Haukkuminen on viestintää

Haukkuminen on ilmiö, jonka äärellä huomaa helposti, miten ihmiskeskeisesti ajattelemme koirista. Haukkuminen (ja muu ääntely) leimataan helposti roskaksi, ei-toivotuksi toiminnaksi ja jopa koiran vialliseksi ominaisuudeksi. Kuitenkin sellaisissa lajeissa, joissa haukkuminen kuuluu asiaan, sitä kaivetaan ja tongitaan esille keinolla millä hyvänsä ja yhtäkkiä koira saattaakin olla viallinen kun se ei hauku. On tilanteita, joissa haukku on meille tärkeää ja sitten on tilanteita, joissa koemme sen haitalliseksi.

Saisiko koira sitten haukkua vain silloin jos erikseen annamme siihen luvan? Karkein esimerkki, jonka olen kuullut ihmiskeskeisyydestä, on ehdotus, jossa koira opetettaisi haukkumaan vihjeestä, vietäisi tämä ärsykekontrolliin ja ei enää koskaan pyydettäisi haukkua. Samalla tavalla ajateltuna voisi toimia koiran hännän kanssa; opetettaisi heiluttamaan häntää ja sitten jatkossa koira heiluttaisi häntää vain vihjeestä.

Miksi koira haukkuu enemmän kuin villit sukulaisensa? Haukkuminen on voimistunut kesyyntymisen kautta, mutta onko kyseessä kaikilla roduilla tietoisesti korostettu piirre vai jalostuksen sivutuote, ja mikä rooli ihmisellä on haukun ymmärtäjänä vuorovaikuttajana, siitä edelleen keskustellaan.

Tutkimusten mukaan koirien haukkuminen on tilannesidonnaista ja sekä lajitoverit että ihmiset (myös ei-koiraihmiset) tunnistavat koiran haukun taustalla olevan tunnetilan. Tämä on mielestäni erityisen kiinnostavaa, ja muistuttaa siitä, että viestillä on aina se vastaanottaja – viestintä ei yleensä ole yksipuolista tai niin kutsutusti turhaa.

Tutkimuksessa (Molnár et al., 2009) tallennettiin koirien haukkua kahdessa eri tilanteessa; kun vieras tuli aidalle ja kun koira jätettiin yksin tolppaan kiinni. Tämän jälkeen näytteitä soitettiin tuntemattomille koirille, jotka olivat tyhjässä huoneessa ihmistensä kanssa. Kävi ilmi, että tuntemattomat koirat tunnistivat eli reagoivat eri tavoin eri haukkujen konteksteihin; ne tunnistivat samojen yksilöiden eri haukut ja eri yksilöiden eri haukut.

Toisessa tutukimuksessa erilaista haukkumista soitettiin sekä koiraihmisille että koirattomille ihmisille, ja huomattiin että myös ei-koiraihmiset pystyivät kertomaan koiran haukkumisen taustalla olevan tunnetilan. Miksiköhän tällä tunneviestinnällä on meille tällä hetkellä niin vähän merkitystä, kun tuntuu että pääasia on haukun vaientaminen, ei sen sanoman kuuleminen? Miksi haukkumiseen on niin vaikea suhtautua rauhallisesti? Missä vaiheessa haukkumisesta on tullut suuri häpeänaihe?

Haukku on universaali kieli, siinä ei tunneta samalla tavalla murteita kuin esimerkiksi linnunlaulussa. Eri rotujen haukkuja on kuitenkin vaikea vertailla, koska koirilla on niin valtavia koko- ja rakenne-eroja. Tutkijat epäilevät että haukkumisella on merkitys sekä lajinsisäisessä että lajienvälisessä kommunikaatiossa. Aggressiivisessa, matalassa ja vakuuttavassa haukussa on vähemmän yksilöllistä vaihtelua kuin esimerkiksi leikin aikana tai ulos lähtiessä kuultavassa haukussa. Tämä voisi viitata siihen, että uhkatilanteessa haukku on pysyvämpi, ja muissa sosiaalisissa tilanteissa omistajan toiminta vaikuttaa enemmän siihen, miten koira haukkuu.

Haukkumisella voi olla monta syytä, joista tyypillisimpiä ovat nämä:

– Hälytys- ja vahtihaukku: “Joku tulee, jotain outoa on meneillään!”
– Puolustus- ja uhkahaukku: “Älä tule lähemmäs!”
– Turhautumishaukku: “Voi että kun haluaisin mennä mutta typerä tolppa ei anna!”
– Huomiohaukku: “Leikitään! Heitä pallo! Treenataan! Nouse jo! Lopeta puhelu!”
– Sosiaalinen haukku: “Joku haukkuu, joku haukkuu, varmaan jotain tärkeää, liityn mukaan!”
– Tervehdyshaukku: “TERVE!”

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi, miten erilaiset syyt haukkumisen taustalla voi tunnistaa!

Pongrácz et al., 2006
Pongrácz et al., 2009
Molnár et al., 2009

Mitä mielessä?