Koiran mittaus

Koiran mittaus kuuluu agilityyn ja rally-tokoon

Koiran säkäkorkeus mitataan agilityssa ja rally-tokossa, ja korkeus vaikuttaa esteiden korkeuteen. Yleensä koira mitataan pöydällä, mutta joskus mittaus tehdään niin, että koira seisoo maassa. Moni koira kokee mittaustilanteen epämiellyttäväksi – osittain siksi, että sitä ei tule harjoiteltua ja lisäksi tilanne voi olla koiralle monella tavalla vieras ja outo.

Tyypillisiä haasteita mittaustilanteessa ovat:

  • Koira kyyristelee ja väistelee mittaa
  • Koira ei pysy paikoillaan mittauksen aikana
  • Koira peruuttaa tai ei suostu tulemaan mittaukseen
  • Koira murisee ja ärähtää. mittaustilanteessa

Koiran mittaus kannattaa harjoitella kuntoon ennen varsinaista tilannetta. Onneksi mittausharjoituksia on helppo tehdä kotona! Vaikka koira olisi helposti käsiteltävissä, voi se silti jännittää mittaustilannetta. Tällöin epävarmuus saattaa kärjistyä ja näyttäytyä vastusteluna jopa ikävällä tavalla.

Miksi koira pelkää mittausta?

Koira voi kokea uhkaavaksi, jos vieras ihminen kumartuu sen päälle tai koskettaa sitä. Mittaus voi muistuttaa koiraa eläinlääkärikäynnistä, jossa koiraa pidetään paikoillaan ja tutkitaan. Koira voi mittaustilanteessa yllättäen rähähtää mittaajalle tai murista uhkaavasti – joskus koira ei halua ollenkaan olla paikoillaan ja lähtee peruuttamaan ja välttelemään mittaajan kosketusta ja mittaa. Tilanne voi olla koiralle haastava monella tavalla; koiraa pidetään kiinni, kosketaan epäilyttävällä mitalla, vieras ihminen lähestyy ja koskettaa, vieraita ihmisiä ja mahdollisesti vieraita koiria on ympärillä ja ohjaajaa voi jännittää.

Miksi koiraa ei kannata viedä tilanteeseen väkisin?

Kaikkien koirien kohdalla väkisin mittaaminen ei edes olisi mitenkään mahdollista, mutta myös muiden koirien kanssa väkisin yritetty mittaustoimenpide voi osoittautua hyvin haastavaksi. Tästä syystä on reilua valmistella koiraa mittaukseen etukäteen ja rakentaa mittaaminen kokonaan erillisenä tehtävänä, jonka koira tekee mielellään.

Lajeihin, joissa koiran hyvinvointi on kaiken lähtökohtana (kuten kaikki koiralajit käsittääkseni leimautuvat), ei ole perusteltua tuottaa koiralle stressiä kehän tai radan ulkopuolellakaan. Toisaalta turha kuorma voi heijastella itse lajiinkin ja tuottaa ikävän särön ohjaajan ja koiran suhteeseen.

Koiran mittaus on samankaltainen kuin monet muut tilanteet

Kannattaa aina pohtia, mitä kaikkia hyötyjä voi saavuttaa sillä, että harjoittelee yhtä asiaa. Koiran mittausharjoittelu näkyy ja kantaa hedelmää todennäköisesti esimerkiksi lääkärikäynneillä, trimmauksessa, näyttelyissä ja jopa kotona vieraiden tervehtimisessä. Koiralle voi opettaa yksinkertaisen konseptin siitä, miten tilanteessa toimitaan ja tuunata sen juuri omien tarpeiden mukaiseksi. Kun positiivinen kierre lähtee käyntiin, se voi heijastaa kokonaisvaltaiseen suhteeseen koiran kanssa ja sekä koiran että omistajan hyvinvointiin.

Voisit olla kiinnostunut näistä kursseista