Kysytään koiralta: miksi koira nuuhkii maata, vaikka sen pitäisi treenata?

Onko kyseessä keskisormen näyttäminen vai kenties jotain muuta? Kesken treenin maata nuuhkiva koira saa omistajansa kierrokset kiehumaan ehkä pahemmin kuin mikään. Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta joissakin tilanteissa koiraa ei näytä kiinnostavan suoritus pätkän vertaa.

Maan haistelulle voi olla pari vaihtoehtoista syytä.

Ensimmäinen syy on se, että maassa on jotain kiinnostavaa hajua, jota koira ei voi vastustaa. Tämä kertoo treeniin liittyy motivaatio-ongelma, eli haju vie tehokkaammin kuin treeni. Tämä asia on korjattavissa koulutuksen avulla. Ongelma tuskin poistuu sillä, että koiran ei anneta haistella treeneissä milloinkaan mitään. Toiminnan estäminen ei poista motivaatiota siihen. Joskus hajut vievät, vaikka koira olisi motivoitunut harrastamaan – meitäkin vie joskus töissä kiinnostava nettiartikkeli enemmän kuin työ sillä hetkellä. Kuten tiedämme, nettikielto ei lisää motivaatiota tehdä töitä, vaan työn sisältö. Tätä samaa voi soveltaa koiriin. Ne ovat aina rehellisiä ja kertovat päivän motivaatiotason avoimesti. Kouluttajina meillä on mahdollisuus vaikuttaa motivaatioon, joka kantaa huonompinakin hetkinä ja kestää kulutusta.

Toinen mahdollinen syy haisteluun on se, että koiran mielessä on kaksi ristiriitaista asiaa, joita se ei osaa ratkaista ja päätyy haistelemaan. Koiralla voi olla ristiriitaisia tunteita tehtävää kohtaan, mikä laukaisee sijaistoiminnon. Sijaistoiminnolla tarkoitetaan mitä tahansa koiralle normaalia toimintaa, joka esiintyy oudossa ja epätavallisessa tilanteessa. Yleisimpiä ovat rapsuttelu ja maan haistelu. Sijaistoiminto liittyy läheisesti stressiin ja sisäiseen tunnetilaan, eikä sen tavoitteena ole viestiä mitään vaan ottaa
aikalisä tilanteeseen. Jokaiselle tuttua on ikävien asioiden välttely, kuten tenttiin lukemisen sijaan siivoaminen tai siivoamisen sijaan sienestys tai muu vastaava toiminta. Koiralla sijaistoiminta voi ilmetä tilanteissa, joissa se toisaalta haluaisi lähestyä jotakin asiaa, mutta samaan aikaan pelkää sitä. Sijaistoiminnot eivät ole kovin haitallisia, mutta ne ovat arvokasta informaatiota omistajille siitä, että koiralla on ristiriitaisia tunteita tietyissä tilanteissa. Näihin voi sitten koulutuksen avulla puuttua.

”Se osaa, mutta ei viitsi.”

On aivan totta, että syy maan haisteluun voi olla se, että koira ei viitsi. Sitä ei kiinnosta tai maa on kiinnostavampi kuin laji sillä hetkellä. Joskus maan haistelu näyttää siltä, että koira protestoisi. Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että riippumatta koiran geeneistä, syy sen olemassaololle ei ole omistajan toiveiden täyttäminen. Koiran ei lähtökohtaisesti pidä mitään, vaan jos haluamme käyttää koiraa, on osattava tehdä asioista sille kannattavia. Vaikka protestointi nostaa omia kierroksia ja turhautumista ja tekee mieli laittaa koira ruotuun, suosittelen pysähtymistä. Ihmisen ja koiran suhde on hyvin paljon samanlainen kuin kahden ihmisen välinen suhde. Mitä jos treenikentällä olisikin koirasi tilalla joku henkilö? Mitä silloin tekisit? Mitä tekisit, jos kentällä olisi joku kavereistasi selaamassa puhelinta, vaikka toivoit hänen juoksevan kanssasi ympyrää? Mikäli ratkaisu olisi huutaminen, hän voisi kerran tehdä mieliksesi, mutta jatkossa hänellä olisi matala kynnys jäädä kotiin treeneistä. Toki jos olet tilanteessa ohjaajana tai auktoriteettina, sinun on helpompi ”motivoida” ihmisiä liikkeelle – esimerkiksi jos he maksavat siitä, että heille huudetaan. Vaikka olemme koiran omistajia ja se on täysin armoillamme, silti sillä on (halusimme tai ei) omat mielipiteet. Voimme vaikuttaa asioihin, joista se pitää ja joista se ei pidä, mutta emme voi pakottaa sitä rakastamaan yhteistä lajiamme. Voimme rakentaa koiran niin, että se rakastaa lajia, mutta pakottamalla se ei synny. Siitä syystä kannattaa miettiä omat arvot valmiiksi – minkä verran haluat vastahakoisen tai välinpitämättömän koiran kanssa harrastaa? On aina mahdollista vaihtaa lajia, koiraa tai menetelmää. Ensimmäinen askel on tunnistaa ja tunnustaa faktat, eli se mitä koira tekee. Jos se haistelee, se haistelee syystä tai toisesta – ilman syytä se ei haistele. Jos koira näyttäisikin keskisormea, sormen teippaaminen ala-asentoon ei ole kestävä ratkaisu.

”Tehtävä on sille liian vaikea tässä tilanteessa.”

Toki koira voi haistella sen takia, että se ei tiedä mitä ollaan tekemässä. On varsin todennäköistä, että oma koirani haistelisi maata, jos päättäisin lähteä pihalle treenaamaan sen kanssa päällä seisomista. Jos vaan odotan jotain epärealistista, saan todennäköisesti haistelua. Entä sitten tehtävät, jotka koira oikeasti osaa? Jos koira osaa jonkun asian todella hyvin kotona, mutta ei treenipaikassa, on mahdollista että syy on joko edellisessä kappaleessa tai sitten tässä kappaleessa. On mahdollista, että koulutus on niin kesken, että koira tosiaan ei osaa tuttua toimintaa uudessa paikassa. Usein näissä tilanteissa aletaan temputtaa, eli etsiä vielä helpompaa temppua, jonka koira voisi tehdä. Tätä voi toki kokeilla, mutta jos koira ei tule aktiivisemmaksi, väittäisin että syy on kuitenkin motivaation puutteessa tai siinä, että maa on kiinnostavampi kuin helpoinkaan tehtävä. Olen itsekin aikaisemmin ollut sitä mieltä, että haistelemisen sallimisessa voi olla jotain vikaa. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa antaa koiran haistella vaikka maailman tappiin asti! Treenien ja motivaation kestävyyden kannalta on huono asia, jos toimimme koiralle apupyöränä jatkuvasti. Mielestäni yhtä haitallista kuin haistelun totaalikielto, on haistelun välttäminen jatkuvin täytetempuin.

Mitä haistelulle voi tehdä?

Kuten jo todettu, haistelulla ei välttämättä ole koiran puolelta viestinnällistä tarkoitusta. Totaalikielto ei auta, koska kun koira ennemmin tai myöhemmin on irti treeneissä, se pääsee kuitenkin haistelemaan ja kaikki tietävät sen lopputuloksen.. Ohjaaja viihdekeskuksena ei myöskään auta – jos koiran todellinen mielenkiinto on haistelussa, kaikki täytetemput vain täyttävät sen mahaa ja täyttävät treeniä epäolennaisella.

Liittymällä jäseneksi näet lyhyen videoluennon aiheesta mitä voit tehdä, jos koirasi haistelee treeneissä! Jäsenyys on määräaikainen ja pääset näkemään kaikki jäsenartikkelit, joita on yli 60!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kysytään koiralta – miksi koira komentaa?

Miksi koira alkaa kesken treenin haukkua tuijottaen samalla omistajaansa? Miksi se tulee sohvan eteen vinkumaan ja haukkumaan? Miksi se raapii tassullaan ja vaatii rapsutusta? Huomiohakuisuus, pomottaminen, komentaminen, vaatiminen ja niin edelleen, yleisellä toiminnalla on monta nimeä. Kaikille koiraihmisille tämä on tuttua kauraa. Kulttuurista ja asenteesta riippuu se, miten tähän käyttäytymiseen suhtaudutaan.

Pitääkö koira itseään johtajana?

Tyypillisesti ontuvalla logiikalla tulee mieleen, että koira pitää nyt itseään ylempiarvoisena ja siksi komentelee. Koira yrittää nousta arvoasteikossa vaatimalla asioita x, y ja z. Yrittääkö tosiaan? Vähiten tietoa ja ymmärrystä tarvitaan siihen, että leimataan kaikki itseä häiritsevät asiat, joita koira tekee, johtajuuden tavoitteluksi. Pidän johtajuudella selittämistä kaikista alkeellisimpana, yksinkertaisimpana ja ihmiselle helpoimpana tapana lähestyä haastavaa käytöstä ja samaan aikaan siitä johdetuilla menetelmillä saa eniten haittaa aikaan. Voi olla, että ilmiön sitkeyden taustalla on pelko tai laiskuus tai mukavuudenhalu ja muutosvastarinta asenteissa. Joka tapauksessa on aika kaukaa haettua väittää, että koiran ensisijainen tavoite olisi dominoida ihmisiä, joiden armoilla se elää. Keskimäärin eläinten top-tavoitteet liittyvät hengissä säilymiseen ja ravinnon saantiin.

Kuvitellaan esimerkki ihmisten keskuudesta. Mikäli henkilö ilmoittaa työpaikallaan olevansa nälkäinen tai haluavansa suklaata, onko hänen motivaationsa silloin dominoida muita? Tai jos samainen työntekijä menee pomon huoneeseen ja pyytää palkankorotusta, yrittääkö hän silloin tavoitella henkistä yliotetta pomostaan? Toki tämä voi olla hänen pitkän tähtäimen tavoite – murtaa pomo ajan kanssa. Koiraa ei motivoi pitkän tähtäimen tavoitteet. Se ei mieti, että jos nyt haukkumalla saan huomiota, niin ehkä ensi viikolla saan haukkumalla maksalaatikkoa. Koira ei tätä draaman kaarta mieti, mutta niin usein tapahtuu, eli lopputulos voi hyvinkin olla, että koira saa maksalaatikkoa. Miksi? Koska koira oppii, että haukkumalla kannattaa ehdottomasti yrittää, jos haluaa jotain. Jos koira saa kokemuksen siitä, että haukkumalla kerjääminen tai vaatiminen toimii, tottahan toki se yleistyy muihinkin tilanteisiin. Se oppii joka tapauksessa, millä se saa haluamiaan asioita. Sehän on tavoitteenakin, kun puhutaan elävästä eläimestä suhteessa toiseen elävään eläimeen.

Kaikki koirat kerjäävät ja komentavat, ainakin toivottavasti – toimintojen ulkoasu ja ilmenemismuoto vaihtelevat. Olisin hyvin huolissani, jos koiralla ei olisi mitään asiaa ihmiselle koskaan, tai että koira ei syystä tai toisesta tekisi yhtään aloitetta ihmisen suuntaan. Puhutaan kilteistä koirista. Jokainen voi miettiä, mitä koiran kiltteys tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että koiralla ei ole omia mielipiteitä vai että se ei saa ilmaista niitä. Onko kiltti koira sellainen, joka ei koskaan tarvitse mitään eikä vaadi mitään, elää kiitoksella ja palvelee miellyttämisenhalusta? Onko kiltti koira sellainen, joka antaa tehdä kaikki toimenpiteet, eikä sillä ole niihin mielipidettä? Toivoisin monen tällaisen kiltin koiran kohdalla, että ne alkaisivat heti tuhmiksi, koska koiran tuhmuus on minulle merkki sen toimintakyvystä. Kiltteys ja tuhmuus eivät tietenkään kuvaa koiran luonnetta mitenkään, mutta monesti ympäristö edelleen odottaa koirien olevan ”kilttejä”.

Onko kyseessä huonotapaisuus?

Mielestäni kyseessä on tapaisuus. Koira tekee niitä asioita, joista sitä toistuvasti palkitaan. Omistaja on itse vastuussa siitä, millä tavalla komentamiseen, huomiohakuisuuteen tai kerjäämiseen suhtautuu. Tässä kohtaa kuvaan astuu ihmisen ehkä lajityypillinen epäjohdonmukaisuus. Kun tietoisesti koulutamme koiraa vaikkapa istumaan, meillä on selkä tavoite ja palkitsemme kun koira tekee oikein eli istuu. Toivottua käytöstä seuraa palkkio. Tämä on jostain syystä hyvin hankalaa siirtää arkipäivän tilanteisiin. Ensinnäkin, kerjääminen on asia, jota emme (mielestämme) ole koiralle opettaneet, emmekä välttämättä halua sitä nähdä. Riippuen toiminnan ilmenemispaikasta tulemme joka tapauksessa vahvistaneeksi toimintaa, vaikka omasta mielestämme rankaisisimme. Esimerkiksi keittiön pöydän ääressä oman porukan kesken aika harvaa häiritsee vieressä makaava tai kuolaava tai röhkivä koira. Emme saa sammutettua ei-toivottua käytöstä, jos joskus se kuitenkin johtaa palkkioon. Edes joskus harvoin. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että koiralle huutaminen tai sen vieminen toiseen huoneseen voi olla samaan tapaan palkkio kuin lautasten antaminen nuoltavaksi – tämä riippuu koiran alkuperäisestä tavoitteesta. Treeneissä haukkuvaan koiraan suhatudutaan keskimäärin erittäin penseästi, oli haukkumisen motivaatio mikä tahansa. Mikäli koira haukkuu omistajalleen, ympäristön paine puuttua tilanteeseen muodostuu valtavaksi. Tässäkin tilanteessa noudatetaan oppikirjamaisesti usein epäsäännöllistä vahvistamista, eli joskus annetaan koiran haukkua pitkään ja joskus taas palkitaan pienestäkin – riippuu ihan yleisöstä. Haukkuminen on yksi niistä asioista, joihin yleisö odottaa meidän aina puuttuvan. Sammuttaminen edellyttäisi haukkumisen kuuntelemista ilman mitään reaktioita, eikä tähän pysty juuri kukaan (eikä sammuttaminen ole mielestäni edes paras tapa hallita huomiohakuisuutta ylipäänsä).

Huomiohakuisuus, kerjääminen ja komentaminen ovat toivottavia asioita minun mielestäni. Ne osoittavat, että koiralla on aloitekykyä, joka on äärimmäisen tärkeää itseluottamuksen ja monen harrastuksen kannalta. Joku voi ajatella edelleen, että paras koira on täysin huomaamaton ja hiipii kotona äänettömästi eikä koskaan vaadi mitään. Tällainen koira on harvoin hyvä missään harrastuksessa tai lajissa, koska se ei ole oppinut, että aloitteiden tekeminen olisi kannattavaa. Se, millä tavoilla koira kerjää, riippuu omistajasta. Jos haukkuminen häiritsee, opeta tilalle joku muu tapa ansaita. Koira käyttää pelkästään niitä keinoja, jotka se on kokemuksen kautta oppinut kannattaviksi. Se ei yhtäkkiä keksi ruveta vaatimaan ulkoilua päällään seisten, ellei sitä sille opeteta. Huomiohakuinen käyttäytyminen on kaikessa rasittavuudessaan mielestäni helpoimmasta päästä ongelmia, koska se on osoitus siitä, että koira on aloitekykyinen, suhde omistajaan on kunnossa ja perustuu luottamukseen ja ennakoitavuuteen. Kerjäämistä ja komentamista parjataan huonoina tapoina, mutta niissä on paljon hyvää. Tarkemmin ajateltuna on monia tilanteita, joissa olen ollut aidon onnellinen kuullessani, että koira on oppinut kerjäämään! Toiminta- ja aloitekyky ovat hyvinvointi-indikaattoreita.

Entä mitä asialle voi tehdä?

Kuten jo aiemmin mainitsin, jokainen koira hyötyy siitä, että sillä on kyky tehdä aloitteita. Ihmisenkin kyky tehdä aloitteita poistuu, jos niin sanotusti laitostumme. Esimerkiksi vuoden mykkäkoulun jälkeen on kaverista jäljellä vain rauniot – sama pätee olosuhteisiin, joita emme voi hallita. Olen surullinen siitä, että koiria koulutetaan edelleen mykkäkoulun avulla, varsinkin kun saman lopputuloksen saa aikaan tappamatta aloitekykyä. On hankala kuvitella jossakin lajissa pärjäävää koiraa, joka kotona joutuu elämään varpaillaan ja sen aloitteita ei koskaan huomioida. Kaikkien pentujen kanssa pitäisi ensimmäiset kuukaudet keskittyä ainoastaan itseluottamuksen kasvattamiseen. Ja miten itseluottamusta kasvatetetaan? Onnistumisten kautta. Koiran pitää mielestäni voida luottaa siihen, että sen mielipiteitä kuunnellaan.

Koiraa ei kannata laitostaa ja sammuttaa sen intoa. Täysi reagoimattomuus eli käytöksen sammuttaminen toimii hyvin harvoin ainoana koulutusmenetelmänä, koska joskus kuitenkin tulee palkinneeksi koiraa vahingossa. Kerjääminen ja huomiohakuisuus millä tahansa tavalla ovat opittuja asioita. Opitulla asialla tarkoitan sitä, että koira omasta mielestään tekee täysin oikein, eli esimerkiksi haukkuu, koska uskoo kokemuksen kautta siitä seuraavan sille itselleen jotain mielekästä. Ihmisen epäjohdonmukaisuus aiheuttaa usein sen, että vaikka olemme itse kouluttaneet koiralle kaikki ne tavat, joilla se uskoo saavansa haluamiaan asioita, alammekin rankaisemaan koiraa niistä. Toinen käsi palkitsee kerjäämisestä ja toimen rankaisee. Tämä johtuu siitä, että kokonaiskuvaa on hankala hahmottaa koiran näkökulmasta, ja me vain reagoimme tilanteisiin sen enempää niitä analysoimatta.

Huomiohakuisuus ja komentaminen kertovat koiran korkeasta motivaatiosta. Motivaatio on oppimisen ja kouluttamisen kannalta tärkein asia – ilman sitä ei ole mitään. Komentaminen kärjistyy usein silloin, kun on käytössä hyvät vahvisteet ja huonosti suunniteltu sessio ja paljon luppoaikaa. Eli toisin sanoen, eurojaskan voittolappu on kädessä, mutta kioskilla valtava jono. Ratkaisumallina ei kannata käyttää sitä, että vaihdetaan päävoitto pienempään voittoon. Koira ei voi lähtökohtaisesti olla liian innostunut tai motivoitunut, kuten ei ihminenkään työssään.

Usein häiritsevän käyttäytymisen ja kerjäämisen kanssa alkuun pääsee yksinkertaisella tavalla. Käy mielessäsi läpi seuraavat kysymykset ja mieti niihin vastaukset.

Liity jäseneksi ja jatka lukemista! Jäsenenä näet kaikki tähän mennessä julkaistut treeniohjeet ja videot sekä uudet videot kuukauden ajan! Jäsenyys maksaa yhdeksän euroa kuukaudelta, ja tilaus on määräaikainen ja katkeaa automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
Miten eläimelle opetetaan sana KYLLÄ?
Kehitä koiran malttia, koska maltti on valttia

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kysytään koiralta – asennetta käsittelytoimiin

Aloitan kysytään koiralta-kirjoitusten sarjan. Ensimmäisessä osassa keskitytään käsittelytoimiin, joihin suhtaudutaan edelleen usein pakkopullana, joka on tehtävä koiran mielipiteestä välittämättä. Joskus niitä taas treenataan vastaehdollistamalla, mutta siinäkin koira on usein passiivisessa roolissa. Koiralta kysyminen on tärkeää, vaikka se kuulostaa hullulta! Koiralta kysyminen ei tarkoita periksi antamista tai vallan kadottamista, vaan se tarkoittaa hyvinvoinnin lisääntymistä, arkuuden ja pelkojen vähentymistä ja elämänlaadun parantumista.

Liity eläinkoulutusblogin jäseneksi, niin näet videon tästä ja monesta muusta aiheesta! Videolla käyn läpi, miten pääset käsittelytoimenpiteissä kahdella tavalla kohti koiraystävällisempää treeniä. Esimerkkitoimenpiteenä videolla on kynsien leikkaamisen ensivaiheet.

Miksi omaehtoisuus on tärkeää?

Omaehtoisuus lisää koiran hyvinvointia. Kun koira saa itse päättää, sen itseluottamus kasvaa ja stressi vähenee. Käsittelytoimet saattavat olla koiran mielestä epämukavia, ja vaikka kyseessä olisi vain lievä vastustelu tai välttely, se silti voi aiheuttaa stressitason nousun, mikä vaatii toistuessaan veronsa. Mikäli toimenpiteitä tehdään toistuvasti puoliväkisin, eikä niiden tekeminen helpotu ajan mittaan, silloin niistä ei muodostu ns. normaaleja rutiineja, vaan stressinaiheuttajia. Mitä enemmän koiran odotetaan olevan skarppina, joko kilparadalla tai työtehtävissä tai lasten kaitsijana, sitä enemmän täytyy kiinnittää huomiota tarpeettoman ja häiritsevän stressin poistamiseen. Sama pätee koiriin, joilla sosiaalistuminen on käynnissä. Niiden kanssa keskitytään hakemaan positiivisia kokemuksia, jolloin varsinkin ihmisen tuottamat lievästikin epämiellyttävät kokemukset ovat itsestäänselvästi pannassa. Vaikka korostan tässä tiettyjä koiraryhmiä, mielestäni ei ole perusteltua tehdä käsittelytoimia väkisin millekään koiralle, vaan tavoitteena olisi aina oltava se, että koira nauttii ihmisen käsittelystä. Siihen ei välttämättä päästä yhdellä eikä kahdellakymmenellä kerralla, mutta se on tavoite, jonka pitäisi olla kirkkaana mielessä aina kun tekee mitä tahansa.

Vaikutat asenteeseen joka päivä, halusit tai et

Koska sekä koira että ihminen ovat eläviä olentoja tunteineen ja ajatuksineen, et voi suhtautua koiraan kuin huonekaluun. Jokainen vuorovaikutustilanne koirasi kanssa muokkaa sen asennetta sinua (ja muita ihmisiä) kohtaan. Joku ulkoistaa ikävät toimenpiteet toisen ihmisen tehtäväksi, mikä on aivan ymmärrettävä ratkaisu. Silloin voit itse säilyttää hyvän tyypin aseman. Riskinä on se, että koira yleistää ikävien tilanteiden asennetta myös muihin ihmisiin ja tilanteisiin. Mitä huonompi itseluottamus koiralla on, sitä herkemmin se reagoi ikäviin toimenpiteisiin. Koiran asenne muuttuu tai vahvistuu joka päivä, mutta siihen on mahdollista vaikuttaa. Asenne tiettyjä toimenpiteitä kohtaan on päivän tilanne, joka on koulutuksella helposti muutettavissa. Koiran kannalta pahinta on se, ettei se pysty ennakoimaan, milloin sille tuttu ja kiltti ihminen muuttuukin ikäväksi ja tekee jotain väkisin. Koira ei käsitä, miksi samat kädet ovat joskus liikkeellä hyvät mielessä ja joskus pahoissa aikeissa. Voit pienillä toimenpiteillä lisätä koiran itseluottamusta ja luottamusta ihmisiin, kun tiedostat oman toimintasi. Johdonmukaisuus tarkoittaa sitä, että käsittelet koiraa tietoisesti ja tavoitteellisesti.

Tavoitteena aktiivinen koira

Käsittelytoimepiteiden harjoitteluun voidaan esittää useampaa lähestymistapaa. Voidaan ajatella, että koira tottuu niihin ajan mittaan, kun vaan päättäväisesti tehdään. Mikäli kokeilet tätä menetelmää, pidä kirjaa siitä, missä ajassa tilanne helpottuu. Nimittäin jos se ei ajan mittaan helpotu, menetelmä ei toimi. Jos vastustelu tai pelko ei vähene, homma ei etene. Toinen tyypillinen tapa on vastaehdollistaminen yhdistettynä siedättämiseen. Koiralle tarjotaan hyviä kokemuksia käsittelystä niin, että edetään varovaisesti asteittain helposta vaikeaan ja palkitaan koiraa samaan aikaan. Näin ajan mittaan koiran mielikuva käsittelystä muuttuu mukavaan suuntaan. Vastaehdollistamisessa käytännön ongelmaksi muodostuu usein se, että raja sopivan ja liian vaikean välillä on hankala löytää ja koska koiraa usein käsittelytoimepiteiden kohdalla palkitaan siitä, että se ei tee mitään, on hankala huomata koiran motivaation muutoksia. On hankala etukäteen sanoa, tuleeko toimenpide tai harjoitus onnistumaan vai ei. Vastaehdollistaminen on loistava menetelmä, kun siihen lisää omaehtoisuuden elementin. Tämä toimii varsinkin erittäin arkojen tai pelokkaiden koirien kanssa, joilla ei löydy helpolla koulutuksen aloituskohtaa, eli niihin ei voi kunnolla edes koskea.

Lue lisää..

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Elämää aran ja pelokkaan koiran kanssa

Lähes jokaisella koiranomistajalla on jonkinlaisia haasteita yhteiselon varrella. Osa ongelmista ratkeaa helposti, toisten kanssa menee kuukausia ja osa taistelee ongelmien kanssa vuosikausia. Jokainen haaste ja ongelma koiran kanssa on todellinen, koska se perustuu omistajan kokemukseen asiasta; mitään ongelmia ei kannata missään tapauksessa vähätellä. Jos mietitään näin käytösneuvojan kannalta hankalimpia tilanteita, niin niitä ovat ehdottomasti arkojen ja pelokkaiden koirien erilaiset haasteet, koska ne eivät yleensä vaikuta vain yhteen tiettyyn tilanteeseen vaan leimaavat koko arkielämää.

Pelokkuuden ja arkuuden syitä on monia. Koiran omistaja voi vaikuttaa pelokkuuden syntyyn vain rajallisesti, koska sosiaalistumisen herkkyyskausi on jo lähes ohitse, kun pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen kotiin. Mikäli koiralla on hyvä historia, pienet takaiskut eivät aiheuta massiivisia pelkoja, vaan koiralla on eväitä päästä niiden yli. Kasvattajan valinnalla on valtava merkitys koiran (ja omistajan) elämälle, eikä siihen ole mielestäni riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kun ollaan hankkimassa ensimmäistä koiraa. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun yleisin syy luopua koirasta on käytösongelmat, siitä huolimatta edelleen näkee luvattoman paljon puutteellisesti sosiaalistettuja pentuja, joiden ongelmista kasvattaja pahimmassa tapauksessa syyttää uutta kotia. Ehkä sosiaalistaminen käsitteenä on edelleen liian moninainen. Kasvattaja voi esimerkiksi kuvitella sosiaalistavansa, kun hän väkisin käsittelee pentuja tai pesee niitä – totuttaa käsittelyyn, eli tekee väkipakolla. Sosiaalistamiseksi (jonka tarkoituksena on ehkäistä pelkoa, ei aiheuttaa toimintakyvyttömyyyttä) tulee mielestäni kutsua ainoastaan positiivisia kokemuksia, joita pennuille tai aikuisille koirille tarjotaan systemaattisesti. ”Tämä nyt vain tehdään ja sillä sipuli”-ajattelu ei kuulu sosiaalistamiseen. Pentua ei ole tarkoitus opettaa olemaan välittämättä tilanteista vaan nauttimaan niistä – tässä on aika iso ero.

Olen huomannut, että koulutuksen kannalta pahin yhdistelmä on arka koira, joka on saanut sen verran rohkeutta, että puolustaa itseään vaikkapa käsittelytilanteissa. Usein ongelma leviää käsiin siinä vaiheessa, kun toimenpide on pentuna tehty väkisin totuttamalla ja samaa jatkettu kyselemättä, pienestä ja kasvavasta vastustelusta huolimatta. Jonakin päivänä tilanne menee liian pitkälle, ja koska periksi ei haluta antaa, koira saa pahimmassa tapauksessa järkyttävän paniikkiraivarin ja siitä päivästä eteenpäin käsittely on mahdotonta. Pelon motivoima aggressiivisuus roihahtaa usein sekunnissa ja palautuminen on hidasta – usein tämä vielä kohdistuu omistajaan, joka saa toistuvasti kantaa huonoa omaatuntoa näistä tilanteista. Suhde alkaa rakoilla, kärsivällisyys pettää ja luottamus murenee, eikä motivaatiota tahdo löytyä koiralta sen enempää kuin omistajaltakaan.

Pelokkuuteen vaikuttavat monet asiat; perimä, aikaiset kokemukset ja jopa emon tiineysaikainen stressi. Siinä missä lähtökohtaisesti ei-arka pentu säikähtää jotain ja pääsee tilanteen yli muutamassa hetkessä, arka pentu voi mennä täysin toimintakyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Arkuuden ongelmavyyhtiin kuuluu sekä pennuilla että aikuisilla koirilla se, että ei välttämättä löydy pitkään aikaan mitään sellaista tilannetta, jossa koiran itseluottamusta saisi koulutuksellisin keinoin kasvatettua. Arka koira oppii nopeasti luottamaan omistajaansa, mutta ei itseensä – tämä on toki hyvä alku, mutta heijastelee usein ongelmia mm. yksinolossa. Arkojen koirien kanssa joutuu olemaan koko ajan veitsen terällä; mikä on liikaa ja mikä on sopivasti. Esimerkiksi käsittelyyn liittyvien ongelmien kanssa aran koiran omistaja joutuu painimaan jopa vuosia ja päivittäisestä treenistä huolimatta pelko on herkässä. Sama pätee lenkkeilyyn; arka koira voi mennä hetkessä paniikkiin, josta palautuu vasta kotona.

Arka koira, jolle omistaja on ainoa tukipilari, on onnellinen niin pitkään kuin omistaja on a) paikalla ja b) ennakoitava. Arkojen koirien kanssa (kuten ei muidenkaan) et voi yhtenä päivänä pakottaa ja yhtenä päivänä herkuttaa. Arkoihin, kuten muihinkaan koiriin ei päde ”teet vaan ja meet vaan” -politiikka, käsittelyongelmia ei poista käsittely varmoin ja päättäväisin ottein, eikä pelkoa poista se, että itse pysyy tyynenä. Tarvitaan hyvä suunnitelma ja erittäin hyvät resurssit, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa. Esimerkiksi yksinolo-ongelman hoitaminen voi olla tavallista kinkkisempää, jos 1) omistaja on koiran ainoa turva maailmassa, 2) asunto on mahdollisesti pelottava äänineen ja 3) koiralla ei ole ruokahalua, eikä se ole oppinut työskentelemään itsenäisesti. On päivänselvää, että tuollaisessa tapauksessa prosessi kestää kuukausista vuosiin.

Toivoisin, että jokainen kasvattaja kertoisi avoimesti, millaista sosiaalistamisohjelmaa noudattaa. Sosiaalistamisohjelma ei ole salatiedettä, vaan samanlainen käytännön välttämättömyys kuin rokotusohjelma. Samoin toivon, että aikuisten kodinvaihtajien parissa työskentelevillä yhdistyksillä olisi koirien ostajille antaa matkaan aikuisille koirille suunniteltu sosiaalistamisohjelma. Niin kauan kuin puhutaan vain sosiaalistamisesta yleisellä tasolla, voi ajatella, että kaikkihan sitä tekevät. Kun ei ole ohjelmia ja käytäntöjä nähtävillä, ei niitä voi keskenään verrata eikä niistä voi keskustella. Laitetaan käytniin #sosiaalistamishaaste! Kerro, mitä olet itse tehnyt ja millä tavalla.

Liity blogin jäseneksi, niin näet videon, jossa annan käytännön vinkit arkojen koirien kanssa elämiseen ja niiden kouluttamiseen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Onko sinun koirallasi oma paikka, jota haluaisit sen käyttävän enemmän? Haikaileeko se sänkyyn tai sohvalle tai johonkin muuhun paikkaan, johon et haluaisi? Entä onko sellaisia paikkoja, joihin koirasi ei mielellään mene?

Joskus koiran ja omistajan mielipiteet parhaista sijaintipaikoista eivät kohtaa ja elämä on jatkuvaa kyttäilyä ja vahtimista. Koira haluaisi olla sohvalla, sängyssä tai keittiössä, mutta karttelee kylpyhuonetta ja kodinhoitohuonetta. Millä perusteella koira valitsee mieluisimmat paikat?

Sosiaaliset perusteet

Koira voi valita lempipaikkansa ja inhokkipaikkansa sosiaalisin perustein. Tyypillisintä on se, että koira haluaa olla siellä missä ihmisetkin ovat. Tämä aiheuttaa sen, että muualla kuin ihmisten kanssa koira ahdistuu – vaikka välimatkaa olisi vain puoli metriä, se voi olla liikaa jos välissä on este. Mikäli taloudessa on kaksi tai useampia koiria, paikkojen valinta saattaa olla monimutkaisempaa. Voi olla, että paikat valitaan lähellä olevien resurssien mukaan (keittiön pöydän alla) tai kuitenkin sosiaalisin perustein, lähellä ihmisiä tai lähellä toisiaan. Sosiaalisin perustein koira voi valita myös paikan mahdollisimman kaukaa; kaukana toisesta koirasta, kissasta tai ihmisestä tai sopivan etäisyyden päässä. Sosiaalisin perustein paikan voi valita myös suhteessa toiseen; siten, että blokkaa toisen pääsyn johonkin paikkaan tai siten, että pystyy itse havainnoimaan kaiken, mitä ympärillä tapahtuu. Koirasta riippuen sosiaalisin perustein tehty paikkavalinta ei ole aina toivottava – sosiaaliset perusteet saattavat mennä mukavuuden ja sitä kautta jopa terveellisyyden yli, ja silloin asiaan kannattaa puuttua. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa koira valitsee ihmisseuran oman terveytensä ja mukavuutensa kustannuksella, on aika ryhtyä toimiin.

Fyysiset perusteet

Suosikkipaikkojen valintaan vaikuttavan myös paikkojen ominaisuudet. Ikkunapaikat ja sohvat ikkunoiden edessä ovat monen koiran mieleen. Ikkunattomassa huoneessa koira harvoin viihtyy – näköyhteydet tärkeisiin silmälläpidettäviin kohteisiin ovat tärkeitä ja arvostettuja. Myös pääsyn helppous voi vaikuttaa – yllättäen eteinen on monen koiran suosikkipaikka. Fyysisiä perusteita ovat myös alustan ominaisuudet; osa haluaa olla lattialämmityksellä, osa viileissä paikoissa; osa arvostaa pehmeyttä ja osa kovaa pohjaa. Sekä koiran että alustan ominaisuuksista riippuu myös se, valitseeko koira korkean vai matalan paikan. Paikkavalinnan perusteet voivat muuttua iän myötä. Vanhempi koira voi alkaa arvostaa pehmeää alustaa enemmän kuin ikkunapaikkaa, jolloin sen mieltymys ja sen myötä käyttäytyminen muuttuvat.

Resurssiperusteet

Koirat ovat loistavia sijoittumaan strategisesti. Ne sijoittuvat lähelle niiden mielestä tärkeitä paikkoja, kuten keittiöön, eteiseen tai sohvalle. Mikäli taloudessa on useampi koira, näistä strategisista alueista muodostuu herkästi kuumia alueita, joissa tilanteet saattavat helposti kärjistyä. Kuuma alue on sellainen, johon liittyy odotuksia – joko positiivisia tai negatiivisia. Osa koirista valitsee strategiseksi alueeksi asunnon keskikohdan, koska siitä näkee helposti, mitä resurssia ihminen milloinkin lähestyy ja siitä koria tietää, mikä resurssi on milloinkin aktiivinen. Keskeltä asuntoa on helppo valvoa toimintaa ja pääsee helposti mukaan aktiviteetteihin eli pihalle, keittiöön tai nukkumaan. Resurssiperusteinen paikkojen valikointi voi olla tilannesidonnaista, eli nälkäinen koira hakeutuu mielellään keittiöön ja väsynyt koira enemmän lähelle sänkyä. Paikan valintaan vaikuttaa tilanne ja koiran mieltymykset. Näitä seuraamalla voi saada tärkeää tietoa mm. terveydestä; mikäli koira ei hakeudu keittiöön muiden mukana, voi epäillä onko kaikki kunnossa.

Mitä paikan valinta kertoo?

Seuraamalla koiran lempi- ja inhokkipaikkoja voi havainnoida monta asiaa. Paikkojen valinnasta pystyy päättelemään onko koiralla yksinolo-ongelma. Lisäksi voi päätellä monta terveydellistä seikkaa, kun tuntee oman koiransa – voi havaita ensimmäiset nivelrikon oireet tai muun kivun, jos koira vaihtaakin lempipaikkaansa. Voi huomata alentuneen ruokahalun tai aktiivisuuden ihan vain koiran sijaintia tarkkailemalla. Jokainen koiranomistaja tekee tätä tiedostamattaan, mutta joskus kannattaa tietoisestikin tehdä havaintoja, koska niiden kautta voi myös vaikuttaa moneen asiaan. Paikan valinta kertoo siitä, mitä koira arvostaa. Paikan valinnassa voi siten nähdä myös arvostuksen muutokset ja asiat, joita koria pitää eniten tärkeinä. Esimerkiksi koira voi luopua ikkunapaikasta tai ruuankyttäyspaikasta, jos muualla on tarjolla sillä hetkellä houkuttavampi paikka, kuten pehmeä sänky. Sängyssä nukkumisessa ei muuten ole mitään haitallista, kuten ei myöskään sohvalla makoilussa ;).

Koira on itse oman elämänsä ja suosikkipaikkojensa asiantuntija. Siitä huolimatta sen valinnat eivät aina tue sen omaa hyvinvointia. Valinnan mahdollisuus on erittäin tärkeä asia, mutta me voimme vaikuttaa siihen, miten koira alun perin valitsee. Silloin meidän ei tarvitse estää tai kannustaa jatkuvasti. Voimme opettaa koiran valitsemaan sille ja meille itsellemme sopivimmat paikat, jolloin elämä on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa molemmille.

Liittymällä eläinkoulutusblogin jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi sitä, miten koiran saa valitsemaan juuri sen paikan kun haluamme ja miten muuten voi vaikuttaa siihen, missä koira viihtyy tai ei viihdy.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Luoksetulo hidastuu tai loppuu kokonaan. Toisille koirille rähjääminen alkaa tai pahenee. Koira on varauksellinen vieraita, varsinkin miehiä ja lapsia kohtaan. Se ei kestä kiinnipitämistä tai ruokakupille tulemista. Se säikkyy kättä tai lenkillä näkyviä hahmoja. Ja vielä äsken se oli ihana ja sosiaalinen pentu. Mitä on tapahtunut?

Pennut pysyvät ihmisten lähellä turvallisuussyistä. Kun pentu kasvaa, sen aistit kehittyvät ja uteliaisuus kasvaa. Se haluaa tutustua ympäristöön ja usein se rohkeasti tutkii uusia paikkoja ja laajentaa omaa elinpiiriään. Vajaan vuoden tai jopa puolentoista vuoden iässä koira saattaa kuitenkin taantua huomattavasti – se voi muuttua reippaasta pennusta araksi nuoreksi.

Nuorilla aikuistuvilla koirilla saattaa itseluottamukseen tulla äkillistä takapakkia. Aiemmin kaikkien kaveri saattaakin nostaa karvoja pystyyn ja haukkua tosissaan kohdatessaan asioita, jotka eivät sitä ennen pelottaneet. Kaikkia koirien ongelmia ei kannata yrittää selittää murrosiällä, mutta on totta, että se voi tuottaa haasteita tietyssä ikävaiheessa. Kyseessä on normaali koiran kehitykseen kuuluva vaihe, jossa vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa ja omistaja saattaa olla tuudittautunut tunteeseen siitä, että koira osaa jo kaiken tarpeellisen: se osaa kulkea hihnassa, on sisäsiisti ja osaa ohitella muita. Saattaa olla melkoinen kriisi, kun eräänä päivänä huomaakin, että sohva on syöty, lattialle pissattu ja lenkki kuluu suurimmaksi osaksi rähistessä. Joskus kriisi voi olla niin suuri ja odottamaton, että se aiheuttaa koirasta luopumisen ja ainakin jaksamisen loppumisen.

Mitä suurempi koira on, sitä laajempi haitari on ns. murrosiällä. Joillakin koirilla muutoksia voi olla vasta lähempänä kahta ikävuotta, kun pienillä koirilla vaihe ilmenee usein jo viiden-kuuden kuukauden iässä. Kaikilla koirilla vaihetta ei tule lainkaan. On esitetty, että hieman alle vuoden ikäisenä koirat normaalisti lähtevät omille teilleen perheensä parista ja tätä itsenäistymistä varten olisi kehittynyt pelkokausi suojaamaan maailman vaaroilta. Koira on tässä elämänvaiheessa tavallista varovaisempi ja se näkyy koulutuksellisena taantumisena. Tätä vaihetta ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Murrosikä kestää viikkoja, ei kuukausia tai vuosia. Koira on tässä iässä yleensä loistavassa kunnossa ja täynnä virtaa. Sen hampaat ovat vaihtuneet mutta niitä pitää edelleen käyttää.

Itse en pidä sanasta murrosikä, koska sillä on erilainen kaiku ongelman käsittelyn suhteen kuin pelkokaudella. Kaikista termeistä ikävin on uhmaikä – murrosikä ei ole uhmaa, vaan varovaisuutta. Jos lähdetään puhumaan uhmaiästä, saadaan aikaan turhaa vastakkainasettelua. Murros- tai uhmaikäpuheeseen liittyy myös usein se, että sitä pitää vain kestää. Esimerkiksi käsittelytoimenpiteissä vastustelu ei ole sellainen asia, joka jää pois, kun vaan puetaan paksumpia hanskoja päälle. Nuoren (tai minkä tahansa) eläimen käsitteleminen väkisin harvoin a) onnistuu ja b) opettaa eläimelle mitään järkevää. Sitä tehdään, koska ihmisillä ihailtava ominaisuus on periksiantamattomuus ja päättäväisyys. Monissa tapauksissa parempiin tuloksiin päästään nopeammin, kun osataan luopua omasta jääräpäisyydestä.

Miten koiran murrosiästä sitten selviää?

Koiran elämän suurin murros ja stressi on vieroittaminen ja uuteen kotiin muutto. Kannattaa palata hieman taaksepäin ja miettiä miten selvisi siitä? Luonnollisesti tukemalla pentua, kasvattamalla sen itseluottamusta hyvine kokemusten kautta ja sosiaalistamalla sitä järjestelmällisesti. Pentujen kanssa onneksi ymmärretään, että on meidän omistajien vastuulla näyttää maailma hyvässä valossa. Nuorten aikuisten koirien kanssa ymmärrystä ei aina samalla tavalla löydy. On hankalaa olla muuttamatta mitään kun koira muuttuu. Murrosiässä ympäristö muuttuu hetkellisesti uhkaavaksi ja pelottavaksi. Tätä tilannetta voi loiventaa hyvällä suhteella koiraan ja sillä, että itse toimii mahdollisimman ennakoitavalla tavalla. Pahimmillaan otamme murrosiän henkilökohtaisesti ja vastaamme kokemaamme uhmaan. Tällä tavalla toimiessa luottamus koiran ja omistajan välillä murenee ja suhde huononee, koiran pelko ja sitä myötä käytös pahenee ja kierre on valmis.

Murrosikäistä koiraa voi tukea parhaiten niin, että keskittyy jatkamaan pentuna aloitettua tärkeää työtä. Sosiaalistamista on jatkettava koiran koko ensimmäinen elinvuosi, jotta pelkotiloja ei tulisi. Tärkeiden taitojen harjoittelua on jatkettava myös. Tärkeitä taitoja, joissa murrosikä saattaa näkyä, ovat hihnassa kulkeminen, toisten koirien kohtaaminen, yksinolo, matkustaminen ja käsittelytoimet. Näitä kaikkia kannattaa oman koiran tarpeiden mukaan treenata sitkeästi, vaikka tuleekin mieleen, että ne olisi jo pitänyt oppia tähän mennessä. Monen koiran kohdalla murrosikä on se vaihe, kun palkkiot kokevat inflaation. Aiemmin kuivanappuloiden kanssa loistavasti toiminut pentu ei korvaansa lotkauta, kun nenä lähtee viemään. Silloin on syytä korottaa panoksia ja varmistaa, että yhdessä tekeminen on koiralla hauskaa ja palkitsevaa!

Kun huomaat ensimmäiset merkit pelokkuudesta tai varovaisuudesta, laita päivämäärä muistiin. Tee johdonmukaisesti harjoituksia päivittäin ja seuraa kuinka pitkään tila kestää. Jos ongelma pitkittyy puolen vuoden tai vuoden mittaiseksi, sitä ei voi selittää enää murrosiällä eikä kannata odottaa, että se menee itsestään ohi. Arkuus ja epävarmuus ovat asioita, jotka haittaavat koiran elämää ja niihin kannattaa aina puuttua.

Koirien murrosikä esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liity jäseneksi, niin näet videon jossa käyn läpi harjoituksia, joiden avulla selviät koirasi murrosiästä. Videon kesto n 20 min.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Haukku rasittaa korvia, mutta ei tee haavaa

On koiria, joille haukkuminen on ensimmäinen vaihtoehto moneen ongelmaan ja tilanteeseen. Joillekin koirille on mahdotonta osallistua harjoituksiin toisten koirien kanssa, kun koko treeni kuluu haukkuessa. Haukkumiselle on monia syitä, mutta niin rasittavaa kuin se onkin, kannattaa muistaa että kyseessä on normaali, lajityypillinen käyttäytyminen. On täysin normaalia, että koira haukkuu – se on jopa normaalimpaa kuin se, että kissa naukuu.

Miksi haukkumiselle on sitten yleensä kuitenkin nollatoleranssi julkisilla paikoilla ja miksi tämä nollatoleranssi ei välttämättä ole paras ratkaisu?

Ehkä ajatellaan, että haukkuminen on merkki kurittomuudesta. Joskus on ehkä saatettu ajatella, että haukku on portti aggressiivisuuteen. Kuitenkin jos pikaisesti katsastaa aggression portaita, siellä ei ole haukkua erillisenä portaana. Toki haukkuva koira voi purra, mutta yhtä hyvin se voi olla purematta. Ehkäpä suurin syy siihen, että haukkua ei suvaita, on se että se koetaan häiritseväksi ja se antaa vaikutelman siitä, että koira ei ole hallinnassa. Lisäksi on olemassa pelko siitä, että mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan tulevaisuudessakin. Toki näin voi olla, mutta monille koirille haukku on jonkin verran haastavampaa kuin hiljaa oleminen, joten se ei kaikille ole itseään vahvistava käytös. No, ei siitä sen enempää, jokainen haukkuvan koiran taluttaja ja omistaja tunnistaa kanssatreenareiden ja ohikulkijoiden katseet.

Mihin se sitten voi johtaa, että haukkumista ei sallita treeneissä? Ottamatta nyt kantaa haukkumisen syihin, voi olla, että koira haukkumisellaan käynnistää ohjaajan. Haukkumalla ohjaaja alkaa tarjota erilaisia käytöksiä käsitargetista lentäviin makupaloihin. Tyypillisintä on kuitenkin se, että haukkuvaa koiraa viedään muista koirista kauemmas, turvallisen etäisyyden päähän. Turvavälin päässä koiraa palkitaan esimerkiksi katsekontaktista ja sitten tullaan lähemmäs muita ja jatketaan palkkaamista. Monesti pakka kuitenkin repeää, kun tullaan riittävän lähelle, eikä palkkiona käytetyt herkut tai leikki riitä vaan pelimerkit loppuvat kesken. Silloin kuvaan on astunut huomattavasti tehokkaampi ja tavoittelemisen arvoinen palkkio, joka jää monelta huomaamatta. Se, että haukkuminen johdonmukaisesti katkaistaan järjestämällä koiralle muuta puuhaa, tarjoaa apupyörän koiralle. Jos haukku maalataan piiloon namittamalla, silloin koira ei ole välttämättä a) täysin motivoinut tai b) omaehtoisesti mukana treenissä.

Väitän, että koirat haukkuvat treeneissä ja lenkeillä jopa enemmän muista syistä kuin puutteellisesta pentuaikaisesta sosiaalistumisesta, arkuudesta tai pelosta. Olen aiemmin ollut eri mieltä, mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut ja toistuvasti todennut, että vastaehdollistaminen ei vain toimi osalle koirista, olen tullut siihen lopputulokseen että syy löytyy osassa tapauksista muualta. Vastaehdollistaminen on hyvä työkalu pelkojen työstämiseen, mutta jos pelkoa ei ole, se ei yleensä toimi. Muusta syystä kuin pelosta haukkuvan koiran vastaehdollistaminen voi olla yhtä tehokasta kuin antibioottikuuri migreeniin. Jotta voisimme päätellä, mistä syystä koira haukkuu, sen on annettava haukkua. Jos haukku piilotetaan, emme voi tietää kenelle se kohdistuu, mikä sitä ylläpitää, mitä koira sillä tavoittelee tai miten se muuttuu. Paljon arvokasta tietoa jää saamatta. Havainnoinnin avulla voidaan selvittää syy haukkumiselle, ja kun syy tunnetaan, voidaan asiaan puuttua.

No mitä sitten voi tehdä, jos koira haukkuu treeneissä muita häiriten?

1. Turpa kiinni tai se turpoo kiinni. Koira vaiennetaan hinnalla millä hyvänsä. Tyypillisiä tapoja hiljentää koira on suihkuttaa vettä sen naamalle tai viedä pois tilanteesta. Tätä tapaa en suosittele, koska a) ei ole järkeä rangaista koiraa siitä, että se toteuttaa lajityypillistä viestintäkäyttäytymistä, b) veden suihkuttaminen voi olla kuumalla ilmalla palkkio, mutta monia koiria se pelottaa, eikä omistajan yhdistäminen pelkoa aiheuttavaan asiaan edesauta koiran motivaatiota harrastaa yhdessä ja c) rankaisu voi edelleen nostaa koiran kierroksia ja kuumentaa sitä, jolloin saa varautua jatkossa yhä peittävämpään maalikerrokseen.

2. Ohjataan huomio muualle ja annetaan korvaavaa tekemistä. Esimerkiksi heitellään herkkuja, teetetään helppoja temppuja ja pidetään yllä toimintaa, jotta koira ei ehdi haukkua. Tämä voi joskus toimia, jos haukkuminen ei ole ehtinyt muodostua opituksi tavaksi. Tässä kohtaa saattaa olla riskinä se, että haukku käynnistää omistajan kun mieluummin kannattaisi käynnistyä katsekontaktista tai muusta järkevästä ja toivotusta toiminnasta. Koira voi tietenkin oppia haukkumaan enemmän jos siitä seuraa sille mielekäs lopputulos. Treenien kannalta on hankalaa se, jos koiran pitäisi harjoiteltavien asioiden ohella tehdä kaikki väliajatkin jotain täytetemppuja. Jokainen ymmärtää, ettei tätä jaksa kauaa sen enempää koira kuin omistajakaan.

3. Siedättäminen ja vastaedollistaminen. Kierrellään ja kaarrellaan kaukana muista, hihna löysällä ja palkitaan koiraa, kun se ei vielä hauku. Pysytään huolestumiskynnyksen turvallisella puolella. Tämä menetelmä on aivan lyömätön yhdistelmä sellaisille koirille, joiden haukkumista motivoi pelko. Sen sijaan muista syistä haukkuville koirille tästä ei ole apua, ja niillä haukkuminen alkaa kun tullaan riittävän lähelle. Menetelmää voi kokeilla pari viikkoa, mutta jos sinä aikana ei edistystä tapahdu, kannattaa muuttaa lähestymistapaa.

4. Häiriötreeni. Opetetaan koiralle kotona ja helpoissa paikoissa joitakin käytöksiä niin vahvoiksi, että ne onnistuvat myös treeneissä. Pidetään muita koiria häiriöinä, joihin oma koira ei reagoi, vaan suorittaa annettuja tehtäviä. Tämä toimii usein hyvin, kunnes on tauon paikka. Silloin voi paketti levitä. Joka tapauksessa häiriötreeni on kaikille koirille hyvä asia, sillä ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ratkaista haukkumisongelmaa.

5. Palkkion uudelleenarviointi ja asetelman kääntäminen. Pohditaan, mikä haukkumisen takana on ja annetaan koiralle a) hallinnan tunne ja b) se palkkio, jota se eniten arvostaa…

Jatka lukemista ja katso video aiheesta liittymällä jäseneksi!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.