että kierrokset on liian kovat ja ryntäilee kaiken perään.
- Kuinka opettaa rauhoittumista tilanteessa, jossa olet itse vaikkapa vessaan oven takana? Koira tietää, että tämän jälkeen saattaa tapahtua jotain kivaa, esim. päästä lenkille ja kerää kunnon kierrokset odotellessa. Ilmenee esim. juoksemisena ympäri asuntoa, tyynyjen retuuttamisena ja innostuneena haukahteluna.
- Koira saattaa kiihtyä vastaantulevista koirista, niin, että alkaa kiihtyneenä kiskomaan ohi kulkeneen koiran hajun perässä. Tapahtuu yleensä mikäli vastaantulija haukkuu ja rähisee. Oma koira ei vastaa haukkumalla, mutta kiihtyy kyllä kovasti, aivan kuin imisi itseensä vastaantulijan negatiiviset energiat. Heittelen tilanteessa yleensä namia maahan ja kunhan oma koira on vähän rauhallisempi, palkkaan kontaktista myös nameilla kädestä. Tilanne kuitenkin jää joskus koiralle päälle, eikä pysty täysin rentoutumaan ja rauhoittumaan tilanteen jälkeen. Kuinka helpottaa koiran oloa ja nopeuttaa palautumista tilanteesta, sekä rauhoittaa koiraa?
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.