Koirista ja vihjeistä: Saanko pyytää vai odotanko tarjousta?

Olen automaattisten käytösten kannattaja. Automaattinen käytös tarkoittaa sitä, että koira tekee jonkin asian omaehtoisesti, eikä odota ihmiseltä erillistä vihjettä. Loppujen lopuksi vihjeeksi voi muodostua jokin ympäristössä tapahtuva asia tai jopa koiran oma tunne.

Mistä on kyse?

Voidaan ajatella, että koiran koulutus perustuu siihen, että koiralle opetetaan erilaisia vihjeitä ja toimintoja, joita harjoitellaan häiriöiden alla. Näin toiminnoista tulee niin kutsutusti varmoja ja kun käytetään vihjeitä johdonmukaisesti, voidaan päästä lähelle ärsykekontrollia. Ihminen antaa käskyjä ja koira noudattaa niitä.

Toisaalta voidaan toivoa, että koira osaisi itsekin ratkaista joitakin tilanteita, eikä näin ollen ihmisen tarvitsisi olla koko ajan tilanteen tasalla ja valmiina ohjeistamaan. Tilanteen tasalla oleminen on muutenkin haastavaa, koska koira ylivertaisine aisteineen todennäköisesti tietää meitä paremmin, mitä ympäristössä tapahtuu.

Nämä kaksi lähestymistapaa eivät sulje toisiaan pois – koira voi toimia luotettavasti sekä vihjeestä että omaehtoisesti. Itse arkisujuvuuden arvostajana olen yhä enemmän kääntymässä siihen suuntaan, että koira toimisi itsenäisesti.

Mitä hyötyä automaattisista käytöksistä on?

Automaattiset tilannekohtaiset toiminnot ovat selkeitä ja helppoja käyttää, koska sinun ei ohjaajana tarvitse tehdä mitään. Mietitään esimerkkinä vaikkapa ohitustilannetta. Hankalaan ohitukseen on monta lähestymistapaa, mutta joskus taluttajalla on käytössään usempi toimimaton vihje samaan aikaan. Ennen ohitustilannetta taluttaja voi antaa vihjeen ”seuraa” ja jos se ei toimi, hän voi kohdalla kiristää hihnaa ja jos se ei toimi, hän voi komentaa koiraa istumaan. Kolme erillistä vihjettä, joista yksikään ei välttämättä tiukassa paikassa toimi.

Mikäli käytössä olisi automaattinen toiminta, taluttajan ei tarvitsisi sijoittua koiran ja ohitettavan koiran väliin tai kääntää oman koiran päätä pois ohitettavasta koirasta, koska ohitettava koira toimisi vihjeenä omalle koiralle. Usein oma koira kuitenkin havaitsee vastaantulevan koiran ennen kuin me taluttajat ehdimme asiaan reagoida – koira on monesti jo kuumentunut ennen kuin toinen ilmestyy näkyviin. Automaattisen toiminnan kautta asetelma voidaan kääntää toisin päin – opetetaan koiralle, että se ilmaisee lenkillä muita koiria.

Jos miettii kaikkia niitä tilanteita, joissa vihjettä joutuu toistamaan tai toistuvasti käyttämään (vaikka tilanne on sama), niille usein on yhteistä se, että koira on hieman kiihtyneessä tilassa. Tällaisia tilanteita ovat ihmisten lähestyminen, vieraiden tulo, toisten koirien kohtaaminen, ovesta kulkeminen, autosta ulos hyppääminen ja niin edelleen. Näissä tilanteissa plus kaikissa muissa yllättävissäkin tilanteissa olisi mielestäni mahtavaa jos koira osaisi ennakoida, arvata ja ehdottaa sen sijaan, että se jäisi odottamaan ohjeita.

Miten pääsee alkuun?

Jos haluat opettaa koirallesi automaattisia toimintoja, kiinnitä ensin huomiota omaan toimintaasi. Oletko koirallesi aina apupyöränä ja herkkä ohjeistamaan? Uskotko, että se ei selviä tilanteista ilman apuasi?

Aloita yksinkertaisesti niin, että lopetat ohjeiden antamisen. Usein jo tämä riittää – koira toimii oikein ohjeiden puutteesta huolimatta. Halutessasi voit jalostaa tätä pidemmälle. Aloita valitsemalla muutama toiminto, joista olet iloinen kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Aloita sen jälkeen koulutus…

jatka lukemista liittymällä jäseneksi. Jäsenyys on määräaikainen, eikä sitä tarvitse erikseen perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Elämää aran ja pelokkaan koiran kanssa

Lähes jokaisella koiranomistajalla on jonkinlaisia haasteita yhteiselon varrella. Osa ongelmista ratkeaa helposti, toisten kanssa menee kuukausia ja osa taistelee ongelmien kanssa vuosikausia. Jokainen haaste ja ongelma koiran kanssa on todellinen, koska se perustuu omistajan kokemukseen asiasta; mitään ongelmia ei kannata missään tapauksessa vähätellä. Jos mietitään näin käytösneuvojan kannalta hankalimpia tilanteita, niin niitä ovat ehdottomasti arkojen ja pelokkaiden koirien erilaiset haasteet, koska ne eivät yleensä vaikuta vain yhteen tiettyyn tilanteeseen vaan leimaavat koko arkielämää.

Pelokkuuden ja arkuuden syitä on monia. Koiran omistaja voi vaikuttaa pelokkuuden syntyyn vain rajallisesti, koska sosiaalistumisen herkkyyskausi on jo lähes ohitse, kun pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen kotiin. Mikäli koiralla on hyvä historia, pienet takaiskut eivät aiheuta massiivisia pelkoja, vaan koiralla on eväitä päästä niiden yli. Kasvattajan valinnalla on valtava merkitys koiran (ja omistajan) elämälle, eikä siihen ole mielestäni riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kun ollaan hankkimassa ensimmäistä koiraa. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun yleisin syy luopua koirasta on käytösongelmat, siitä huolimatta edelleen näkee luvattoman paljon puutteellisesti sosiaalistettuja pentuja, joiden ongelmista kasvattaja pahimmassa tapauksessa syyttää uutta kotia. Ehkä sosiaalistaminen käsitteenä on edelleen liian moninainen. Kasvattaja voi esimerkiksi kuvitella sosiaalistavansa, kun hän väkisin käsittelee pentuja tai pesee niitä – totuttaa käsittelyyn, eli tekee väkipakolla. Sosiaalistamiseksi (jonka tarkoituksena on ehkäistä pelkoa, ei aiheuttaa toimintakyvyttömyyyttä) tulee mielestäni kutsua ainoastaan positiivisia kokemuksia, joita pennuille tai aikuisille koirille tarjotaan systemaattisesti. ”Tämä nyt vain tehdään ja sillä sipuli”-ajattelu ei kuulu sosiaalistamiseen. Pentua ei ole tarkoitus opettaa olemaan välittämättä tilanteista vaan nauttimaan niistä – tässä on aika iso ero.

Olen huomannut, että koulutuksen kannalta pahin yhdistelmä on arka koira, joka on saanut sen verran rohkeutta, että puolustaa itseään vaikkapa käsittelytilanteissa. Usein ongelma leviää käsiin siinä vaiheessa, kun toimenpide on pentuna tehty väkisin totuttamalla ja samaa jatkettu kyselemättä, pienestä ja kasvavasta vastustelusta huolimatta. Jonakin päivänä tilanne menee liian pitkälle, ja koska periksi ei haluta antaa, koira saa pahimmassa tapauksessa järkyttävän paniikkiraivarin ja siitä päivästä eteenpäin käsittely on mahdotonta. Pelon motivoima aggressiivisuus roihahtaa usein sekunnissa ja palautuminen on hidasta – usein tämä vielä kohdistuu omistajaan, joka saa toistuvasti kantaa huonoa omaatuntoa näistä tilanteista. Suhde alkaa rakoilla, kärsivällisyys pettää ja luottamus murenee, eikä motivaatiota tahdo löytyä koiralta sen enempää kuin omistajaltakaan.

Pelokkuuteen vaikuttavat monet asiat; perimä, aikaiset kokemukset ja jopa emon tiineysaikainen stressi. Siinä missä lähtökohtaisesti ei-arka pentu säikähtää jotain ja pääsee tilanteen yli muutamassa hetkessä, arka pentu voi mennä täysin toimintakyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Arkuuden ongelmavyyhtiin kuuluu sekä pennuilla että aikuisilla koirilla se, että ei välttämättä löydy pitkään aikaan mitään sellaista tilannetta, jossa koiran itseluottamusta saisi koulutuksellisin keinoin kasvatettua. Arka koira oppii nopeasti luottamaan omistajaansa, mutta ei itseensä – tämä on toki hyvä alku, mutta heijastelee usein ongelmia mm. yksinolossa. Arkojen koirien kanssa joutuu olemaan koko ajan veitsen terällä; mikä on liikaa ja mikä on sopivasti. Esimerkiksi käsittelyyn liittyvien ongelmien kanssa aran koiran omistaja joutuu painimaan jopa vuosia ja päivittäisestä treenistä huolimatta pelko on herkässä. Sama pätee lenkkeilyyn; arka koira voi mennä hetkessä paniikkiin, josta palautuu vasta kotona.

Arka koira, jolle omistaja on ainoa tukipilari, on onnellinen niin pitkään kuin omistaja on a) paikalla ja b) ennakoitava. Arkojen koirien kanssa (kuten ei muidenkaan) et voi yhtenä päivänä pakottaa ja yhtenä päivänä herkuttaa. Arkoihin, kuten muihinkaan koiriin ei päde ”teet vaan ja meet vaan” -politiikka, käsittelyongelmia ei poista käsittely varmoin ja päättäväisin ottein, eikä pelkoa poista se, että itse pysyy tyynenä. Tarvitaan hyvä suunnitelma ja erittäin hyvät resurssit, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa. Esimerkiksi yksinolo-ongelman hoitaminen voi olla tavallista kinkkisempää, jos 1) omistaja on koiran ainoa turva maailmassa, 2) asunto on mahdollisesti pelottava äänineen ja 3) koiralla ei ole ruokahalua, eikä se ole oppinut työskentelemään itsenäisesti. On päivänselvää, että tuollaisessa tapauksessa prosessi kestää kuukausista vuosiin.

Toivoisin, että jokainen kasvattaja kertoisi avoimesti, millaista sosiaalistamisohjelmaa noudattaa. Sosiaalistamisohjelma ei ole salatiedettä, vaan samanlainen käytännön välttämättömyys kuin rokotusohjelma. Samoin toivon, että aikuisten kodinvaihtajien parissa työskentelevillä yhdistyksillä olisi koirien ostajille antaa matkaan aikuisille koirille suunniteltu sosiaalistamisohjelma. Niin kauan kuin puhutaan vain sosiaalistamisesta yleisellä tasolla, voi ajatella, että kaikkihan sitä tekevät. Kun ei ole ohjelmia ja käytäntöjä nähtävillä, ei niitä voi keskenään verrata eikä niistä voi keskustella. Laitetaan käytniin #sosiaalistamishaaste! Kerro, mitä olet itse tehnyt ja millä tavalla.

Liity blogin jäseneksi, niin näet videon, jossa annan käytännön vinkit arkojen koirien kanssa elämiseen ja niiden kouluttamiseen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Luoksetulo hidastuu tai loppuu kokonaan. Toisille koirille rähjääminen alkaa tai pahenee. Koira on varauksellinen vieraita, varsinkin miehiä ja lapsia kohtaan. Se ei kestä kiinnipitämistä tai ruokakupille tulemista. Se säikkyy kättä tai lenkillä näkyviä hahmoja. Ja vielä äsken se oli ihana ja sosiaalinen pentu. Mitä on tapahtunut?

Pennut pysyvät ihmisten lähellä turvallisuussyistä. Kun pentu kasvaa, sen aistit kehittyvät ja uteliaisuus kasvaa. Se haluaa tutustua ympäristöön ja usein se rohkeasti tutkii uusia paikkoja ja laajentaa omaa elinpiiriään. Vajaan vuoden tai jopa puolentoista vuoden iässä koira saattaa kuitenkin taantua huomattavasti – se voi muuttua reippaasta pennusta araksi nuoreksi.

Nuorilla aikuistuvilla koirilla saattaa itseluottamukseen tulla äkillistä takapakkia. Aiemmin kaikkien kaveri saattaakin nostaa karvoja pystyyn ja haukkua tosissaan kohdatessaan asioita, jotka eivät sitä ennen pelottaneet. Kaikkia koirien ongelmia ei kannata yrittää selittää murrosiällä, mutta on totta, että se voi tuottaa haasteita tietyssä ikävaiheessa. Kyseessä on normaali koiran kehitykseen kuuluva vaihe, jossa vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa ja omistaja saattaa olla tuudittautunut tunteeseen siitä, että koira osaa jo kaiken tarpeellisen: se osaa kulkea hihnassa, on sisäsiisti ja osaa ohitella muita. Saattaa olla melkoinen kriisi, kun eräänä päivänä huomaakin, että sohva on syöty, lattialle pissattu ja lenkki kuluu suurimmaksi osaksi rähistessä. Joskus kriisi voi olla niin suuri ja odottamaton, että se aiheuttaa koirasta luopumisen ja ainakin jaksamisen loppumisen.

Mitä suurempi koira on, sitä laajempi haitari on ns. murrosiällä. Joillakin koirilla muutoksia voi olla vasta lähempänä kahta ikävuotta, kun pienillä koirilla vaihe ilmenee usein jo viiden-kuuden kuukauden iässä. Kaikilla koirilla vaihetta ei tule lainkaan. On esitetty, että hieman alle vuoden ikäisenä koirat normaalisti lähtevät omille teilleen perheensä parista ja tätä itsenäistymistä varten olisi kehittynyt pelkokausi suojaamaan maailman vaaroilta. Koira on tässä elämänvaiheessa tavallista varovaisempi ja se näkyy koulutuksellisena taantumisena. Tätä vaihetta ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Murrosikä kestää viikkoja, ei kuukausia tai vuosia. Koira on tässä iässä yleensä loistavassa kunnossa ja täynnä virtaa. Sen hampaat ovat vaihtuneet mutta niitä pitää edelleen käyttää.

Itse en pidä sanasta murrosikä, koska sillä on erilainen kaiku ongelman käsittelyn suhteen kuin pelkokaudella. Kaikista termeistä ikävin on uhmaikä – murrosikä ei ole uhmaa, vaan varovaisuutta. Jos lähdetään puhumaan uhmaiästä, saadaan aikaan turhaa vastakkainasettelua. Murros- tai uhmaikäpuheeseen liittyy myös usein se, että sitä pitää vain kestää. Esimerkiksi käsittelytoimenpiteissä vastustelu ei ole sellainen asia, joka jää pois, kun vaan puetaan paksumpia hanskoja päälle. Nuoren (tai minkä tahansa) eläimen käsitteleminen väkisin harvoin a) onnistuu ja b) opettaa eläimelle mitään järkevää. Sitä tehdään, koska ihmisillä ihailtava ominaisuus on periksiantamattomuus ja päättäväisyys. Monissa tapauksissa parempiin tuloksiin päästään nopeammin, kun osataan luopua omasta jääräpäisyydestä.

Miten koiran murrosiästä sitten selviää?

Koiran elämän suurin murros ja stressi on vieroittaminen ja uuteen kotiin muutto. Kannattaa palata hieman taaksepäin ja miettiä miten selvisi siitä? Luonnollisesti tukemalla pentua, kasvattamalla sen itseluottamusta hyvine kokemusten kautta ja sosiaalistamalla sitä järjestelmällisesti. Pentujen kanssa onneksi ymmärretään, että on meidän omistajien vastuulla näyttää maailma hyvässä valossa. Nuorten aikuisten koirien kanssa ymmärrystä ei aina samalla tavalla löydy. On hankalaa olla muuttamatta mitään kun koira muuttuu. Murrosiässä ympäristö muuttuu hetkellisesti uhkaavaksi ja pelottavaksi. Tätä tilannetta voi loiventaa hyvällä suhteella koiraan ja sillä, että itse toimii mahdollisimman ennakoitavalla tavalla. Pahimmillaan otamme murrosiän henkilökohtaisesti ja vastaamme kokemaamme uhmaan. Tällä tavalla toimiessa luottamus koiran ja omistajan välillä murenee ja suhde huononee, koiran pelko ja sitä myötä käytös pahenee ja kierre on valmis.

Murrosikäistä koiraa voi tukea parhaiten niin, että keskittyy jatkamaan pentuna aloitettua tärkeää työtä. Sosiaalistamista on jatkettava koiran koko ensimmäinen elinvuosi, jotta pelkotiloja ei tulisi. Tärkeiden taitojen harjoittelua on jatkettava myös. Tärkeitä taitoja, joissa murrosikä saattaa näkyä, ovat hihnassa kulkeminen, toisten koirien kohtaaminen, yksinolo, matkustaminen ja käsittelytoimet. Näitä kaikkia kannattaa oman koiran tarpeiden mukaan treenata sitkeästi, vaikka tuleekin mieleen, että ne olisi jo pitänyt oppia tähän mennessä. Monen koiran kohdalla murrosikä on se vaihe, kun palkkiot kokevat inflaation. Aiemmin kuivanappuloiden kanssa loistavasti toiminut pentu ei korvaansa lotkauta, kun nenä lähtee viemään. Silloin on syytä korottaa panoksia ja varmistaa, että yhdessä tekeminen on koiralla hauskaa ja palkitsevaa!

Kun huomaat ensimmäiset merkit pelokkuudesta tai varovaisuudesta, laita päivämäärä muistiin. Tee johdonmukaisesti harjoituksia päivittäin ja seuraa kuinka pitkään tila kestää. Jos ongelma pitkittyy puolen vuoden tai vuoden mittaiseksi, sitä ei voi selittää enää murrosiällä eikä kannata odottaa, että se menee itsestään ohi. Arkuus ja epävarmuus ovat asioita, jotka haittaavat koiran elämää ja niihin kannattaa aina puuttua.

Koirien murrosikä esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liity jäseneksi, niin näet videon jossa käyn läpi harjoituksia, joiden avulla selviät koirasi murrosiästä. Videon kesto n 20 min.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Mistä huomaa ensimmäisenä, että koiralla ei kaikki ole kunnossa? Mistä huomaa, että koira on väsynyt? Entä mistä tiedät, että koira on turhautunut? Kaikki tulkinnat, joita koirasta teemme, perustuvat havaintoihin.

Todellisesti, numeroilla mitattavia asioita ovat perinteisesti koiran paino, ikä, korkeus, päivittäinen ruuan määrä ja ulkoilun määrä tunteina. Ulkoilun määrä tunteina ei mielestäni kerro koiran hyvinvoinnista juuri mitään, vaikka se on yleinen kysymys varsinkin ongelmatilanteissa. Paljon enemmän vaikuttaa kokonaisuus, eli se, mihin eläin käyttää suurimman osan ajastaan. Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa yksinoloon liittyvät ongelmat. Kokonaisuuden kannalta ei ole merkistystä sillä, ulkoilutetaanko koiraa tunti vai kolme tuntia päivässä, vaan enemmän merkitsee se, mitä se tekee nuo jäljelle jäävät 21-23 tuntia. Sama pätee muihinkin ongelmatilanteisiin – ulkoilutus, sen määrä tai laatu eivät kerro läheskään tarpeeksi koiran tilanteesta.

Monta muutakin asiaa kuin painoa, ulkoilua ja ruokamäärää voisi mitata – näin saa käsityksen siitä, mitä koira ylipäänsä tekee ja toisaalta siitä, miten se käyttää aikaansa. Joskus karkealla arviolla pääsee alkuun, joskus taas on kiinnostavaa mennä yksityiskohtiin ja ajankäytön sisältöihin. Mitä koirat haluaisivat tehdä? Ne ovat loppujen lopuksi aika mukavuudenhaluisia eläimiä, jotka tykkäävät ottaa myös rennosti ja hengailla. Osa koiran niin sanotusta hyperaktiivisuudesta voi olla opittua ja omistajan taholta ylläpidettyä, kun varsinkin tiettyjen rotujen kohdalla hoetaan vuosikymmenestä toiseen haastavuudesta ja liikunnantarpeesta. Itse olen sitä mieltä, että jokaisen koiran pitäisi kestää vapaapäiviä sekä lyhyttä lomaa ilman että pää hajoaa, toki yhtään väheksymättä liikunnantarvetta ja varsinkin tarvetta tarkkailla ympäristöä, harjoittaa aisteja ja viettää aikaa sosiaalisessa ryhmässä (ihmisten tai koirien kanssa).

Stressin havainnointi on koirien kohdalla joskus haastavaa. Sen sijaan, että tulkitaan yksittäisiä eleitä tai ilmeitä, on hyvä hahmottaa kokonaisuus. Tarkka omistaja havaitsee toki heti, kun yksi kuonokarva on vinossa ja tämä osoittaa loistavaa koiranlukutaitoa. Kuitenkin on hyvä ottaa taustalle myös laajempi skaala, jotta ei tarvitse mututa. Yksittäisiä merkkejä on hyvä seurata, mutta nekin saavat enemmän merkitystä, kun pystyt liittämään niitä muuhun tietoon. Voit esimerkiksi havainnointeja selaamalla paikallistaa ensimmäiset oireet koiran sairaudesta.

Innostuitko havainnoimaan koiraasi? Liittymällä jäseneksi näet videon, jonka avulla pääset alkuun!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eläimille joudutaan tekemään asioita niiden hyvinvoinnin takia. Käsittelytoimet voi jakaa niihin, joita on aikaa harjoitella ja niihin, jotka vain täytyy tehdä turvallisuuden tai terveyden takia. Ensin mainittuihin eläintä on mahdollista valmistella erilaisilla harjoituksilla. Jälkimmäisiä taas on hankala etukäteen harjoitella, ja toimenpiteet tehdään yleensä eläinlääkärin toimesta. Kaikki toimenpiteet eivät ole kivoja, eikä huolellinenkaan kouluttaminen välttämättä riitä valmistelemaan eläintä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin. Koulutuksen suunnittelussa kannattaa huomioida se, kuinka usein toimenpidettä tehdään. On olemassa päivittäisiä, viikottaisia ja harvemmin tehtäviä toimenpiteitä. Peseminen, harjaaminen, kuljettaminen, kynsien leikkaaminen ja kavionhuolto ovat sellaisia toimenpiteitä, joihin kannattaa jo varhaisessa vaiheessa keskittyä harjoitusten avulla. Sen sijaan lääkkeiden antaminen tai verikokeen ottaminen ovat harvemmin tapahtuvia asioita, joihin eläintä voi kyllä valmistella, mutta täydellisyyttä voi olla hankala saavuttaa, ellei keskity asiaan täysillä ja käytä siihen aikaa.

Kun jokin toimenpide sujuu, ongelmaa ei ole. Sujuvuutta kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä, eli katsoa taaksepäin; miten eläimen suhtautuminen on muuttunut ja muuttuu? Toiveena on usein, että normaalit käsittelytoimenpiteet sujuisivat vapaaehtoisesti. Uhkakuva taas on se, että ne täytyy tehdä väkipakolla. Mitä enemmän eläimellä on positiivista kanssakäymistä ihmisen kanssa ja mitä enemmän sillä on hyviä kokemuksia, sitä paremmin se kestää myös puoliväkisin suoritettuja toimenpiteitä. Luottamuspankkiin voi tallettaa pahan päivän varalle, mutta nostoja sieltä voi tehdä vain rajallisen määrän.

Mitä enemmän hyviä kokemuksia on varastossa, sitä paremmin huonoja kestetään. Kuitenkin huonoihin kokemuksiin liittyy se käytännön ongelma, että käsittelytoimenpiteitä on todella hankala tehdä väkisin. Mitä enemmän eläin harjoittelee rimpuilemista, sitä taitavampi rimpuilija siitä tulee. Lisäksi hämäykset toimivat yleensä vain kerran tai kaksi, sen jälkeen eläin osaa välttää myös pienimpiä vihjeitä, jotka viittaavat ikävään toimenpiteeseen. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että tilanne voi olla ikävä, vaikka eläintä ei sattuisi – sen tunne riittää asenteen muodostumiseen.

Eläin, joka kokee tarpeelliseksi puolustautua käsittelytilanteissa, käyttäytyy uhkaavasti. Se saattaa myös hyökätä. Tilanne on vaarallinen, eikä siihen tulisi reagoida heittämällä bensaa liekkeihin eli vastaamalla hyökkäykseen, koska se vain yleensä pahentaa reaktiota seuraavalla kerralla. Niissä tilanteissa, joissa eläin puolustautuu, ei ole voittajia tai häviäjiä vaan molemmat häviävät ja luottamuspankin tili menee pahasti pakkaselle.

Ongelmallista tilannetta kannattaa lähteä purkamaan niin, että miettii, mikä on lähes vastaavanlainen tilanne, jonka eläin vielä sietää. Sen jälkeen kannattaa toistaa tätä tilannetta ja yhdistää siihen mahdollisimman miellyttäviä asioita. Mitä enemmän pystyy järjestämään samankaltaisia tilanteita, jotka onnistuvat yhteisymmärryksessä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua oikeassa tilanteessa. Otetaan esimerkiksi kynsien leikkaaminen. Mitä kaikkea voit kynsienleikkuutilanteessa muuttaa, jos se aina päättyy taisteluun ja hampaidenkiristykseen? Voit leikata kynsiä eri asennossa, voit leikata kynsiä ilman kynsileikkureita (kyllä, harjoitusmielessä), voit rapsuttaa kynsienleikkausasennossa, voit harjata kynsienleikkuuasennossa, voit ruokkia leikkaustilanteessa… Vaihtoehtoja on monia, ja kun omalle eläimelle löytyy se sopiva tapa, pääsee koulutuksessa usein nopeasti eteenpäin.

 

Fiksaa mun eläin!

Oisko mitään vinkkiä kenelläkään, alkaa olla epätoivoinen olo.. Mun auto lähtee aina märällä tiellä helposti liiraamaan. On tehnyt sitä jo jonkin aikaa mutta tuntuu, että ongelma vaan pahenee. Mitä teen? Jos ongelmaan ei löydy pikaisesti ratkaisua, niin joudun varmaan hankkiutumaan autosta eroon.

Voin palkata osaavan kuljettajan, jonka alla auto ei liiraa – itse voin keskittyä ihailemaan suoritusta kauempaa. Onko tämä ratkaisu ongelmaani?

Voin edellisen tapahtuman jälkeen marssia kauppaan ja ostaa uudet käsineet. Ehkäpä parempi ote ratista saa auton pysymään paremmin kaistalla.

Mikäli käsineistä ei ole apua, voin hankkia autooni lumiketjut. Jos tilaan ne netistä ja ajelen vain pikkuteitä, en joudu tästä ratkaisusta ongelmiin.

Jos lumiketjutkaan eivät ole se lopullinen ratkaisu, voin toki kokeilla pilatesta. Mitä jos ongelma piileekin syvissä tukilihaksissani?

Pilateskurssin jälkeen olen virkeä, ja jaksan kävellä ostamaan uudet sulat lasinpyyhkijöihin. Naapuri kertoi, että hänellä vesiliirto on loppunut kokonaan kun hän vaihtoi sulat.

Tähän mennessä olen kuluttanut aikaa, vaivaa ja rahaa. Olen kokeillut kaikkea lisäravinteista lumiketjuihin. Mitä sitten voin päätellä? Voin päätellä, että joko ongelma on niin vakava, ettei sitä voi korjata ja auto pitää romuttaa. Tai voin päätellä, että saamani vinkit kohdistuvat aivan muihin asioihin, kuin ongelman ytimeen.

On ongelmia, joihin löytyy yksinkertainen ja helppo ratkaisu. Sitten on ongelmia, joihin ei ole olemassa helppoa ratkaisua. Jos puhutaan eläinten käyttäytymisestä, niin ratkaisun helppous on suhteellista. Hyvin harvoin ongelma ratkeaa nappia painamalla. Tärkein onnistumiseen vaikuttava tekijä onkin omistajan sitoutuneisuus, ei suinkaan ongelman tyyppi tai vakavuus.

Pikaratkaisu on jokaisen mieleen, mikäs sen mukavampaa kuin huomata, että eläimen käytös muuttuu sormia napsauttamalla. Jos olisi todella olemassa toimivia pikaratkaisuja, ei kukaan joutuisi ongelmien kanssa elämään. Eläin voi muuttaa käyttäytymistään tilanteessa hetkellisesti, mutta tämä tilanne täytyy toistaa satoja kertoja, kunnes uusi toimintamalli vakiintuu. Se, että koira on kerran ollut ohitustilanteessa hiljaa tai että hevonen on kerran vaihtanut laukkaa, on hienoa, mutta todennäköisemmin sattumaa kuin opittu tapa toimia. Kouluttamisen tarkoitus on tehdä vakiintuneita tapoja niistä toiminnoista, jotka tapahtuvat sattumalta. Ympäristöä ja omaa toimintaa muuttamalla saadaan asioita tapahtumaan sattumalta. Se ei kuitenkaan ole lopputulos – se on se vaihe, josta kouluttaminen alkaa.

Miten renkaiden vaihtaminen sitten liittyy tähän? Aika harva ongelma eläimen kanssa korjaantuu renkaita vaihtamalla. Harva käytösongelma korjaantuu sillä, että hankitaan uusi väline. Vielä vähemmän ongelma korjaantuu sillä, että tilanteisiin vain reagoidaan sattumanvaraisesti silloin kun niitä eteen tulee; pahimmillaan joskus palkitaan ja joskus rangaistaan samasta asiasta riippuen siitä, mikä väline on käsissä. Ongelma ei myöskään korjaannu kokeilemalla nettipalstoilta saatuja vinkkejä.

Ongelma korjaantuu sillä, että järkeilee itse tai ammattilaisen kanssa, mitä korjaaminen vaatii, päättää pystyykö itse ja muu perhe sitoutumaan prosessiin ja sitten tekee tarvittavat toimenpiteet ja katsoo näkyykö muutosta kahdessa viikossa. Jos ei näy muutosta, täytyy homma suunnitella uudelleen.

Ei kannata tuhlata aikaansa kokeilemalla erilaisia kikkoja. Ongelman ydin voi olla yhtä yksinkertainen kuin huonot renkaat. Jonkun täytyy silti tehdä se vaihtotyö.

 

 

Oletko laukkurosvo?

Koira murisee, kun sitä pyydetään pois sohvalta. Se murisee, jos joku yrittää mennä sänkyyn. Se paljastaa hammasrivistönsä, kun käsi ojentuu sen luuta jäytävän kuonon lähelle. Se ärähtää kun lapsi yrittää ottaa leluaan pois sen suusta.

Kaikki nämä tilanteet ovat harmillisia, mutta yleisiä. Ne ovat harmillisia, koska niihin kaikkiin saa tehokkaan ratkaisun oikealla koulutuksella ja siksi vältettävissä. Yleisiä ne ovat siitä syystä, että kaikissa tilanteissa koira käyttäytyy täysin normaalilla ja ennakoitavalla tavalla. Tärkeää omaisuuttaan puolustava koira ei siis ole vihainen tai luonnevikainen, vaan taustalla on selkeä syy.

Minäkään en muutu aggressiivisesti käyttäytyväksi tai luonnevikaiseksi, vaikka olen valmis puolustamaan omaisuuttani jos joku sitä uhkaa. Tämä seikka on hyvä ymmärtää, kun kyseessä on resurssiaggressiivisuus. Koirille on täysin normaalia puolustaa omaisuuttaan – kuten meille ihmisillekin. Ongelma on siinä, että emme ymmärrä, miksi koira ei ymmärrä, mikä on sen omaisuutta ja mikä ei ole. Koiran mielestä kaikki on lähtökohtaisesti sen. Se on opportunisti, joka ei epäröi tarttua tilaisuuteen. Tätä ominaisuutta on mahdoton muuttaa.

Ongelmatilanteessa on aivan ensimmäisenä on tärkeä tunnistaa ne seikat, jotka laukaisevat koiran puolustusreaktion. Säilytä maltti, äläkä kurita koiraa jos se murisee – tämä ei vie asiaa omalta kannaltasi yhtään eteenpäin. Päin vastoin, koiran reaktiot yleensä joko voimistuvat, lisääntyvät, yleistyvät (muihinkin tilanteisiin) tai ensin loppuvat, mutta palaavat voimakkaampina. Kurittaminen ei siis kannata. Täysin ymmärrettävää on se, että tilanne säikäyttää – pennut keskimäärin puolustavat harvemmin niin hanakasti omaisuuttaan kuin hieman aikuisemmat koirat (tämä riippuu toki kokemushistoriasta),  ja on kamalaa, kun pentu näyttää yhtäkkiä hampaitaan tai murisee. Tuttu koira onkin muuttunut täysin vieraaksi.

Laita tilanne (ei koira) hetkeksi jäähylle. Kerää pois kaikki omat arvotavarat ja älä tee tilanteista napit vastakkain-asetelmia. Ota maalaisjärki käyttöön. Kuvittele itsesi koiran asemaan (Kyllä!:). Mitä itse ajattelisit tilanteessa? Olisiko käytös itseltäsi hyväksyttävää, jos joku olisi varastamassa laukkuasi?

Et käyttäytyisi yhtä hyökkäävästi, jos tietäisit, että vastaantulija vain haluaisi lainata laukkuasi tai jopa vaihtaa sen rahaan tai toiseen laukkuun. Mistä koira tietää, ettet ole varastamassa luuta? Olisiko mahdollista opettaa koiralle, että et ole laukkurosvo, vaan kohtelias osto/myynti/vaihtoliikkeen henkilö, joka osaa tehdä kauppaa?

Ja siinä ei ole mitään pahaa, että koiran kanssa käydään kauppaa.

Koska oleellista kotikoiran elämässä on suhde ihmiseen. Omistajan kannattaa olla hyvä tyyppi, ei sotilaallinen simputtaja. Mitä epäreilummin koiraa käsitellään ja kohdellaan, sitä useammin se valitsee toisin. Sotilaallinen simputtaja ja diktaattorityyppi eivät pötki pitkälle – paljon arvokkaampaa kuin pelon tuottama toiminta on se, että annetaan koiran itse tehdä oikeita valintoja. Niin, että ne ovat sen omia ideoita.

Resurssien puolustaminen on normaalia ja siitä on mahdollista päästä eroon. Se ei millään tavalla liity arvovalta/auktoriteetti/johtajuuskysymyksiin, eivätkä nämä edellä luetellut liity tutkimuksen valossa millään tavalla onnelliseen tai onnistuneeseen koiranpitoon.