Toukokuun ale! Kaikki kurssit -10% koodilla KEVAT10 - hyödynnä tarjous!

Koiranpennun sisäsiisteys

Kuinka nopeasti koiranpentu oppii sisäsiistiksi?

Koirat ovat yksilöitä siinä, kuinka nopeasti ne oppivat tekemään tarpeensa ulos. Nopeuteen vaikuttaa pennun koko, sen kokemukset kasvattajan luona, perimä sekä pennun reippaus – valitettavasti osa pennuista pelkää ulkona niin paljon, että ne eivät pysty tekemään tarpeitaan ulos. Omistajan tekemisillä ei ole kovin suurta vaikutusta pennun sisäsiisteydelle, paitsi toki ulkona käyttämisen tiheydessä. Lopulta kaikki koirat kuitenkin oppivat sisäsiisteiksi. Koiranpennun sisäsiisteys on usein ensimmäinen asia, jota koiralle halutaan opettaa.

Koiranpennun sisäsiisteys edellyttää tarkkailua

Heräämisen, leikin ja ruuan jälkeen kannattaa pentu aina viedä ulos. Kun se tekee tarpeensa ulos, se on hyvä palkita. Pennulle tulee tarjota riittävät mahdollisuudet onnistua, jotta sisäsiisteyskoulutus tuottaa tulosta. Mitä useammin ulkona käydään ja mitä useammin pentua palkitaan onnistumisesta, sitä nopeammin se oppii sisäsiistiksi. Pieni pentu ei osaa pidätellä, se tekee tarpeensa juuri silloin kun sillä on hätä. Tästä syystä koiraa ei milloinkaan saa rankaista sisälle tekemisestä. Hyvä ennakointi ja tarkka silmä auttavat tulkitsemaan, milloin pentu kannattaa viedä ulos.   

Koiranpennun elinpiiri laajenee vähitellen

Pennun elinpiiri on alussa hyvin pieni. Siksi se saattaa tehdä tarpeensa alussa niihin huoneisiin, joissa se viettää harvemmin aikaa. Ulkoilumahdollisuuksia kannattaa tässä tapauksessa lisätä ja viedä pentu ulos aina kun se alkaa hakeutua muihin huoneisiin. Osa pennuista ei muista tai uskalla tehdä tarpeitaan ulos, kun niiden huomio kiinnittyy ulkona muihin asioihin. Pennulle kannattaa keksiä jokin lyhyt, tuttu pieni lenkki, jonka voi kiertää useamman kerran. Kauas kotoa ei kannata lähteä tarpeiden tekoon, se onnistuu parhaiten kotipihalla. Tarpeiden tekeminen siirtyy koiran aikuistuessa kauemmas pihasta; pennun kanssa tärkeintä on saada rutiinit sujuviksi ja turvallinen pissapaikka on erittäin tärkeä osa pennun arkipäivää.   

Opeta koiranpentu pyytämään ulos

Pennun voi opettaa pyytämään ulos esimerkiksi soittamalla kelloa tai kilisyttämällä kulkusia. Kulkuset voi laittaa ovenkahvaan riippumaan ja kun pentu niitä heläyttää, päästetään se aina ovesta ulos. Näin se oppii kertomaan jos se haluaa ulos. Kulkuset voi ottaa pois yön ja työpäivän ajaksi, kun kukaan ei ole päästämässä pentua pihalle. 

Voisit olla kiinnostunut näistä kursseista