EK-logo-vaaka_5@4x.svg

Koira ei anna käsitellä – miksi koira vastustaa käsittelyä?

Koira ei anna leikata kynsiä, puhdistaa korvia, harjata tai tutkia tassua. Se voi vetää jalan pois, väistää, lähteä paikalta, jähmettyä, murista tai yrittää purra.

Ihmisen näkökulmasta ongelma näyttää helposti siltä, että koira ei anna käsitellä. Koiran näkökulmasta tilanteessa tapahtuu kuitenkin jotain muuta: se yrittää selviytyä tilanteesta, jonka se kokee vaikeaksi. Käsittely- ja tutkimustilanteissa koirilla on havaittu esimerkiksi välttämistä, pakenemisyrityksiä, madaltunutta asentoa ja muita pelkoon liittyviä käyttäytymismuutoksia (Stellato ym., 2020).

Siksi ensimmäinen kysymys ei ole, miten koira saadaan pysymään paikallaan hoitotoimenpiteen ajan. Ensin kannattaa selvittää, mitä koira yrittää välttää ja miksi.

Vaikeaa voi olla esimerkiksi kosketus tiettyyn kehonosaan, jalan nostaminen, tasapainon muuttuminen, välineen ääni tai tuntuma, ihmisen lähestyminen tai kiinnipitäminen. Koira voi myös ennakoida aikaisempien kokemustensa perusteella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus käsittelyn vastustamisen taustalla voi olla kipu.

Kun vaikea kohta tunnistetaan, voidaan muuttaa itse tilannetta eikä vain yrittää muuttaa koiran käyttäytymistä.

Kun koira ei anna käsitellä – lyhyesti

Miksi koira ei anna käsitellä? Käsittely voi pelottaa, tuntua epämiellyttävältä tai sattua. Koira voi myös ennakoida aikaisempien kokemustensa perusteella, mitä tilanteessa tulee tapahtumaan.

Miksi koira murisee tai puree käsiteltäessä? Murina, näykkiminen ja pureminen voivat olla keinoja saada vaikea käsittely loppumaan tai ihminen kauemmas. Niiden lisäksi kannattaa huomata myös aikaisemmat, pienemmät yritykset välttää tilannetta.

Mitä kannattaa tehdä? Selvitä ensin, mikä käsittelyn osa on koiralle vaikea. Harjoittelussa voidaan pilkkoa hoitotoimenpide pieniin osiin ja rakentaa koiralle mahdollisuuksia osallistua tilanteeseen.

Entä jos käsittely on muuttunut yhtäkkiä vaikeaksi? Äkillinen muutos voi liittyä kipuun tai muuhun terveydelliseen syyhyn. Silloin syy kannattaa selvittää eläinlääkärissä ennen kuin ongelmaa lähdetään ratkaisemaan pelkästään harjoittelemalla.

Miksi koira ei anna käsitellä?

Käsittely on hyvin laaja käsite. Koira ei välttämättä vastusta koskettamista yleisesti, vaikka se ei antaisi leikata kynsiään, puhdistaa korviaan tai tutkia tassuaan.

Kynsienleikkuussa vaikeaa voi olla tassuun tarttuminen. Korvien puhdistuksessa koira voi olla rento siihen asti, kunnes puhdistusainepullo tulee esiin. Harjaaminen voi onnistua selästä mutta ei takajaloista. Eläinlääkärissä koira voi antaa tutun ihmisen koskea itseensä mutta jännittää vieraan ihmisen tekemää tutkimusta.

Myös tutkimuksissa koirien reaktiot ovat vaihdelleet käsittelytilanteen eri vaiheissa. Stellato ym. (2020) tutkivat 32 koiraa standardoidussa eläinlääkärintarkastuksessa, joka sisälsi kuusi erilaista tutkimusvaihetta. Pelkoon liittyvän käyttäytymisen määrä vaihteli tutkimuksen vaiheiden mukaan. Tämä tukee ajatusta siitä, ettei koiran kokemusta kannata arvioida vain koko tilanteen perusteella, vaan tarkastella, missä kohdassa käyttäytyminen muuttuu.

Vaikeus voi liittyä esimerkiksi kosketukseen, paineeseen, kehonosan liikuttamiseen, asentoon, tasapainoon, kiinnipitämiseen, välineeseen, ääneen tai ihmisen tapaan lähestyä koiraa. Myös aikaisemmilla kokemuksilla voi olla merkitystä. Laajassa omistajakyselyyn perustuneessa tutkimuksessa aiemmat kielteiset eläinlääkärikokemukset olivat yhteydessä eläinlääkärikäynteihin liittyvään pelkoon. Tutkimus oli kuitenkin poikkileikkaustutkimus, joten sen perusteella ei voida päätellä syy-seuraussuhdetta (Stellato ym., 2021).

Siksi yleinen päätelmä “koira ei pidä käsittelystä” ei vielä kerro kovin paljon. Hyödyllisempää on selvittää mahdollisimman tarkasti, mitä tapahtuu juuri ennen kuin koira alkaa väistää, jännittyä tai vastustaa.

Mitä tarkemmin vaikea kohta löydetään, sitä helpompi harjoittelun vaikeustasoa on säädellä. Koko hoitotoimenpidettä ei tarvitse toistaa, jos koiralle vaikea asia voidaan erottaa siitä harjoiteltavaksi.

Vastustaminen voi näyttää hyvin erilaiselta

Käsittelyongelma huomataan helposti vasta silloin, kun koira vetää tassunsa pois, yrittää paeta, murisee, näykkii tai puree. Koiran suhtautuminen tilanteeseen voi kuitenkin näkyä jo paljon aikaisemmin pienempinä muutoksina käyttäytymisessä.

Eläinlääkärin tutkimustilanteissa koirilla on havaittu pelkoon liittyvinä käyttäytymisinä esimerkiksi yrityksiä vetäytyä tai paeta, madaltunutta kehon asentoa ja muita muutoksia kehon ja pään asennossa. Koirien käyttäytyminen myös muuttui tutkimuksen eri vaiheissa (Stellato ym., 2020).

Myös jähmettyminen on tärkeää huomata. Paikallaan pysyminen ei yksin kerro siitä, että koira olisi rento tai kokisi käsittelyn miellyttäväksi. Koiran käyttäytymistä on siksi parempi tarkastella kokonaisuutena ja suhteessa siihen, mitä tilanteessa juuri silloin tapahtuu.

Yksittäisistä eleistä ei myöskään kannata tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä. Esimerkiksi pään kääntäminen, huulten lipominen tai liikkumattomuus eivät yksin kerro varmasti koiran tunnetilasta. Olennaisempaa on huomata, muuttuuko koiran käyttäytyminen käsittelyn lähestyessä tai sen aikana ja toistuuko muutos samassa kohdassa.

Miltä pelko voi näyttää käsittelytilanteessa?

Pelko ei aina näytä voimakkaalta vastustelulta. Koira voi pyrkiä lisäämään etäisyyttä vaikeaksi kokemaansa asiaan, mutta se voi myös muuttua hiljaisemmaksi ja liikkua vähemmän.

Käsittelytilanteessa kannattaa tarkkailla esimerkiksi sitä, tuleeko koira tilanteeseen oma-aloitteisesti, pysyykö sen liikkuminen ja kehonkäyttö samanlaisena kuin ennen käsittelyä ja pyrkiikö se käsittelyn aikana tai sen jälkeen kauemmas.

Erityisen kiinnostavaa on ennakointi. Jos koira lähtee pois jo kynsileikkureiden tullessa esiin, väistää ihmistä tämän ottaessa pyyhkeen käteensä tai jännittyy eläinlääkäriasemalle saavuttaessa, koiran kokema vaikeus alkaa ennen varsinaista käsittelyä. Aikaisempien kielteisten eläinlääkärikokemusten ja myöhemmän eläinlääkäripelon välillä on havaittu yhteys myös omistajakyselyihin perustuvassa tutkimuksessa (Stellato ym., 2021). Yhteys ei kuitenkaan yksin osoita, että aikaisempi kokemus olisi pelon ainoa tai suora syy.

Pelon tunnistaminen on tärkeää, koska pelkäävän koiran ongelmaa ei ratkaista vain sillä, että se saadaan pysymään paremmin paikallaan. Ensin täytyy selvittää, mikä tilanteessa on koiralle vaikeaa ja mitä siinä voidaan muuttaa.

Lue lisää: Koira pelkää – tietoa koiran pelosta ja sen helpottamisesta

Jos koira alkaa yhtäkkiä vastustaa käsittelyä

Jos aikaisemmin ongelmitta käsiteltävä koira alkaa väistää kosketusta, vetää tassuaan pois, murista tai suojata jotakin kehonosaa, kivun mahdollisuus kannattaa ottaa vakavasti.

Kipu ei aina näy selvänä ontumisena tai vinkumisena. Koirilla kipuun voi liittyä myös käyttäytymisen muutoksia, kuten kosketuksen välttelyä, muuttunutta aktiivisuutta, levottomuutta tai aggressiivista käyttäytymistä. Käyttäytymisen muuttuminen voi joskus olla yksi ensimmäisistä merkeistä, joiden vuoksi kipua aletaan epäillä (Mathews ym., 2014).

Kivun ja käyttäytymisen yhteys voi olla erityisen tärkeä myös aggressiivisen käyttäytymisen yhteydessä. Barcelonan yliopiston käyttäytymisklinikan aineistossa kipuun liittyvää aggressiivisuutta esiintyi sekä koirilla, joilla oli ollut aggressiivista käyttäytymistä jo ennen kivun alkamista, että koirilla, joilla aggressiivisuus alkoi vasta kivun yhteydessä (Camps ym., 2012).

Siksi äkillistä käsittelyn vastustamista ei kannata tulkita ensimmäiseksi koulutusongelmaksi. Jos koira reagoi erityisesti tietyn kehonosan koskettamiseen tai liikuttamiseen tai sen käyttäytyminen on muuten muuttunut, terveydellinen syy kannattaa selvittää eläinlääkärissä.

Kipu voi myös pahentaa jo olemassa olevaa käsittelyongelmaa. Koira, joka on aikaisemminkin suhtautunut kynsienleikkuuseen epävarmasti, voi alkaa vastustaa tassun käsittelyä huomattavasti voimakkaammin, jos jalka on samalla kipeä.

Harjoittelulla ei pidä yrittää opettaa koiraa hyväksymään käsittelyä, joka sattuu. Ensin hoidetaan tai selvitetään mahdollinen kipu. Sen jälkeen voidaan arvioida, onko koiralle ehtinyt muodostua myös opittu kielteinen suhtautuminen kyseiseen käsittelytilanteeseen.

Pakottaminen voi tehdä seuraavasta kerrasta vaikeamman

Jos hoitotoimenpide on saatava tehtyä, koiran kiinnipitäminen voi tuntua nopeimmalta ratkaisulta. Kynsi saadaan leikattua, korva puhdistettua tai lääke annettua. Samalla kannattaa kuitenkin huomioida, millaisen kokemuksen tilanteesta koira saa.

Käsittelytavalla on havaittu olevan yhteys koiran kokemaan kuormitukseen. Eläinlääkärikontekstissa tehdyissä tutkimuksissa voimakkaampi fyysinen rajoittaminen on ollut yhteydessä koirien suurempaan stressiin ja pelkoon verrattuna vähäisempään rajoittamiseen. Siksi tarpeettoman voimakasta kiinnipitämistä kannattaa välttää ja käyttää mahdollisimman vähän rajoittavaa käsittelytapaa.

Oppimisen kannalta olennaista on myös se, mitä käsittelyä edeltävät asiat alkavat ennakoida. Jos esimerkiksi kynsileikkureiden esiin ottamista seuraa toistuvasti koiralle vaikea käsittely, välineen näkeminen voi vähitellen alkaa ennakoida tulevaa tapahtumaa. Koira voi silloin reagoida jo ennen kuin sitä on kosketettu.

Tämä ei tarkoita, että yksi väkisin tehty hoitotoimenpide automaattisesti aiheuttaisi käsittelyongelman. Koirien kokemukset ja oppimishistoriat ovat erilaisia. Mutta jos koiran yritykset väistää tai poistua johtavat kerta toisensa jälkeen siihen, että se otetaan kiinni ja toimenpide tehdään siitä huolimatta, tilanteesta voi muodostua koiralle yhä vaikeammin ennakoitava käsittelyketju.

Välttämätön hoito ja käsittelyn harjoittelu ovatkin kaksi eri asiaa. Jos koira tarvitsee hoitotoimenpiteen juuri nyt, sitä ei aina voida jättää tekemättä harjoittelun ajaksi. Eläinlääkärin kanssa voidaan silloin arvioida, miten välttämätön toimenpide voidaan tehdä mahdollisimman turvallisesti ja vähän kuormittavasti.

Harjoittelussa tavoitteena on toinen asia: rakentaa seuraavista kerroista helpompia.

Koira ei tarvitse vain lisää käsittelyä vaan parempia kokemuksia käsittelystä

Koiran käsittelyyn totuttamisesta puhutaan usein määrän kautta: pentua pitäisi kosketella paljon, tassuja käsitellä, korvia katsella ja suuta tutkia, jotta se tottuisi näihin asioihin.

Pelkkä toistaminen ei kuitenkaan takaa sitä, että koira tottuu. Olennaista on myös se, millaisena koira tilanteen kokee.

Tätä havainnollistaa hyvin Csoltovan ym. (2017) tutkimus, jossa koirille tehtiin kaksi eläinlääkärintarkastusta. Pelkkä tutkimuksen toistuminen ei vähentänyt koirien käyttäytymis- tai fysiologisia stressivasteita toisella käynnillä. Toisin sanoen koirat eivät yksinkertaisesti tottuneet tutkimukseen sillä perusteella, että olivat kokeneet saman tilanteen aikaisemmin.

Sen sijaan käsittelyn tapaa muuttamalla voidaan saada erilaisia tuloksia. Stellato ym. (2019) tutkivat koiria, joilla oli jo eläinlääkärikäynteihin liittyvää pelkoa. Neljän viikon siedätys- ja vastaehdollistamisohjelman jälkeen koulutettujen koirien pelkopisteet olivat toisessa tutkimuksessa matalammat kuin ensimmäisessä. Vaikutus ei näkynyt kaikissa mitatuissa käyttäytymis- ja fysiologisissa muuttujissa, joten tutkijat kuvasivat harjoittelun vaikutusta melko lieväksi.

Myös Squair ym. (2023) vertasivat tavallista eläinlääkärikäsittelyä tutkimuksiin, joissa käytettiin stressiä vähentäviä toimintatapoja ja pyrittiin saamaan koira osallistumaan tutkimukseen. Neljän käynnin aikana yhteistyöhön perustuvaan käsittelyyn osallistuneiden koirien kokonaisstressi väheni enemmän kuin tavanomaista käsittelyä saaneiden koirien.

Tämä on tärkeä ero myös tavallisissa hoitotoimenpiteissä. Jos koira vetää tassunsa pois joka kerta, kun siihen tartutaan, tavoitteena ei ole vain tehdä sama asia riittävän monta kertaa. Tilannetta kannattaa muuttaa niin, että koira pystyy kokemaan sen eri tavalla.

Käsittelyharjoittelussa kannattaa siksi seurata toistojen määrän sijaan myös koiran vastausta. Pystyykö koira olemaan tilanteessa rennosti? Lähestyykö se uudelleen? Muuttuuko käyttäytyminen harjoittelun edetessä? Onko seuraava toisto koiralle yhtä helppo, helpompi vai vaikeampi?

Tavoitteena ei ole koira, joka on kokenut paljon käsittelyä. Tavoitteena on koira, jolla on riittävästi hyviä kokemuksia siitä, että sitä voidaan käsitellä turvallisesti.

Harjoittele käsittelyn osia, älä aina koko hoitotoimenpidettä

Kynsienleikkuuta ei tarvitse harjoitella leikkaamalla kynsiä. Korvien puhdistamista ei tarvitse harjoitella puhdistamalla korvia eikä silmätippojen laittamista tiputtamalla silmään nestettä.

Useimmat hoitotoimenpiteet muodostuvat monesta pienemmästä tapahtumasta. Kynsienleikkuussa koiraa lähestytään, tassuun kosketaan, jalkaa ehkä nostetaan, varpaasta pidetään kiinni, kynsileikkurit tuodaan lähelle ja lopulta kynttä leikataan. Koira voi suhtautua näistä vaiheista osaan täysin rauhallisesti ja osaan hyvin voimakkaasti.

Siksi harjoittelun lähtökohdaksi kannattaa ottaa ensimmäinen kohta, jossa koiran käyttäytyminen muuttuu. Jos tassuun koskeminen onnistuu mutta jalan nostaminen saa koiran vetämään tassunsa pois, harjoittelua ei tarvitse aloittaa kynsileikkureista. Jos koira antaa pitää tassusta mutta reagoi leikkureiden ääneen, jalan käsittelyä ei puolestaan tarvitse harjoitella alusta asti.

Eläinlääkäripelkoa koskevassa tutkimuksessa siedätys- ja vastaehdollistamisharjoittelu rakennettiin juuri tutkimustilanteen eri osista. Harjoittelussa koiria totutettiin asteittain esimerkiksi tutkimuspöytään, ihmisen lähestymiseen ja eläinlääkärintutkimuksessa tapahtuvaan käsittelyyn. Neljän viikon harjoittelun jälkeen koirien kokonaispelkopisteet olivat pienemmät kuin ennen harjoittelua, vaikka muutosta ei havaittu kaikissa mitatuissa muuttujissa (Stellato ym., 2019).

Käsittelyn pilkkomisella on myös toinen tärkeä etu: jokaista harjoitusta ei tarvitse viedä loppuun asti. Tassuun voidaan koskea ilman, että seuraavaksi leikataan kynsi. Korvalehteä voidaan nostaa ilman puhdistusainetta. Pyyhe voi koskettaa tassua ilman, että kaikki neljä tassua kuivataan.

Näin käsittelyn yksi vaihe ei aina ennusta koko hoitotoimenpiteen toteutumista.

Samalla harjoittelun vaikeustasoa voidaan muuttaa koiran käyttäytymisen perusteella. Squair ym. (2023) tutkivat eläinlääkärikäynneillä käsittelytapaa, jossa koiran käyttäytymistä seurattiin ja tutkimuksen etenemistä mukautettiin sen perusteella. Tällaisessa yhteistyöhön perustuvassa käsittelyssä koirien kokonaisstressi väheni neljän käynnin aikana enemmän kuin tavanomaisesti käsitellyillä koirilla.

Kotona tehtävä kynsienleikkuu tai korvien puhdistus ei tietenkään ole sama asia kuin tutkimuksessa käytetty eläinlääkäriprotokolla. Tutkimukset kuitenkin tukevat ajatusta siitä, että käsittelyn vaikeustasua voidaan rakentaa vaiheittain sen sijaan, että koiran odotetaan selviytyvän aina koko toimenpiteestä.

Tavoitteena ei siis ole päästä jokaisessa harjoituksessa mahdollisimman pitkälle. Joskus erittäin hyvä käsittelyharjoitus päättyy siihen, että mitään varsinaista hoitotoimenpidettä ei tehty.

Koiran ei tarvitse vain kestää hoitotoimenpiteitä

Käsittelyharjoittelun tavoitteeksi asetetaan usein se, että koira antaa tehdä tarvittavat hoitotoimenpiteet. Se on tärkeä tavoite, mutta yksinään se kertoo melko vähän siitä, millaisena koira tilanteen kokee.

Koira voi pysyä paikallaan, vaikka se olisi jännittynyt tai pelkäisi. Se voi myös oppia, ettei tilanteesta pääse pois vastustamalla. Siksi onnistumista ei kannata mitata vain sillä, saatiinko kynnet leikattua, korvat puhdistettua tai koira harjattua loppuun.

Parempi tavoite on rakentaa käsittelystä tilanne, jossa koira pystyy olemaan mahdollisimman turvallisin mielin ja osallistumaan siihen. Eläinlääkärikontekstissa koiran käyttäytymiseen mukautetulla, yhteistyöhön perustuvalla käsittelyllä on saatu lupaavia tuloksia: Squair ym. (2023) havaitsivat koirien kokonaisstressin vähenevän toistuvilla käynneillä enemmän kuin tavanomaisessa käsittelyssä.

Tämä muuttaa myös sitä, mitä harjoittelussa seurataan. Huomio ei ole vain siinä, antaako koira tehdä, vaan siinä, mitä koira tekee ennen käsittelyä, sen aikana ja sen jälkeen. Tuleeko se tilanteeseen vapaaehtoisesti? Pystyykö se liikkumaan normaalisti? Palaako se käsittelyn jälkeen ihmisen luo? Haluaako se jatkaa?

Ihmisellä on tässä suuri vastuu. Koiran elämässä on paljon hoitotoimenpiteitä, joita ei voida kokonaan välttää. Kynnet täytyy tarvittaessa leikata, turkkia hoitaa, lääkkeitä antaa ja koiraa tutkia. Siksi koiran tehtävä ei ole vain opetella kestämään näitä tilanteita. Meidän tehtävämme on myös opettaa ja järjestää ne tavalla, josta koiran on mahdollista selviytyä ilman tarpeetonta pelkoa tai kamppailua.

Tavoitteena ei siis ole opettaa koiraa olemaan liikkumatta hoitotoimenpiteen ajan. Tavoitteena on rakentaa tilanteesta sellainen, ettei koiran tarvitse yrittää päästä siitä pois.

Anna koiran vaikuttaa käsittelyyn

Omaehtoisesta käsittelystä puhuttaessa ajatellaan joskus, että koiralle pitäisi ensin opettaa jokin tietty tapa antaa lupa käsittelylle. Tällainen voi olla esimerkiksi leukatuki, tietylle alustalle asettuminen tai muu ennalta opetettu käyttäytyminen, jonka avulla käsittely aloitetaan ja keskeytetään.

Ne voivat olla erittäin hyödyllisiä harjoituksia, mutta koiran kuunteleminen ei edellytä erillistä lupa- tai stoppimerkkiä.

Koiralta voidaan kysyä paljon yksinkertaisemmin. Ihminen voi esimerkiksi lähestyä tassua kädellään, nostaa pyyhkeen esiin tai koskettaa korvalehteä ja katsoa, mitä koira tekee. Jääkö se tilanteeseen, lähestyykö se uudelleen vai siirtyykö se kauemmas?

Kysymys syntyy ihmisen toiminnasta ja vastaus näkyy koiran käyttäytymisessä.

Koiran mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen voi tarkoittaa myös sitä, ettei jokaista poistumista estetä. Jos koira vetää tassunsa pois, käden ei tarvitse heti seurata perässä. Jos koira siirtyy kauemmas, sitä ei tarvitse saman tien hakea takaisin. Näin saadaan samalla arvokasta tietoa siitä, missä kohdassa käsittely muuttui koiralle vaikeaksi.

Vaikuttamisen mahdollisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki välttämättömät hoitotoimenpiteet jätettäisiin koiran päätettäviksi. Joskus kynsi täytyy hoitaa, lääke antaa tai koira tutkia, vaikka se ei olisi tilanteeseen valmis. Silloin kyse on välttämättömän hoidon järjestämisestä mahdollisimman turvallisesti ja vähän kuormittavasti. Harjoittelussa voidaan puolestaan rakentaa tulevia tilanteita helpommiksi.

Erikseen opetetuista yhteistyökäyttäytymisistä voi myöhemmin olla paljon hyötyä. Koira voi esimerkiksi opetella tarjoamaan tassunsa, työntämään päänsä valjaiden läpi tai asettamaan leukansa alustalle käsittelyn ajaksi. Olennaista ei kuitenkaan ole itse temppu, vaan se, mitä sen ympärillä tapahtuu. Opittu käyttäytyminen ei yksin kerro, miltä käsittely koirasta tuntuu.

Siksi omaehtoisuus ei ole yksittäinen harjoitus tai nappula. Se on tapa rakentaa käsittelytilannetta niin, että koiran käyttäytyminen vaikuttaa siihen, miten ihminen toimii seuraavaksi.

Lue lisää: Koiran omaehtoinen käsittely – mitä se on?

Mikä käsittelytilanne on koirallesi vaikea?

Käsittelyongelmaa kannattaa tarkastella mahdollisimman konkreettisesti. Sen sijaan, että koira olisi yleisesti ”vaikea käsitellä”, ongelma voi liittyä yhteen hoitotoimenpiteeseen tai jopa vain yhteen sen vaiheeseen.

Jos tiedät jo, missä tilanteessa ongelma näkyy, löydät tarkemmat harjoitteluohjeet näistä:

  • Koiran kynsien leikkaus – jos koira vetää tassujaan pois, pelkää kynsileikkureita tai kynsien leikkaaminen ei onnistu.
  • Koiran kynsitrimmeri – jos haluat käyttää kynsien hoitamiseen trimmeriä tai totuttaa koiran sen ääneen ja tuntumaan.
  • Koiran korvien puhdistus – jos korviin koskeminen, puhdistusaine tai korvien puhdistaminen on vaikeaa.
  • Koiran hampaiden pesu – jos koira väistää suun käsittelyä tai ei anna pestä hampaita.
  • Koiran silmien puhdistus ja silmätippojen laitto – jos silmien ympärille koskeminen tai silmätippojen antaminen ei onnistu.
  • Koiran harjaus – jos koira välttelee harjaa tai jonkin kehonosan harjaaminen on vaikeaa.
  • Koiran pesu – jos koira ei halua mennä pesupaikalle, pelkää vettä tai vastustaa pesemistä.
  • Koiran trimmaus – jos turkin leikkaaminen, trimmauskone, sakset tai trimmauspöydällä oleminen on koiralle vaikeaa.
  • Koiran tassujen kuivaus – jos koira vetää tassujaan pois tai pyyhkeellä kuivaaminen aiheuttaa vastustelua.
  • Koiran valjaiden pukeminen – jos koira väistää valjaita, ei halua pujottaa päätään valjaiden läpi tai pukeminen muuttuu kiinnipitämiseksi.
  • Koiran vaatteet – jos takin tai muun vaatteen pukeminen on koiralle hankalaa.
  • Eläinlääkäripelko – jos käsittelyongelma näkyy erityisesti eläinlääkärissä tai koira alkaa pelätä jo vastaanotolle menoa.

Jos vaikeuksia on useissa hoitotoimenpiteissä tai haluat rakentaa käsittelyä laajemmin koiran kanssa, aloita artikkelista Koiran omaehtoinen käsittely – mitä se on?

Koiran käsittelyä voi opetella

Käsittelyongelma ei tarkoita, että koiran pitäisi vain oppia sietämään enemmän. Usein hyödyllisempää on selvittää, mikä tilanteessa on koiralle vaikeaa, pilkkoa hoitotoimenpide pienempiin osiin ja rakentaa harjoittelu sellaiseksi, että koiran käyttäytyminen vaikuttaa etenemiseen.

Tavoitteena ei ole opettaa koiraa olemaan liikkumatta hoitotoimenpiteen ajan. Tavoitteena on rakentaa tilanteesta sellainen, ettei koiran tarvitse yrittää päästä siitä pois.

Koiran käsittelykurssit

Jos haluat harjoitella käsittelyä koirasi kanssa käytännössä, löydät verkkokursseiltamme apua erilaisiin hoito-, tutkimus- ja käsittelytilanteisiin.

Lähteet

Camps, T., Amat, M., Mariotti, V. M., Le Brech, S. & Manteca, X. (2012). Pain-related aggression in dogs: 12 clinical cases. Journal of Veterinary Behavior, 7(2), 99–102. https://doi.org/10.1016/j.jveb.2011.08.002

Csoltova, E., Martineau, M., Boissy, A. & Gilbert, C. (2017). Behavioral and physiological reactions in dogs to a veterinary examination: Owner-dog interactions improve canine well-being. Physiology & Behavior, 177, 270–281. https://doi.org/10.1016/j.physbeh.2017.05.013

Döring, D., Roscher, A., Scheipl, F., Küchenhoff, H. & Erhard, M. H. (2009). Fear-related behaviour of dogs in veterinary practice. The Veterinary Journal, 182(1), 38–43. https://doi.org/10.1016/j.tvjl.2008.05.006

Mathews, K., Kronen, P. W., Lascelles, D., Nolan, A., Robertson, S., Steagall, P. V. M., Wright, B. & Yamashita, K. (2014). Guidelines for recognition, assessment and treatment of pain. Journal of Small Animal Practice, 55(6), E10–E68. https://doi.org/10.1111/jsap.12200

Squair, C., Proudfoot, K., Montelpare, W. & Overall, K. L. (2023). Effects of changing veterinary handling techniques on canine behaviour and physiology. Part 1: Physiological measurements. Animals, 13(7), 1253. https://doi.org/10.3390/ani13071253

Stellato, A., Jajou, S., Dewey, C. E., Widowski, T. M. & Niel, L. (2019). Effect of a standardized four-week desensitization and counter-conditioning training program on pre-existing veterinary fear in companion dogs. Animals, 9(10), 767. https://doi.org/10.3390/ani9100767

Stellato, A. C., Dewey, C. E., Widowski, T. M. & Niel, L. (2020). Evaluation of associations between owner presence and indicators of fear in dogs during routine veterinary examinations. Journal of the American Veterinary Medical Association, 257(10), 1031–1040. https://doi.org/10.2460/javma.2020.257.10.1031

Stellato, A. C., Flint, H. E., Dewey, C. E., Widowski, T. M. & Niel, L. (2021). Risk-factors associated with veterinary-related fear and aggression in owned domestic dogs. Applied Animal Behaviour Science, 241, 105374. https://doi.org/10.1016/j.applanim.2021.105374

Yksilöllinen puhelinneuvonta

Yksilöllistä apua ongelmiin lemmikkisi kanssa, helposti ja nopeasti! Puhelinneuvonnassa apunasi on eläinten käytösneuvoja ja -kouluttaja Jaana Pohjola.