Aggressiivinen koira – mistä koiran aggressiivisuus johtuu?

Aggressiivisesti käyttäytyvästä koirasta puhutaan helposti aggressiivisena, vihaisena tai jopa luonnevikaisena koirana. Nämä sanat saavat kuulostamaan siltä, että aggressiivisuus kertoo siitä, millainen koira on. Todellisuudessa aggressiivisuus on käyttäytymistä, jota koira käyttää tietyissä tilanteissa.

Koira voi murista, uhata, näykätä tai purra esimerkiksi silloin, kun se pelkää, kokee olonsa uhatuksi, puolustaa itselleen tärkeää asiaa, on kipeä tai turhautuu voimakkaasti. Saman näköisen käyttäytymisen taustalla voi siis olla hyvin erilaisia syitä. Siksi pelkkä tieto siitä, että koira käyttäytyy aggressiivisesti, ei vielä kerro, mikä koiralla on ongelmana tai miten sitä pitäisi auttaa.

Aggressiivisuuden ymmärtämisessä tärkein kysymys ei olekaan “miten saan koiran lopettamaan tämän?” vaan ensin:

Miksi koira kokee tässä tilanteessa tarpeelliseksi käyttäytyä aggressiivisesti?

Tämä on tärkeää myös siksi, että aggressiivisuus on usein hyvin tilannesidonnaista. Koira voi esimerkiksi puolustaa ruokaansa mutta suhtautua ihmisiin muuten ystävällisesti, pelätä käsittelyä mutta olla muissa tilanteissa rento tai käyttäytyä aggressiivisesti vain voimakkaasti kiihtyessään. Yhdessä tilanteessa tapahtunut pureminen ei siis yksinään kerro koiran koko luonteesta.

Mitä koiran aggressiivisuus tarkoittaa?

Aggressiivisuus ei ole yksi tietty käyttäytymisongelma eikä koiran persoonallisuuden piirre. Aggressiivisella käyttäytymisellä tarkoitetaan joukkoa käyttäytymisiä, joilla koira voi uhata toista yksilöä, pyrkiä lisäämään etäisyyttä tai joissakin tilanteissa vahingoittaa sitä. Käytännössä aggressiiviseksi tulkittu käyttäytyminen voi näkyä esimerkiksi murinana, hampaiden näyttämisenä, näykkäisynä, syöksymisenä tai puremisena.

Siksi ilmaus aggressiivinen koira voi olla hieman harhaanjohtava. Sama koira voi käyttäytyä aggressiivisesti yhdessä tilanteessa ja olla toisessa täysin rento. Tutkimuksissa onkin havaittu, ettei aggressiivisuus eri tilanteissa välttämättä kasaannu samoille koirille. Esimerkiksi perheenjäseneen kohdistuva aggressiivisuus, vieraisiin ihmisiin kohdistuva aggressiivisuus ja toisiin koiriin kohdistuva aggressiivisuus voivat olla toisistaan varsin erillisiä ilmiöitä (Casey ym., 2013; Casey ym., 2014).

Tämä on tärkeä ero myös koiran kannalta. Jos koiraa kuvataan vain aggressiiviseksi tai vihaiseksi, huomio kiinnittyy helposti siihen, millainen koira on. Käyttäytymisen ymmärtämisen kannalta hyödyllisempää on kysyä, missä tilanteessa koira käyttäytyy aggressiivisesti ja mitä se yrittää käyttäytymisellään saavuttaa tai välttää.

Aggressiivinen käyttäytyminen on siis parempi nähdä koiran toimintana tietyssä tilanteessa kuin koko koiraa määrittävänä ominaisuutena. Vasta kun tiedetään, missä tilanteissa käyttäytymistä esiintyy ja mikä sitä mahdollisesti motivoi, voidaan miettiä, miten juuri tätä koiraa voidaan auttaa.

Miksi koira on aggressiivinen?

Koiran aggressiiviselle käyttäytymiselle ei ole yhtä syytä. Samanlainen murina, uhkaaminen tai pureminen voi syntyä hyvin erilaisista tilanteista ja tunnetiloista. Siksi aggressiivisuuden kohdalla olennaista ei ole pelkästään se, mitä koira tekee, vaan miksi se tekee niin.

Karkeasti ajatellen aggressiivisen käyttäytymisen taustalla on usein joko tarve saada jokin uhka tai epämiellyttävä asia kauemmas tai voimakas kiihtyminen ja turhautuminen. Jako ei ole aukoton eikä kata kaikkia mahdollisia tilanteita, mutta se on hyödyllinen tapa hahmottaa, miksi ulospäin samanlaiselta näyttävää käyttäytymistä ei voida aina lähestyä samalla tavalla.

Tämä on myös oman lähestymistapamme lähtökohta: ennen kuin mietitään, miten käyttäytymiseen vaikutetaan, täytyy yrittää selvittää mikä saa juuri tämän koiran käyttäytymään aggressiivisesti juuri tässä tilanteessa.

Pelko ja uhkan kokeminen

Pelko on yksi tärkeistä aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Jos koira kokee ihmisen, toisen koiran tai tilanteen uhkaavana eikä pysty poistumaan siitä, muriseminen, hampaiden näyttäminen, syöksyminen tai pureminen voivat toimia puolustautumisena.

Koira voi esimerkiksi pelätä vieraita ihmisiä, toisia koiria tai käsittelyä. Uhkan ei tarvitse olla ihmisen näkökulmasta todellinen: olennaista on se, miten koira itse tilanteen kokee.

Tämän vuoksi pelosta kumpuavaa aggressiivisuutta ei ole mielekästä tulkita uhmaksi, tottelemattomuudeksi tai yritykseksi hallita ihmistä. Jos koira yrittää saada uhkaavaksi kokemansa asian kauemmas, turvallisuuden lisääminen on aivan erilainen lähtökohta kuin koiran käyttäytymisen estäminen tai rankaiseminen.

Kipu ja terveydentila

Kipu voi madaltaa koiran kynnystä puolustautua ja muuttaa sen suhtautumista kosketukseen, käsittelyyn tai muiden lähestymiseen. Kipuun liittyvät käyttäytymismuutokset voivat olla myös yllättäviä, eikä aina ole ulospäin selvää, että koira on kipeä.

Erityisen tärkeää terveydentilan selvittäminen on silloin, jos aikaisemmin ongelmaton koira alkaa käyttäytyä aggressiivisesti tai sen käyttäytyminen muuttuu selvästi. Kivun ja käyttäytymisongelmien yhteys tunnetaan eläinlääketieteessä hyvin, ja kipu voi sekä aiheuttaa käyttäytymismuutoksia että pahentaa jo olemassa olevia ongelmia (Mills ym., 2020).

Kipu ei kuitenkaan ole automaattinen selitys aggressiivisuudelle. Koiraa on tarkasteltava kokonaisuutena ja mahdolliset terveydelliset syyt selvitettävä yhdessä eläinlääkärin kanssa.

Koira voi puolustaa itselleen tärkeää asiaa

Koira voi käyttää aggressiivista käyttäytymistä säilyttääkseen hallinnan itselleen tärkeästä resurssista. Se voi puolustaa esimerkiksi ruokaa, luuta tai löytämäänsä tavaraa. Tällaista käyttäytymistä kutsutaan resurssien vartioinniksi tai resurssiaggressiivisuudeksi (Jacobs ym., 2018).

Resurssien puolustamisen kohdalla on tärkeää selvittää, mitä koira puolustaa, keneltä ja millaisissa tilanteissa. Pelkkä murina ruokakupilla ei esimerkiksi kerro, että koira yrittäisi hallita ihmistä tai ottaa perheessä korkeampaa asemaa.

→ Lue lisää: Resurssiaggressiivinen koira – miksi koira puolustaa ruokaa ja tavaroita?

Turhautuminen ja voimakas kiihtyminen

Kaikki aggressiivinen käyttäytyminen ei kumpua pelosta tai puolustautumisesta. Koira voi myös kiihtyä tai turhautua niin voimakkaasti, että tilanteeseen liittyy näykkimistä, syöksymistä tai puremista.

Tyypillinen tilanne voi syntyä silloin, kun koira haluaa päästä johonkin mutta sen toiminta estetään. Koira voi esimerkiksi nähdä kiinnostavan eläimen, yrittää päästä ulos ovesta tai haluta tervehtimään toista koiraa. Jos ihminen tällaisessa tilanteessa tarttuu kiihtyneeseen koiraan, estää sitä kehollaan tai ottaa pannasta kiinni, koira saattaa kohdistaa puremisen ihmiseen.

Tällöin voidaan puhua myös uudelleenkohdistuneesta aggressiivisuudesta: koiran voimakas kiihtyminen liittyy yhteen kohteeseen tai tilanteeseen, mutta aggressiivinen käyttäytyminen kohdistuu lähellä olevaan ihmiseen tai eläimeen.

Tämäkin osoittaa, miksi pelkkä käyttäytymisen ulkomuoto voi johtaa harhaan. Pelosta puolustautuva ja voimakkaasti turhautunut koira voivat molemmat purra, vaikka puremiseen johtanut tapahtumaketju ja koiran kokemus tilanteesta ovat aivan erilaiset.

Aggressiivisesta käyttäytymisestä voi tulla opittu toimintatapa

Aggressiivinen käyttäytyminen vaikuttaa ympäristöön. Kun koira murisee, syöksyy tai puree, ihminen tai toinen koira yleensä perääntyy ja epämiellyttävä tilanne päättyy. Koira voi siten oppia kokemuksen kautta, että käyttäytyminen toimii.

Tämä ei tarkoita, että koira olisi laskelmoiva tai että ratkaisuna pitäisi estää sitä ”saamasta tahtoaan läpi”. Päinvastoin kannattaa selvittää, miksi koira joutuu toistuvasti tilanteeseen, jossa sen täytyy turvautua aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Jos koira esimerkiksi jähmettyy tai yrittää väistää käsittelytilanteessa mutta näitä lievempiä viestejä ei huomata, tilanne voi jatkua siihen asti, että koira murisee tai puree. Toistuvien kokemusten myötä koira voi oppia käyttämään niitä toimintatapoja, joilla se on aikaisemmin saanut tilanteen muuttumaan.

Siksi aggressiivisen käyttäytymisen kohdalla pelkkä kysymys ”miten saan koiran lopettamaan?” ei vielä vie kovin pitkälle. Ensin täytyy päästä jäljille siitä, mikä saa juuri tämän koiran kokemaan aggressiivisen käyttäytymisen tarpeelliseksi juuri tässä tilanteessa.

Onko aggressiivinen koira vihainen?

Aggressiivisesti käyttäytyvää koiraa kuvataan usein vihaiseksi koiraksi. Arkikielessä ilmaus on ymmärrettävä, mutta se ei vielä kerro, mitä koira tilanteessa kokee tai miksi se käyttäytyy aggressiivisesti.

Murina, hampaiden näyttäminen, syöksyminen tai pureminen voivat näyttää ihmisen silmissä vihalta. Saman käyttäytymisen taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi pelkoa, kipua, epävarmuutta, resurssin puolustamista, turhautumista tai voimakasta kiihtymistä. Pelkän käyttäytymisen perusteella ei siis voida päätellä yksiselitteisesti koiran tunnetilaa.

Tällä erolla on käytännössä merkitystä. Jos koiran ajatellaan olevan yksinkertaisesti vihainen, huomio kiinnittyy helposti siihen, miten vihaisuus tai aggressiivisuus saadaan loppumaan. Jos sen sijaan kysytään, mikä tilanteessa saa koiran murisemaan tai puremaan, päästään lähemmäs käyttäytymisen syytä.

Sama koskee ilmaisuja kuten luonnevikainen, ilkeä tai paha koira. Ne kuvaavat koiraa kokonaisuutena, vaikka ongelmallinen käyttäytyminen voi esiintyä vain hyvin rajatuissa tilanteissa. Siksi hyödyllisempää on tarkastella tilannetta, käyttäytymistä ja sen mahdollista motiivia kuin määritellä koiraa aggressiivisuuden perusteella.

Mitä koiran dominanssiaggressiivisuus tarkoittaa?

Koiran dominanssiaggressiivisuus on erityisesti vanhemmassa koirakirjallisuudessa ja koulutusajattelussa käytetty käsite. Sillä on selitetty esimerkiksi tilanteita, joissa koira murisee omistajalleen, vastustaa käsittelyä tai siirtämistä, puolustaa lepopaikkaansa tai puree ihmistä tämän estäessä koiraa tekemästä jotakin.

Selityksenä on ollut ajatus siitä, että koira pyrkii saavuttamaan tai säilyttämään korkeamman aseman suhteessa ihmiseen. Tämän vuoksi ongelmaan on myös saatettu suositella johtajuuden vahvistamista, koiran etuoikeuksien vähentämistä tai koiran alistamista.

Nykyisen käyttäytymistutkimuksen perusteella tällainen tulkinta on ongelmallinen. Dominanssi on käyttäytymistieteessä yksilöiden välistä suhdetta kuvaava käsite, ei koiran persoonallisuuden piirre eikä yleinen motiivi aggressiiviselle käyttäytymiselle. Koirien välille voi muodostua dominanssisuhteita, mutta siitä ei seuraa, että ihmistä kohtaan muriseva tai pureva koira yrittäisi hallita ihmistä tai nousta tämän yläpuolelle hierarkiassa (Bradshaw ym., 2009).

Tilanteille, joita on aikaisemmin selitetty dominanssiaggressiivisuudella, voi löytyä paljon tarkempia selityksiä. Koira voi esimerkiksi pelätä käsittelyä, puolustaa lepoaan tai resurssiaan, olla kipeä tai turhautua, kun sen toimintaa estetään.

Tämä ei ole vain käsitteellinen ero. Se, miten käyttäytymisen syy tulkitaan, vaikuttaa siihen, miten koiraa kohdellaan. Jos sohvalta siirrettäessä murisevan koiran ajatellaan haastavan ihmisen johtajuuden, ratkaisuksi voidaan päätyä lisäämään pakottamista ja vastakkainasettelua. Konfrontatiivisiin menetelmiin on puolestaan tutkimuksessa liittynyt koirien aggressiivisia vastareaktioita (Herron ym., 2009).

Dominanssin hylkääminen aggressiivisuuden yleisselityksenä ei siis tarkoita sitä, etteikö koirien välillä voisi esiintyä dominanssisuhteita. Se tarkoittaa sitä, ettei ”dominantti koira” ole riittävä selitys sille, miksi koira murisee, uhkaa tai puree.

Aggressiivisuus on usein tilannesidonnaista

Tutkimuksissa ihmisiin kohdistuvan aggressiivisuuden on havaittu olevan voimakkaasti kontekstisidonnaista. Koira, joka käyttäytyy aggressiivisesti esimerkiksi vieraita ihmisiä kohtaan, ei välttämättä käyttäydy samalla tavalla oman perheen jäseniä kohtaan. Myös näihin eri tilanteisiin liittyvät riskitekijät voivat erota toisistaan (Casey ym., 2014).

Siksi on hyödyllisempää selvittää missä, milloin ja ketä kohtaan aggressiivista käyttäytymistä esiintyy kuin yrittää arvioida, onko koira yleisesti aggressiivinen.

Tilanteiden tarkastelu voi paljastaa asioita, jotka jäävät helposti aggressiivinen koira -määritelmän alle. Pureeko koira vain silloin, kun sitä nostetaan? Muriseeko se nukkuessaan, mutta ei muuten kosketettaessa? Tapahtuuko hyökkääminen silloin, kun koiraa estetään pääsemästä johonkin? Vai liittyvätkö tilanteet aina vieraan ihmisen lähestymiseen?

Mitä tarkemmin tilanteet pystytään kuvaamaan, sitä vähemmän mystiseltä koiran käyttäytyminen yleensä alkaa näyttää.

Tilannesidonnaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ympäristö olisi ainoa aggressiivisuuteen vaikuttava asia. Koirien välillä on yksilöllisiä eroja esimerkiksi pelokkuudessa, reagointiherkkyydessä ja käyttäytymistaipumuksissa. Myös aikaisemmat kokemukset, oppiminen ja terveydentila vaikuttavat siihen, miten koira tietyssä tilanteessa toimii.

Tämän vuoksi kaksi koiraa voi joutua ulkoisesti samanlaiseen tilanteeseen ja reagoida siihen aivan eri tavalla.

Koira hyökkäsi ilman varoitusta – voiko koira purra yhtäkkiä?

Jos koira puree ihmistä, omistajan kokemus voi olla, että koira hyökkäsi täysin ilman varoitusta. Joskus käyttäytymisen muutos voikin olla hyvin nopea. Silti kannattaa selvittää tarkemmin, mitä ennen puremista tapahtui.

Koiran varoituksen ei tarvitse olla näyttävä murina tai hampaiden paljastaminen. Ennen voimakkaampaa reaktiota koira voi esimerkiksi yrittää väistää, kääntää päätään pois, lopettaa toimintansa tai jähmettyä paikalleen. Erityisesti käsittelytilanteissa hyvin vähäinen liikkuminen voidaan helposti tulkita yhteistyöksi, vaikka koira yrittäisi todellisuudessa selviytyä epämiellyttävästä tilanteesta mahdollisimman vähällä toiminnalla.

Jos koiran hienovaraisemmat yritykset vaikuttaa tilanteeseen jäävät toistuvasti huomaamatta ja tilanne jatkuu, näkyväksi voi lopulta tulla vasta murina, näykkäisy tai pureminen.

Tästä ei kuitenkaan pidä päätellä, että jokainen purema olisi ollut mahdollista ennustaa lukemalla koiran elekieltä paremmin. Käyttäytymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi kipu, voimakas säikähdys tai nopeasti muuttuva tilanne, eikä koira välttämättä anna pitkää tai helposti havaittavaa varoitusta ennen puremista.

Myös oppimishistorialla voi olla merkitystä. Jos koiran murisemiseen on aikaisemmin reagoitu rankaisemalla, murinan vähentyminen ei välttämättä tarkoita, että koiran kokema uhka tai epämukavuus olisi poistunut. Rankaisemiseen ja muihin konfrontatiivisiin menetelmiin liittyy myös riski aggressiivisista vastareaktioista (Herron ym., 2009).

Siksi murinaa ei kannata ajatella käytöksenä, joka koirasta pitäisi saada pois. Se on arvokasta tietoa siitä, että koira kokee tilanteen epämiellyttäväksi tai uhkaavaksi. Turvallisuuden kannalta on parempi selvittää, mikä murinan aiheuttaa, kuin yrittää estää koiraa varoittamasta.

Miksi koira muuttuu yhtäkkiä aggressiiviseksi?

Jos koiran käyttäytyminen muuttuu selvästi ilman ilmeistä ympäristöön liittyvää syytä, terveydentila kannattaa tutkia. Kipu voi muuttaa koiran käyttäytymistä ja madaltaa sen reagointikynnystä, eikä kivun sijainti tai olemassaolo aina näy ulospäin selvästi (Mills ym., 2020).

Äkillinen muutos ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sairautta. Kannattaa tarkastella myös sitä, onko koiran elämässä tai ympäristössä muuttunut jotakin, onko sen kokonaiskuormitus lisääntynyt tai ovatko aggressiivisuutta edeltävät tilanteet todellisuudessa toistuneet jo pidempään.

Selvästi muuttunut käyttäytyminen on joka tapauksessa syy selvittää, mitä muutoksen taustalla on, eikä vain yrittää saada näkyvää aggressiivisuutta loppumaan.

Voiko aggressiivista koiraa auttaa?

Aggressiivisesti käyttäytyvää koiraa voidaan usein auttaa, mutta kyse ei yleensä ole vain aggressiivisen koiran kouluttamisesta. Ensin täytyy selvittää, missä tilanteissa käyttäytymistä esiintyy, mitä sitä ennen tapahtuu ja mikä sitä mahdollisesti aiheuttaa tai ylläpitää.

Aggressiivisuusongelmien hoito perustuu käyttäytymishistorian ja tilanteiden selvittämiseen, turvallisuusriskin arviointiin, tarvittaessa terveydentilan tutkimiseen sekä yksilöllisesti suunniteltuun käyttäytymisen muokkaamiseen (Sueda & Malamed, 2014; Pike, 2018).

Ensimmäinen tavoite ei välttämättä olekaan saada koiraa käyttäytymään eri tavalla, vaan estää sellaisten tilanteiden toistuminen, joissa koira joutuu puolustautumaan, uhkaamaan tai puremaan. Aggressiivisuustilanteiden ennakointi ja hallinta ovat keskeinen osa hoitoa, eivät harjoittelusta luopumista (Pike, 2018).

Jos koira esimerkiksi puree tietyssä käsittelytilanteessa, ratkaisuna ei ole toistaa samaa vaikeaa tilannetta yhä uudelleen ja toivoa, että koira tottuu siihen. Ensin täytyy miettiä, voidaanko tilannetta muuttaa niin, ettei koiran tarvitse puolustautua. Sen jälkeen voidaan suunnitella, miten koiran kokemusta ja käyttäytymistä voidaan vähitellen muuttaa.

Tämä on tärkeä osa myös omaa lähestymistapaamme: aggressiivisuusongelmat eivät ole temppukoulutusta. Tavoitteena ei ole vain opettaa koiralle yhtä korvaavaa suoritusta, vaan ymmärtää kokonaisuutta ja muuttaa niitä tekijöitä, jotka johtavat aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Aggressiivisen koiran kanssa turvallisuus tulee ensin

Jos koira on jo purrut tai tilanteessa on todellinen puremisriski, turvallisuutta ei pidä jättää sen varaan, onnistuuko harjoittelu.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tilanteiden ennakointia, riittävän etäisyyden järjestämistä, fyysisiä turvajärjestelyjä tai sitä, ettei koiraa viedä toistuvasti tilanteisiin, joissa sen tiedetään käyttäytyvän aggressiivisesti. Erityisen huolellinen täytyy olla silloin, kun mahdollisen pureman kohteena on lapsi tai muu henkilö, joka ei itse pysty huolehtimaan turvallisuudestaan.

Turvallisuusjärjestelyt eivät tarkoita epäonnistumista eivätkä sitä, että koira olisi saanut ”tahtonsa läpi”. Aggressiivisuuden hallintaa käsittelevässä eläinlääketieteellisessä kirjallisuudessa ympäristön ja tilanteiden hallinta nähdään keskeisenä osana hoitoa: sen avulla voidaan ehkäistä uusia vaaratilanteita samalla kun käyttäytymisen muutosta rakennetaan (Pike, 2018).

Täydellistä riskittömyyttä ei kuitenkaan voida luvata. Jos koira on käyttäytynyt aggressiivisesti, yksi tärkeä osa auttamista on realistinen arvio siitä, millainen riski käyttäytymiseen liittyy ja pystytäänkö koiran arki järjestämään turvallisesti.

Milloin aggressiivisen koiran kanssa kannattaa mennä eläinlääkäriin?

Eläinlääkärin tutkimus on erityisen tärkeä, jos aggressiivinen käyttäytyminen on alkanut äkillisesti, lisääntynyt tai muuttunut aikaisemmasta. Myös kosketukseen, käsittelyyn, liikkumiseen tai lepäämiseen liittyvä aggressiivisuus antaa aihetta selvittää kipua tai muuta terveydellistä syytä.

Kipu voi muuttaa koiran käyttäytymistä ja vaikuttaa siihen, kuinka herkästi se reagoi epämiellyttäviin tilanteisiin. Kipu voi myös pahentaa jo olemassa olevaa käyttäytymisongelmaa, eikä kipu aina näy ulospäin selvästi (Mills ym., 2020). Tämän vuoksi mahdollista terveydellistä tekijää ei kannata yrittää ratkaista pelkällä kouluttamisella.

Myös voimakkaasti pelkäävän tai ahdistuneen koiran kohdalla eläinlääkärin apua voidaan tarvita. Joissakin tapauksissa lääkitys voi olla osa käyttäytymisen hoitoa ja helpottaa oppimista tilanteissa, joissa voimakas pelko tai kiihtymys muuten vaikeuttaisi sitä. Lääkitys ei tällöin korvaa ympäristön muuttamista tai käyttäytymiseen vaikuttamista, vaan voi toimia muun hoidon tukena (Riemer ym., 2021).

Mitä aggressiivisen koiran kanssa ei kannata tehdä?

Aggressiivisesti käyttäytyvän koiran kanssa voi tuntua loogiselta ajatella, että koiralle täytyy tehdä selväksi, ettei muriseminen tai pureminen ole sallittua. Juuri aggressiivisuuden kohdalla koiran haastaminen, pakottaminen tai rankaiseminen voi kuitenkin lisätä konfliktia ja myös välitöntä puremisriskiä. Lisäksi ne eivät ratkaise syytä, jonka vuoksi koira kokee tilanteessa tarvetta puolustautua.

Tästä on myös konkreettista tutkimustietoa. Herronin ym. (2009) tutkimuksessa selvitettiin käytösongelmaisten koirien omistajien käyttämiä koulutusmenetelmiä ja sitä, olivatko koirat vastanneet niihin aggressiivisesti.

Aggressiivisia vastareaktioita raportoitiin esimerkiksi:

• koiran lyömisen tai potkaisemisen yhteydessä 43 %:lla
• koiralle murisemisen yhteydessä 41 %:lla
• esineen väkisin suusta ottamisen yhteydessä 39 %:lla
• koiran väkisin selälleen kääntämisen eli alpha rollin yhteydessä 31 %:lla
• koiran tuijottamisen yhteydessä 30 %:lla
• niin sanotun dominance down -menetelmän yhteydessä 29 %:lla niistä koirista, joihin kyseistä menetelmää oli käytetty.

Tutkimus oli omistajille tehty kyselytutkimus, joten se ei osoita, että nämä menetelmät aiheuttaisivat aggressiivisuutta. Tuloksilla on kuitenkin tärkeä käytännön merkitys: koiran haastaminen tai pakottaminen voi johtaa aggressiiviseen vastareaktioon juuri siinä tilanteessa, jossa menetelmää käytetään (Herron ym., 2009).

Samanlainen huomio löytyy resurssien vartiointia koskevasta tutkimuksesta. Jacobsin ym. (2018) tutkimuksessa ruokakupin ottaminen pois koiran syödessä oli yhteydessä voimakkaampaan ja useammin esiintyvään resurssien vartiointiin, kun taas maistuvan ruoan lisääminen kuppiin ruokailun aikana oli yhteydessä lievempään vartiointiin.

Kyseessä oli poikkileikkaustutkimus, joten tuloksesta ei voida päätellä syy-seuraussuhdetta. Esimerkiksi jo ruokaa vartioivan koiran omistaja saattaa myös todennäköisemmin ottaa ruokakupin pois. Tulokset eivät kuitenkaan tue vanhaa neuvoa, jonka mukaan koiralta pitäisi ottaa ruokaa pois, jotta se oppisi hyväksymään sen (Jacobs ym., 2018).

Myös laajempi koulutusmenetelmiä koskeva tutkimus tukee varovaisuutta. Aversiivisiin eli koiralle epämiellyttäviä seurauksia tuottaviin menetelmiin on tutkimuksissa yhdistetty enemmän stressiin ja heikentyneeseen hyvinvointiin liittyviä muutoksia kuin palkitsemiseen perustuviin menetelmiin (Ziv, 2017; Fernandes ym., 2017; Vieira de Castro ym., 2020).

Älä testaa, vieläkö koira puree

Koiran tarkoituksellinen testaaminen ei ole hyvä tapa selvittää, onko ongelma poistunut. Jos koira on esimerkiksi purrut silloin, kun sitä siirretään sohvalta, saman tilanteen järjestäminen tarkoituksella altistaa sekä koiran että ihmisen uudelle konfliktille.

Sama koskee ajatusta siitä, ettei aggressiivisuuden saa antaa ”toimia”. Jos koira murisee saadakseen ihmisen kauemmas, siitä ei seuraa, että ihmisen pitäisi jäädä paikalleen tai mennä lähemmäs osoittaakseen koiralle, ettei murisemalla saavuteta mitään.

Oppimisen näkökulmasta murina voikin vahvistua, jos se saa uhkaavan tilanteen päättymään. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että oikea ratkaisu olisi estää murinaa toimimasta. Olennaisempaa on selvittää, miksi koira kokee tilanteessa tarvetta saada ihminen kauemmas – ja miten tilanne voidaan järjestää niin, ettei koiran tarvitse puolustautua.

Saako koira koskaan purra ihmistä?

Ajatus siitä, että koira ei koskaan saa purra ihmistä, kuulostaa turvallisuutta korostavalta. Siinä on kuitenkin yksi ongelma: se voi saada unohtamaan, että jokainen koira on eläin, jolla on kyky puolustautua myös puremalla.

Tämä ei tarkoita, että puremista pitäisi pitää hyväksyttävänä tai että purematilanteisiin pitäisi suhtautua kevyesti. Ihmisen vastuulla on ehkäistä tilanteita, joissa koira voi vahingoittaa ihmistä. Turvallisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää lähteä siitä, että myös tuttu ja tavallisesti ystävällinen koira voi tietyissä olosuhteissa purra.

Koiranpuremat eivät ole poikkeuksellisen harvinainen ilmiö. Britanniassa tehdyssä väestötutkimuksessa noin joka neljäs vastaaja oli joutunut koiran puremaksi ainakin kerran elämässään. Suurin osa puremista oli niin lieviä, ettei niistä seurannut sairaalahoitoa, minkä vuoksi sairaalatilastot kuvaavat vain pientä osaa kaikista puremista (Westgarth ym., 2018).

Tällä on merkitystä siinä, miten koirien kanssa ajatellaan turvallisuudesta. Jos lähtökohtana on ehdoton uskomus “minun koirani ei koskaan purisi”, tilanteen riskiä voidaan arvioida koiran maineen eikä sen hetkisen tilanteen perusteella.

Tästä on kiinnostavaa näyttöä erityisesti lasten ja perheen koirien vuorovaikutuksesta. Pienten lasten vanhemmat puuttuivat mahdollisesti riskialttiisiin tilanteisiin harvemmin silloin, kun lapsi oli tekemisissä perheen oman koiran kuin vieraan koiran kanssa. Tutkijat nostivat yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi vanhempien vahvan luottamuksen siihen, ettei oma koira käyttäytyisi aggressiivisesti lasta kohtaan (Arhant ym., 2017).

Turvallisuuden kannalta hyödyllisempi lähtökohta ei siis ole “koirani ei koskaan pure”, vaan:

“Koirallani on kyky purra. Minun tehtäväni on huolehtia siitä, ettei sen tarvitse joutua tilanteeseen, jossa pureminen tulee sille tarpeelliseksi.”

Tämä ajattelutapa ei tee koirasta vaarallista. Päinvastoin se mahdollistaa realistisemman riskinarvioinnin: koiran hienovaraisetkin viestit voidaan ottaa vakavasti, tilanteita voidaan ennakoida eikä turvallisuutta tarvitse rakentaa sen oletuksen varaan, että hyvä koira ei pure koskaan.

Milloin aggressiivinen koira on vaarallinen?

Aggressiivinen käyttäytyminen ei vielä yksin kerro, kuinka suuri riski koiraan liittyy. Muriseva koira ei ole automaattisesti vaarallinen, eikä kaikkia purreitakaan koiria voida arvioida samalla tavalla.

Riskin arvioinnissa olennaista on tarkastella koko tilannetta: ketä kohtaan koira käyttäytyy aggressiivisesti, missä tilanteissa käyttäytymistä esiintyy, kuinka ennakoitavaa se on ja millaisia seurauksia aikaisemmilla tilanteilla on ollut. Myös koiran elinympäristö ja ihmisten mahdollisuus ehkäistä vaaratilanteita vaikuttavat olennaisesti riskiin (De Keuster ym., 2011).

Aikaisemman pureman vakavuudella on merkitystä

Puremahistoriaa tarkasteltaessa on eri asia, onko koira näykännyt kerran ja päästänyt välittömästi irti vai aiheuttanut syviä vammoja tai purrut saman tilanteen aikana useita kertoja.

Riskinarvioinnissa huomioidaan esimerkiksi puremien määrä ja voimakkuus, aiheutuneet vammat sekä tilanteet, joissa pureminen tapahtuu. Nämä kertovat riskistä enemmän kuin pelkkä tieto siitä, että koira on joskus purrut.

Aikaisemman käyttäytymisen vakavuutta ei pidä vähätellä, koska turvallisuutta suunniteltaessa on varauduttava myös siihen, mitä voisi tapahtua seuraavalla kerralla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vakavasti purrut koira voitaisiin yhden tapahtuman perusteella määritellä kokonaisuutena vaaralliseksi.

Aggressiivisuuden ennakoitavuus vaikuttaa riskiin

Jos aggressiivinen käyttäytyminen liittyy hyvin tunnistettavaan tilanteeseen, vaaratilanteita voidaan usein ennakoida ja ehkäistä paremmin. Koira saattaa esimerkiksi murista vain silloin, kun kipeää kohtaa kosketetaan tai kun sitä lähestytään ruokailun aikana.

Riskiä on vaikeampi hallita silloin, kun aggressiivisuuden laukaisevia tilanteita ei tunneta, niitä on vaikea välttää tai koiran käyttäytyminen muuttuu hyvin nopeasti.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koiraa pitäisi testata sen ennakoitavuuden selvittämiseksi. Riskinarvioinnissa tarvitaan tietoa koiran käyttäytymishistoriasta, ympäristöstä ja niistä tilanteista, joissa aggressiivista käyttäytymistä todella esiintyy – ei tarkoituksella järjestettyjä tilanteita, joissa katsotaan, pureeko koira.

Kenelle koira voi aiheuttaa vahinkoa?

Sama koira voi muodostaa hyvin erilaisen riskin erilaisissa kodeissa. Jos koira esimerkiksi puolustaa ruokaansa aikuiselta, joka tunnistaa tilanteen ja pystyy järjestämään ruokailun turvallisesti, tilanne on erilainen kuin kodissa, jossa pieni lapsi voi päästä koiran ruokakupille.

Lasten kohdalla turvallisuuteen on syytä suhtautua erityisen huolellisesti. Käytösklinikalle tuotujen, lapsia purreiden koirien aineistossa alle 6-vuotiaiden lasten puremat liittyivät erityisen usein resurssien vartiointiin: 44 % tämän ikäryhmän puremista tapahtui ruoan tai muun resurssin yhteydessä (Reisner ym., 2007). Tutkimus koski valikoitunutta käytösklinikan potilasjoukkoa, joten prosenttia ei voi yleistää kaikkiin koiriin, mutta tulos havainnollistaa hyvin resurssitilanteiden merkitystä lasten turvallisuudessa.

Riskin kannalta täytyy siis kysyä myös, pystyykö juuri tämä perhe järjestämään juuri tämän koiran arjen turvallisesti. Tämä on tärkeä osa aggressiivisuusongelman arviointia, eikä pelkkä koulutuskysymys.

Vaarallisuus ei ole koiran pysyvä ominaisuus

Riskinarviointi ei ole sama asia kuin koiran luonteen arviointi. Sen sijaan että kysytään vain “onko tämä vaarallinen koira?”, hyödyllisempää on tarkastella:

• missä tilanteissa koira voi purra
• kehen käyttäytyminen kohdistuu
• kuinka vakavia aikaisemmat tilanteet ovat olleet
• kuinka helposti tilanteita voidaan ennakoida
• voidaanko vaaratilanteita käytännössä ehkäistä
• keitä koiran kanssa samassa ympäristössä elää.

Puremariski syntyy koiran, ihmisten ja ympäristön kokonaisuudesta. Sitä ei voida päätellä luotettavasti yhdestä koiran ominaisuudesta tai yksittäisestä käyttäytymistestistä (De Keuster ym., 2011).

Onko aggressiivinen koira lopetettava?

Se, että koira murisee, uhkaa tai on joskus purrut, ei tarkoita automaattisesti, että koira pitäisi lopettaa. Aggressiivisen käyttäytymisen vakavuutta ei kuitenkaan pidä vähätellä. Jos koira voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa eikä tilanteita pystytä riittävän turvallisesti hallitsemaan, myös lopettaminen voi joissakin tapauksissa tulla harkittavaksi.

Päätöstä ei pitäisi tehdä pelkän aggressiivinen koira -leiman tai yksittäisen tapahtuman perusteella. Kokonaisarviossa merkitystä on esimerkiksi aikaisempien puremien vakavuudella, käyttäytymisen ennakoitavuudella, aggressiivisuuden kohteilla ja laukaisevilla tilanteilla sekä sillä, kuinka realistisesti vaaratilanteita voidaan juuri kyseisessä kodissa ehkäistä. Myös koiran terveydentila ja hyvinvointi kuuluvat arvioon (De Keuster ym., 2011).

Yksi purema ei yksin ratkaise koiran tulevaisuutta

Pureman vakavuudella ja tilanteella on suuri merkitys. Yksittäinen nopeasti päättynyt näykkäisy hyvin tunnistettavassa tilanteessa on riskin kannalta eri asia kuin toistuvat tai vakavia vammoja aiheuttavat puremat.

Myös sillä on merkitystä, pystytäänkö tilanteita ennakoimaan ja ehkäisemään. Jos koiran aggressiivisuus liittyy hyvin rajattuun tilanteeseen, jota voidaan turvallisesti välttää samalla kun ongelman syitä selvitetään, lähtökohta on erilainen kuin silloin, kun koira puree vakavasti useissa vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa.

Joskus turvallista arkea ei pystytä järjestämään

Kaikkia aggressiivisuusongelmia ei pystytä ratkaisemaan niin, että koiran kanssa eläminen olisi turvallista ja samalla koiran oma elämä säilyisi hyvänä.

Jos turvallisuus vaatisi esimerkiksi koiran jatkuvaa eristämistä, voimakasta rajoittamista tai järjestelyjä, joita perhe ei käytännössä pysty luotettavasti ylläpitämään, myös nämä asiat kuuluvat kokonaisarvioon. Erityisen vakavasti tilannetta täytyy arvioida, jos koira voi päästä puremaan lapsia tai muita ihmisiä, jotka eivät itse pysty huolehtimaan turvallisuudestaan.

Vuonna 2024 julkaistussa käyttäytymisperusteisia lopetuksia tarkastelleessa tutkimuksessa ihmisiin kohdistuva aggressiivisuus oli yleisin lopetuspäätökseen liittynyt käyttäytymisongelma ja seuraavaksi yleisin oli muihin eläimiin kohdistuva aggressiivisuus. Monilla koirista oli takanaan useita tai vakavia puremistilanteita, ja useimmat olivat eläneet ongelman kanssa yli vuoden ennen lopetusta. Tutkimus ei kerro, milloin koira pitäisi lopettaa, mutta se osoittaa, etteivät tällaiset päätökset välttämättä synny yhden yksittäisen tapahtuman seurauksena (Hitchcock ym., 2024).

Lopetuspäätöstä ei tarvitse tehdä yksin

Vakavan aggressiivisuuden kohdalla kannattaa hakea apua eläinlääkäriltä ja koirien aggressiiviseen käyttäytymiseen perehtyneeltä ammattilaiselta. Tarkoituksena ei ole vain arvioida, voidaanko koiraa kouluttaa, vaan tarkastella realistisesti turvallisuutta, käyttäytymiseen vaikuttavia syitä, ennustetta sekä koiran hyvinvointia ja elämänlaatua.

Joskus arvio johtaa siihen, että koiran tilannetta voidaan lähteä muuttamaan. Joskus turvallisuutta voidaan parantaa ennen kaikkea ympäristöä ja arkea muuttamalla. Joskus kokonaisarvio voi johtaa siihen, että lopettamista pidetään vastuullisimpana vaihtoehtona.

Yhtä kaikille koirille sopivaa rajaa ei ole.

Muriseeko tai pureeko oma koirasi?

Aggressiivisen käyttäytymisen muuttaminen alkaa siitä, että ymmärretään miksi juuri tämä koira käyttäytyy näin juuri näissä tilanteissa.

Koira puree ja murisee -verkkokurssilla opit tarkastelemaan koiran käyttäytymistä pintaa syvemmältä: mikä tilanteita laukaisee, mitä koira niissä tavoittelee tai yrittää välttää ja miten sen arkea ja käyttäytymistä voidaan lähteä muuttamaan turvallisesti.

Kurssi sopii koirille, jotka esimerkiksi murisevat, näykkivät tai purevat omistajaa tai muita ihmisiä.

→ Tutustu Koira puree ja murisee -verkkokurssiin

Usein kysyttyä koiran aggressiivisuudesta

Lue lisää koiran aggressiivisesta käyttäytymisestä

Aggressiivinen käyttäytyminen voi näyttää samalta, vaikka sen taustalla olevat syyt ovat erilaisia. Lue lisää aiheesta:

• Pelkoaggressiivinen koira – miksi pelkäävä koira voi käyttäytyä aggressiivisesti?
  Kun murinan, hyökkäämisen tai puremisen taustalla on pelko tai kokemus uhasta.
• Resurssiaggressiivinen koira – miksi koira puolustaa ruokaa ja tavaroita?
  Miksi koira vartioi sille tärkeitä asioita ja miten resurssien puolustamiseen kannattaa suhtautua.
• Koira puree – miksi koira puree ihmistä?
  Pureminen voi liittyä esimerkiksi pelkoon, kipuun, puolustautumiseen, käsittelyyn tai turhautumiseen.
• Koira murisee – miksi ja mitä voi tehdä?
  Mitä murina kertoo ja miksi sitä kannattaa tarkastella tärkeänä osana koiran viestintää.
• Koira näyttää hampaita – miksi koira irvistää?
  Hampaiden näyttämisen merkitys riippuu tilanteesta ja koiran muusta käyttäytymisestä.
• Koira on aggressiivinen toisille koirille – mistä se voi johtua?
  Toisiin koiriin kohdistuvan aggressiivisen käyttäytymisen taustalla voi olla useita erilaisia syitä.
• Koira hyökkää perheen toisen koiran kimppuun – miksi koirat tappelevat?
  Kun aggressiivista käyttäytymistä esiintyy samassa kodissa asuvien koirien välillä.
• Koira puolustaa omistajaa – mistä käyttäytymisessä on kyse?
  Miksi koira asettuu ihmisen ja muiden väliin, murisee tai pyrkii estämään muita lähestymästä.

Lähteet

• Arhant, C., Beetz, A. M. & Troxler, J. (2017). Caregiver reports of interactions between children up to 6 years and their family dog—Implications for dog bite prevention. Frontiers in Veterinary Science, 4, 130. DOI: 10.3389/fvets.2017.00130.
• Bradshaw, J. W. S., Blackwell, E. J. & Casey, R. A. (2009). Dominance in domestic dogs—useful construct or bad habit? Journal of Veterinary Behavior, 4(3), 135–144. DOI: 10.1016/j.jveb.2008.08.004.
• Casey, R. A., Loftus, B., Bolster, C., Richards, G. J. & Blackwell, E. J. (2014). Human directed aggression in domestic dogs (Canis familiaris): Occurrence in different contexts and risk factors. Applied Animal Behaviour Science, 152, 52–63. DOI: 10.1016/j.applanim.2013.12.003.
• De Meester, R. H., Mills, D. S., De Keuster, T., Schöning, B., Muser Leyvraz, A., Da Graça Pereira, G., Gaultier, E. & Corridan, C. (2011). ESVCE position statement on risk assessment. Journal of Veterinary Behavior, 6(4), 248–249. DOI: 10.1016/j.jveb.2011.02.003.
• Fernandes, J. G., Olsson, I. A. S. & Vieira de Castro, A. C. (2017). Do aversive-based training methods actually compromise dog welfare? A literature review. Applied Animal Behaviour Science, 196, 1–12. DOI: 10.1016/j.applanim.2017.07.001.
• Frank, D. (2013). Aggressive dogs: What questions do we need to ask? Canadian Veterinary Journal, 54(6), 554–556.
• Herron, M. E., Shofer, F. S. & Reisner, I. R. (2009). Survey of the use and outcome of confrontational and non-confrontational training methods in client-owned dogs showing undesired behaviors. Applied Animal Behaviour Science, 117(1–2), 47–54. DOI: 10.1016/j.applanim.2008.12.011.
• Hitchcock, M., Workman, M. K., Guthrie, A. P., Ruple, A. & Feuerbacher, E. N. (2024). Factors associated with behavioral euthanasia in pet dogs. Frontiers in Veterinary Science, 11, 1387076. DOI: 10.3389/fvets.2024.1387076.
• Jacobs, C., De Keuster, T. & Simoens, P. (2003). Assessing the pathological extent of aggressive behaviour in dogs. A review of the literature. Veterinary Quarterly, 25(2), 53–60. DOI: 10.1080/01652176.2003.9695145.
• Jacobs, J. A., Coe, J. B., Pearl, D. L., Widowski, T. M. & Niel, L. (2018). Factors associated with canine resource guarding behaviour in the presence of people: A cross-sectional survey of dog owners. Preventive Veterinary Medicine, 161, 143–153. DOI: 10.1016/j.prevetmed.2017.02.005.
• Mills, D. S., Demontigny-Bédard, I., Gruen, M., Klinck, M. P., McPeake, K. J., Barcelos, A. M., Hewison, L., Van Haevermaet, H., Denenberg, S., Hauser, H. ym. (2020). Pain and problem behavior in cats and dogs. Animals, 10(2), 318. DOI: 10.3390/ani10020318.
• Reisner, I. R., Shofer, F. S. & Nance, M. L. (2007). Behavioral assessment of child-directed canine aggression. Injury Prevention, 13(5), 348–351. DOI: 10.1136/ip.2007.015396.
• Riemer, S., Heritier, C., Windschnurer, I., Pratsch, L., Arhant, C. & Affenzeller, N. (2021). A review on mitigating fear and aggression in dogs and cats in a veterinary setting. Animals, 11(1), 158. DOI: 10.3390/ani11010158.
• Sueda, K. L. C. & Malamed, R. (2014). Canine aggression toward people: A guide for practitioners. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice, 44(3), 599–628. DOI: 10.1016/j.cvsm.2014.01.008.
• Vieira de Castro, A. C., Fuchs, D., Morello, G. M., Pastur, S., de Sousa, L. & Olsson, I. A. S. (2020). Does training method matter? Evidence for the negative impact of aversive-based methods on companion dog welfare. PLOS ONE, 15(12), e0225023. DOI: 10.1371/journal.pone.0225023.
• Westgarth, C., Brooke, M. & Christley, R. M. (2018). How many people have been bitten by dogs? A cross-sectional survey of prevalence, incidence and factors associated with dog bites in a UK community. Journal of Epidemiology and Community Health, 72(4), 331–336. DOI: 10.1136/jech-2017-209330.
• Ziv, G. (2017). The effects of using aversive training methods in dogs—A review. Journal of Veterinary Behavior, 19, 50–60. DOI: 10.1016/j.jveb.2017.02.004.