Tyypillisin mahdollinen tilanne monelle koiranomistajalle on se, että lajiharjoituksissa, hallilla, kentällä, kotona ja omalla pihalla koira toimii hyvin ja sille löytyy helposti toimiva palkkio. Se ahmii nameja ja leikkii innokkaasti. Kuitenkin kun siirrytään lenkkeilytilanteeseen, koira on irti henkseleistään – se kiskoo, tempoo, nenä vie ja se sylkee niin makkaran kuin pallonkin ulos suustaan.

Monille koirille on rakennettu elämän aikana niin kutsuttu treenimoodi, johon luiskahtaessaan palkkiot toimivat ja kontakti löytyy. Elämä onkin treenimoodin ja hallitsemattomuuden välillä liikkumista. Esimerkiksi ohitusharjoituksissa vastaantulijaa ei edes huomata, kun ollaan treenimoodissa kun taas lenkillä se kyllä huomataan. Koira voi olla koko ajan hallitsemattomassa tilassa, mutta treenimoodissa se ei voi olla koko aikaa – tästä johtuu se, että yhteys välillä pätkii ja näin sen kuuluukin olla.

Jos lenkki olisi temppu, koiran voisi olettaa pysyvän treenimoodissa koko lenkin ajan ja kaiken mitä lenkillä tulee vastaan, voisi rakentaa häiriönä. Kysymys kuuluu näin toimittaessa: 1) missä koiraa säilytetään treenilenkkien ulkopuolella ja 2) minkä ikäinen koira on, kun se on valmis “oikeasti” lenkille?

Miksi palkkiot menettävät merkityksensä ulkona?

Tähän on olemassa monta syytä. Yksi on se, että koira tietää saavansa herkkuja muulloinkin – sen elämä ei ole eikä sen pidäkään olla herkuista kiinni. Keinotekoinen herkkujen arvon nostaminen esimerkiksi koiraa nälättämällä on huono ratkaisu, koska perustarpeiden kanssa leikkiminen ei ole järkevää tai asiallista.

Toinen mahdollinen syy inflaatioon voi olla se, että koulutus perinteisesti on paikkaan tai tilaan sidottua. Yhtä todennäköisesti kuin treenihallilla koira osaa odottaa palkkaa, lenkillä se ei osaa odottaa sitä. Tai se osaa kyllä odottaa, mutta ei juuri sitä palkkaa, jota on tarjolla.

Kolmas syy voi olla pilaantuminen. Mikäli lenkillä palkkaa tarjoillaan tietyissä vaikeissa vaiheissa, kuten ohituksissa, palkan tarjoamisesta voi tulla merkki sille, että kohta tapahtuu jotain. Tämä on samaa sarjaa hihnan kiristämisen kanssa, kun naru kiristyy, koira valpastuu.

Neljäs syy voi olla se, että koira on kiihtynyt, eikä pysty keskittymään syömiseen tai leikkimiseen. Se voi olla kiihtynyt monesta syystä, eikä syytä ole aina helppo löytää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koira on usein kiihtyneenäkin toimintakykyinen, vaikka se ei ottaisi vastaan herkkuja.

Miten koiraan saa kontaktin ilman palkkaa?

Kannattaa miettiä lenkillä myös omaa roolia. Hallitussa treenitilanteessa me ihmiset olemme usein arvokkaita ja keskeisessä roolissa koiran mielestä. Kuitenkin lenkillä roolimme vaihtelee tolpasta mukahauskaan tyyppiin, joka yrittää epätoivoisesti halilta tilannetta. Toki joissakin tilanteissa pääsemmekin hauskuuttamaan koiraa, mutta merkittävän osan lenkistä olemme ankeuttajia.

Lenkki ei ole temppu, eikä maailma ole hallittu ympäristö, vaan kaaos. Ensimmäiseksi kannattaa löytää omalle koiralle sopiva palkkio ja sen jälkeen alkaa liittää itseään siihen systemaattisesti. Miten tämä sitten tehdään?

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Yhdeksällä eurolla näet kuukauden ajan kaikki aiemmin julkaistut materiaalit ja videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lenkkeily koiran kanssa ei ole temppu, vaan taitojen kokoelma

Lenkkeily koiran kanssa voi olla yllättävän hankalaa siihen nähden, millaisia odotuksia siihen liittyy. Lenkkeilyyn tai sen opetteluun uhrataan vaihtelevia määriä aikaa yleensä riippuen siitä, kuinka tärkeä lenkkeilyn sujuvuus on omistajille ja kuinka paljon heillä on aikaisempaa kokemusta onnistumisista tai epäonnistumisista.

Koiran lenkittäminen hihnassa on monitahoinen asia, jolla on pitkä kulttuuri. Tiivistetysti koiraa on pakko jo turvallisuussyistäkin pitää hihnassa ja koirien pitäminen vapaana on harvoille jokapäiväistä todellisuutta. Koiria lenkitetään hihnoissa läpi koko niiden elämän, eikä hihnakävelyn määrään ole useinkaan mahdollista vaikuttaa, eli koiraa joutuu kuljettamaan hihnassa vaikeissa tilanteissa ja silloin, kun se ei vielä asiaa osaa. Ehkä tästä syystä hihnakävelystä ei ole aina kovin realistisia käsityksiä.

Hihnakävely on meille lenkki ja mukavaa ulkoilua. Koiralle se on yleensä ainut mahdollisuus päästä pois asunnosta ja omasta pihasta, tarpeilleen ja tutkimaan ympäristöä. Tämä on ensimmäinen ristiriita: meillä on erilaiset tavoitteet ja motivaatio koiran kanssa. Me olemme lähdössä rentouttamaan itseämme ja koira sitävastoin on pikkujouluristeilyfiiliksellä. On olemassa riski, että toisella lähtee sokka irti ja kuskilla menee hermot.

Hihnakoulutukseen on monta lähestymistapaa. Osa ajattelee, että se oppii itsestään kun sitä vaan vie. Tämä on kohtuullisen harvinaista, mutta mahdollista. Se ei kuitenkaan ole koiran kannalta mukavin tapa oppia. Lenkittämällä ilman koulutusta riski turhautumiseen kasvaa. Turhautuminen liittyy yleensä siihen, että koira ei ymmärrä hihnan merkitystä ja alkaa purra hihnaa tai joskus puree jopa taluttajaa. Turhautumista on hankala purkaa ilman uudelleenkouluttamista.

Osa ajattele, että kaikki lenkkeily on otettava koulutuksen kannalta, ja mukaan pakataan kolme kiloa herkkuja. Tämä on ideana jalostettavissa, mutta kaatuu todennäköisesti mahdottomuuteen. Miksi? Pikkujouluristeilyllä rusinat ja pähkinät saattavat kiinnostaa tavanomaista vähemmän, kun tarjolla on buffet, musiikkia, kavereita, juomaa ja kaikkea hauskaa. Sama ilmiö voi tapahtua koiralle lenkillä. Koulutuksellisesti ei ole järkevää ottaa lenkkiä koulutustilanteena; se yleensä kestää liian pitkään ja on hyvin haastava ympäristöltään. Tämä on se syy, miksi treenihallilla hihnakävely sujuu moitteetta, mutta kotioloissa ei suju. Kannattaa mieluummin keskittyä pieniin onnistumisiin kuin koko lenkin hallintaan.

Mikäli koira ulkoilee pääosin hihnassa, lenkki on myös koiran omaa aikaa, enkä suosittele kouluttamaan sitä temppuna. Sen sijaan suosittelen, että lenkillä tarvittavia taitoja harjoitellaan vähän päivässä. Lisäksi erilaisia lenkkeilyn tukitaitoja voi harjoitella ilman, että lenkkeily kärsii. Mielestäni tärkein pohjataito on katsekontakti ja sen erilaiset sovellukset. Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa kerron lisää siitä, miten katsekontakti liittyy hihnassa kulkemiseen ja miten sitä kannattaa harjoitella.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lue lisää hihnakäyttäytymisestä: vetämisestä ja rähinästä!

Koirat eivät aina edusta eläinmaailman kärsivällisintä laitaa. Jos ne haluavat jotain, niillä on useita tapoja ilmoittaa siitä. Jos ne eivät pääse haluamaansa päämäärään, ne turhautuvat helposti ja purevat hihnaa, käsiä ja nujuavat ihmisensä kanssa.

Malttia voi rakentaa oikeastaan ainakin kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että koira opetetaan odottamaan ns. käskyn alla. Tämä toimii, mutta se voi muodostua joillekin koirille melko kuluttavaksi tavaksi arjessa. Lisäksi koiran motivaatio voi kärsiä, jos se kokee toistuvasti, ettei se pääse toivomiinsa päämääriin. Toinen tapa on opettaa koiralle, että se saa (tai ainakin joskus saattaa saada) juuri niitä asioita joita se haluaa, kun se ensin malttaa odottaa niitä.

Minusta jälkimmäinen tapa on kätevä ja toimiva. Sitä voi käyttää monessa arjen tilanteessa ja siitä voi jalostaa automaattisen, jolloin ei itse tarvitse lainkaan olla skarppina tai päsmäröidä. Menetelmä auttaa, kun koira haluaisi mennä tervehtimään vastaantulevia ihmisiä tai koiria tai jos se haluaa syödä kaikki löytämänsä roskat maasta, tai jos se livahtaa ovesta tai autosta pihalle, ennen kuin ovi ehditään avata. Menetelmää voi kutsua luopumiseksi tai miksi haluaa ja se on helppo opettaa, kun säilyttää oman malttinsa ja jaksaa rakentaa homman asteittain pienistä paloista.

Moni tekee tätä samaa ruokakupilla. Siitä on olemassa monia variaatioita ja monia tapoja. Huono puoli ruokakuppitreenissä on se, että päivittäin tulee vain muutama harjoitus. Miksi ruokakupilla maltti opitaan niin hyvin? Ruoka on koiralle elämän ja kuoleman kysymys, eli motivaatio ei voisi olla suurempi. Lisäksi ruokakupilla palkitaan koira juuri sillä, mitä se eniten haluaa, eli se pääsee kupille. Harjoitus ei olisi niin toimiva, jos koiraa palkittaisiin kupista luopumisesta vain pienillä herkuilla (koska määrällä on koirille väliä ja kuppi yhdessä ruuan kanssa muodostaa supervihjeen).

Liity jäseneksi, niin näet videon siitä, miten malttia voi kehittää kolmessa arkipäivän tilanteessa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.