Eläinkoulutus.fi ja piirroskuvat hevosesta, koirasta ja kissasta.

Koira ei osaa rauhoittua?

koiranpentu leikkii

Kun koira ei osaa rauhoittua, tilanne on rasittava kaikille. Rauhoittuminen on koiralle tärkeää, mutta usein haastavaa. Rauhoittuminen on yksi niistä taidoista, joissa koiran mielipiteellä on erityisen paljon väliä; jos koira ei itse halua rauhoittua, sitä on vaikea pakottaa. Melkein jokainen koira osaa rauhoittua, mutta ei niissä tilanteissa, joissa se olisi ihmiselle mieluisaa. Voiko koiran rauhoittumista … Lue lisää

Koiran uni

koira nukkuu yksin kotona

Koiran uni on vasta äskettäin nostettu tarkasteluun. Koira tarvitsee paljon lepoa ja levon määrä vaikuttaa koiran käyttäytymiseen samalla tavallak uin ihmiselläkin. Lepo on koiralle tärkeää. Koira tarvitsee enemmän unta kuin ihminen Meillä ihmisillä on usein säännöllinen unirytmi. Olemme yleensä päivällä noin 16 tuntia valveilla ja yöllä nukumme keskimäärin kahdeksan tuntia. Koirilla ei ole aivan samanlaista … Lue lisää

Koiran perustarpeet

koiranpentu sylissä

Koiran perustarpeet täytyy huolehtia kuntoon, jotta koira voi pysyä hengissä ja terveenä. Koiran perustarpeisiin kuuluu paljon muutakin kuin ruokaa ja vettä. Hyvinvoinnille on useampi määritelmä, mutta tiivistetysti voi sanoa, että se on eläimen oma käsitys tai ominaisuus. Hyvinvointi muodostuu fyysisestä terveydestä ja muista fyysisistä tekijöistä sekä psyykkisistä elementeistä. Mitä koira tarvitsee? Hyvinvointi on laaja käsite, … Lue lisää

Koiran aistit ja ominaispiirteet

kultainennoutaja

Koiran aistit ovat ihmisen aisteihin verrattuna erilaiset Koira joutuu elämään hyvin ihmiskeskeistä elämää. Kaikki ympäristöt ja tilat on suunniteltu ihmisiä varten ja sitä helposti unohtaa, että koira havainnoi maailmaa hyvin eri tavoilla kuin me itse. Koiran aistit ovat hyvin erilaiset kuin omamme. Kun miettii, kuinka haastavaa on ymmärtää edes muita ihmisiä, jotka oletettavasti kuitenkin aistivat … Lue lisää

Koiran virikkeet

koiran nuuhkumatto

Virikkeet kuuluvat kaikkien koirien elämään. Usein koiran virikkeet ymmärretään kohtuullisen kapeasti, ja ajatellaan että virike on aina jotain ostettavaa kuten puruluu tai hidasruokintakuppi. Hyvää mittakaavaa virikkeiden ymmärrykseen antaa se, että koiran kouluttaminen on yksi virikkeellistämisen muoto. Monesti ajatellaan, että kouluttaminen ja virikkeet ovat eri asioita, mutta kaikki ne rakentavat samaa kokonaisuutta eli koiran elämänlaatua ja … Lue lisää

Koira ei syö ja “nirsoilee”

pieni koira

Miksi koira ei syö? On yleinen ongelma, että koira ei syö. Harmittavan usein se nähdään koiran temppuiluna ja nirsoiluna, vaikka syöminen on koiran ehdoton perustarve. Jo pentujen kanssa painitaan usein syömättömyyden kanssa, eikä haluta muuttaa omassa toiminnassa mitään, koska nappulan tai syömisrutiinien vaihtaminen toiseen koetaan liian työläänä ja koiran “vaativuudelle” periksi antamiselle. Syöminen on kuitenkin … Lue lisää

Koira hotkii ja varastaa ruokaa

kultainennoutaja makaa maassa ja syö nameja

Kun koira hotkii ja sillä on aina nälkä Kun koira vaikuttaa koko ajan nälkäiseltä ja se hotkii ruokansa ja vain etsii seuraavaa syötävää kohdetta, alkaa omistajalle tulla tunne että koiran syömiseen voi liittyä jotain outoa. Hotkiminen ja ruuan varastaminen ja kerjääminen voivat johtua monesta tekijästä, ja kannattaa olla utelias mahdollisten syiden suhteen, vaikka oikeaa syytä … Lue lisää

Koiranpentu tulee kotiin

koiranpentu sylissä

Kun koiranpentu tulee kotiin, se jättää samalla pentukotinsa taakseen. Koiranpennun erottaminen sen sisaruksista ja emostaan on sen siihenastisen elämän suurin kriisi. Siksi pentu tarvitseekin heti uuden elämänsä alkumetreillä rinnalleen turvallisen ihmisen. Pentua ei tule prässätä ihmisen seuralla ja käsittelyllä, vaan sen annetaan tutustua omaan tahtiin asuntoon ja muihin siellä eläviin ihmisiin ja lemmikkeihin. Kriisin aiheuttama … Lue lisää

Koiranpennun ulkoilutus

koiranpentu omistajansa kanssa ulkona

Pikkupennun ulkoilun tulisi perustua omaehtoiseen leikkiin ja liikkumiseen. Pentua kannattaa valmistella hihnassa lenkkeilyyn niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Pentu on hyvä pitää hihnassa turvallisuuden takia, mutta ei kannata odottaa, että pentu ymmärtäisi hihnan merkitystä luonnostaan tai osaisi sovittaa omia tarpeitaan ihmisen tarpeisiin.  Parasta liikuntaa pennulle on omaehtoinen, erilaisilla ja vaihtelevilla alustoilla kulkeminen omaan tahtiin, omistajan kanssa … Lue lisää

Koiranpennun sisäsiisteys

koiranpentu ulkona

Nopea ja tehokas sisäsiistiksi oppiminen on jokaisen pennunomistajan unelma. Sisäsiisteys onkin usein ensimmäinen asia, jota koiranpennulle halutaan opettaa. Se vaatii kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja aikaa. Omistaja voi vaikuttaa pennun sisäsiisteyteen käyttämällä pentua riittävän tiheästi ulkona. On yksilöllistä, kuinka nopeasti koiranpentu oppii sisäsiistiksi. Nopeuteen vaikuttavat pennun koko, sen kokemukset kasvattajan luona, perimä sekä pennun reippaus. Osa pennuista … Lue lisää